Syviä tunteita sisällä ja hämmennystä

Olen rakastumassa työkaveriini. Hän on nainen ja naimisissa miehen kanssa. Heillä on lapsi. Myös minä olen äiti, mutta sinkku. En saa tätä naista pois mielestäni. Odotan vaan sitä hetkeä milloin näen hänet seuraavan kerran töissä ha toivon, että tämä nainen laittaisi mulle viestiä vapaa-ajalla, mitä ei kylläkään tee. Haluaisin pitää hänet pitkään lähellä aina kun nähdään. Kun halataan, en tahtoisi päästää irti.

Näin tästä naisesta unia jo ennen kun oltiin edes tavattu. Se on aivan kummaa ja mystistä, koska nähtiin ensimmäisen kerran vasta viime vuoden loppupuolella. Niissä hän oli mun vaimo ja oltiin onnellisia ja rakastimme toisiamme. Kun ollaan tutustuttu, olen senkin jälkeen nähnyt hänestä unia. Yhdessä hän tuli eteeni ja kertoi, että hän rakastaa mua. Sanoi sen kahdesti.

Oon aivan hämmentynyt. Mitä tää on?
211127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Otat tukevan reality-check:in ja toimit vastuullisesti sen mukaan niinkuin kaikki muutkin aikuiset, jotka on joskus ihastuneet työkaveriinsa.

Lesboilu ei anna mitään erivapauksia.

Äänestä
  • No se tuntuu aina vaan enemmän mahdottomalta. Voi olla, että kerron hänelle tämän kaiken suoraan. Olen harkinnut sitä.

    Äänestä

Älä sotkeudu toisen perheeseen. Kyllä hän tekee aloitteen, jos on eroamassa.

1Äänestä

Ihan turhaa haaveilua ja ajanhukkaa,koska on hetero eikä lesboksi rupea.

1Äänestä

Unienko perusteella teet elämäsi suunnitelmat? Ei hyvää päivää. Suhteet on reaalielämässä tai sitten niitä ei ole.

Äänestä

Tuo kaikki yhdessä hämmentää. Teinä en siis tekisi mitään ja olisin vaan hiljaa. Siinä on puolensa työn jatkuvuuden kannalta eikä riskiä siitä, että tää henkilö kokisi sitä seksuaalisena häirintänä. Se olisi kai pahinta mitä tässä voisi käydä.

Äänestä

Perkele sinua kiusaa, hae vanhan aikaiselta papilta apua

Äänestä

Kukaan hetero, ja harvoin biikään, valitsee naista ja naissuhdetta miehen yli. Siis tasavertaiseksi kumppaniksi/monogamiseen parisuhteeseen. Seksileluksi tai kokeiluksi voit päästä helpostikin, mutta kannattaako sellainen jos itse haluat enemmän. Älä pliis ainakaan usko mitään unia siitä, että hän pitää sinusta siinä mielessä. Se on sun oman pään kehitelmää, ei mitään muuta.
Kaikkea hyvää jatkoon.

1Äänestä
  • Oot varmaan oikeessa. Tuskin niin kävis koskaan. Voi olla että aion kuitenki sanoa sille naiselle jotain, ihan vaan itteniki takia.

    Äänestä

Mitään ei kannata uskoa ennen kuin on kunnon sormus sormessa ja kihlailmo julkisena.

Äänestä
  • Mua taas lähinnä ihmetyttää, minkälaisen painoarvon kihlautumiselle naissuhteissa annetaan edelleen. Oon nähnyt aivan tarpeeksi pareja, joissa kihlat ei ole taannut hyvää suhdetta/kohtelua/pettämättömyyttä/kunnioittavaa käytöstä. Kihloja ja naimisiinmenoa (pikaistakin) mainostetaan romanttisen sitoutumisen merkkinä, mutta sitä se ei lähestulkoon aina ole. Pahimmillaan sitouttaa itsensä jopa elämänlaatua heikentävään suhteeseen, jossa toinen sietää kaikkea ja vaikkapa toinen paneskelee ympäriinsä. Koska semmoisia naissuhteet nyt ovat. Ei kiitos. :D

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mua taas lähinnä ihmetyttää, minkälaisen painoarvon kihlautumiselle naissuhteissa annetaan edelleen. Oon nähnyt aivan tarpeeksi pareja, joissa kihlat ei ole taannut hyvää suhdetta/kohtelua/pettämättömyyttä/kunnioittavaa käytöstä. Kihloja ja naimisiinmenoa (pikaistakin) mainostetaan romanttisen sitoutumisen merkkinä, mutta sitä se ei lähestulkoon aina ole. Pahimmillaan sitouttaa itsensä jopa elämänlaatua heikentävään suhteeseen, jossa toinen sietää kaikkea ja vaikkapa toinen paneskelee ympäriinsä. Koska semmoisia naissuhteet nyt ovat. Ei kiitos. :D

    Lisään, musta kaikista täyspäisillä naisilla pitäisi hälytyskellot automaattisesti soida päässä, jos/kun joku haluaa kihlata sut parin kk seurustelun jälkeen. Se nainen ei tunne sua kunnolla ja on luultavasti pahimman luokan tuuliviiri.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Lisään, musta kaikista täyspäisillä naisilla pitäisi hälytyskellot automaattisesti soida päässä, jos/kun joku haluaa kihlata sut parin kk seurustelun jälkeen. Se nainen ei tunne sua kunnolla ja on luultavasti pahimman luokan tuuliviiri.

    Kuka on puhunut parin kuukauden seurustelusta. Sun katkeruus paistaa läpi joka ketjussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kuka on puhunut parin kuukauden seurustelusta. Sun katkeruus paistaa läpi joka ketjussa.

    Se oli esimerkki ja yksittäinen mielipide. Sunkin kannattaisi opetella keskustelemaan asioista henkilöön menevän hyökkäämisen sijaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Se oli esimerkki ja yksittäinen mielipide. Sunkin kannattaisi opetella keskustelemaan asioista henkilöön menevän hyökkäämisen sijaan.

    Mitä jos lukisit omat tekstisi ajatuksella läpi. Yhtä valitusta naisista. Etsi parempaa seuraa, kuka sut pakottaa pyörimään vuosikausia tuuliviirien ja pettäjien kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mua taas lähinnä ihmetyttää, minkälaisen painoarvon kihlautumiselle naissuhteissa annetaan edelleen. Oon nähnyt aivan tarpeeksi pareja, joissa kihlat ei ole taannut hyvää suhdetta/kohtelua/pettämättömyyttä/kunnioittavaa käytöstä. Kihloja ja naimisiinmenoa (pikaistakin) mainostetaan romanttisen sitoutumisen merkkinä, mutta sitä se ei lähestulkoon aina ole. Pahimmillaan sitouttaa itsensä jopa elämänlaatua heikentävään suhteeseen, jossa toinen sietää kaikkea ja vaikkapa toinen paneskelee ympäriinsä. Koska semmoisia naissuhteet nyt ovat. Ei kiitos. :D

    Samaa mieltä ja tämän kaiken olen kokenut.
    Minun ex-kumppani ei antanut mitään painoarvoa meidän parisuhteelle,vaikka olimme kihloissa ja asuimme yhdessä. Todellakin parisuhde heikensi mun elämänlaatua ja oli koko ajan henkisesti paha olo. Oppiläksyt on maksettu ja tänä päivänä toivottavasti olen jo viisaampi.

    Äänestä

Miltä se rakkaus tuntuu? Mistä tiedät milloin ihastumisen tunne muuttuu rakkaudeksi? Tiiän itse parisuhteen kautta, mut jos kyseessä vain haave tai toive, voiko se olla rakkautta? Josmitään ei ole asian suhteen tapahtunut? En tarkoita täl pahaa, yleisesti pohdin.

Äänestä
  • No en voi nyt sanoa rakastavani, mutta tunnen, että olen rakastumassa. Sitä tämä on. Tää nainen pyörii mun mielessä ja arvostan häntä syvästi. Tunnen hänet ja on jonkunlainen mystinen yhteys. Olen tuntenut, kun hänelle on surullisia asioita käynyt ja on ollut sairaana. En voi ohittaa sitä, totta se on. Kannan häntä muelessä silloin. Toivon hänelle hyviä asioita. Rakastan niitä silmiä, ilmeitä, eleitä, sitä miten puhuu ja katsoo, kuinka lämmin ja herkkä (mutta silti vahva) on, miten viisas, empaattinen, hänen enrgiaa miten se tuntuu sydämessä, sitä miten tuntuu kuin oisin tuntenu tuon naisen aina ja pystyn kuvittelemaan hänet mun rinnalla joka yö sylissä ja vielä vanhanakin, pystyn kuvittekemaan helposti meidän arjet yhdessä. Ja en oo varma, mutta luulen, että hänkin tuntee jotain mua kohtaan. Toki voi olla, että tietenki kuvittelen, mutta joku mun sisällä sanoo nyt, et näin on.

    1Äänestä

  • Mun kokemuksen mukaan ihastuminen voi kehittyä rakkaudeksi jo ennen kuin ollaan parisuhteessa. Edellyttää tietysti tiivistä kanssakäymistä jossain muussa muodossa vaikkapa kaverina. Eikö ihastuminen - rakastuminen ole prosessi, mikä menee vääjäämättä eteenpäin ajan kuluessa.

    Ihastuminen on ainakin mun helppo erottaa rakkaudesta. Ihastuminenhan on kevyttä, hauskaa piristystä elämään ilman mitään vaatimuksia. Rakkaus on painavaa, kestävää ja kantaa mukanaan tarvetta olla yhtä.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    No en voi nyt sanoa rakastavani, mutta tunnen, että olen rakastumassa. Sitä tämä on. Tää nainen pyörii mun mielessä ja arvostan häntä syvästi. Tunnen hänet ja on jonkunlainen mystinen yhteys. Olen tuntenut, kun hänelle on surullisia asioita käynyt ja on ollut sairaana. En voi ohittaa sitä, totta se on. Kannan häntä muelessä silloin. Toivon hänelle hyviä asioita. Rakastan niitä silmiä, ilmeitä, eleitä, sitä miten puhuu ja katsoo, kuinka lämmin ja herkkä (mutta silti vahva) on, miten viisas, empaattinen, hänen enrgiaa miten se tuntuu sydämessä, sitä miten tuntuu kuin oisin tuntenu tuon naisen aina ja pystyn kuvittelemaan hänet mun rinnalla joka yö sylissä ja vielä vanhanakin, pystyn kuvittekemaan helposti meidän arjet yhdessä. Ja en oo varma, mutta luulen, että hänkin tuntee jotain mua kohtaan. Toki voi olla, että tietenki kuvittelen, mutta joku mun sisällä sanoo nyt, et näin on.

    Tää on jännä juttu. Joidenkin ihmisten kanssa käy juuri näin. He vain ilmestyvät tyhjästä elämään, mutta eivät ihan niin vain lähdekään pois. Pysäyttävät ja jäävät sydämeen, vaikka ehkä fyysisesti eivät aina jäisikään edes ystäviksi. Vaikka niin ehkä toivoisikin.

    Mulla on nyt just tällainen tilanne, että toinen pyörii mielessä ahkerasti. Tunnen herkästi toisen mielialan ja osaan reagoida siihen. Kaikki oikeastaan, mitä tässä kirjoituksessa on mainittu, on totta mun tämän hetkisen tilanteen kohdalla. Olisin voinut juuri näin kirjoittaa itsekin. Enkä osaa nyt ratkaista, mitä tämän tunteen ja tilanteen kanssa tekisin... Kinkkistä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    No en voi nyt sanoa rakastavani, mutta tunnen, että olen rakastumassa. Sitä tämä on. Tää nainen pyörii mun mielessä ja arvostan häntä syvästi. Tunnen hänet ja on jonkunlainen mystinen yhteys. Olen tuntenut, kun hänelle on surullisia asioita käynyt ja on ollut sairaana. En voi ohittaa sitä, totta se on. Kannan häntä muelessä silloin. Toivon hänelle hyviä asioita. Rakastan niitä silmiä, ilmeitä, eleitä, sitä miten puhuu ja katsoo, kuinka lämmin ja herkkä (mutta silti vahva) on, miten viisas, empaattinen, hänen enrgiaa miten se tuntuu sydämessä, sitä miten tuntuu kuin oisin tuntenu tuon naisen aina ja pystyn kuvittelemaan hänet mun rinnalla joka yö sylissä ja vielä vanhanakin, pystyn kuvittekemaan helposti meidän arjet yhdessä. Ja en oo varma, mutta luulen, että hänkin tuntee jotain mua kohtaan. Toki voi olla, että tietenki kuvittelen, mutta joku mun sisällä sanoo nyt, et näin on.

    Olipa ihana teksti. Purskahdin melkein itkuun.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen rakastumassa työkaveriini. Hän on nainen ja naimisissa miehen kanssa. Heillä on lapsi. Myös minä olen äiti, mutta sinkku. En saa tätä naista pois mielestäni. Odotan vaan sitä hetkeä milloin näen hänet seuraavan kerran töissä ha toivon, että tämä nainen laittaisi mulle viestiä vapaa-ajalla, mitä ei kylläkään tee. Haluaisin pitää hänet pitkään lähellä aina kun nähdään. Kun halataan, en tahtoisi päästää irti.

Näin tästä naisesta unia jo ennen kun oltiin edes tavattu. Se on aivan kummaa ja mystistä, koska nähtiin ensimmäisen kerran vasta viime vuoden loppupuolella. Niissä hän oli mun vaimo ja oltiin onnellisia ja rakastimme toisiamme. Kun ollaan tutustuttu, olen senkin jälkeen nähnyt hänestä unia. Yhdessä hän tuli eteeni ja kertoi, että hän rakastaa mua. Sanoi sen kahdesti.

Oon aivan hämmentynyt. Mitä tää on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu