Hallitus sopeuttaa

Hallitus etenee pelkillä leikkauksilla, kun talous ei kasva. Riikka-Petterin satatuhatta työpaikkaa vaihtui uusiin työttömiin ja Purran vaalien alla kertomat jutut, ettei köyhiltä voi eikä saa leikata, ne osoittautuivat persuvalheiksi, joihin typerykset uskoivat.
https://yle.fi/a/74-20076308

Valehtelemalla valtaan, PS.
26363
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Hallitus aikoi hallitusohjelman mukaan sopeuttaa ensisijaisesti menoleikkauksin 6 miljardia euroa tällä vaalikaudella. Nyt luku on nousemassa vaalikauden aikana melkein kaksinkertaiseksi eli 11 miljardia euroa on viimeisin arvio. Siitä noin 3 miljardia olisi tarkoitus sopia huhtikuun riihessä.

Uutena leikkauskohteena tulevat todennäköisesti olemaan eläkkeet. Siellä jäädytetään tai pudotetaan indeksejä. Ruokaverot tuntuvat olevan Purralle rakkaita. Häntä potuttaa lihansyöjien rasvaa tihkuvat suut. Pitää ohjata syömistä smooth-mehuihin. Ruuan alvia ylös ja terveysveroja kehiin. Kepu nousee takajaloilleen ja pari metriä maantasostakin ylös, mutta huutoahan tähän maailmaan mahtuu, ajattelee Purra ja vetää pari siemausta mehuistaan.

Äänestä
  • Purra toteuttaa vihervasemmiston unelmaa lihattomasta maailmasta, joten kaikkii muut paitsi kepu hihkuvat nyt ilosta, antaa siis kepulaisten ulista.

    Äänestä

  • Purralla on isot toleranssit. Miljardiluokan heittelyt laskelmissa.

    Äänestä

Ensin pitää saada työttömiä lisää 100000 ja sen jälkeen työllistää 100000 niin perskokkarit ovat päässeet tavoitteeseen .

Äänestä

KAIKKI OLI HYVIN VUONNA 2019.

SITTEN TULI SANNA....

HAHHAHHAAA.

JA POOOIS.

Äänestä
  • Sannan aikana kaikki oli paremmin. Nyt on kaikki huonommin.

    Äänestä

Älä välitä.........kyllähän meillä perseaukiisillakin on tapana sopeuttaa menot tulojen mukaan.

Äänestä
  • Siinä onkin sopeuttamista persusaukisilla, kun hallitus sopeuttaa ensin ne heidän ennestäänkin heikot tulonsa minimiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Siinä onkin sopeuttamista persusaukisilla, kun hallitus sopeuttaa ensin ne heidän ennestäänkin heikot tulonsa minimiin.

    OSUMA!

    Äänestä

  • ...joskus joudutaan siirtämään motari -ja musiikkitalohankkeet tuota tuonnemmaksi ja kämppäkin jätetään remontoimatta...siinä sivussa koitetaan jeesata vielä persaukiisempaa naapuriakin....ottaisivat perkeleen tappipersepaviaani orpersepurrat vähän mallia!

    Äänestä

Talouspolitiikka, oma talous on ollut huonolla hoidolla jo vuosikymmeniä.
Ja Nyt on tehty kriisi 2024. Ja Kuka hyötyy ? Miksi mentiin kriisiin?
Miksi yli velka maa riitelee? Eikä kehitä yhteistyössä omaa maata ?
Puolin toisin eletään harhoissa, miksi ?
https://youtu.be/4Gq1HMXmUKE?si=Ef_7M1pwTXLb4hut

Äänestä
  • Opettelehan kirjoittamaan suomea oikein! Mieti vasta sen jälkeen selvästikin itsellesi liian haastavaa asiaa.

    Äänestä

Jossain oli uutinen, että julkisen sektorin palkansaajamäärä on kasvanut, nyt yhteensä n. 705000. En enää löytänyt, mistä sen bongasin, mutta silmään tökkäsi, että kuntienkin väkimäärä oli kasvanut, vaikka sieltä siirtyi koko terveydenhoito Soteen.
Aika erikoista...

Äänestä
  • Kaikki mitä kirjoitetaan ei ole absoluuttista totuutta ,eikä kaikki mitä kerrotaan puhdasta totuutta. Nykyisellään totuus kuulijan vastuulla ja valhe totuuden peittelemisen väline..

    Äänestä

  • ”Voisiko olla niin, että hyvinvointialueet ovat panostaneet omaan tuotantoon, koska vuokratyövoima ja ostopalvelut ovat tällä hetkellä niin kalliita? Tämä on spekulaatiota, eli johtopäätöksiä en uskalla vielä näiden tilastojen pohjalta tehdä”, Ruskoaho sanoo.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    ”Voisiko olla niin, että hyvinvointialueet ovat panostaneet omaan tuotantoon, koska vuokratyövoima ja ostopalvelut ovat tällä hetkellä niin kalliita? Tämä on spekulaatiota, eli johtopäätöksiä en uskalla vielä näiden tilastojen pohjalta tehdä”, Ruskoaho sanoo.

    Ei voi, koska juurikin kuntien työvoimassa on se nousu.

    Äänestä

Toki näille uusille työttömille työtä järjestyy orjavälityksen kautta ilman palkkaa ja riikka-petterit satuilee mahtavasta "työllistymisestä"...valehtelu on valtaa!

Äänestä
  • Vuokrafirmojen huutolaislistoilla ei juurikaan ole täysaikaisia työpaikkoja, vaan ns. heittohommia , eli silppua.

    Äänestä

  • Nollatuntisopimukset on kova sana.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Vuokrafirmojen huutolaislistoilla ei juurikaan ole täysaikaisia työpaikkoja, vaan ns. heittohommia , eli silppua.

    Piirun verran parempi kuin nämä kuntien mielivaltailijoiden orjavälitykset. Suorastaan naurettavaa, että 4h/vk pakkokuntouttavassa kulkeva luetaan tilastoissa "työllistyneeksi"....vittuilua päin näköö!

    Äänestä

Hoiva- ja opetusalalla on tarvittu työntekijöitä. Tottakai heitä pitää palkata.
Muuten kansakin valittaa, kun ei saa hoivaa eikä kakarat oppia.

Äänestä

Meidän täytyy yhdessä laittaa suitset persujen fasistisille pyrkimykselle. Ainakin vasemmisto ja vihreät mukana.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallitus etenee pelkillä leikkauksilla, kun talous ei kasva. Riikka-Petterin satatuhatta työpaikkaa vaihtui uusiin työttömiin ja Purran vaalien alla kertomat jutut, ettei köyhiltä voi eikä saa leikata, ne osoittautuivat persuvalheiksi, joihin typerykset uskoivat.
https://yle.fi/a/74-20076308

Valehtelemalla valtaan, PS.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu