Vielä tulee aika -lakoton, jolla kansanvalta vahvistetaan

Itsenäistymisen vuodet, viimeisin 2024, jota lakot varjostaa yhä. 2023 liittyminen Natoon.

Kansalliseen kansanvaltaan on yhä matkaan -LAKOT yhä kuin Bolsewiikkien aikaan. Suomen itsenäisyys, sosialidemokraatit ja Venäjän vallankumous 1917.
Ensimmäine itsenäisyys taistelu irti Venäjästä käytiin edukunnassa 6.12.1917. Äänin 100-88, jota SDP vastusti. Heti perään oli toinen taisto, nyt Venäjän tukemana SDP aloitti aseellisen kapinan 27.1.1918. Stalin oli SDP puoluekokoksessa marraskuussa 1917 yllyttämässä aseelliseen kapinaan, luvaten Venäjän tuen sille ja aseita. Heti perään puoluekokouksessa suunniteltu yleislakko, jolla yrittivät maata lannistaa tahtoonsa, kuten nytkin lakkojen tarkoitus punaisilla, hyökkäys laillista hallitusta vastaan. Lakot aina kuuluneet samaan vallankumous henkeen, kuten yhäkin kuuluu.
Tuskin nytkään lakkojohtajilla häpyä sanoa että eduskuntavaalit olisi olleet laittomat.
2107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuskin nytkään lakkojohtajilla häpyä sanoa että eduskuntavaalit olisi olleet laittomat.

Kyllä siihen suuntaan ollut sanomisiaan.

Äänestä

Lakot oli mukana vallankumouksessa

V. I. Lenin (1870–1924) johti Neuvosto-Venäjää 1917–1924. Bolsevikit nousivat hänen johdollaan valtaan lokakuun vallankumouksen seurauksena. Lokakuun vallankumouksen jälkeen Lenin oli kehottanut SDP:tä tekemään aseellisen vallankumouksen Suomessa. Hän lähetti Stalinin SDP:n puoluekokoukseen tukemaan vaatimuksiaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Itsenäistymisen vuodet, viimeisin 2024, jota lakot varjostaa yhä. 2023 liittyminen Natoon.

Kansalliseen kansanvaltaan on yhä matkaan -LAKOT yhä kuin Bolsewiikkien aikaan. Suomen itsenäisyys, sosialidemokraatit ja Venäjän vallankumous 1917.
Ensimmäine itsenäisyys taistelu irti Venäjästä käytiin edukunnassa 6.12.1917. Äänin 100-88, jota SDP vastusti. Heti perään oli toinen taisto, nyt Venäjän tukemana SDP aloitti aseellisen kapinan 27.1.1918. Stalin oli SDP puoluekokoksessa marraskuussa 1917 yllyttämässä aseelliseen kapinaan, luvaten Venäjän tuen sille ja aseita. Heti perään puoluekokouksessa suunniteltu yleislakko, jolla yrittivät maata lannistaa tahtoonsa, kuten nytkin lakkojen tarkoitus punaisilla, hyökkäys laillista hallitusta vastaan. Lakot aina kuuluneet samaan vallankumous henkeen, kuten yhäkin kuuluu.
Tuskin nytkään lakkojohtajilla häpyä sanoa että eduskuntavaalit olisi olleet laittomat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu