Tämä hallitus nurin ja uudet vaalit heti,

Tätä hallitusta ei koskaan olisi pitänyt tulla, ovat niin kusettaneet äänestäjiä että näkyy jo ministerien aitiossa, PS ja KOK edustajat syyttävät vain edellisiä hallituksia, tällä syyttelyllä yritetään peittää surkeaa epäonnistumista, KD ja RKP ovat jo itsekin huomanneet menneensä erittäin riitelevään porukkaan, tämä meidän Suomi on hinnoitellut itsensä aivan surkeaan tilaan, suurimmat syylliset ovat isot ja keskikokoiset firmat, ovat vain haalineet isoja voittoja omaan taskuun, mennään aivan ojasta allikkoon, ei voi onnistua jos pienemmistäkin elintasoista ja palkoista leikataan, ja hinnat vain nousee ,ei voi mennä kuin perseelleen, sitten vielä työssäolo heikennyksiä pitäisi hyväksyä, ei voi olla totta, tämä hallitus on aivan ideologinen suuruuden hullu porukka, ei anneta periksi vaikka tuli jo polttaa takapuolta, koko porukka vain vaihtoon, olisi suomelle hyvä jos ketään näistä junteista ei nähtäisi enää ministereinä ja äänestäjät voisi katsoa peiliin ketä sitä nyt voisi äänestää, ettei tulisi enää tämmöistä sotkua Suomelle,
20486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Toivon, että RKP irtautuu hallituksesta ja osallistuu hallituksen kaatamiseen yhdessä Kepun kanssa.

Äänestä
  • Nyt puhut asiaa , puolueesta viis kunhan vain tämä hallitus kaatuu, " Orpo pojan valssit on tanssittu "

    Äänestä

Pyhäjärveltä ette voi vaikuttaa valtakunnan asioihin mitenkään. Kuntanne onniin velkainen että jos ette sitä itse tajua tulee valtiolta pari mustapukuista laittamaan asiat järjestykseen! Eikö 32 miljoonaa velkaa ja alkuvuodesta otettu 4 miljoonaa lisää ala tuntua missään? Jos kunnan koko budjetti kaikkine apuineen on vajaa 15 miljoonaa ja korot enemmän kuin kaikki kuukausi menot yhteensä ni luulis että miettisi sitä eikä isoja asioita!

Äänestä
  • Nyt puhutaan valtakunnallisesti , kun katsoi eilistäkin välikysymys keskustelua, katsotaan sitten 3 vuoden päästä tulokset tämän hallituksen aikaan saannoksista jos sattuu olemaan siihen asti voimissaan, kyllä on pienet ne investoinnit pohjoiseen ja itäsuomeen , numeroja kyllä ladotaan mitä minkälaiseen investointiin, mutta kun tosiasiassa rahaa ei ole valtiolla,
    sanoisi pääministeri ja valtiovarainministeri tosiasiat työllisyydestä ja investointi haaveista, tuloveroja voisi nostaa aivan hyvin kun tulot ylittää 75000 € /vuodessa ja jokaista seuraavaa 25000 € nousevat tulot verot aina 2 % ylemmäksi esim, tulot 100000 € /vuosi 28% , 125000 € - 30% vero, 150000 € -32 % ja niin edelleen, aina 60 % asti

    Äänestä

  • Tulkoot keitä hyvänsä.
    Tämä "kunta" on laittanut paljon rahaa omaan pivoon.
    Näitä juttuja paljastuu pikkuhiljaa pitkin Pohjamaata.
    Miksi kuntalaisten pitää kärsiä nahoissaan luikureiden pisnekset.
    Pyhäjärvellä on toimittu väärin, kaivos toi rahaa, missä se näkyy?
    Vuosikymmenien venkoilu, minulle, sinulle, näkyy kuntamme alasajona, henkilöstöäväärillä paikoilla, ostettuna omiin tarpeisiin.
    Ei uutta auringon alla.

    Äänestä

  • Noinkohan luulet ettei 1 Pyhäjärven ihminen voi vaikuttaa 🤣

    Äänestä

Kepuko lähtisi kaatamaan hallitusta, ovat luoneet sellaisen sotkusoten ettei tuosta selviä Erkkikään.
Soitessa keput riitelee omiensa kanssa , ollaan erottamassa oman puolueen sotejohtajaa ,perustamassa jotain helvetin toimikuntaa.
Kaatukoon hallitus jos niikseen tulee käymään, vaan tuskin poliittisia lakoiilla ay pomojen painostamana.

Äänestä
  • Antaa hallituksen olla neljä vuotta.
    Ei siihen kaatamiseen kepun voima riitä.
    Enkä ole huomannut, että kepu olisi niin kovin ollut vaatimassakaan.
    Näin kepulaisena en ollut tyytyväinen edelliseenkään hallitukseen. Ei kyllä persut niitä väliin avokätisiä yritystukia arvostelleet. Finnairia pidettiin pystyssä miljarditolkulla.
    Muuten Pyhäjärvi ei olisi pitkään pystynyt olemaan itsenäisenä ilman sotea. Erikoissairaanhoito on kallista.
    Eikä pikkukuntien kuntaliitoksilla asiaa paranneta..

    Äänestä

  • Kepu on itse takapiruna nyky hallituksen tempoilussa.
    Ei kannata olla sinisilmäinen.
    Näin ollut näkyvissä viime vuosikymmen.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kepu on itse takapiruna nyky hallituksen tempoilussa.
    Ei kannata olla sinisilmäinen.
    Näin ollut näkyvissä viime vuosikymmen.

    No ei kepun kannattajat hyvällä katsoisi, jos kepu yhdessä rintamassa valtaansa turvvaamassa olevien ay pomojen kanssa olisi kaatamassa vaaleilla valiyyua hallitusta.
    Osasi ne demarit viime hallituksessa väistellä ikäviä päätöksiä, ja paska jäi kepun syliin.
    Kun turpiin tuli vaaleissa, niin kannattaa olla hiljaa..

    Äänestä

Naiveja ootta, lapsellisia ja vainoharhaisia. Aloittaja on vasemmsitolaisen verenperinnön ristisiitos, kaikki julkiset palvelut ilmaiseksi, työteveyshuoltoja edut maximiin, muilla ei ole hitonkaan väliä. Tittelin Tuure on niin plösö, että ensilmäykellä näkee, että ay-pomo on istunut 24/7 muiden selkänahasta otettuna mässäten meidän pöydissä.

Kohtuullinen ei ole liian pieni mutta ei liian suurikaan. Se ei ole liian paljon mutta ei liian vähänkään. Kohtuullinen ei ole liian ankara mutta ei liian lieväkään. Esimerkiksi liian lievä tuomio rikoksesta ei siis ole sen kohtuullisempi kuin liian ankarakaan tuomio. Kohtuullisuuden synonyymeinä voidaan pitää sanoja asianmukainen ja sopiva. Voimme sanoa, että sopimus on hyvä, jos sen ehdot ovat kohtuulliset kummallekin osapuolelle. Kohtuullisuuden vaatiminen ei oikeastaan koskaan voi olla sopimatonta, ja kohtuullisuuden vaatimus koskee kaikkea asiointia.

Kohtuullisesta varakkuudesta puhuttaessa tarkoitetaan varmasti omistamista, jota ei vielä lueta varsinaiseksi rikkaudeksi eikä ainakaan upporikkaudeksi, mutta ei myöskää köyhyydeksi eikä varsinkaan puutteeksi.

Sananlasku "Niin hullu kylpee, että nahka lähtee", kuvaa kohtuuttomuutta hulluudeksi ja kohtuutta viisaudeksi. Kohtuuden vajetta on niin ylensyönnissä kuin holtittomassa juomisessakin.

Äänestä
  • Syksyllä laitetaan sellaiset lakot pystyyn, että maa seisoo kuukauden kiitos Orpon ja Purran.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Syksyllä laitetaan sellaiset lakot pystyyn, että maa seisoo kuukauden kiitos Orpon ja Purran.

    sitten, jopa TEILLÄKIN muutakin seisoo, kuin vain ahneudella voideltu järki.

    Äänestä

  • En ole vasemmistolainen ,en viherpiipertäjä, en SDP kannattaja, enkä kepulainen, otan yleisesti kantaa Suomen huonoon tilanteeseen , ei meitä kannata verrata toisiin pohjoismaisiin naapureihin, joo, Norjalla on rahaa öljystä ja kaasusta , on tullut yli 30 v, Ruotsilla on teknologia teollisuutta, kaivosteollisuutta, kone teollisuutta, Sandvik, Atlas Copco , Volvo, Scania, SSAB, Ericson ja ym, eivät ole myyneet yhtiöitä kuin valtio on tehnyt suomessa , myös Fortumin seikkailut on merkittävä raha menetys , ei ole kuin Tornio ja Talvivaaran kaivos, muut kaikki myyty ulos, muutama hullu paperi ja sellu tehdas, jotka on ajettu alas,

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    sitten, jopa TEILLÄKIN muutakin seisoo, kuin vain ahneudella voideltu järki.

    Sitten lahtarit itkevät.

    Äänestä

  • Aloitus on nappiin nakutettu.
    En omaa puoluekirjaa mihinkään,
    Oikeisto nostanut rautasaappaat pöydälle.
    Köyhät kyykkyyn.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Syksyllä laitetaan sellaiset lakot pystyyn, että maa seisoo kuukauden kiitos Orpon ja Purran.

    Outoa toimintaa ay puolelta ihmisiä kohtaan , jotka menevät töihin eivätkä tue näitä poliittisia lakkoja.
    Ylen sivulta, Rautakoura lehdestä.

    "Jutussa lakon aikana työskennelleitä nimitettiin muun muassa rotiksi, elukoiksi, konniksi ja mädiksi omenoiksi. Lehdessä sanottiin myös, ettei monikaan liiton jäsen halua työskennellä rikkurin kanssa"

    Äänestä

Kommunistit valtaan ja ladat takaisin kylänraitille.

Äänestä
  • Sinä raukka parka vaaleanpunainen ja vaaleansininen kääretorttu Pirkon sitruunainen tapaan tomaattinen täytetty leipä 🍞

    Äänestä

Miten se rautakoura laittaisi Suomen kestävään kuntoon? Paikallistasolla ei saada kunnantaloutta kuntoon vaikka on kyse vain parin sadan uuden työpaikan tarpeesta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tätä hallitusta ei koskaan olisi pitänyt tulla, ovat niin kusettaneet äänestäjiä että näkyy jo ministerien aitiossa, PS ja KOK edustajat syyttävät vain edellisiä hallituksia, tällä syyttelyllä yritetään peittää surkeaa epäonnistumista, KD ja RKP ovat jo itsekin huomanneet menneensä erittäin riitelevään porukkaan, tämä meidän Suomi on hinnoitellut itsensä aivan surkeaan tilaan, suurimmat syylliset ovat isot ja keskikokoiset firmat, ovat vain haalineet isoja voittoja omaan taskuun, mennään aivan ojasta allikkoon, ei voi onnistua jos pienemmistäkin elintasoista ja palkoista leikataan, ja hinnat vain nousee ,ei voi mennä kuin perseelleen, sitten vielä työssäolo heikennyksiä pitäisi hyväksyä, ei voi olla totta, tämä hallitus on aivan ideologinen suuruuden hullu porukka, ei anneta periksi vaikka tuli jo polttaa takapuolta, koko porukka vain vaihtoon, olisi suomelle hyvä jos ketään näistä junteista ei nähtäisi enää ministereinä ja äänestäjät voisi katsoa peiliin ketä sitä nyt voisi äänestää, ettei tulisi enää tämmöistä sotkua Suomelle,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu