Olli Rehn kertoi Seija Vaherkummun vieraana totuuden Ruotsin työmarkkinamuutoksista. Eli hän kertoi, että prosessi alkoi jo vuonna 1972 ja kesti 25 tuskan vuotta. Nyt viimeistään voivat Lyly ja kumppanit lopettaa puheet yhteisymmärryksessä joustavasti tehdyistä muutoksista ja rakentavista neuvotteluista. Miksi sinä Olli nyt vasta sait suusi auki. Olisit heilahtamalla ollut toisella kierroksella, jopa pressana, kun kansa olisi nähnyt todellisen Ollin oikeaan aikaan.
Miksi Olli Rehn vasta nyt puhuu
Anonyymi-ap
21604
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ei kai niin hidas voi olla presidenttinä.
Koska hän on tosikko jäärä. Ei presidenttiainesta . Liian hitakainen ja harmaa.
Voipi olla, että miehellä on kepulaiseen tapaan liian loivat mutkat, mutta kyllä hän nyt vahvisti sellaisen asian, jonka pimittämisen eteen on eduskunnassa ja sy- johtajien suilla huudettu kuukausikaupalla. Se oli miehen työ kuin jänöjussin mäenlaskussa.
Se ei ole kepulainen vaan pelkkä kapitalisti ja ahne.
Mitä työmarkkinauudistuksia Ruotsissa on tehty?
Ei mitään, josta kannattaisi mainita. Sama työpaikanhakuvouhotus vain kopioitiin Ruotsista työttömille. Eli 4 paikkaa pakko hakea joka kuukausi.
"Ruotsin työmarkkinamalli sopii Suomeen
Ilkka Oksala
24.10.2023
Pääministeri Orpon hallitusohjelmassa todetaan: ”Suomen pitkän tähtäimen kilpailukyvyn vahvistamiseksi hallitus vahvistaa vientivetoista työmarkkinamallia. Laissa työriitojen sovittelusta säädetään, että palkantarkastusten yleistä linjaa ei voida ylittää valtakunnansovittelijan toimistosta tai sovittelulautakunnan toimesta annettavalla sovintoehdotuksella. Hallitus selvittää keinoja, joilla voidaan ennaltaehkäistä työtaisteluja ja edistää vapaaehtoista sovittelua.”
Tarkoitus on vakiinnuttaa meille samanlainen työmarkkinamalli kuin mitä Ruotsissa on menestyksellä sovellettu jo pitkään. Ruotsissa siirryttiin vuonna 1997 liittokohtaiseen vientivetoiseen malliin, jossa kansainväliselle kilpailulle altis vienti tekee palkkaratkaisun, jota ei kierroksen muissa sopimuksissa ylitetä.
Ruotsin talous on menestynyt viime vuosikymmenet erittäin hyvin. Yksi syy – ei tietenkään ainoa – menestykselle on Ruotsin vientivetoinen työmarkkinamalli. Miksi emme siis soveltaisi Suomessa samaa menestysreseptiä kuin mitä ruotsalaiset ovat tehneet jo pitkään?
Suomessa palkansaajaliitot muistuttavat julkisuudessa useasti, että Ruotsissa vientivetoisesta palkkamallista on sovittu työntekijä- ja työnantajajärjestöjen välillä. Tässä he ovat oikeassa. Suomalaiset palkansaajajärjestöt jättävät kuitenkin kertomatta ketkä Ruotsissa ovat mallista sopineet. Siitä on sovittu viennin työnantaja- ja työntekijäliittojen toimesta vuonna 1997. "
Lisää asiasta elinkeinoelämän keskusliiton sivuilla.
"Ruotsissa valtakunnansovittelija tukee omalla toiminnallaan vientimallia. Meillä palkansaajat ovat kertoneet, että tämä ei perustu lakiin. Siinä he ovat oikeassa. Ruotsissa lakia alempitasoisella määräyksellä, joka on yhtä sitova kuin laki, on valtakunnansovittelija tähän velvoitettu. Tämän suomalaiset palkansaajajohtajat jättävät kertomatta. "
Elinkeinoelämän keskusliitto.
Suomessa on nyt putinit vallassa,mutta suomessa ei putinismi elä kuin yhden vaalikauden?
Kannattaako taas lytätä keskustelu asiasta, joka on Suomessa tällä hetkellä tärkeimmästä päästä. Ruotsissa tehtiin Ollinkin vahvistuksen mukaa samaa asiaa 1972 lähtien 25 vuotta. Suomi ja Ruotsin velka-aste oli 30 prosenttia vuosituhannen vaihtuessa. Nyt Ruotsissa on edelleen n. 30 % ja Suomessa n. 70 %. Mitä tästä voidaan päätellä.
No sitä että meillä on ollut usein demarivetoinen hallitus.
Ja Ay pamput on jyränneet rahoittamalla vasemmistoa ja erityisesti demareita vaaleissa, jotta ovat voineet olla "kukkoina tunkiolla" ja Suomi on velkaantunut tolkuttomiin!
Erityisesti vasemmistoa… mutta kun ovat rahoittaneet myös kepulaisia. Onko myös kepu puolueena sak:n talutusnuorassa vai jotkut yksittäiset kansanedustajat (vain)
Tv-haastattelussa kerrottiin, että kaikki on Ruotsissa tehty neuvotellen yhteisymmärryksessä??? Tämähän ei pidä nyt sitten lainkaan paikkaansa. Lakkoillen ja riidellen kertoi puolestaan Olli. Siis samalla tavalla on mennyt kuin nyt Suomessa, aivan päin vastoin kun ay-liike on antanut ymmärtää. Olli taisi lopuksi sanoa vielä, että toivottavasti ei meillä mene 25 vuotta?
Niin kun tarvittavat uudistukset on Suomessa jätetty tekemättä. Suomen pankki voisi laatia asiasta virallisen tiedotteen. Menisi yksi väärä häntä poikki mielenosoituksissa.
Kukahan se on mahtanut rahottaa kokoomusta, Vuorineuvokset ja juristit.
Kun se on niin hitakainen, että pitää odottaa, kun kaiku vastaa.....
Niinku entinen ukko, joka kalliolta huusi: Pistänkö rahani viinaan vai leipään? Kaiku : Vai leipään.....
Ja tässä asiassa kaiku vastasi Tukholmasta Hakaniemeen puoli vuosisataa myöhemmin, että ”lakkoillaan”, ihan piruuttaankin näytetään Suomen kansalle kuka määrää
Sieltä Tukholmasta on tullut paljon muutakin mistä ei olisi niin väliä ollut ... otetaan vaikka se massamaahantunku Tornion kautta joku vuosi sitten jonka oli organisoinut ja järjestänyt ruottalaisten maahanmuuttovirasto , siellä kun noita syöttiläitä oli jo silloin enemmän kuin omiksi tarpeiksi ...
Se oli kyllä törkeä temppu. Ei ole Orpo vieläkään kansalle selittänyt sen asian taustoja. Tästä ei Ollilaan taida uskaltaa puhua.
Nythän Alex menee käymään hurrien pakeilla. Saisiko nyt luvan kertoa kansalle tuosta kepun masinoimasta kuprusta .