Mistä voi tarkistaa, mitkä kampaamot/kampaajat kouluttautuvat ja ylläpitävät jatkuvasti ammatillista osaamistaan?
Tuntuu että suurin osa on jäänyt osaamisessaan sille tasolle mitä se oli amiksesta valmistumisen aikaan. Heillä on hankalaa toteuttaa muita hiustenleikkaus malleja kuin pari perustyyliä ja samat virheetkin toistuvat.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.