Olin jo ihan lapsena kiinnostunut kakuista, en tiedä miksi ajattelin niitä niin paljon ja halusin nähdä niitä. Näin jollakin paljaspäisen kalun enkä ymmärtänyt miksi se näytti sellaiselta. Muistan kun kerran olimme hiihtämässä vähän vanhemman naapurin pojan kanssa, kerroin hänelle haaveestani että olisipa paikka jossa kesällä ihmiset olisi alasti ja heitä voisi katsella. Silloin mielessäni oli lause joka takertui kurkkuuni ja en saanut sanottua sitä, olisin halunnut sanoa kavereilleni että haluaisin olla alasti hänen kanssa joissain. Halusin nähdä hänen kalunnsa ja koskea siihen. Olen koko elämäni ollut hetero jolla yhä on kiinnostus miehen kaluun. Minusta kalu on yhtä kiinnostava kuin alaston nainen. Onko tämä kiinnostus ihan normaalin miehen ajattelua. Voisin kuvata tätä asiaa tavalla että menen pimeään huoneeseen nurkkaan ja kuiskaa juuri ja juuri kuuluvasti: rakastan mulkkua. Eihän kukaan kuullut sitä😦
Miksi olen kiinnostunut
5
409
Vastaukset
- Anonyymi
Sanoisin että olet bi seksuaalinen , ei sitä tarvitse hävetä , itsekin olen kiinnostunut kulleista ,kun löytäisi luotettava kaveri niin olisi mukava imeä
kullia ja saada spermat suuhun.
M 64 CD 💃- Anonyymi
Niin minäkin haluaisin saada.
Terveisin,
Aloittaja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin minäkin haluaisin saada.
Terveisin,
AloittajaTule turkuun niin saat
- Anonyymi
Hei! Kutsumme sinut käymään uudessa chatissa! Meitä on yli miljoona! 👉 http://amisagroup.net/H/G3x0Y7
- Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
🔞 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18342749
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2217452
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s454820- 594752
- 753418
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162005Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗301860- 311809
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441667- 371578
- 1461328