Työttömyys kasvaa

Laitaoikeistohallitus ei ole ihan tehtäviensä tasalla, kun uutisissa kerrotaan korkeakoulutettujen työttömyyden olevan korona-aikaa korkeammalla tasolla ja ennakoivan muunkin työttömyyden määrän kasvua.

Tässä nähdään populistipersujen todellinen osaaminen. Työpaikkoja piti tulla 100.000 lisää, mutta matkaa siihen on jo vähintään 125.000 ja matka vain pitenee.
Laitaoikeisto osaa vain leikata. Naapurin Vladimir kiittää persuja asioiden sotkemisesta.
45672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Menee juuri niin kuin persut ovat suunnitelleet: lisätä kansan eripuraisuutta ja aiheuttaa mahdollisimman suurta taloudellista vahinkoa Suomelle. Purrankin on jo saanut Suomen pankilta moiteet holtittomasta velan otttamisesta.

Äänestä
  • 🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

    ❤️ ­­N­­y­­­m­­f­­o­m­a­­­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

SITTENHÄN DEMAREILLA EI HÄTÄÄ.

DAA DAA.

HAHHAHHAAA.

JA POOOIS.

Äänestä

Riikka-Petterillä homma hsnskassa ja hanska hukasa.

Äänestä

Äärivasemmistolainen hallitus aiheutti niin jumalattoman velka- ja työttömyysTsunamin joka purkautuu paraikaa että sitä ei kukaan villeimmissä kuvitelmissakaan osannut odottaa - Nyt alkaa totuus viisikon seikkailuista käydä ilmi!

Tämä hallitushan ei ole saanut vielä hallitusohjelmaansa edes kunnolla käyntiin joten sehän ei ole vielä vaikuttanut mitenkään Suomen tilanteeseen VAAN kyllä nyt "nautitaan" Sannan hallituksen hedelmistä - Sekös vassareita korpeaa!

Äänestä
  • Vihervasuri on vaan niin tyhmä, ettei tajua sitä. Aivokapasiteetti ei riitä.

    Äänestä

  • "Tämä hallitushan ei ole saanut vielä hallitusohjelmaansa edes kunnolla käyntiin" ja se on silti jo sotkenut maan asiat ennätysnopeasti.

    Äänestä

  • Vaikka hot jatkuasti samaa et usko höpinääsi itsekkään esim korona ja siihen mennyt raha pelasti yrityksiä ja tottakait talous silloin miinuksella mutta valtio voi myös tasoittaa niinkuin ennenkin taseensa pikkuhiljaa.Eikä kerralla ja leikkaamalla pienituloisilta joiden kaikki raha menee suoraan kauppaan ja yleiseen kuluihin se kiertää välittömästi yhteiskunnassa toisin kuin rikkaiden rahat makaa sijoituksessa kasvamassa lisää

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Vaikka hot jatkuasti samaa et usko höpinääsi itsekkään esim korona ja siihen mennyt raha pelasti yrityksiä ja tottakait talous silloin miinuksella mutta valtio voi myös tasoittaa niinkuin ennenkin taseensa pikkuhiljaa.Eikä kerralla ja leikkaamalla pienituloisilta joiden kaikki raha menee suoraan kauppaan ja yleiseen kuluihin se kiertää välittömästi yhteiskunnassa toisin kuin rikkaiden rahat makaa sijoituksessa kasvamassa lisää

    Voi laps parka sun talousosaamises kans!

    Miksiköhän rakennusalalla on ollut paljon konkursseja? Entä miksiköhän jopa korkeasti koulutettuja on jäänyt viime aikoina työttömiksi?

    KOSKA koronan aikana Business Finland jakoi tukea aivan liian avokätisesti tukien kannattamatonta yritystoimintaa joka paljastuu nyt kun pitäisi pärjätä omillaan! Jos asuntoja rakennetaan enemmän kuin on kysyntää niin lapsikin ymmärtää että jossain kohtaa tulee seinä vastaan!

    Etkö muka tiedä että ei ne rahat (rikkaiden) missään makaa VAAN JUURI NE pyörittävät yhteiskuntaa sillä pankit lainaavat ne edelleen mm. yritystoimintaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    "Tämä hallitushan ei ole saanut vielä hallitusohjelmaansa edes kunnolla käyntiin" ja se on silti jo sotkenut maan asiat ennätysnopeasti.

    Säkin varmaan saat sotkettua uuden työpaikkasi jo ennen kuin edes aloitat siellä hommia, niinkö? Ai mutta sorry, ethän sä missään töissä olekaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    "Tämä hallitushan ei ole saanut vielä hallitusohjelmaansa edes kunnolla käyntiin" ja se on silti jo sotkenut maan asiat ennätysnopeasti.

    Sanna Marinin velkasosialismia ei voida enää jatkaa. Rahat on yksinkertaisesti loppu ja ei ole mistä jakaa kotona puuhasteleville, eikä lähinnä verbaalipaskaa valtion piikkiin tuottaville jäsenkirjalla valituille aasintuntijoille.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Vihervasuri on vaan niin tyhmä, ettei tajua sitä. Aivokapasiteetti ei riitä.

    Taitaa se aivokapasitetti olla teillä alempi joko olette lopettanu liimanimppaamisen? Sillä ei nuot aivopierut muuten voi pörähdellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Voi laps parka sun talousosaamises kans!

    Miksiköhän rakennusalalla on ollut paljon konkursseja? Entä miksiköhän jopa korkeasti koulutettuja on jäänyt viime aikoina työttömiksi?

    KOSKA koronan aikana Business Finland jakoi tukea aivan liian avokätisesti tukien kannattamatonta yritystoimintaa joka paljastuu nyt kun pitäisi pärjätä omillaan! Jos asuntoja rakennetaan enemmän kuin on kysyntää niin lapsikin ymmärtää että jossain kohtaa tulee seinä vastaan!

    Etkö muka tiedä että ei ne rahat (rikkaiden) missään makaa VAAN JUURI NE pyörittävät yhteiskuntaa sillä pankit lainaavat ne edelleen mm. yritystoimintaan!

    Tässä taas nähdään se kokoperseen talous"osaaminen". Tutustu ensin siihen mikä on pankkien luotonannon menetelmä ja peruste. Pankki antaa nimenomaan luoton, eli se luottaa siihen joko vakuudella tai vakuudettomasti että luoton nostaja maksaa annetun velan takaisin. Ja se annettu luotto ei suinkaan ole pankin kassaholvista haettua rahaa vaan pelkkiä numeroita luotonottajan tilillä. Ja luoton tultua suoritetuksi se lakkaa olemasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Voi laps parka sun talousosaamises kans!

    Miksiköhän rakennusalalla on ollut paljon konkursseja? Entä miksiköhän jopa korkeasti koulutettuja on jäänyt viime aikoina työttömiksi?

    KOSKA koronan aikana Business Finland jakoi tukea aivan liian avokätisesti tukien kannattamatonta yritystoimintaa joka paljastuu nyt kun pitäisi pärjätä omillaan! Jos asuntoja rakennetaan enemmän kuin on kysyntää niin lapsikin ymmärtää että jossain kohtaa tulee seinä vastaan!

    Etkö muka tiedä että ei ne rahat (rikkaiden) missään makaa VAAN JUURI NE pyörittävät yhteiskuntaa sillä pankit lainaavat ne edelleen mm. yritystoimintaan!

    Nyt sitten vaan odotellaan, milloin talous räjähtää tähtitieteelliseen nousuun niillä rikkaiden sijoittamilla rahoilla.

    Veroale ei ole vielä tehonnut, päätellen työttömyyden lisääntymisestä ja konkurssien määrästä. Jatketaan siis odottelua.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Sanna Marinin velkasosialismia ei voida enää jatkaa. Rahat on yksinkertaisesti loppu ja ei ole mistä jakaa kotona puuhasteleville, eikä lähinnä verbaalipaskaa valtion piikkiin tuottaville jäsenkirjalla valituille aasintuntijoille.

    EK-orpopurrien velka on toki sitä parempaa velkaa, joka maksaa itse itsensä ja korkonsa takaisin.

    Vai maksaako sittenkään? Kiroaako seuraava hallitus orvot ja purrit alimpaan h...tiin asioiden ennätyksellisestä sotkemiseta?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Sanna Marinin velkasosialismia ei voida enää jatkaa. Rahat on yksinkertaisesti loppu ja ei ole mistä jakaa kotona puuhasteleville, eikä lähinnä verbaalipaskaa valtion piikkiin tuottaville jäsenkirjalla valituille aasintuntijoille.

    Juu, ei voi jatkaa, pitää välillä siirtyä Purran velkakristillissosiaalisuuteen.

    Kumma, että velkaa tarvitsee ottaa, kun kerran hallitus on lakannut jakamasta rahaa turhaan. Terveydenhoitoonkin kovat leikkaukset, luulisi kulujen pienenevän tuntuvasti.

    Äänestä

velkavipu on käytetty suojatyöpaikkalaiset ja nyt myös "korkeasti" koulutetut tekoäly potkii pellolle 🤣

Äänestä
  • Eli persujen 100 000 työpaikkaa syntyvät kun potkitaan ihmiset "suojatyöpaikoista" ulos ja sitten otetaan ne niihin takaisin.

    Tuota kyllä vähän arvelinkin oikeiston "työllisyystoimien" olevan.

    Äänestä

  • Häkämies tai juoksupoikansa Orpo eivät kumpikaan ole pukahtaneet, miten he ovat suunnitelmissaan huomioineen tekoälyn vaikutukset työttömyyden lisääntymiseen ja koulutustarpeisiin.

    Voidaan tietysti huumorilla heittää, että työttömyys- ja sosiaaliturvan sekä aikuiskoulutustuen leikkaukset ovat tällaista valmistautumista.

    Äänestä

Joudutaan vuosikymmeniä korjaamaan persujen aiheuttamia vahinkoja.

Äänestä
  • No sille me Persut emme voi mitään että joillekin on vahinko joutua itse vastaamaan omasta toimeentulosta menemällä töihin!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    No sille me Persut emme voi mitään että joillekin on vahinko joutua itse vastaamaan omasta toimeentulosta menemällä töihin!

    Persut ei voi millekään mitään. Se nyt tiedetään.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Persut ei voi millekään mitään. Se nyt tiedetään.

    Ai, mun mielestä täällä vasurit pitää jumalatonta älämölöä jostain Riikan saksikuvasta! Mitä ihmettä siitä nyt mölisemään jos Persut eivät kerran millekään mitään tee?????

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Persut ei voi millekään mitään. Se nyt tiedetään.

    Kieltämättä persuilla on kovt puheet. Nyt valtaan päästyä pelkkä suun pieksäntä ei kuitenkaan riitä. Kello käy, miljardit kuluvat ja maan asiat menevät syvemmälle suohon. Uutta ongelmaa pukkaa lumien sulaessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ai, mun mielestä täällä vasurit pitää jumalatonta älämölöä jostain Riikan saksikuvasta! Mitä ihmettä siitä nyt mölisemään jos Persut eivät kerran millekään mitään tee?????

    Persuilla on nuo kollektiiviset harhansa.

    Äänestä

Jaa nytkö se työvoimapula on sitten ratkaistu? Ei tarvinne enää etsiä työntekijöitä ulkomailta asti?

Äänestä

Demari nyt vaan on äärettömän tyhmä, ei ymmärrä vaikka nenän edessä rautalangasta vääntäisi, että kaikki nyt eteen tuleva paska on edellisen hallituksen aikaasaannosta.

Äänestä
  • Uli uli uijui nyyh.... "se oli ne muut eikä me" on persun vakiolause.

    Äänestä

Persut eivät ole koskaan edes tiedostaneet, että akateemista työttömyyttäkin
on, koska he ovat itse juntteja, jotka luulevat, että lakkoilu on vain ns.
duunareitten puolesta lakkoilua.
Lakkoilu koskee kaikkien noin 2,5 miljoonaa palkansaajan työehtoja,
joukossa korkeakoulutetutkin palkansaajat.

Äänestä
  • no niin persupakkomielteinen persuista pihalle potkittu 🔵⚫ rotuopin julistaja, nappi huuleen, nalle kainaloon, tuti suuhun ja tutimaan että jaksat aamulla nousta taas reippaana poikana itkemään persujen perään.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    no niin persupakkomielteinen persuista pihalle potkittu 🔵⚫ rotuopin julistaja, nappi huuleen, nalle kainaloon, tuti suuhun ja tutimaan että jaksat aamulla nousta taas reippaana poikana itkemään persujen perään.

    Työttömyys on iskenyt ennenkin. Mentiin Ruotsiin ja nyt työvoimapula on Venäjällä.
    https://nakoislehti.media.fi/keskisuomalainen/b0d14dca-3c10-4710-b4c5-be18c3149ad5/14 Että tuoda duota jos vaikka töihin...

    Äänestä

Suomen läpimätä poliisi salli Lardotin Havannan syndrooman Suomen kansalaisia kohtaan. Ai mistä magnetisoitavat mikit ? Venäläisiltä poliisi kontakteiltaan. Sisäministeriön Tuovinen mukamas tutkii asiaa.

Äänestä

"Työpaikkoja piti tulla 100.000 lisää, mutta matkaa siihen on jo vähintään 125.000 ja matka vain pitenee."

Saanen huomauttaa, että ei edes 1/4 hallituskautta ole takana ja että SAK/SDP tekee kokoajan kaikkensa tilanteen huonontamiseksi... Mutta ethän sinä äärivasurina moista ymmärrä...
90% suomalaisista tietää, että 2023 inflaatio on meillä laskenut EU:n korkeimmasta EU:n alhaisimmaksi ja että duunareiden ja eläkeöäisten ostovoima on nousut ekaa kertaa sitten 2019... No, tämähän ei sosialisteille tietenkään sovi... lakkoja on jatkettava...

Äänestä
  • Juurihan te hoitte kurkku punaisena että edellisen hallitusken syytä, ettei nykyinen hallitus ole ehtinyt tehä vielä mitään! Puhuit itsesi pussiin, persureppana. Kerroit siis edellisen hallituksen hyvistä saavutuksista.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Juurihan te hoitte kurkku punaisena että edellisen hallitusken syytä, ettei nykyinen hallitus ole ehtinyt tehä vielä mitään! Puhuit itsesi pussiin, persureppana. Kerroit siis edellisen hallituksen hyvistä saavutuksista.

    Työttömyys on noussut räjähdysmäiseen kasvuun tänä vuonna, kiitos persujen SUOMI SEKAISIN politiikan.

    Äänestä

  • Seuraavat eduskuntavaalit ovat (viimeistään) 18.4.2027, johon aikaa on noin kolme vuotta. Tosin puoli vuotta ennen vaaleja hallitukset alkavat himmailemaan, veemäisiä päätöksiä ei enää tehdä, koska vaalikentillä on pystyttävä taas kohtaamaan äänestäjät kasvokkain.

    Tehokasta peliaikaa Orpon porukalla on siis kaksi ja puoli vuotta. Ensimmäinen vuosi on mennyt sotkiessa asioita ihan itse. Kuuluisa Musta Joutsen ei ole vielä lehahtanut hallituksen harteille. Mielenkiinnolla odotamme nousukauden alkua.

    Äänestä

Ajaa Suomen konkkaan.

Äänestä

DEMAREILLA KESTOMENKAT.

EIPÄ HÄTÄÄ.

VUOKKOSET ON KEHITTÄNYT MIESVAIPAN.

HAHHAHHAAA.

JA POOOIS.

Äänestä

Kuten poliittisissa piireissä erittäin arvostettu savolainen kaupunginvaltuutettu kiteytti työttömien määrän nopesta kasvusta, "Viherpunikkien syytä...erittäin pitkälti...Afrikka ja Aavikot oli aina etusijalla..."

Äänestä

Tämä johtuu ammattiliittojen lakoista, kun yritykset lomauttaa ja irtisanoo ja investointeja menetetään.

Äänestä
  • Höpö höpö. Hallituksen tunaroinnista ongelmat johtuvat.

    Äänestä

Puhe on halpaa, varsinkin ennen vaaleja. Tähän saakka kaikki hallitukset ovat ymmärtäneet, että valtiota ei voi johtaa yksinomaan polkemalla jalkaa ja kieltäytymällä huomioimasta ympäröivää todellisuutta. EK-orpopurrit haluavat kuitenkin kokeilla.

Äänestä

Ajatteletko yhtään ennen huutelet palstalla hyömöyksiäsi - et taatusti !

Äänestä

Turha persuilijoita on yksin syyttää, vaikka ne onkin täysiä huijareita. On aiheellista huomioida, että tämä nykyhallitus on kokoomusvetoinen, Orpolapsi vain ovelasti koittaa pysytellä taka-alalla, ettei vahingossakaan joutuisi tulitukseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Laitaoikeistohallitus ei ole ihan tehtäviensä tasalla, kun uutisissa kerrotaan korkeakoulutettujen työttömyyden olevan korona-aikaa korkeammalla tasolla ja ennakoivan muunkin työttömyyden määrän kasvua.

Tässä nähdään populistipersujen todellinen osaaminen. Työpaikkoja piti tulla 100.000 lisää, mutta matkaa siihen on jo vähintään 125.000 ja matka vain pitenee.
Laitaoikeisto osaa vain leikata. Naapurin Vladimir kiittää persuja asioiden sotkemisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu