Lastensuojelu etsii vikoja rangaistusta eikä tukea varten

@Jakke Jaturainen Vanhempien jääräpäisyyden vuoksi lapsi satutti itsensä! Huostaanotto oli paikallaan!

Minä seisoin portaiden yläpäässä metrin päässä Toivosta. Sanoin äidille "ota Toivo". Toivo kaatui ja löi leukansa. Me riitelimme silloin siitä. En sanonut, että jatkoimme riitelyä Toivon kaaduttua vaan että meitä syytettiin riitelystä kaksi vuotta myöhemmin, kun me olimme jo sopineet vuoroista. Portaissa äiti riensi hätäisesti Toivon luokse ja minä kyykistyin siihen ja silitin Toivoa. Ajattelin hiljaa, "niinhän minä sanoin". Minä yritin arvostella häntä siitä, ettei hän ota Toivoa eikä tee työtä lapsenhoidon eteen ja minä teen. MInä tein sen virheen, etten pitänyt kiinni Toivosta. Halusin osoittaa äidille, etten tee sitä, jos hän ei tee sitä. Ja äiti halusi osoittaa minulle takaisin, ettei hän tee sitä, jos minä en tee sitä. Tämä oli se parisuhdeongelma. Tämä oli ainoa kerta, kun me teimme todella väärin. Silloin minun olisi pitänyt tajuta, että tästä ei tule yhtään mitään. Me emme voi jatkaa näin. Me tarvitsemme tukea. Olisin oikeastaan halunnut sen tuen äidin passiivisuuteen. Minä kutsuin sitä parisuhdetueksi, mutta sosiaalityöntekijä antoi meille kaikkea kotityötä. He istuivat siellä kolme kertaa lakkasivat tulemasta. Hän antoi parisuhdeterapeutin, joka käyttäytyi niin kuin sosiaalityöntekijä. Hän kieltäytyi antamasta terapiaa ja uhkasi huostaanotolla, jos me emme muutu. Sosiaalityöntekijä väitti suullisesti huostaanoton jälkeen, että kaikki on epäonnistunut.

Teemu Huostaanotto on äärimmäinen ja tilapäinen keino, jonka aikana vanhempia ja lapsia autetaan tulemaan toimeen ongelmansa kanssa ja ongelman tilaa kohennetaan.

On rikos tehdä huostaanotto siksi, että on tehty jotain väärin, koska laki velvoittaa tukemaan. On rikos valehdella mielenterveydestä ja lapsenhoidosta totteluun pakottamiseksi. Siksi kieltäydyin lastensuojelusta. Siksi tehtiin huostaanotto.

On rikos pilkata minua Youtubessa ja syyllistää vanhempia vioista. On rikos syrjiä minua ja riistää läheinen siksi, että sinusta vika on väärin. Sinähän vain tarkoitat: "On väärin olla pitämättä kiinni lapsesta portaissa". Niinhän minä jo sanoin. Sitähän sinä tarkoitat sanomalla "Huostaanotto oli paikallaan". Sinä ja lastensuojelu rikotte lastensuojelulakia ja korvaatte sen mielivallalla.
On rikos heitellä pysyviä tuomioita, vihaa, stereotypioita ja stigmoja meitä vastaan siksi, että meillä on vikoja.

Jakke Saturainen on ennakkoluuloinen ja vihjaa, että minä en voi korjata vikojani. Minä olen paha ja vaarallinen ihminen ja ansaitsen menettää poikani, tulevaisuuteni ja vapauteni. Vain siksi, että sinä vihaat minua, väität minun olevan peruuttamattomasti sairas ja huostaanoton olevan tarpeen.
Minä en ole jääräpäinen ollessani Toivon kanssa ilman äitiä. Minä pyysin apua parisuhteeseen. joten pyysin apua oikeaan asiaan. Lastensuojelu oli rasisti niin kuin sinä, antoi lapsenhoidon tukea ilman syytä ja rankaisi tottelemattomuudesta tekemällä huostaanoton.

Tunnustin tehneeni väärin, kun en pitänyt kiinni Toivosta portaissa. Se tapahtui kerran syksyllä 2019, kaksi vuotta ennen huostaanottoa. Huostaanottoa ei tehty siksi, etten pitänyt Toivosta kiinni eikä siksi, että me kiistelimme siitä, että kuka pitää Toivosta kiinni. Se tehtiin siksi, pyysin lapsen osoitetta äidin uuden kumppanin sisäänmuuton takia ja kieltäydyin lastensuojelusta.

Parisuhde oli ohi, eikä minulla ole lapsenhoidon puutteita. Huostaanotto tehtiin täysin eri tilanteessa kuin siinä, jossa me kiistelemme siitä, kuka hoitaa lapsen. Äiti saa minusta vuorollaan tehdä niin kuin haluaa, enkä aio olla siellä.
Kotipsykoterapeutti sanoi, että meillä on toisesta erillään vanhemmuutta. Hän tuli meille pyynnöstäni. Hän kieltäytyi antamasta terapiaa ja uhkasi meitä "Suomen valtio tekee sen", jos me emme hoida lasta. Äiti uhkasi jättää Toivon yksin bluffina minulle, koska en hakenut Toivoa töissä olessani.

Huostaanotto ei ole paikallaan siksi, että ainoa syy porrasvahinkoon oli päättynyt ja se oli rangaistus sosiaalityöntekijän uhmaamisesta.

Samalla Jakke sokeutuu ja unohtaa otsikon: Patistin äitiä hoitamaan lasta. Minä en pitänyt Toivosta kiinni portaissa, mutta hoidan Toivoa oikein muuten. Minä välitin äidin kyvystä hoitaa Toivoa. En ole kyvytön hoitamaan Toivoa siksi, että en pitänyt Toivosta kiinni portaissa.

Lisäksi on sairasta leimata parisuhdeongelmat "jääräpäisyydeksi". Vian olemassaolo ei ole vanhempien vika, asenneongelma eikä tahallinen valinta eikä rankaisun syy vaan tuen aloittamisen syy. Koko lastensuojelu on vikojen kyttäämistä. On ihan sama, onko vika portaisiin jättäminen vai työntekijän tunnetila. Asenteet, mielipiteet ja ennakkoluulot ilmiannetaan selän takana ja sosiaalityöntekijä kieltäytyy keskustelemasta niistä. Lastensuojelu pakottaa totteluun ja estää tuen antamisen.

4

304

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Anonyymi

        Teitkö sinä tämän saman psykoosiketjun kahteen kertaan??


    • Anonyymi

      Joskus kirjoitit, että ensimmäinen lastensuojeluilmoitus tehtiin jo synnytysosastolla. Voisiko avata hieman tuota asiaa? Mistä luulet ilmoituksen johtuneen?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      20
      2257
    2. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      28
      2108
    3. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      63
      1662
    4. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      194
      1657
    5. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      79
      1594
    6. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      113
      1450
    7. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      52
      1432
    8. Pyyntö Teelle

      Voisitko nyt vaan ystävällisesti laittaa viestin?
      Ikävä
      83
      1139
    9. Martina haluaa tasoisensa miehen

      Seiskassa juttu minkälaisen miehen Martina haluaa. Kumppanin pitää tuoda hänen herkkyytensä ja vahvuutensa esiin sekä ol
      Kotimaiset julkkisjuorut
      240
      1017
    10. Voi ei! Katja Ståhl joutui sairaalaan - Syynä tämä vitsaus - Koskettava päivitys sairaalasängystä

      Pikaista paranemista, Katja! Katja Ståhl on kertonut somessa joutuneensa sisään sairaalaan. Lue lisää: https://www.suom
      Suomalaiset julkkikset
      21
      895
    Aihe