Arvioinnnissa popedan pate mustajärven viimeinen jäähyväiskeikka

Anonyymi-ap

pari rohkeaa kappalevalintaa kuten 20 vuotta sikana ja oodi tom robinsonille. etenki jälkimmäinen ilahdutti kovasti. Harmitus on kova siksi kun en tämän tyylisestä soittotavasta piittaa kun musa on lähinnä yhtä meteliä eli tarkootan nyt ihan kaikkia biisejä ja popeda on ollut tätä jo monia vuosikymmeniä että mun makuuni tällainen live-esitykset kun haetaan liian suureellisia ja viihteellisiä juttuja ja musa on lähinnä liikaa metelistä koostuvaa, niin ei musiikillisesti tee minuun vaikutusta kun taas muistan youtubesta popdan varhaisempia 70 luvun lopun ja kasarin alkupuolen livesuorituksia joista tykkään enemmän kun on enemmän ns luomusoundit ja ei liikameteliä ole. Tietenkin tekisin virheen jos lyttäisin nyt tämän keikan jos omat makumieltymykset eivät kohtaa livesoitantaa koska tällä livekeikalla popedan livesoitto on tarkkaa, äärimmäisen tarkkaa ja hyvävireistä kuten on monet bvuosikymmenet olleet. Esim lacu rummuissa takee loistohetkiä ja costi soolokitarassa. Annan tälle keikalle arvosanaks 4/5. Kappale 20 vuotta sikana josta tein tällaisen huomion; kappale sisältää poprockin lisäksi aor-vaikutteita. Kasarimeno kuuluu selvästi. En varma onko se biisi kyhätty kasarina, en oikein tiedä. Akustiikka tuntui iholla hyvin ja bändin esitys tunnepuolella kyllä saavutti. ja ehkä parhaiten tunnepuolella kappaleessa synnyimme lähtemään joka springsteenin kappale alunperin, mut popedan versio levyllä ja tässä livenä alkuperäistä parempi koska pitkälti johtuen emotionaalisuuden takia.

12

284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eihän ne edes soittaneet sitä tällä keikalla.Eikä levylläkään ole Popeda studioversiossa vaan siinä on Pate Mustajärvi ja Grand Slam

      • Anonyymi

        en tiedä mikä keikka oli kyseessä mut siinä pate lauloi kappaleen 20 vuotta sikana ja muistaakseni popeda bändi soitti. Kyllä se oli ihan popeda ja pate siinä ku ne lauloi 20 vuotta sikana.


      • Anonyymi

        voin erehtyä keikasta tosin


      • Anonyymi

        tää esitys jossa kuulin paten+popedan esittävän 20 vuotta sikana näytettiin telkkarista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tää esitys jossa kuulin paten popedan esittävän 20 vuotta sikana näytettiin telkkarista.

        tarkennus vielä viestiini . Se telkkarilähetys näytettihin uusintana joulun 2023 aikoihin vai oisko ollut kuitenki vuoden 2024 uuden vuoden aikoihin. En nyt tarkkaan muista, mutta muistaakseni yle teema kanavalta tuli uusintalähetyksenä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tarkennus vielä viestiini . Se telkkarilähetys näytettihin uusintana joulun 2023 aikoihin vai oisko ollut kuitenki vuoden 2024 uuden vuoden aikoihin. En nyt tarkkaan muista, mutta muistaakseni yle teema kanavalta tuli uusintalähetyksenä.

        Vai vuoden 2024 joulun aikoihin....

        Mistä näitä jurrissa olevia sohvaperunoita riittää?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai vuoden 2024 joulun aikoihin....

        Mistä näitä jurrissa olevia sohvaperunoita riittää?

        Minä tykkään päteä jos on aihetta pätemiseen eli siis oletko itse jurrissa? Lueppa viestini vielä uudelleen niin huomaat että itse olet nyt ihan pihalla eli en ole koskaan maininnut 2024 joulusta.


    • Anonyymi

      20v sikana on levytetty 1987. Siinä on sekä Popedan että Eppu Normaalin jäseniä niin biisin tekijöinä kuin soittajina.

      Popeda on esittänyt tota biisiä varmaan kuusi vuotta putkeen ja ennen sitäkin lukuisia kertoja

    • Anonyymi

      Sulla Juha82 vippaa päästä aika pahasti. Kun lukee näitä sun juttuja niin olet usein ihan sekaisin.

      • Anonyymi

        moi terve sulta puuttuu tietoa eli et tiedä ilmeisesti neurologisesti poikkeavista ihmisistä yhttään mittään sillä me emme ole sekaisin /hulluja vaan meidän tapa kommunikoida netissä tai kasvotusten poikkeaa normaalien ihmisten tavasta kommunikoida koska emme ole normaaleja, mutta sekaisin /hulluja emme ole. Käy googlettamassa asiasta niin löydät tietoa.Moni ihminen lyö herkästi tietämättään hullun leiman heti meidän kaltaisten otsalohkoon, mutta se johtuu kahdesta seikasta; joko ei ole tietoa asiasta tai sitten olet muuten vaan kovaluonteinen ihminen. Neurologisesti poikkeavilla ihmisillä voi olla usein monta eri neurologista diaknoosia samaan aikaan kuten tourette, ADHD tai asperger -syndroma. Myös neurologisesti poikkeavat ihmiset voi usein kärsiä henkisen puolen sairastelusta koska meidän aivojärjestelmä kun on poikkeava, niin se voi aiheuttaa tarpeetonta henkistä kärsimystä itselleen mutta olen itse ainakin päässyt yli pahimpien henkisten sairastelujeni ja siitä käy kiittäminen hyvää puheterapiaa jossa kävin /ramppasin noin 15 vuoden ajan jonka siellä ramppaamisen lopetin noin 9 vuotta sitten.


    • Anonyymi

      No se näkyy niin että noista lauseista ei aina saa selvää muut mitä tarkoitat. Jotkut lauseet on vaikeita muiden ymmärtää.

      Lisäksi kirjoitat usein kaiken yhteen pötköön oli lauseita sitten kolme tai kolmekymmentä. Lauseet ovat rakenteiltaan myös sekavia tai kieliopillisesti usein vinksallaan. Tekstiäsi on raskasta lukea.

    • Anonyymi

      Tää uusi Pate on ihan Vara Pate.

      Ei ole äänessä yhtään munaa!! Eikä kurkkuharjaa kitusissa. Ihme neiti.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6040
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4137
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      255
      2083
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1846
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe