Miksi osallistua lakkoon, kun siitä saa maksaa?

Jos lakkoavustus on 100 euroa, niin siitä jää verojen jälkeen käteen 66,40 euroa.

Jos nettopalkka kuukaudessa on 2400 euroa, niin kolmen viikon lakosta tulee tilille rahaa 804 euroa vähemmän kuin työnteosta.

Jos nettopalkka kuukaudessa on 2800 euroa, niin kolmen viikon lakosta tulee tilille rahaa 1104 euroa vähemmän kuin työnteosta.

Lakkoilija saa maksaa siitä, että lakkoilee. Onneksi olkoon. Kiittäkää Elorantaa (sd), Aaltoa (sd), Ekströmiä (sd) ja Kokkoa (sd).

SAK:n hallitus on syypää lakkoihin. He tietävät, että lakoilla ei voi vaikuttaa Suomen hallituksen päätöksiin, mutta he eivät välitä siitä. He haluavat lakkoilla ja vahingoittaa yhteiskuntaa. Työntekijät ovat pelinappuloita ay-pomojen nokittelussa. Miksi osallistua lakkoon?

Eloranta on koko ajan toistanut, että hallitus ei kuuntele heitä. Mites keskiviikkona, oli taas yksi kuuntelemistilaisuus. Kaikki lait on käsitelty kolmikannassa ja SAK ja muutkin osapuolet ovat voineet vaikuttaa lain sisältöön. Lakialoitteisiin on tehty kompromisseja. Elorannan puheet kuulemattomuudesta ovat työntekijöiden harhaanjohtamista, millä motivoidaan lakkoilijoita. Suomeksi valehtelmista.

Se, että Eloranta on eri mieltä lain sisällöstä ei oikeuta lakkoilemaan yrityksiä vastaan. SAK;lla, eikä millään muullakaan ulkoparlamentaarisella toimijalla. ei ole veto-oikeutta demokraattisesti vaaleilla valitun eduskunnan ja sen hallituksen päätöksiin.

Miksi SAK (SDP) lakkoilee?
4199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä sä sen sitten huomaat kun työpaikalla eteesi laitetaan uusi työsopimus jossa kaikkea huononnettu edellisestä. Se on sitä paikallista "sopimista" voit äänestää jaloilla ja mennä muualle töihin.

Äänestä
  • 🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

    💋 ­­N­y­­­m­f­o­­m­­­a­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Yötyölisät, pekkaset,sunnuntaikorvaus, aivan KAIKKI josta tiettyjen alojen palkka koostuu johtuen uskomattoman pienestä peruspalkasta, ollaan viemässä pois.

Siksi.

Äänestä

Kyllä minä ahtaajana lakkoilen mielelläni. Ei ole mitään hävittävää. Päinvastoin. Palkka ja edut nousee joka kerta ja lakon aikana kertyneet hommat ei karkaa mihinkään. Ne voidaan kätevästi purkaa ylitöillä josta saa aika mukavat lisien lisät ja niiden lisät!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos lakkoavustus on 100 euroa, niin siitä jää verojen jälkeen käteen 66,40 euroa.

Jos nettopalkka kuukaudessa on 2400 euroa, niin kolmen viikon lakosta tulee tilille rahaa 804 euroa vähemmän kuin työnteosta.

Jos nettopalkka kuukaudessa on 2800 euroa, niin kolmen viikon lakosta tulee tilille rahaa 1104 euroa vähemmän kuin työnteosta.

Lakkoilija saa maksaa siitä, että lakkoilee. Onneksi olkoon. Kiittäkää Elorantaa (sd), Aaltoa (sd), Ekströmiä (sd) ja Kokkoa (sd).

SAK:n hallitus on syypää lakkoihin. He tietävät, että lakoilla ei voi vaikuttaa Suomen hallituksen päätöksiin, mutta he eivät välitä siitä. He haluavat lakkoilla ja vahingoittaa yhteiskuntaa. Työntekijät ovat pelinappuloita ay-pomojen nokittelussa. Miksi osallistua lakkoon?

Eloranta on koko ajan toistanut, että hallitus ei kuuntele heitä. Mites keskiviikkona, oli taas yksi kuuntelemistilaisuus. Kaikki lait on käsitelty kolmikannassa ja SAK ja muutkin osapuolet ovat voineet vaikuttaa lain sisältöön. Lakialoitteisiin on tehty kompromisseja. Elorannan puheet kuulemattomuudesta ovat työntekijöiden harhaanjohtamista, millä motivoidaan lakkoilijoita. Suomeksi valehtelmista.

Se, että Eloranta on eri mieltä lain sisällöstä ei oikeuta lakkoilemaan yrityksiä vastaan. SAK;lla, eikä millään muullakaan ulkoparlamentaarisella toimijalla. ei ole veto-oikeutta demokraattisesti vaaleilla valitun eduskunnan ja sen hallituksen päätöksiin.

Miksi SAK (SDP) lakkoilee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu