Taustatidoksi kerron, että olen itse polttanut aikoinani vuosia, ennen kuin lopetin eli ymmärrän sen koukuttavuuden.
Mutta en silti keksi mitään keinoa millä sanoa vanhemmilleni heidän tupakoinnistaan.
He polttavat asunnossani sisällä samoin myös autossaan.
Ikkunoita ei pidetä auki ja tuhkiksia on kämpässä ja autossa.
No, haju on jäätävä.
Jostain syystä olen itse alkanut viime aikoina vielä haistaa sen paremmin, en meinaa pystyä olemaan esim heidän autossaan.
Välimatkaa on reilusti ja minun oletkaan jäävän yöksi jos käyn.
Lyhyet vierailut eivät kannata edes, koska se haju tarttuu jo parin minuutin jälkeen.
En tiedä enää miten ottaa puheeksi se, että tuo tupakan haju on ongelma?
Varsinkin äitini kilahtaa heti, jos joku rohkenee arvostella hänen tupakoimistaan.
Sisällä polttamista ei lopetettu edes sillon, kun siskoni sai vauvan (vanhempien ensimmäinen lapsenlapsi) ja toivoi sitä, ettei sisällä polteta.
Hän sanoi siitä jo suoraan.
Vieraita ei yleensä käy, edes tupakoitsijat eivät käy heidän (polttavat siellä) vessassaan, parikin sukulaismiestä pissii pihalle heillä.
Ja polttavat itsekin..
Ja polttamattomia vieraita heillä ei koskaan käy, poislukien omat lapset.
Eli tiedän etten ole ainoa jota häiritsee.
Huoh, pakko kysellä jostakin neuvoja:(
Miten sanoa tupakan hajusta niin, että toinen ottaa sen vastaan?
Anonyymi-ap
3
538
Vastaukset
- Anonyymi
Siis polttavat omassa asunnossaan sisällä:)
Kännykän automaattisyöttö temppuilee...
Tosin äitini on joskus kautta rantain kysellyt, saako asunnossani (minä tosiaan lopetin ajat sitten, eli en edes itse polta) polttaa, kun hän "huomaa että edellinen asukas varmaan on polttanut sisällä, noista kaapinovien karmeista näkee sen"...
Huoh:(
Ap
Ap - Anonyymi
Eipä oikein voi mitään jos addiktio on jo noin kova. Vähän niin kuin alkoholisteilla. Onneksi itse älysit lopettaa tupakoinnin. Lopettaisin käymisen.
- Anonyymi
laita maski naamaan . kai se vähän hajuja estää.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.2355416Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki843464PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1233251Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423053Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne722929Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv922748Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest152435Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k1032297- 1691818
Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä
Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn91420