Olisiko parempi hajottaa hallitus ja muodostaa kaikista puolueista koostuva
virkamieshallitus ? Samalla päätösten laatutaso nousisi ja virkamieshallitus
ottaisi vastuun ilman nykyisen hallituksen äärioikeistopolitiikan ideologiaa.
virkamieshallitus ? Samalla päätösten laatutaso nousisi ja virkamieshallitus
ottaisi vastuun ilman nykyisen hallituksen äärioikeistopolitiikan ideologiaa.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ettekö te ole sitä yrittäneet hajottaa jo viime kesästä saakka.
Nyt Meillä SUOMALAISILLA On Hyvä Hallitus !
ed. SDP:n ViherVasemmiston hallitus Polki Suomen Suohon !
Istuva Hallitus KORJAA SDP:n hallituksen tekemää VELKA-SUMAA !
EI koskaan sellaista hallitusta, jossa olisi SDP:n ja ÄäriVasemmiston ja MyrkynVihreiden puolueet !
- Ei Ei Ei ja Ei Koskaan !
Tuo "Himo-Vero" -hallitus oli myös VelanTeko-hallitus, 40Miljardia tekivät !
Ei Koskaan Vasemmistoa ! -Nehän On Täysin "TUMPELOITA" hallitukseen !
Suuri osa velasta syntyi pandemia ja Putinin takia, sitten aiempien hallitusten saamattomuudesta, mikä näkyy tämänkin hallitusen saamattomuutena. Miinusmerkinen talous siihen syy.
Talouden kestävä vaikutus vaatii parin prosentin jatkuvas kasvua, Marinin aikana se salli vain lyhyen 3-4 % kasvun se oli liian vähän.
Miinus tai nolla kasvu syöksee maan talouden kestämättömään tilanteen.
Ylempänä persu ei halua ymmärtää tilannetta.
Varsinkin kokoomuksen ITSEKKYYS JA ORPON,KUIN PURRANKIN, on heille tärkein. Orpo pitäisi saada vaihtoon nopeaan,tuosta tittelistä ,purra myös. Asiat alkaisi menemään taas mallillen senjälkeen, se ymmärtää vanha "erkkikin" !
Kannattaisin parlamentaarista virkamieshallitusta. Nykyinen ei saa aikaan
kuin sutta ja sekundaa, kun ministerit ovat sitä samaa.
No VM:n virkamiehet ovat jo saaneet nassunsa näkyviin.
Se on avittanut tätä hallitusta jo.
Beng
Ei sotaa käyneet näin julmasti...
VM on poliittinen ministeriö. Kokoomuksen linnake.
Lisäksi monet nimitykset ovat poliittisia eli ei meno muuksi muutu ennen kuin on toisenlainen hallitus, mikä antaa ihmisille arvoa, kaikenlaisille.
Beng
Tervetuloa virkamieshallitus ! Sopeutuksia senkin pitää tehdä,
mutta noita pikkuhitlereitä olisi sentään joku hillitsemässä ja on monta
vaihtoehtoa sopeuttaa. Ei ole pakko pienituloisia tappaa.
22:37
Etkö sinä nyt tajua, että virkamiehiä nimitetään poliittisesti ja he ovat asiantuntijoina taustalla nykyiselle hallitukselle.
Miten ei mene perille!
Ymmärrätkö: Virkamieshallitus olisi parlamentaarinen. Siinä olisi mukana
muitakin kuin mustia mussolineja, miljonäärien etujen ajajia.
No. Voivoi.
Parlamentaarisuushan on mitattu jo, mutta tulokset ovat surkeita. Tästä on kyse.
Eihän virkamieshallitus välttämättä olisi sen kummempi.
Kukin hallinnonala tappelisi omista rahoistaan muita vastaan.
Beng
Aloittaja hoi, miksi virkamieshallituksia nimitetään juuri virkamieshallituksiksi?
Voisiko se johtua siitä että niitä ei muodosteta kansanedustajista vaan virkamiehistä...
Ei ole mitään tarvetta uudelle hallitukselle, nykyinen on rehellisiksi todetuissa vaaleissa äänestäjien enemmistön valitseman eduskunnan enemmistön valitsema hallitus, tässä jos missä on demokratia toiminut esimerkillisesti.
Jos hallitus tekee eduskunnalle lakialoitteita jotka eivät toteutuessaan kaikkia miellytä, entä sitten. Siinä ei sitten auta muu kuin elää niiden mahdollisten lakimuutosten kanssa seuraaviin vaaleihin ja muistaa siellä sitten äänestää toisella tavalla ja saada maahan hallitus joka mulkkaa ne muutetut lait takaisin entiselleen jne.
Nyt lakkoilijat hommiin ja pulinat pois. Kun lakot vielä hetken jatkuvat, lakkolaiset ovat menettäneet lakkoajan palkkansa ja liiton päivärahan välisen erotuksen palkastaan sekä vähintään kaksi kesälomapäivää, niiden osuuden lomarahoista sekä puuttuvan palkanosan osuuden eläkekertymästä, kyllä kannatti...
Lakienhan täytyy olla eduskunnan hyväksymiä - ei vain hallituksen keksimiä ja lakiasiainvaliokunnan käsittelemiä ja mielellään huolellisesti valmisteltuja.
Mehän muistamme, mitä Sipilän hallitus ja Bernerkin saivat aikaan.
Beng
Hallitus on vastuussa aiheuttamistaan lakoista ja hallitushan pääsi valtaan
valehtelemalla, kai muista hyvin ? Ei valhehallitusta voi tosissaan ottaa.
Valhepässejä kaikki järjestään. Vastenmielistä.
Hallituksella on enemmistö. Enemmistöllään se on saanut äänestyksissä
epäoikeudenmukaiset ja huonostivalmistellut lakinsa läpi.
Bernerin taksilaki on hyvä esimerkki siitä, miten homma voi mennä metsään. Vastuussa olevia poliitikkoja lobbattiin oikein olan takaa asian suhteen.
Ylen MOT: Uber lobbasi voimakkaasti suomalaisia poliitikkoja
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008937815.html
Virkamieshallitus olisi paljon parempi vaihtoehto. Musta mussolinihallitus
vie Suomen konkurssiin.
Olen huolissani niistä neljäsosasta kansaa jotka elää tuloilla etteivät kestä enää lisää menoja, olisiko tämä rikas kansaosa joka hyötyvät eniten hallituksen toimisa osallistuisivat enemmän koko kansan hyväksi.
Kokoomus hallituksella on tietysti oikeus tehdä mitä haluaa, myös velvollisuus vahvistaa talouden kasvua, kasvu tapahtuu yrityksissä eikä juuri ollenkaa hallitus päätöksillä. Luomalla edellytyksiä investointeja, koulutusta, osallistua työvoiman saantiin, työpaikkoja ei hallitus järjestä,.
Hallitus sanoo nyt laitetaan työehdot uusiksi että nämä olisi pitänyt tehdä vuosia sitten, nyt nämä tehdään väkisin uskoo että tällä tavalla suomi nousee voimme tarkastella sitä vuoden kahden kuluessa korjaantuiko mikään näitten uudistuksien ansiosta.
pe
Hallituksen ihmisillä ei ole arvot kohdillaan.
Pakkomielteinen vimma hosua kaikenlaista.
Ministerit vannoivat toimia koko kansan parhaaksi.
Sekin oli valhe.
Onko koko palstan joku sortteerannut uusiksi?
Poimija on hakenut omia vanhoja aloituksiaan, jotta tuoreemmat on saatu hävitettyä.
Muutoinkin pornokutsu on alatyyliä, mikä ihmetyttää.
Vain 70 + palstallako?
Entä muut ikäryhmät?
Beng
Kaikkea sitä ihmiset viitsivät.