Pietarista karkotetaan massoittain siirtolaisia
Pietarissa viranomaiset ovat käynnistäneet suuroperaation siirtolaisten karkottamiseksi.
Pietarissa viranomaiset ovat käynnistäneet laajan siirtolaisoperaation, jonka tarkoituksena on tunnistaa ja karkottaa ulkomaan kansalaiset, joilla ei ole oikeutta oleskella Venäjällä.
Asiasta uutisoi oppositiomedia Meduza.
Pervii Otdel -ihmisoikeusjärjestö kertoo, että pietarilaisten vastaanottokeskusten luona on runsaasti poliisin erityiskalustoa sekä linja-autoja, jotka vievät siirtolaisia suoraan lentokentälle.
Vastaanottokeskusten kerrotaan olleen täynnä ihmisiä.
Ihmisoikeusjärjestön mukaan myös hostelleihin ja siirtolaisten käyttämiin asuntoihin tehdään parhaillaan ratsioita.
Meduzan haastattelema, nimettömänä pysytellyt ihmisoikeusjärjestön asianajaja kertoi, että siirtolaisia karkotetaan maasta joukoittain lentokoneilla, jotka lähtevät Pulkovon lentokentältä.
– Eilen karkotettiin yli 64 ulkomaan kansalaista pelkästään yhdestä kaupunginosasta. Yhteensä lähti kaksi täyttä lentokonetta, kertoi asianajaja.
Asianajajan mukaan perjantaina iltapäivällä lentokentälle lähti vielä useita busseja.
Karkotusten arvellaan olevan seurausta Moskovan toissa perjantaisesta terrori-iskusta.
Iskusta on otettu kiinni useita ihmisiä, joista ainakin seitsemän on kerrottu olevan Tadžikistanin kansalaisia.
BBC:n venäjänkielisen palvelun mukaan Venäjän federaation maahantulosääntöjen rikkomista koskevien tapausten määrä kasvoi moskovalaisissa tuomioistuimissa viikon aikana.
Suomen poliittinen johto varautuu edelleen siihen uhkakuvaan, että lumien sulaessa Suomeen pyrkii kerralla maahantulijoiden aalto.
Suomen hallitus pitää edelleen itärajaa suljettuna. Se vetoaa tiedustelutietoihin, joiden mukaan Venäjä päästäisi turvapaikanhakijoita rajalle häirintätarkoituksessa, jos raja avattaisiin.
Hallitus valmistelee myös niin sanottua ”käännytyslakia”, joka mahdollistaisi ihmisten käännyttämisen suoraan rajalta.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/1f1afe74-429f-453d-9c5e-89eb43672f33
Taitaa tulla kiire hallitukselle rajalain kanssa
6
444
Vastaukset
- Anonyymi
Toivotaan parasta.
- Anonyymi
Aikas outoa, että karkoittaisivat, sillä maassa on kuulemma nyt todella kova työvoimapula. Suomeenhan nuo ammattitaitoiset siirtolaiset kyllä kelpaavat, kysykää vaikka Anderssonilta tai Virralta.... Lindtman ei asiasta tiedä, mutta joku muu "Punanuttu" kyllä demuissa tietää....
- Anonyymi
Miksi RKP vastustaa tätä lakia, jota tuoreen tutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisista kannattaa?
- Anonyymi
Rkp vastustaa nykyisin kaikkia hallituksen esityksiä, sitten valitetaan, kuinka vaikeaa on olla perussuomalaisten kanssa samassa hallituksessa.
- Anonyymi
Tällaista keskustelua arabiankielisissä someryhmissä käydään Suomen rajasta
ARABIANKIELISISSÄ keskusteluryhmissä odotetaan kevään tuloa ja seurataan Suomen käännytyslakiesityksen etenemistä.
Ryhmissä otaksuttiin alkuviikolla, että ”jo tulevina päivinä” voidaan nähdä yrityksiä tulla Suomeen metsäreittien kautta.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010326015.html - Anonyymi
Miksi RKP on hiljaa (vastustaa lakia?) eikä kerro suoranaisesta suomeksi tai toisella kotimaisella että mitä mieltä se uudesta rajalaista on.
Miksi RKP ja sen johto ovat täysiä pelkureita mitä tulee näihin isoihin kansallista turvallisuutta koskeviin kysymyksiin?
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827066Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267033Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455384Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845218Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605163Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274575Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163417Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003360