Työttömyyskassat, ilman velvollisuutta tukea työntekijän työllisyysturvaa.
SAK on turha välikäsi,jokainen neuvottelee työsopimuksensa.
Työnantaja maksaa, minkä työntekijä ansaitsee.
Kiitokset Perussuomalaisille.
SAK on turha välikäsi,jokainen neuvottelee työsopimuksensa.
Työnantaja maksaa, minkä työntekijä ansaitsee.
Kiitokset Perussuomalaisille.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Minulle on käynyt työurallani nuorempana, että olen tehnyt yli ja ohi sellaisia töitä, joista vanhempi ja viisaampi huomatessaan ne oli sanonut, että niistä tulee saada lisäkorvausta ja myös vapaalisiä. En kuulunut liittoon silloin parikymppisenä.
Ei SAK:lla ja muillakaan ammattiliitoilla ole mitään tekemistä työttömyyskassan kanssa. Se on ihan oma juttunsa. Pitää kuulua työttömyyskassaan, että saa ansiosidonnaisen. YTK on vapaa kassa. Siellä on jo yli 530000 jäsentä eri aloilta.
On totta, että ansiosidonnainen pitäisi kuulua kaikille, koska kaikki maksavat työttömyysvakuutusmaksua. Kassan jäsenyys ei pitäisi olla ehto ansiosidonnaisen maksulle.
Työttömyyskassan jäsenyys on riippumaton ammattiliiton jäsenyydestä.
Juu välikädet turhia. Välikäsi vie aina omansa eikä lisää arvoa.
Itse kassatkin turhia. Kela voisi hoitaa ansiosidonnaisen kuten muutkin etuudet. Hoitaahan kela maksut, kun on pudonnut peruspäivärahalle.
Kaikille EI missään tapauksessa pidä maksaa samaa työttömyyskorvausta vaan ansiosidonnaista.
Eli kun ponnistelee, saa parempaa korvausta jos jää työttömäksi kuin ne, jotka ei tee yhtään mitään.
Muutenhan tässäkin olisi yksi KANNYSTINLOUKKU, ei kannata tehdä töitä kun se ei tuo hyötyä.
Katsos, eläkekin on ansiosidonnainen, enemmän työskentelevä saa enemmän eläkettä.
Ahkeruudesta pitää palkita!
Tämän ulkopuolelle jää nuorena sairauseläkkeelle jääneet, heidän asia pitäisi laittaa kuntoon, mutta on tästä erillinen asia.
Toki näin on, mutta SAK ei ole enää kauan toiminnassa.
Työttömysskassat ovat ammattiyhdistysliikkeen saamia organisaatioita.
Loimaan kassa on tullut ilmaiselle lounaalle kuten muutkin vastaavat.
Kassat alas ja KELANluukulle tasapäisenä.
Kommunismi toteutuu oikeisto diktatuurissa.
Ironista.
Jos työelämästä jää nuorena sairaseläkkeelle niin hän saa eläkkeen myöskin niiltä vuosilta jotka jäi työ tekemättä. Tapaturmissa maksaa tapaturmavakuutus.
Oerussuomalaiset ajavst hyvää asiaa.
Hieno idea, KELA on oikea instanssi huolehtimaan työttömän asioita kokonaisvaltaisesti.
Mahdolliset muut tuet ja neuvontakin ovat samalla luukulla.
Heh Persut nauraa kun persujen köyhäsiipi maalaa itseään nurkkaan ja kannattaa porvarin leikkauslinjaa, joka osuu koviten juuri köyhiin duunareihin joilta puuttuu osaaminen ja sivistys. Hyödylliset hölmöt on nimitys näille.
Jos et tienny niin kela hoitaa nytkin työttömän toimeentulon, liiton rahalla olevat on yleensä lomautettuja ja työllistyvät tilastojen mukaa noin 4 kuukauden sisällä.
Tiedossa on, siksipä siirto sinne tekee kassat tarpeettomiksi.
Perussuomalaiset ihmisen asialla. Kiitos.
Yliopistojen leivissä ne arkielämästä vieroituneet ovat. Tyhjästä maksetaan näille kuten taiteilijoille ja monille pelaajillekin. Toivottavasti nämäkin saadaan oikeaksi työvoimaksi tällä hallituskaudella.
Ensin tuhotaan köyhälistö, seuraavaksi älymystö.
Kuulostaako tutulta...
Aika kaukana on palkansaajasta ovat persut , se on nyt nähty.
Sanellaan työmarkkinauudistusta, laaditaan lakeja, helpotetaan irtisanomista kun se työllistää?
Pian tullaan sairaanakin töihin, lakkoja rajoitellaan siinä hyvä esimerkki mitä se tulee olemaan tämähän on kokoomuksen ja populistien paikallisesta sopimisesta!
Minusta kovin oikeistolaista sanelua !
Heil Purra Orpo satonen!
Työttömyyskassa, aloitti toimintansa vuonna 1895. Tämän jälkeen oli tapana, että ammattiliitot perustivat omat työttömyyskassat jäsenilleen.
130 vuotta , työantajat ovat yrittäneet tuhota kassan.
Nytkö on aika sanoa hyvästit solidaarisuudelle.
Lomarahat, kesälöma,talviloma,pekkaset.
Siinä seuraavat askelmerkit.
Mutta vain Tampereella...
EK:n propagadaa!!!
Persut pelaa putinin piikkiin taskubiljardia.
Laskelmoidaan näin saatavan Suomi 1918 ajan konfliktiin.
Tipahdetaaan putinin pussiin kuin mätä omena.
Ymmärtäkää persuja,sillä he eivät ole itse-vastuussa.
Syyntakeettomia.
1930
Viranomaiset lopettavat Suomen Ammattijärjestön toiminnan.
Perussuomalaiset ovat oikeassa, ammattiliitot aikansa eläneet.
Paluu hierarkiaan palauttaa oikeudet johtaa Suomen kansaa oikealle...tielle.
Kansaa saadaan järjestykseen, jokaisella on paikkansa.
Ek lle valta
työntekijät kyykkyyn
vettä ja leipää palkaksi
Nalle ja jussi elinkeino ja valtionvarain ministereiksi
häkämies pääministeriksi
Kaikki muut orja työhön.
Tässäkä tulevaisuus.
Mutta kuka maksaa silloin ay-pomojen 300 000 palkan? Rikut ja Rakut joutuvat kortistoon.
Onko se oaha. Nythän jo suuri osa kansasta elää sosiaalituilla.
Muutos saadaan aikaan tasapäistämällä, kaikki töihin kyjtjensä mukaan.
Taiteilijat, urheilut, harrastukset , jos ne ei elätä, niin sosiaaliturva ei ole elinkeino.