Toimittaja myönsi sepitäneensä juttujen sisältöä

Kainuussakin työskennellyt toimittaja Matti Kuusela on myöntänyt sepitelleensä juttuihina keksittttyä sisältöä. Aamulehti on poistanut hänen jutttunsa verkosta. Onkohan tällainen miten yleistä näiden ns. lennokkaita juttuja kirjoittaneiden toimittajien keskuudessa?
16683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ei varmaankaan yleistä sillä toimittajat kautta linjan ovat tuominneet Kuuselan ja häntä puolustaneet henkilöt maanrakoon.
Joka ikinen lehtitalo ja sen toiminta perustuu eettisiin arvoihin ja rehellisyyteen vaikka tiettyjä tahoja mollataankin valehtelijoiksi mutta ilman perusteita.
Toimittajatkin ovat ihmisiä ja virheitä tulee mutta ne selvitetään nopeasti oikeaan muotoon.

Äänestä

Yle, hesari, iltalehti levittävät vihervasemmistolaista propagandaa uutisina. Aiemmin nämä uutisoinnin kärkiosaajat olivat neuvostoliiton / venäjän propagandan välittäjiä.

Yleensäkin vasemmistolaisen valheen levittäminen suomalaiseen yhteiskuntaan on paljon pahempi synti, kuin aamulehden toimittajan sepitteet ja oman aatteen mukainen propaganda.

Laaja, vasemmiston levittämä neuvostovenäjän propaganda tuhosi Suomen länsimaisena demokratiana, josta jokainen suomalainen on joutunut kärsimään. Näiden mainioiden kärkiosaajien uutisoinnista näkyy edelleen ajoittain uutisoinnin korvaus aatteellisella propagandalla.

Äänestä

Toimittajalla karvalakki ja liikennelupa

Äänestä
  • Voisivat sepitellä uutisiin vähän tarkemmin siitä, mitä on tapahtunut. Ei oikein vakuuttavaa ole journalismin taso nykyään paikalliessa lehdessä.. Valeuutisointia on sekin, jos ei kerrota tapahtumista ollenkan. Esimerkiksi tämä Kokkovirran kirveskeissi.

    Äänestä

  • Taitaa olla sepitetty henkilö.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Taitaa olla sepitetty henkilö.

    Karvalakki liikennelupa toimittaja on ainakin sepitetty henkilö. Persujen höpö-höpö -juttuja.

    Äänestä

persu-uutiset yleensä sepittäneet valheita.

Äänestä

Olihan sotkamossa liikennelupa kommari toimittaja oliko satusetä en pysty varmuutella sanomaan

Äänestä
  • Elä sitten sano mitään. Vajukkien kantsii olla muutenkin hiljaa ju juoda kaljaa.

    Äänestä

  • Lainaus toisesta ketjusta: "Aikoja sitten ollut tämä kommari karvalakkineen jo kylillä ja oli linnassa saanut vielä liikenneluvan." Tätäkö tarkoitat?

    Äänestä

on ainakin paikallisessa ollut töissä satusetä

Äänestä
  • Minkä takia ollut linnassa? Tuo oli uutta tietoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Minkä takia ollut linnassa? Tuo oli uutta tietoa?

    Eikait linnaan joutunut, mutta potkut tuli ja joutui vaihtamaan paikkakuntaa. Ainakin yksi satusetä...

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Eikait linnaan joutunut, mutta potkut tuli ja joutui vaihtamaan paikkakuntaa. Ainakin yksi satusetä...

    On tosi sekavia sepustuksia. Linnnassa olisi joku toimittaja saanut muka liikenneluvan? Eikö tietäjät taaskaan tiedä?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Eikait linnaan joutunut, mutta potkut tuli ja joutui vaihtamaan paikkakuntaa. Ainakin yksi satusetä...

    Vai oliko setämies....?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Vai oliko setämies....?

    No niin. Tulipa hiljaista. Osuiko ja upposi?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kainuussakin työskennellyt toimittaja Matti Kuusela on myöntänyt sepitelleensä juttuihina keksittttyä sisältöä. Aamulehti on poistanut hänen jutttunsa verkosta. Onkohan tällainen miten yleistä näiden ns. lennokkaita juttuja kirjoittaneiden toimittajien keskuudessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu