Iltalehti kenen äänen kannattaja

Kertokaa millä tavalla Iltalehti on sidoksissa nykyiseen hallitukseen ?
Ottaa niin voimakkaasti kantaa hallituksen puolesta, suosii varsinkin Persuja. Päätoimittaja Ulla Appelsin kirjoitti nykyisestä työmarkkinatilanteesta jutun, jossa kritisoi asiaan liittyvää kielenkäyttöä. Juttu kritisoi vain ja ainoastaan Ay väen kielenkäyttöä , joka oli hänen mielestään ilkeää. Kokonaan puuttui hallituksen , Ek: n sekä Työnantajien kuin myös Persujen kielenkäyttö, joka on ollut varsin värikästä, suorastaan törkeää.
Lehdistön pitäisi olla vallan vahtikoira ? Nyt näyttää siltä että ainakin Iltalehdestä on tullut Hallituksen ja varsinkin Persujen puudeli, joka suorastaan nuolee kyseisten vallanpitäjien varpaita.
Suomi ei kohta ole demokratia enää missään mielessä, jos tiedotusvälineetkin rahalla vaiennetaan.
6202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minun tapauksessani asia toimii niin, että mitä enemmän joku lehti/ toimittaja jotain tahoa esim nykyistä hallitusta kehuu/ ylistää/ tyrkyttää, niin sitä kriittisempi asenne minulle tätä tyrkytystä kohtaan tulee. Osa ihmisistä on tietysti erilaisia ja uskovat lehtien juttuja ilman kritiikkiä.

Äänestä

Persujen kielenkäyttö on ala-arvoista kaikkia niitä kohtaan, jotka eivät ole Persuja. Sitä tosiasiaa ei mikään eikä kukaan muuta.

Äänestä

Onko toimittaja Sanna Ukkola duunissä Iltalehdessä ? Se on aineski Persu ja ukkonsa myös.

Äänestä

Iltalehti on osa laatumediaamme ja poliittisesti täysin puolueeton.

Ulla Appelsin on erinomainen toimittaja, joka kritisoi epäkohtia puoluetaustasta tai työmarkkina-asemasta riippumatta.
Myös ay-väki on velvollinen asialliseen kielenkäyttöön.

Äänestä

Huvittavaa tuo "puolueeton", ei se uppoa tavalliseen lukijaan!

Iltalehti on kokoomuksen "pää-äänenkannattaja", siis hallituksen, ja siitä johtuvat nuo ammattiyhdistysliikkeen kritisoinnit.

Äänestä

😍😋😍😋😍😋😍😋😍

😍 K­u­­­u­­­m­a­­­t­­­ ­­t­­­y­­­t­­ö­t­­­ ­­o­­­d­­­o­­t­­­t­a­v­­­­­a­t­­ ­­s­­i­­n­u­­­a­­ -> https://us4.fun/kissgirl?18334164

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kertokaa millä tavalla Iltalehti on sidoksissa nykyiseen hallitukseen ?
Ottaa niin voimakkaasti kantaa hallituksen puolesta, suosii varsinkin Persuja. Päätoimittaja Ulla Appelsin kirjoitti nykyisestä työmarkkinatilanteesta jutun, jossa kritisoi asiaan liittyvää kielenkäyttöä. Juttu kritisoi vain ja ainoastaan Ay väen kielenkäyttöä , joka oli hänen mielestään ilkeää. Kokonaan puuttui hallituksen , Ek: n sekä Työnantajien kuin myös Persujen kielenkäyttö, joka on ollut varsin värikästä, suorastaan törkeää.
Lehdistön pitäisi olla vallan vahtikoira ? Nyt näyttää siltä että ainakin Iltalehdestä on tullut Hallituksen ja varsinkin Persujen puudeli, joka suorastaan nuolee kyseisten vallanpitäjien varpaita.
Suomi ei kohta ole demokratia enää missään mielessä, jos tiedotusvälineetkin rahalla vaiennetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu