uusi eduskunta

Nyt on aika purra siitä, mitä äänesti. Meillä on uusi eduskunta ja niin ovat uudet tuuletkin puhaltamassa yhteiskunnassamme. Totta on että suomi on velkaantunut liikaa. Kyllä täällä kotosuomessa on liian hyvät tuet työttömille, se on tosi. Onhan meillä jo toinen jos ei kolmas sukupolvi oppinut elämään yhteiskunnan tuilla. Niistä on vara vähentää etuja ja velvoittaa töihin, opiskelemaan jne. Mutta en ymmärrä ollenkaan poliittista lakkoa. Kansa on itse valinnut edustajansa eduskuntaan, miksi pitää lakkoilla. Pettikö "persut" äänestäjänsä? Tyhjän saa pyytämättäkin; laki tulee voimaan ja poliittiset lakot kielletään. Nyt saadaan aikaan vaan työttömiä, viattomat yritykset kärsivät samoin ulkomaan kauppa ja saadaan suomesta epävakaa kuva ulkomailla. Purra ja Orpo; Orpona on ikävä Purra palastakaan , mutta taitaa olla pakko. Oma kokemukseni on lakoista seuraava; kolme hoitoalan lakkoa oli työurani aikana. Ikinä en itse ollut lakossa vaan tein ns. "suojatyötä". Olin akuutin hoitotyön pisteessä töissä. Lakkoavustuksia liitolle maksettiin me töissä olijat. Jokaisen lakon tulos heikensi aiempia etuja, toki palkka aina vähän nousi; ihan liian vähän. Parhaimman arvostuksen työstään on saanut ihmisiltä jotka arvostavat työtä. Esim. nyt korona-aikaan kudotut "koronatöppöset" hoitohenkilökunnalle. Poliittinen lakko on mielestäni katumista, ketä äänesti. Nyt saa sen mitä tilasi. Purra on kova ja Orpo ei ilkeä heikommaksi heittäytyä. Voin toki olla väärässäkin. Ja jokaisen suomalaisen on ymmärrettävä rajat kun talous on kuralla. Liian hyvä kuva on annettu ulospäin; siksi ..... .... .......jne.
6150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Loppujen lopuksi muutokset ovat pieniä.
Ajatus siitä, että tuet eivät kasva joka vuosi tuntuu olevan suurin järkytys.

Äänestä
  • Monet järkyttyvät myös siitä, ettei verotus kiristykään rikkailla, kuten aina ennen.

    Se sotii monen poliittista näkemystä vastaan ja varmaan myös herravihaakin, jota on opetettu pienestä pitäen.

    Äänestä

  • Muutokset pieniä ? Ihmiset joutuvat muuttamaan kun ei enää varaa asua . Lapsiperheet joutuvat turvautumaan ruoka apuun. Eläkeläisiltä sekä myös opiskelijoilta leikataan asuimistuesta ja lista jatkuu....Kyseessä on todella suuret muutokset kun mukaan luetaan vielä työelämän muutokset....

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Muutokset pieniä ? Ihmiset joutuvat muuttamaan kun ei enää varaa asua . Lapsiperheet joutuvat turvautumaan ruoka apuun. Eläkeläisiltä sekä myös opiskelijoilta leikataan asuimistuesta ja lista jatkuu....Kyseessä on todella suuret muutokset kun mukaan luetaan vielä työelämän muutokset....

    Muutokset ovat minimaalisia.

    Lista voi olla pitkä, mutta määrälliset muutokset ovat vähäöisiä. Paljon enemmän on ostovoimaa kadonnut työtä tekeviltä puhumattakaan yrittäjistä. Jos ne muutokset ovat hyväksyttäviä, niin miksei niiden seuraukset eli pienenevät verotulot?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Totta, yrittäjät joutuvat sopeutumaan paljon suurempiin muutoksiin. Jos se on ihmimillisesti oikein, niin pienemmät muutokset muilla eivät voi olla väärin.

    Äänestä

PASKA DEMARIT.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt on aika purra siitä, mitä äänesti. Meillä on uusi eduskunta ja niin ovat uudet tuuletkin puhaltamassa yhteiskunnassamme. Totta on että suomi on velkaantunut liikaa. Kyllä täällä kotosuomessa on liian hyvät tuet työttömille, se on tosi. Onhan meillä jo toinen jos ei kolmas sukupolvi oppinut elämään yhteiskunnan tuilla. Niistä on vara vähentää etuja ja velvoittaa töihin, opiskelemaan jne. Mutta en ymmärrä ollenkaan poliittista lakkoa. Kansa on itse valinnut edustajansa eduskuntaan, miksi pitää lakkoilla. Pettikö "persut" äänestäjänsä? Tyhjän saa pyytämättäkin; laki tulee voimaan ja poliittiset lakot kielletään. Nyt saadaan aikaan vaan työttömiä, viattomat yritykset kärsivät samoin ulkomaan kauppa ja saadaan suomesta epävakaa kuva ulkomailla. Purra ja Orpo; Orpona on ikävä Purra palastakaan , mutta taitaa olla pakko. Oma kokemukseni on lakoista seuraava; kolme hoitoalan lakkoa oli työurani aikana. Ikinä en itse ollut lakossa vaan tein ns. "suojatyötä". Olin akuutin hoitotyön pisteessä töissä. Lakkoavustuksia liitolle maksettiin me töissä olijat. Jokaisen lakon tulos heikensi aiempia etuja, toki palkka aina vähän nousi; ihan liian vähän. Parhaimman arvostuksen työstään on saanut ihmisiltä jotka arvostavat työtä. Esim. nyt korona-aikaan kudotut "koronatöppöset" hoitohenkilökunnalle. Poliittinen lakko on mielestäni katumista, ketä äänesti. Nyt saa sen mitä tilasi. Purra on kova ja Orpo ei ilkeä heikommaksi heittäytyä. Voin toki olla väärässäkin. Ja jokaisen suomalaisen on ymmärrettävä rajat kun talous on kuralla. Liian hyvä kuva on annettu ulospäin; siksi ..... .... .......jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu