....Persujen rajalakiuudistuksesta.
Syy on se, että uutta rajalakia väsätessään Persut rapauttavat kansainvälisiä ihmisoikeuksia, lakeja ja sopimuksia.
Tätä juuri Putin toivoo eli Persut ovat Putinin kätyreitä hallituksessamme.
Putinhan rahoittaa euroopan äärioikeistolaisia veroparatiisimiljardeillaan, jotta euroopasta tulisi epäyhtenäinen.
Erittäin vaarallista toimintaa siis euroopalle ja Suomelle, Orpo ei taida ymmärtää mitä Persut tekevät, kokoomushan on kuitenkin suuri EUn kannattaja.
Suomesta on tulossa kovaa vauhtia mätä valtio, jossa ei kunnioiteta oikeusvaltioperiaatetta eikä ihmisoikeuksia.
Persuilu pitää nyt loppua, muuten Suomen kohdalla ei voida enää puhua sivistysvaltiosta, vaan Venäjän kaltaista maasta.
Amnestyn Internationalin Suomen toiminnanjohtaja Frank Johansson on erittäin huolestunut...
40
246
Vastaukset
- Anonyymi
Maan turvallisuus on ykkösasia; ja se on tänne pääseville myös yhtä tärkeää, kuin täällä jo asuville.
- Anonyymi
Tulijoiden taustat pitää selvittää ensin, sitten jos epäillyttäviä kytköksiä löytyy, voidaan palauttaa.
Tuota eivät rajavartijat pysty tekemään, migri hoitaa homman. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulijoiden taustat pitää selvittää ensin, sitten jos epäillyttäviä kytköksiä löytyy, voidaan palauttaa.
Tuota eivät rajavartijat pysty tekemään, migri hoitaa homman.fränk johansoni ei oo yhtää huolestuntu helsingin suomen asunnottomista tai muista syrjäytetyistä...? tai natsi-satanistien riehumisesta kokoomus-soteissa vapaasti tuhoten suomikansaa....?
Amnesty tekee hyvää työtä ja etenkin aiemmin teki- nyt sitten osa CIAta ja USAn alainen,.,.,.. ja sallii EU-pankkifasistien tuhota kansaamme...? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
fränk johansoni ei oo yhtää huolestuntu helsingin suomen asunnottomista tai muista syrjäytetyistä...? tai natsi-satanistien riehumisesta kokoomus-soteissa vapaasti tuhoten suomikansaa....?
Amnesty tekee hyvää työtä ja etenkin aiemmin teki- nyt sitten osa CIAta ja USAn alainen,.,.,.. ja sallii EU-pankkifasistien tuhota kansaamme...?Tutustu paremmin amnestyyn, väärät käsityksesi muuttuvat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutustu paremmin amnestyyn, väärät käsityksesi muuttuvat.
Entäs suomalaisten ihmisoikeudet?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entäs suomalaisten ihmisoikeudet?
Mitä sulta puuttuu?
- Anonyymi
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
💋 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
rantasen persuaivoilla ei pystytä lakia uudistamaan, jatkuvasti menee pieleen.
- Anonyymi
Kuka "pakolainen" haluaa maahan, jonka rajan yli voi kävellä kuka tahansa? Turvallisuuttahan tänne tullaan hakemaan, ja meidän on se taattava. Nuo pakolais-sopimukset ovat mennen ajan kamaa. Nyt on nyt.
- Anonyymi
Ihmisoikeudet ovat kaikilla, myös persuilla.
Rötöspersutkin voidaan tuomita ja toimittaa lusimaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisoikeudet ovat kaikilla, myös persuilla.
Rötöspersutkin voidaan tuomita ja toimittaa lusimaan.Valtioiden rajojen vapaa ylittäminen ei ole ihmisoikeus, ja ihmisoikeudetkin ovat täysin sopimusasioita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtioiden rajojen vapaa ylittäminen ei ole ihmisoikeus, ja ihmisoikeudetkin ovat täysin sopimusasioita.
kun on yksinkertainen, on persu.
- Anonyymi
Rajat kiinni vaan. Suomen turvallisuus on etusijalla. Kansainväliset lait eivät riittävästi ota huomioon tällaista masinoitua maahantunkeutumista, jonka avulla Suomeen voi tulla vaikka mitä rikollisia.
- Anonyymi
Olet siis putinin persuapulainen.
- Anonyymi
Vain venäjältä tulevat ovat kelvottomia pakolaisia, muuta kautta saa tulla vapaasti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain venäjältä tulevat ovat kelvottomia pakolaisia, muuta kautta saa tulla vapaasti?
Vapaata maahantuloa ei voida perustella millään, siksi meillä on passijärjestelmä. Jos joku pakenee hädissään vainoojaa ja koputtaa ovelleni, voin ottaa hänet sisään joksikin aikaa, mutta asumaan pysyvästi hän ei tervetullut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vapaata maahantuloa ei voida perustella millään, siksi meillä on passijärjestelmä. Jos joku pakenee hädissään vainoojaa ja koputtaa ovelleni, voin ottaa hänet sisään joksikin aikaa, mutta asumaan pysyvästi hän ei tervetullut.
Kutsut kotiisi kuin PersKeKo hallitus ja sitten ne 35000 katosivat näreikköön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet siis putinin persuapulainen.
Että olet tyhmä.
- Anonyymi
"Putinhan rahoittaa euroopan äärioikeistolaisia veroparatiisimiljardeillaan, jotta euroopasta tulisi epäyhtenäinen."
Tällä ei ole Suomen turvallisuuden kanssa mitään tekemistä, pitipä se paikkansa tai ei.- Anonyymi
Sillä on koko euroopan turvallisuuden kannalta erittäin vahingollisia vaikutuksia, siten myös Suomen kannalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä on koko euroopan turvallisuuden kannalta erittäin vahingollisia vaikutuksia, siten myös Suomen kannalta.
En puhunut mitään "vaikutuksista." Mutta tähän keskuteluun suomalaisten itsemääräämisoikeudesta omiin rajoihinsa nähden, se ei liity mitenkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En puhunut mitään "vaikutuksista." Mutta tähän keskuteluun suomalaisten itsemääräämisoikeudesta omiin rajoihinsa nähden, se ei liity mitenkään.
Mutta kun sillä ON VAIKUTUKSIA, tahdot tai et.
Vajakkina et vaan sitä tajua.
- Anonyymi
Rapauttivat tai ripauttivat , jossain oli ehdotus kilometrisen kanavan kaivamisesta Suomenlahdesta Jäämerelle rajaa myöten eikä yhtään siltaa .. Vaikka ei tässä maansiirtoa olla urakoimassa niin .. KANNATETAAN !
- Anonyymi
Haha, pohjois-korealaiset loikkaritkin uivat pimeän tullen joen yli kiinaan helposti. Ja talvella jäätä pitkin ihan kävellen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haha, pohjois-korealaiset loikkaritkin uivat pimeän tullen joen yli kiinaan helposti. Ja talvella jäätä pitkin ihan kävellen.
Sankoin joukoin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sankoin joukoin?
Pelko estää, rohkeimmat uskaltavat.
- Anonyymi
Mitäs se swedupelle frank johaninpoika täällä?
Menkööt sinne emålandiaansa rååtsiin, tai peräti alkuperäismaahansa saksaansa sekoileen. 🤮- Anonyymi
entä jos en menekään 🤣🤣🤣
Ihmisoikeuksia on kunnioitettava mutta........
Putler järjestää meille satojen miljoonien tai jopa miljardien kulut noista tänne kuskaamistaan eläteistä.
Heillä ei ole ollut turvapaikan tarvetta kotimaassaan tai venäjällä vaan tarve tulee heidän astuttua Suomen maaperälle.
Heistä pieni prosentti on oikeasti turvapaikan tarpeessa.
He näkevät kotimaassaan somesta kuvia meidän veronmaksajien maksamista maanmiestensä asunnoista täällä ja kuvia asunnon vierestä vaikkapa Vuosaaresta kun mamut ovat kesäkuumalla loikoilemassa hiekkarannalla.
Kuva tekstissä vaikkapa "All include holiday in Finland 3 years. Salary 1 000€ per month! No work obligation!"- Anonyymi
pidät satuiluasi ihan totena, haha
- Anonyymi
Mistä nuita swedupellejä oikein tupsahteleekaan, taas?
Menkööt vaikka smålandiaan, siellä niitä naZeja on muutenkin paljon.
Tai pelle germaniaansa omilke "juurilleen" metsiin 😂😂😂😂😂😂😂😂- Anonyymi
taasko pääsit livahtamaan äitisi valvovan silmien alta...
- Anonyymi
Suomalaisilla ei ole ihmisoikeuksia, on vain velvollisuus elättää kaiken maailman loisimaanpyrkijät
- Anonyymi
nyt itkettää byyyääääää....
- Anonyymi
Putin taitaa täyttää elämäsi. Jos kissa kävelee tien yli, on sekin varmaan sinun mielestä Putinin kätyri.
- Anonyymi
sulla on vielä ihan "pikkasen" hakusessa nuo vertauksesi 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Putin on erittäin järkyttynyt tällaisista siviileihin kohdistuneista veriteoista, joissa oli uhreina jopa lapsia. Surutyön vuoksi Putin ei heti tullut julkisuuteen vaan kokosi ensin itseään ollakseen rakkaalle kansalleen luotettava isä, joka ohjaa kansansa terrorismista ja sodista vapaaseen luvattuun maahan.
Amnesty on myös huolissaan Suomen ja Ukrainan tekemistä ihmisoikeusrikkomuksista. Suomi yrittää vastoin perustuslakia sulkea itärajansa ja Ukrainaa tekee sotarikoksia estäessää ampumalla venäläisiä rauhanturvaajia valtaamassa kaupunkejaan. - Anonyymi
Suomi harrastaa likinäköistä politiikkaa. Ja Suomi on jo tukenut terrori ukrainaa, us-nato sotaa, yli 2,5 miljardilla e !!.
- meillä on pervo media, osaamaton hallinto, vääristyneet nato us propaganda mielikuvat !! ( - ja ollaan esim.. kusessa raja-hybridin alla..).
Ja Vaikka minkälaista nato lobbaria, propaganda ""asiantuntijaa puskee julkisuuteen..... Suomi on oman lahon hallinnon takia vaarassa.
Tämäkin Moskova terrori isku on ukrainan järjestämä, Suomi on siis tukenut terrori, korruptio ukrainaa jo 2,5 miljardilla e.
Tässä jää Suomelta oma sote ja Suomen omat asiat hoitamatta, kun toimitaan nato sventuuvana verovaroin " Tuetaan globalisti rahan sotaa !! ukraina-vietnamia.
Lisäksi meillä on terrori uhka omassa maassa sisällä, kun haavisto vihreä toi sotavankileireiltä eläteiksi terroristeja,, ja aiemmin halonen, sipilä, orpo, marin jatkoivat terroristien maahantuontia.
- Muistakaa aina Turun torin raaka joukkoteurastus.
Muistakaa aina Oulun lasten joukko raiskaus.
- Ne kertovat todellisen tilanteen. - Anonyymi
Amnesty voi ihan vaapasti tulla rajalta hakemaan nämä pakolaiset ja tutkimaan sitten 5 vuotta, että tarvitseeko oikeasti turvapaikkaa.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1211738Olisi hauska tietää
Koska huomasit pitäväsi minusta? Itse taisin ihastua sinuun heti silloin kun tavattiin ensimmäistä kertaa. Miehelle, jon621103Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota1451089En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v76910- 97905
Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?23881Minun on vaan päästettävä irti
Toiveesta. Satutan vain itseäni😥😔. Toivon sinulle pelkkää hyvää, eläthän elämäsi parasta aikaa, mutta en halua enää k37850Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin61764Kertoisit jo
Rakastatko minua vai olenko käsittänyt väärin onko tämä vaan ystävyyttä tai kaveruutta? En haluaisi enää nolata itseäni42759En koskaan saanut asiattomia kuvia!
Silloin kun olin vielä nuori, kukaan mies ei koskaan lähettänyt minulle asiattomia kuvia itsestään. Jos tiedätte mitä ta156721