EK:sta tuli pääministeri, se johtaa hallitusta

Hallitus on EK:n lakeija.
27266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

EK on "herra". Hallitus on "herraansa" mielistelevä, nöyristelevä palvelija.

Äänestä

Pese silmäladisi tai pikeammin

Äänestä
  • Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) toimii Kokoomuksen taustapiruna ja EK:n sanelemat tavoitteet Kokoomus on kirjannut hallitusohjelmaan. Työnantajapuolen etuja ajetaan kovalla kädellä ja samalla poljetaan työntekijöiden asemaa.

    Äänestä

Köyhät kyykkyyn ja palkat alas, Suomi nousuun!🥶

Äänestä
  • Yritykset eivät halua osallistua talkoisiin. Työntekijän pieni palkka tarkoittaa, että hän joutuu palkan jatkeeksi hakemaan tukia, koska rahat eivät muuten riitä. Tuolla tavalla veronmaksajat osallistuvat yrityksen palkkakuluihin ja valtion varoja kuluu tukien maksuihin.

    Nostamalla palkkoja, niin torjuttaisiin valtion varojen hupenemista. Tämä ei tietenkään yrityksiä kiinnosta, koska yrityksillä ei ole mitään yhteiskunnallisia velvoitteita. Tilanne pyritään usein ratkomaan veroja korottamalla. Verot kun on valtion tulonlähde. Isommat palkat kuitenkin tarkoittaisin valtion menojen pienemistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Yritykset eivät halua osallistua talkoisiin. Työntekijän pieni palkka tarkoittaa, että hän joutuu palkan jatkeeksi hakemaan tukia, koska rahat eivät muuten riitä. Tuolla tavalla veronmaksajat osallistuvat yrityksen palkkakuluihin ja valtion varoja kuluu tukien maksuihin.

    Nostamalla palkkoja, niin torjuttaisiin valtion varojen hupenemista. Tämä ei tietenkään yrityksiä kiinnosta, koska yrityksillä ei ole mitään yhteiskunnallisia velvoitteita. Tilanne pyritään usein ratkomaan veroja korottamalla. Verot kun on valtion tulonlähde. Isommat palkat kuitenkin tarkoittaisin valtion menojen pienemistä.

    Siis niiden palkkojen nosto, jotka tukia joutuvat hakemaan. Ei kaikkien palkat.

    Äänestä

AY:mafiahan nyt hallinnoi lakkoilulla . vai unohditko sen ?

Äänestä

SAK sitte opposition, todellisuudessa ay-liittojen jäsenten edustaja. Normaalisti neuvottelut käydään työnantajan ja työntekijäpuolen kesken, Nyt hallitus edustaa EK:a rankemman mukaan, hallitus voi säätää lakiin jota EK ei pystyisi samalla työntekijäpuolelle tulee isot heikennykset kautta linjan.

pe

Äänestä
  • Mainin hallituksen aikana tuli suuremmat heikennykset. Silloin kukaan ei edes puhunut lakoista koska silloin Marin oli niin mafiosojen syleilyssä. Mutta ay iike ei nää malkaa omassa silmässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Mainin hallituksen aikana tuli suuremmat heikennykset. Silloin kukaan ei edes puhunut lakoista koska silloin Marin oli niin mafiosojen syleilyssä. Mutta ay iike ei nää malkaa omassa silmässä.

    ''Mainin hallituksen aikana tuli suuremmat heikennykset.''

    Hmmm....ei tule mieleen....kerro miten Marinin hallitus heikensi duunareiden asemaa.

    Äänestä

SAK mafiosot ovat työtekijöiden komentajat ja piiskurit.

Äänestä
  • Lapsi, olet ymmärtänyt ihan väärin. SAK on työntekijän etujen valvoja ja neuvottelee palkankorotuksista ja työolosuhteista, että ne olisivat järkevässä suhteessa maan talouteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Lapsi, olet ymmärtänyt ihan väärin. SAK on työntekijän etujen valvoja ja neuvottelee palkankorotuksista ja työolosuhteista, että ne olisivat järkevässä suhteessa maan talouteen.

    Voi hybä lapsi, niinhän sen pitäisi olla.
    Mutta Ay johtajilta mennyt valta päähän ja lakkoilulla vain huonontavat työntekijöiden tilannetta.
    Moni menettää kokonaan työpaikkansa.
    Onko se työntekijän etujen valvontaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Voi hybä lapsi, niinhän sen pitäisi olla.
    Mutta Ay johtajilta mennyt valta päähän ja lakkoilulla vain huonontavat työntekijöiden tilannetta.
    Moni menettää kokonaan työpaikkansa.
    Onko se työntekijän etujen valvontaa.

    9:31
    Ja joillakin on lasipää näkee, kun kus kiertää.

    Äänestä

Hallitus on aikaansaanut koko tilanteen ja on vastuussa siitä.
Kyllä se tiesi tasan tarkkaan, mitä sen "työelämäuudistuksista" seuraa.

Persun "logiikalla" ei sitä tietenkään tajua.
Eihän persuilla logiikkaa edes ole.
Siihen vaaditaan, että on normaalisti toimivat aivot.

Äänestä
  • PS todistaa sen, että Suomessa on tasa-arvo.
    Tyhmä, jopa ääliökin voi päästä hyville palkoille.
    Jopa kouluttamaton ääliö.

    Äänestä

  • Haölitus on vastuussa lakien säätämisestä...ei lakkoilusta.
    Lakkoilusta vastaa vain ja ainoastaan Ay liike ja sen typerät vallanhaluiset johtajat. Eloranta on keulakuva, joka ärsyttää jo työntekijöitäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Haölitus on vastuussa lakien säätämisestä...ei lakkoilusta.
    Lakkoilusta vastaa vain ja ainoastaan Ay liike ja sen typerät vallanhaluiset johtajat. Eloranta on keulakuva, joka ärsyttää jo työntekijöitäkin.

    Hallitusohjelma on syynä lakkoiluun. Sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

HYVÄ AY-LIIKE ! KIITOS, että puolustatte suomalaista työntekijää
hallituksen ja EK:n mielivaltaa vastaan !

Äänestä

Eloranta ja Aalto on saatava vastuuseen sairaalloiset duunaria huijaavat manipuloijat

Äänestä
  • Kyl oot pöpi.

    Äänestä

Köyhä demarimulkku ja valede-mari läpi näkyvissä, toisella taskussa ja toisella vaossa

Äänestä

28:19:14
80 % ay-jäsenistöstä päättää lakkoilun jatkamisesta, poliittista ideologiaa myös toisella puolella, ay-väki puolustaa omia etujaa.
Syyllisiä minkä takia lakkoillaan sen kyllä hallitus tietää.

Yks mikä varma lakot lppuu aikanaan.

Äänestä

Lakkoileva demarimafioso ei pääse taivaaseen vaan bmielisairaalaan jonoon niin on kovat paineet Suomen tuhoamisesta

Äänestä
  • Lakkoilevien joukossa saattaa olla persuja ties mistä puolueesta, kuitenkin työläisiä.

    Äänestä

On vastenmielistä seurata hallituksen matelemista EK:n käskyläisenä.
Hallituksella ei aikomustakaan huomioida muita kuin Suomen rikkaita.

Äänestä
  • Kaikki PS:n äänestäjät ovat ilmeisesti Suomen rikkaita, koska PS:ää äänestävät ?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallitus on EK:n lakeija.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu