Niin, historiallinen tappio vasemmistolle ja ammattiyhdistysliikkeelle. SDP on polvillaan ja SAK:ta pilkataan.
Oliko yllätys, että Suomen kansa arvostaa maamme parlamentaarista demokratiaa, joka nojaa Perustuslakiin ja Valtiosääntöön.
Oliko yllätys, että hallitusta ja Eduskuntaa arvostaa ja puolustaa vaalituloksen tehnyt kansa.
Oliko yllätys, että senaatintorin mielenosoituksiin saatiin huutavia rettelöitsijöitä vain maksamalla heille.
Oliko yllätys, että lakon kohteeksi oli vaikeaa löytää yrityksiä, joitten työntekijät suostuvat lakkoilemaan.
Oliko yllätys, että lakkoihin ei voidakaan mennä 51 prosentin halutessa lakkoilla ja loput 49 prosenttia haluavat tehdä työtä.
Kaiken kaikkiaan SDP/SAK on tuijottanut hölmön idealistisesti johdon haavekuvaa, kun ei ole osannut muodostaa ja kehittää todellista tilannekuvaa.
Hallituksen kaatamiseksi organisoitu kapinaliike juoksi päin seinää.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä juuri noin, aivan oikein kirjoitit ! - Kiitos !
SDP:n ja ÄäriVasemmiston AY-MAFIAN Lakot - On Venäjän Putinille Mieluisia !
Venäjän Putin on Jo kiitellytkin SDP:n ja ÄäriVasemmiston AY-MAFIAA !
- se sanoi; "annan kaiken tukeni " SDP:n ja ÄäriWasemmiston Ay-Mafialle !
Että SUORAAN - - Putinin Pussiin - - SDP ja ÄäriVasemmisto+AY-Mafia Lakkoilee !
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Sitten joku älypää vielä äänestää näitä, äänestävät itellleen kurjuutta
Oli yllätys, miten valehdeltiin.
Oli yllätys, miten PS käänsi takin ”Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista – Se ei meille käy"
Oli yllätys, miten PS heikentää palkansaajan asemaa.
Oli yllätys, miten Kokoomuksen velalla pelottelu vaaleissa toimi. Velkaa tehdään kuitenkin enemmän kuin edellinen hallitus. Ensimmäisenä purettiin solidaarisuusveroa 60 miljoonalla.
Oli yllätys, miten hallitus hokee työtä, työtä ja samalla keskittyy heikentämään palkansaajan asemaa ja parantamaan omistajille kannattavuutta. Kokoomuksen suhteen tämä ei ollut yllätys, mutta se, miten PS tekee sitä Kokoomuksen kanssa, on.
Oli yllätys, että soten kuntoonlaittamisen sijasta hallitus keskittyy palkansaajan aseman heikentämiseen ja kelakorvausten lisäämiseen terveydenhoidon yksityiselle sektorille.
Oli yllätys, miten hallitus on työmarkkina-asioissa täysin neuvottelukyvytön.
Sosdem antoi valede-marin hallituksessa täyden sairaushoidon maassa laittomasti oleilijoille
Sdp on tukien varassa notkuvien häirikköpuolue
Sosdem-Sak:n olisi pitänyt mennä lakkoon silloin kun ohosalot alkoivat maksaa maassa laittomasti oleilevien sairaushoidot tuberkuloosin invalidiperheet ... laittomille matuille maksetaan siis
Kela-tuki on noussut työnteon esteeksi demarien hallituskausina ja DEMARI ON KESKITTYNYT LAITTOMIEN MAAHANMUUTTAJIEN TUKILISIIN
Siksi nyt pannaan köyhä sosdem maksamaan jos se ei suostu menemään töihin ja rikastu
Sak toimii palkansaajia vastaan ja haluaa ansiosidonnaista lorvijoille, joiden lisäkulut viedään palkansaajilta lisäveroina
""Oli yllätys, miten hallitus hokee työtä, työtä ja samalla keskittyy heikentämään palkansaajan""
Vale. Hallitus keskittyy lorvijoiden ansiosidonnaisen ja tarpeettoman asumistuen leikkaukseen, ne maksaa palkansaaja veroina jne
Eli hallitus vähentää tätä kautta juuri palkansaajan veroja eli parantaa asemaa (ansiosidonnaista ei makseta palkansaajalle joka joutuu sen maksamaan)
Sak on aikansa elänyt vallanhimoinen öykkärijärjestö
Se saa nyt pahasti siipeen tässä taistelussa sekopäisine vaatimuksineen, jotka suuntautuvat palkansaajia vastaan
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18273246/hallitus-haluaa-vieda-tyottomyysturvan-pohjamutiin#comment-127238720