Noin puoli miljoonaa Kelan yleisen asumistuen ja työttömyystukien saajaa saa aiempaa pienempiä tukia

Anonyymi-ap

Noin puoli miljoonaa Kelan yleisen asumistuen ja työttömyystukien saajaa saa aiempaa pienempiä tukia huhtikuun alussa voimaan tulevien muutosten vuoksi.

Kela on tarkentanut arvioitaan siitä, kuinka moniin ihmisiin etuuksien leikkaukset vaikuttavat.

Huhtikuun alussa toteutuvat peruspäivärahan ja työmarkkinatuen leikkaukset kohdistuvat noin 100 000 lapsikorotuksen saajaan ja 74 000 työtulojen saajaan vuoden mittaan.

Yleinen asumistuki pienenee yli 400 000 ruokakunnalla.

Leikkaukset tulevat voimaan silloin, kun asumistuki pitää tarkistaa seuraavan kerran, kuitenkin viimeistään maaliskuussa 2025.

Leikkaukset kohdistuvat osin samoihin ihmisiin
Kelan toimeentuloturvaetuuksien osaamiskeskuksen päällikkö Pasi Pajula sanoo, että osin päällekkäisten leikkausten euromääräisiä vaikutuksia on vaikea arvioida tarkoin.

Tämä johtuu siitä, että muutoksia tulee paljon yhtä aikaa, ja eri etuuksien leikkaukset saattavat vaikuttaa samojen ihmisten arkeen.

Pajulan mukaan yksittäisen etuuden kohdalla kyse voi olla muutamista kymmenistä euroista. Jos samaan kotitalouteen kohdistuu useamman etuuden leikkauksia, summa voi olla suurempi.

– Muutokset saattavat olla yli sata euroa tai sitten jossain tilanteessa jopa enemmänkin.

Kelalla on paljon asiakkaita, jotka saavat kahta tai kolmea etuutta eli työttömyystukea, yleistä asumistukea tai toimeentulotukea Kelasta.

Eri tukimuotojen päällekkäisyys näkyy kaaviossa, jossa on käytetty marraskuun 2023 lukuja.

Grafiikka näyttää, kuinka monet suomalaiset saavat leikattavia Kelan tukia. Yhtä tai useampaa näistä tuista sai marraskuussa 546 416 ihmistä. Kaikkia kolmea tukea sai 56 199 ihmistä.

18

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kulutus laskee kun ei kansalla rahaa
      Yrittäjien kokoomuksen ihannointi bie heitä leivän

      Millä ostan kun ei rahaa

      Kokoomus teke lamam ja yrittäjätkin in työttömii

      Kauppa kun ei käy vaikka olette kuinka kokoomuslaisa loisa

    • Anonyymi

      > Noin puoli miljoonaa Kelan yleisen asumistuen ja työttömyystukien saajaa
      > saa aiempaa pienempiä tukia huhtikuun alussa voimaan tulevien muutosten
      > vuoksi.

      Pitäis sitten varmaan jo pyrkiä menemään kokopäiväiseen työhön tuollaisten ihmisten.

      Vanha kansanviisaus sanoo, että ei maailma laiskoja elätä.

      • Anonyymi

        Huomaan että et ymmärrä mistä yrittäjän tulot tulevat.

        Palkansjaat ja kansalaiset pienipalkkaiset maksaa kaikki sunu tulosi berosi ja voitot

        Nyt se loppuu

        En osta sulta mitään tulet huomaamnaa kun et saa rahaa

        Nauti kokoomuksen laman teosta


    • Anonyymi

      Yritystuella elöminen on pahinta loisimsita
      Kansa maksaa miljardeja loisille

    • Anonyymi

      Demarirastit. Maksun saajan rastin paikkaa voi siirtää tarvittaessa. Tosin demarirasteissa kukaan ei voita.

    • Anonyymi

      Suunarit maksaa eikkiden yritystuetnja loisimiset

    • Anonyymi

      Eli tämä uudistus toi sitten vähintään 74 000 uutta työtöntä tilastoihin. Aikaisemminhan nuo töissä jopa pienen ajan olevat on merkattu työlliseksi.

      Missäköhän luvussa hallitus on menossa 1 vuotis juhlanaan kuinka monta tarvitsisi sen työpaikan mitä lupasivat? Olen jo alkanut tippumaan kärryiltä tuossa 250 000 kohdalla.

      Hallitus muuten sanoi puolittavan toimeentulotukien tarvitsevien määrän, ja tämä lisää heitä. Joten tuokin alkaa olemaan jo mahdoton tehtävä.

      Hirvittää mihin kuntoon tämä hallitus saa Suomen neljän vuoden aikana kun jo yksi vuosi tuo tälläisen katastrofin. Tämän jälkiä sitten korjaillaan vuosikymmenet.

    • Anonyymi

      Kyllä nyt alkaa lusmuillekin työt maittaa, kun ilmainen kotiin ruokkiminen lopetetaan.
      https://yle.fi/a/74-20078318

      Parasta vaan alkaa rahan puutteessa olevien katselemaan avoimien työpaikkojen palstoja entistä tarkemmin.

    • Anonyymi

      Hallitus vaan pitää isoja bileitä edustajilleen siinä ei pienet rahat pyöri. Ja kaikki yhteiskunnan piikkiin.

      Verotoimisto on ilmeisesti luopumassa näistä jumalattomista pikkujouluista mutta mutta se raha ei pienene se vain suunnataan muihin höpö höpö hömppään. Kyllä on ihanaa ? Kiinostaako tehdä töitä minua ei.

    • Anonyymi

      Mä en pidä siittä että minun verorahoillani porsastellaan!

      • Anonyymi

        Yritystukimon muls rikaiden oorsastelua

        Suime rikkai5yritys saa 61 miljina yritystukea jika vuosi tarpeeseenko


    • Anonyymi

      Oletko valmis mullistamaan taloudellisen tulevaisuutesi?
      Automaattinen Tienaaminen avaa ovet uuteen aikakauteen, jossa teknologia ja tekoäly työskentelevät yhdessä luodakseen sinulle automaattisen tulonlähteen. Hanki tuote maksamalla kerran pieni summa, ja anna huipputeknologian hoitaa loput – myynti, markkinointi ja asiakashankinta tapahtuvat maagisesti kuin itsestään.

      Käy osoitteessa https://automaattinentienaaminen.fi/menestyminen/automatic-earning/
      ja koe itse, kuinka vaivatonta ja tehokasta automaattinen tienaaminen voi olla. Tutustu palveluun, katso informatiivinen video ja liity satojen menestyneiden suomalaisten joukkoon, jotka ovat jo ottaneet askeleen kohti taloudellista vapautta.

      Älä jää paitsi – rekisteröidy nyt ilmaiseksi! Jatkuvasti päivittyvä ekosysteemimme tarjoaa laajan kirjon tuotteita ja palveluita, joista monet ovat täysin ilmaisia. Tulevaisuudessa valikoima laajenee entisestään, sisältäen useita arvokkaita maksullisia tuotteita, jotka ovat saatavilla vain muutamalla kympillä. Muista: mitä enemmän hankit tuotteita, sitä nopeammin kasvatat tulojasi.

      Aloita matkasi kohti taloudellista menestystä jo tänään!

      Muista kurjuuksien keskellä iloita ja nauttia elämästäsi. Terveisin. https://automaattinentienaminen.fi

    • Anonyymi

      Jo on aikakin leikata asumistukia. Niissä kusetetasn urakalla. Tiedän pariskuntia joilla lapsia ja sitten feikki erotaan ja kummatkin saa asuntoihin asumistuet. Toinen alivuokraa sitä toista yksiötä salaa. Ja en ymmärrä miksi helvetistä kelan ja meidän veronmaksajien pitäs kustantaa yli kalliissa vuokra asunnossa asumista.

    • Anonyymi

      Menkää töihin niin ei tarvi tukia kerjätä.

      • Anonyymi

        Verovarat köytetään eikaiden yritystukiin
        Miksi kansa ei saa mitään tukia


    • Anonyymi

      Tämä sivusto kannattaa ottaa aamulukemisiksi kaikkien niiden, joilta on asumistukia tai muuta ilmaisrahaa vähennetty.
      https://paikat.te-palvelut.fi/tpt/

      Avoimia duuneja on nyt paljon tarjolla. ¨

      Voi ottaa vaikka 3...4 h iltahomman päätyönsä lisäksi.

    • Anonyymi

      Kun tylanjalleppa ei kelpaa kukaan töihin
      Ilmaostöihin pääsee eikelpaa mulle ja

      Suurin osa ns. Paikosya aina auki ei niihin ole edes ketään tarkoituskaan palka jos ne ona aina auki

      Buokta työpaikka on lume työpaikkajoita on moiljoomia auki monella vuokrabiemalla
      Jos niih halutayaiin tao otettaisiin niin ne oliso täyttetty

      Ihan kusestu lakse vuokra työpaikat avoimiksi työpaikoiksi

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      250
      2441
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      65
      1625
    3. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      74
      1424
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      59
      1295
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      161
      1212
    6. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      95
      1142
    7. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      82
      991
    8. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      87
      988
    9. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      57
      932
    10. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      100
      831
    Aihe