Miksi Matti & Teppo eivät kerro rehellisesti Matin sairaudesta ?

Niin kauan kuin oltiin menokuosissa ja oli näytettävää ja elvisteltävää niin kaikesta avauduttiin yleisölle, aina lehtien palstoilla naama leveänä.
Vaan kun tuli vastoinkäyminen niin heti mentiin raukkamaisesti piiloon, edes kotisivujaan eivät päivitä. Teppokin vissiin niin liköörissä 24/7 että kaikki veri pakkautunut nenän päähän, eikä elämänkertakirjan julkaisuunkaan viitsinyt tulla.

Sama Katrilla, niin kauan kun meni upeasti niin aina oli esittelemässä kotiaan ja lomamatkojaan ja lapsiaan ihan kuvien kera. Sitten kun poika teki it...n niin heti Katri ihan kusi sukassa ja hiljaa, ei ilennyt kertoa totuutta vaan yritti hymistellä jotain yhtäkkisestä sairastumisesta.

Raukkamaista ihmisten vedättämistä ja valehtelemista. Vuosikymmenet elvistellään haastatteluissa muka upealla elämällä ja sillä elvistelyllä kerätään rahat pois faneilta ja yleisöltä. Vaan heti kun kulissiin tulee särö niin piiloudutaan ja yritetään peitellä totuutta.
30778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ihan tavallisia ja raukkamaisia pikku ihmisiä ovat, ei lauluääni sitä miksikään muuta.

Äänestä

Kyllä se ahdistaa, kun tajuaa että ikää tulee ja lähtö voi olla edessä - ja onkin joka tapaukessa pian tai myöhmemmin..
Kyllä ihmisiä pitää ymmärtää. Me kaikki ollaan vain ihmisiä, ei sen kummempia.

Äänestä

Jokaisella on oikeus myös yksityisyyteen. Rilluvuodet takana. Vanhoja miehiähän nuo ovat, ketä kaipaa muut kuin samanikäiset. Katri-Helena kuuluu samaan joukkoon.

Äänestä

Sulla väärä tieto Katrin pojan kuolinsyystä, älä levittele valhetta!

Äänestä

Mitä kenellekkään kuuluu kenekään sairaudet? Jokaisella on oikeus olla kertomatta niistä, jollei halua!

Äänestä
  • Juuri näin! Hyvää vointia Matille ja Tepolle❣️

    Äänestä

Mitä on vuosikymmenet elvistellyt ,raukkamaisesti vedättänyt ja valehdellut ihmisille?



Ei toisten asiat kuulu muille.
Keskity omaan elämääsi

Äänestä
  • Kyllä ne kuuluu jos on vuosikymmenet levitellyt ihan tietoisesti ja myyntikikkana yksityisasioitaan ja ollut muka niin kovin avointa. Niin miksi se avoimmuus katoaa heti kun tulee vastoinkäyminen.

    Loirin kunniaksi sanottava, että hän oli ainakin rehellinen, kertoi asiat niinkuin ne olivat.

    Äänestä

Mitä helvettiä selität...............................
V.............mikä Ku..s..p...ä

Äänestä

Häpeävät. Koko elämä mennyt tunnettuna paistatellessa ja rillutellen. Sitäkin katkerampaa herätä joku aamu veritulpan kanssa, naama vinossa ja sylki suupielestä roikkuen.
Varmaan kauhia yllätys jopa Turuus, ettei kuuluisuus suojannutkaan elämää päättymästä paskaan loppuun.

Äänestä

Onko Matti siis vihannes? Kuntoutuksessa ?

Äänestä

Matti ja Teppo ovat minun sankareita. Heitä ei pilkata! He ovat hienoja miehiä.

Äänestä

Kenekään sairaudet eivät ole automaattisesti julkista tietoa. Jokainen voi pitää ne omana tietonaan.

Äänestä
  • Mutta miksi ei voi kertoa mikä Mattia vaivaa ?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mutta miksi ei voi kertoa mikä Mattia vaivaa ?

    Ei ole mitään syytä miksi jonkun pitäisi kertoa omia sairaustietojaan.
    Yksityisasiat ovat yksityisasioita.

    Äänestä

Ei kaikki halua kertoa sairauksistaan julkisuuteen.
Ile Kanervakin salaili syöpäänsä ja kertoi laihtumisen syyksi reipasta kuntoilua...
Antakaa ihmiset julkkiksillekin (jotka niin haluavat) rauha sairastaa ilman julkisuutta.

Äänestä
  • Aloittaja on kateellinen kusipää. Ja umpityhmä. Aivotoiminta ei riitä ymmärtämään, että terveysasiat ovat yksityisasioita. Ne ei kuulu kusipäiden ruodittavaksi.

    Äänestä

  • Kanervalla oli poliittinen syy, hän oli mukana valiokunnissa jne. Ei lainsäädännön tasolla haluta levitellä vastustajille sellaista tietoa, että henkilö ei olekaan enää täysissä voimissa.

    Äänestä

  • He ovat omasta tahdostaan ja hyvinkin innokkaasti hakeutuneet julkisuuteen tehden oman itsensä myynnillä rahaa. He eivät siis ole yksityisihmisiä vaan ovat itse myyneet yksityiselämäänsä. Sitä kiiltokuvamaista tosin. Mikä on valheellista ja ihmisten petkuttamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    He ovat omasta tahdostaan ja hyvinkin innokkaasti hakeutuneet julkisuuteen tehden oman itsensä myynnillä rahaa. He eivät siis ole yksityisihmisiä vaan ovat itse myyneet yksityiselämäänsä. Sitä kiiltokuvamaista tosin. Mikä on valheellista ja ihmisten petkuttamista.

    Siitä huolimatta, että ovat olleet julkisuuden henkilöitä, niin kaikki ei ole kaupan. Julkisuuden henkilöilläkin on tietty yksityiselämä.
    Yritä ymmärtää!

    Äänestä

Juuri näin.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Ihan oikeutettu kysymys, että miksi faneille ja yleisölle, jonka rahallisella tuella on kuitenkin vuosikymmenet eletty, ei kerrota totuutta ?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Samaa mieltä. Ihan oikeutettu kysymys, että miksi faneille ja yleisölle, jonka rahallisella tuella on kuitenkin vuosikymmenet eletty, ei kerrota totuutta ?

    Faneille pitää riittää se musiikki, jota ovat esittäneet. Sitähän voi kuunnella edelleenkin, kuka mistäkin laitteesta.

    Äänestä

Ikä on tullut vastaan. Jos he eivät ole enää kykeneväisiä kertomaan asioitaan julkisuudessa.

Äänestä
  • Ja ei oo rahanpuutetta että tarviis antaa haastatteluja.

    Äänestä

Hyvä, että pitävät terveystietonsa ihan omana tietonaan.

Äänestä
  • Vaipoissa ei paljoa viitsi antaa haastatteluja.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Vaipoissa ei paljoa viitsi antaa haastatteluja.

    Älä sitten anna haastatteluja, jos se on vaikeaa.

    Äänestä

🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

🔞 K­u­­u­m­­­a­t­ ­­t­­­y­­t­­ö­­­t­­ ­o­­­d­o­­t­­­t­a­­­v­­­­a­­­t­ ­­­s­­i­­­n­­u­­a­­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18333805

🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Niin kauan kuin oltiin menokuosissa ja oli näytettävää ja elvisteltävää niin kaikesta avauduttiin yleisölle, aina lehtien palstoilla naama leveänä.
Vaan kun tuli vastoinkäyminen niin heti mentiin raukkamaisesti piiloon, edes kotisivujaan eivät päivitä. Teppokin vissiin niin liköörissä 24/7 että kaikki veri pakkautunut nenän päähän, eikä elämänkertakirjan julkaisuunkaan viitsinyt tulla.

Sama Katrilla, niin kauan kun meni upeasti niin aina oli esittelemässä kotiaan ja lomamatkojaan ja lapsiaan ihan kuvien kera. Sitten kun poika teki it...n niin heti Katri ihan kusi sukassa ja hiljaa, ei ilennyt kertoa totuutta vaan yritti hymistellä jotain yhtäkkisestä sairastumisesta.

Raukkamaista ihmisten vedättämistä ja valehtelemista. Vuosikymmenet elvistellään haastatteluissa muka upealla elämällä ja sillä elvistelyllä kerätään rahat pois faneilta ja yleisöltä. Vaan heti kun kulissiin tulee särö niin piiloudutaan ja yritetään peitellä totuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu