yön kokoelma yön pimeä puoli arvionnissa

Anonyymi-ap

Annan 3/5. Noh levy joka kannattaa hommata jos haluu saada tosi tuntemattomia yö-biisejä. Esim jestas sentään, kanssa kuolleen aamun tai vaikkapa siilinjärvirock ja kesäaurinko saa(menee duurissa). Sisältää myös hakulisen säveltämiä kappaleita kuten syödään, juodaan ja rakastellaan sekä antakaa heidän juosta(sen laulaa jussi itse). kakkosversio kappaleesta ei voi elää rakkaudesta menee hieman pilalle kertosäkeen kitaran takia. Yhtye myös esittää oman version problemsin kappaleesta rakkauden unta ja pelle miljoonan kappaleesta hyvä fiilis oman version. marseillen poika löytyy myös levyltä. Se taisi olla aikoinaan jonkun sinkun b-puoli ja siis usea kappale kokoelmalla onkin jonkun singlen b-puoli tai ennenjulkaisematon. Muistaakseni näin. Kokonaisuudessaan epätasainen kokoelmalevy. marseillen pojan lopun kitarat ulvoo kyllä semmosella tavalla joka piirtynyt muistiin (ikuisiksi ajoiksi) ja sitä nuorena tuli sitä kohtaa kelattua edestakaisin koska se kuulosti niin hienolta. Petanderin säveltämä joululaulu joulu omin päin levyn parhaimmistoon kuuluva.

1

175

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä levy sen vuoksi, ettei siinä ole puhkisoitettuja kappaleita. On seassa turhiakin kappaleita mutta kokonaisuus on kuitenkin hyvä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      96
      736
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe