Himo masturbointiin

Anonyymi-ap

En ole vuosikausiin masturboinut ja seksikin on ollut välillä aika vähäistä. Mies kyllä innostuisi useammin, mutta itselle on jotenkin tullut tunne, että vähempikin riittää. Seksi miehen kanssa on ollut todella hyvää kun sitä on. Mies tuossa joku aika sitten kannusti minua masturboimaan joskus, sanoi että ehkä sitä kautta löytäisin enemmän intoa taas.

Joskus sitten kokeilin aamulla kun jäin yksin sängylle ja oli miehen kanssa vähän lämmitelty sitä ennen. Se tuntuikin yhtäkkiä aivan taivaallisen hyvältä. Sen jälkeen on tullut todellinen himo masturbointiin. Tulee melkein päivittäin masturbointia, jos vaan on tilaisuus siihen. Jopa työpaikalla kun olen yksin ollut illalla toimistolla olen sitä tehnyt 😉 Omalla työpöydällä maaten oli aika kiihottavaa masturboida. Toki tiesin, että töihin ei siihen aikaan kukaan enää tule. Et kiinnijäämisen riski oli olematon, mutta tilanne silti oli itselle kiihottava ja jännä.

Tuntuu, että nyt on "monen vuoden" edestä masturboitavaa. Huomaan myös kiihottuvani paljon helpommin kuin aikaisemmin. Välillä tuntuu, että asiakastapaamisissakin on pillu märkänä ja nännit kovana todella helposti. Samoin tyntuu, että ajatuksissa erilaidia fantasiouta on paljon enemmän kuin ennen . Myös seksi miehen kanssa on ollut parempaa ja ainakin sitä on ollut nyt enemmän.

N42

16

1088

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        ❤️ ­N­­y­­­m­­­f­­­o­­m­­­a­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Spede niuvanniemestä on nyt N.42 buaahaa

      • Anonyymi

        Sää mää ja bää spede olet sitten käynyt sukupuolenvaihdos leikkauksessa . Kjäh kjäh assistenttiskö hoiti homman. Hehehehehe


      • Anonyymi

        Mitäs olet kjäh kjäh


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs olet kjäh kjäh

        Uuhh äähh pläähh paskaa tuli jo 💩


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uuhh äähh pläähh paskaa tuli jo 💩

        Mitäs muuta susta vois odottaakaan paska koko tyyppi.


    • Anonyymi

      Samoin meillä. Dildot on aina mukana leikeissä ja nykyisin vaimokin on ruvennut masurboimaan kun siihen oon kannustanut. Huippua on nykyisin kun saa kuvatakkin häntä masurboidessa. Kaikkea muutakin kivaa ollaan sen takia keksitty. Oottekos kokeillut itse kuvien ottamista ??
      M52

      • Anonyymi

        Ei oo kuvia otettu näistä tilanteesta. Joskus nuorempana ollaan kuvattu toisia mutta siitä alkaa olla 20-vuotta. Mutta olen kyllä itsestäni vähän yllättynyt, että näin tähän hommaan "jäin kiinni".

        N42


    • Anonyymi

      Uu­­s­­­i s­­ek­si­­­teatteri avautuu Su­­­ome­­en! Ku­­­tsumme kai­kki­­. Il­mo­­­it­tau­tum­ine­­n ry­­­hmä­ämme tääl­­l­ä 👉 http://aepgcorp.com/H/I7l6R0

    • Olisi mukava yllättää

      • Anonyymi

        😉
        N42


    • Anonyymi

      H­­­ei! Oma str­­­eam. Sisää­­­nkäynti k­­aikille, jotk­a haluav­at pi­­­tää ha­­­uskaa 👉 http://aram-us.com/H/C6s4Z4

    • Anonyymi

      Tänään oli kiinni jääminen lähellä kun työpäivän päätteeksi jäin työhuoneeseen masturboimaan. Makasin pöydällä hyvöilemässä itseäni ja olin juuri saanut orgasmin ja makoilin vielä alastomana pöydällä niin kuulin käytävältä ääniä tai käytävän oven äänen. Toki oman huoneen ovi käytävälle oli vielä kiinni mutta aika äkkiä piti vaatteet päälle pukea ja rintsikoita en ehtinyt laittaa päälle ollenkaan, paita vaan päälle.. Hetken päästä sit miespuolinen työkaveri tuli ovelle. "Ai olet vielä töissä, tulin hakemaan jotain papereita yms" hän sanoi. Hetken juteltiin ja kävin sitten vessassa. Siellä huomasin, että paitani läpi näkyi selvästi kovana olevat nännit. En ollut tuota huomannut ollenkaan kun rintsikat jäi alta pois. Mitähän mahtoi työkaveri ajatella..

      N42

      • Anonyymi

        Jos tullaisesta saat noin hyvää jännitystä ja uskallat olla noin rohkea kokeile ihmeessä sitä itsesi kuvaamista tai jos miehesi kuvaa, sen jälkeen hieman tuhmempi kuva vaikka näyttö kuvaksi ja testaamaan jos sen vaikka joku miespuolinen näkisi. Uskoisin että saisit siitä vähän lisä jännitystä päivään masturboinnin lisäksi. Mä ainaskin pidän välillä vaimon rohkeaa kuvää näyttö kuvana ja sekös rouvvaa kiihottaa.
        M52


    • Anonyymi

      H­­ei! Oma str­­eam. Sisää­­­nkäynti k­­­aiki­­­lle, jotk­a haluav­­­at pi­­­tää ha­­uskaa 👉 http://ameliachau.com/H/P7k6E7

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      146
      11311
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      27
      8063
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      5840
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      158
      4503
    5. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      31
      4296
    6. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      81
      4152
    7. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      84
      3448
    8. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3196
    9. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      47
      1679
    10. Hyvää yötä

      Joka päivä ajatuksissani, aarre. ❤️
      Ikävä
      39
      1592
    Aihe