Polkupyöräkorvaus palkattomassa työtoiminnassa

Paljon on päivää kohden polkupyöräkorvaus kuntouttavassa työtoiminnassa?
Joissakin kunnissa on te-toimisto ja sosiaaliohjaaja jättänyt kertomatta, että olisi oikeus polkupyöräkorvaukseen.
Kuntouttava on palkatonta, joten erittäin kieroa peliä viranomaisilta.
Moni ei lähde palkattomaan toimintaan, joten vielä kehtaavat höynäyttää palkattomia työntekijöitä.
Kiellot kyllä kertovat, mutta mitään oikeuksista ja yms. ei kerrota mielellään viranomaisten puolelta.
Yhdessä paikassakin akka alkoi ensimmäisenä jauhamaan kahvinkeiton kiellosta vedoten paloturvallisuuteen.
2188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aikoinaan sain kuukausilipun verran rahana kun kuljin matkan polkupyörällä, matka 10km suuntaansa ja tapahtui noin 20 vuotta sitten.

Äänestä

Olen aikoinaan kulkenut työtoiminnassa polkupyörällä ja sain kulkukorvausta 9 euroa päivältä. Sama näyttää olevan edelleen: "
Saat kulukorvausta pääsääntöisesti yhdeksän euroa päivässä enintään viideltä kalenteripäivältä viikossa. Kulukorvaus on 18 euroa päivässä, jos palvelu toteutetaan työssäkäyntialueesi ulkopuolella. Kulukorvaus on 18 euroa myös silloin, kun palvelu järjestetään työssäkäyntialueellasi, mutta kotikuntasi ulkopuolella ja sinulle aiheutuu kustannuksia majoituksesta.

Kulukorvausta maksetaan vain niiltä päiviltä, kun osallistut palveluun eli esimerkiksi loma- ja poissaolopäiviltä kulukorvausta ei makseta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Paljon on päivää kohden polkupyöräkorvaus kuntouttavassa työtoiminnassa?
Joissakin kunnissa on te-toimisto ja sosiaaliohjaaja jättänyt kertomatta, että olisi oikeus polkupyöräkorvaukseen.
Kuntouttava on palkatonta, joten erittäin kieroa peliä viranomaisilta.
Moni ei lähde palkattomaan toimintaan, joten vielä kehtaavat höynäyttää palkattomia työntekijöitä.
Kiellot kyllä kertovat, mutta mitään oikeuksista ja yms. ei kerrota mielellään viranomaisten puolelta.
Yhdessä paikassakin akka alkoi ensimmäisenä jauhamaan kahvinkeiton kiellosta vedoten paloturvallisuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu