Ottaako hallitus vastuun Vantaan tapahtumista?

Anonyymi-ap

Vai taasko vain kierrellään, kaarrellaan ja selitellään.

97

481

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hallitus on aiheuttanut Suomeen täys sekasorron. Sen aiheuttama pahoinvointi
      yhteiskunnassa saa surullisia tapahtumia aikaan.

      • Anonyymi

        Kyllä vihervasemmisto joka esiintyy lapsiemmekin auttajana, on vastuussa onalta osaltaan lastemme pahoinvointiin. On leikanneet lapsilta. On samalla osallistuneet tukipakettien jakamiseen etelä-eurooppaan monia kertoja. Todella järkyttävää että miljardeja On syydetty muihin maisemiin ja oikeasti lapsillemme ei tahdo löytyä paikkoja mielisairaaloissa, osa joutuu nukkumaan käytävillä. Olisi eu elpymispaketti rahoillakin saanut useita uusia sairaaloita Suomeen. 5 miljardia euroa = 5000 miljoonaa euroa.

      • Anonyymi

        Näyttää kuuluvan, kun Orpo, Rantaska ja Henriksson ilmaantuivat välittömästi julkisuuteen hurskastelemaan🤔

      • Anonyymi

        Kyllä se kuuluu hallitukselle, kun ei anneta elinmahdollisuuksia.

      • Anonyymi

        Voi vittu kuule vaan, kyllä se kuuluu aika vitunkin paljon, vitun tyhjäpää

      • Anonyymi

        Ne persereijät niin kuin sinäkin saavat vain paskaa aikaiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se kuuluu hallitukselle, kun ei anneta elinmahdollisuuksia.

        Sai kymmenen vuotta elinmahdollisuutta, ei palautusia paperittomille päätti demu/kepu hallitus.
        https://yle.fi/a/3-12468169

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Miksi ihmeessä se olisi hallituksen vastuulla, ja miksi hallituksen tulisi ottaa kanta ?

      • Anonyymi

        Ottaa kuitenkin. Samoin sinä persuna näytät ottavan.

      • Anonyymi

        Jos kaikesta leikataan ja lääkäri sekä mielenterveys palvelut ajetaan alas niin tämän päiväinen tulee olemaan normi touhua tulevaisuudessa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, vaikka osa ei näköjään sitä käsitä. Senpä takia on olemassa te ja me jotka ymmärretään.

    • Anonyymi

      Marinin hallituksen syytä, Sanna siirsi tämänkin ampumatapauksen nykyisen hallituksen hoidettavaksi.

      • Anonyymi

        Kiva kun toinen maailmansotakin oli Marinin hallituksen syytä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiva kun toinen maailmansotakin oli Marinin hallituksen syytä.

        Kiva kun tämä marinin hallitus aiheutti 50 miljardin velat maallemme...omalla holtittomalla ideologiallaan, tai paremminkin sanottuna idiotisamillaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiva kun tämä marinin hallitus aiheutti 50 miljardin velat maallemme...omalla holtittomalla ideologiallaan, tai paremminkin sanottuna idiotisamillaan.

        Voi sua ressukkaa, otappa nyt ekaks selvää paljonko Suomella on velkaa ja paljonko siitä on Marinin aikaisen hallituksen ottamaa niin tulet hämmästyyn. Ei kannata huudella muiden tahvojen perässä jos ei mitään tiedä.

      • Anonyymi

        Jälleen kerran sinulle ap ihmisen, tällä kertaa lapsen kuolema on sinulle pelkkä vitsi millä trollata,,🤮🤮

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiva kun tämä marinin hallitus aiheutti 50 miljardin velat maallemme...omalla holtittomalla ideologiallaan, tai paremminkin sanottuna idiotisamillaan.

        Mutta persutrolli, mites tää paskanheitto liittyy aiheeseen?

    • Anonyymi

      Suomi ei voi näyttää minkäänlaista positiivista esimerkkiä niin kauan kun Riikka Purran kaltaiset ihmiset johtavat tätä maata - hänen käsittämättömät sosiaalisen median postaukset jossa vahingoniloisesti virnuilee leikkauksista, ja julkiset kannanotot jossa julistaa että kulttuuria ei tarvita, on riittävä todiste tähän.

      Sivistyneessä maassa maan johtajat eivät käyttäydy näin - jos äänestäjä ei ymmärrä tätä niin saamme luopua sivistyksestä.

      Ylellä kommentoidaan

      • Anonyymi

        Tuollaisten itkijöiden juttuihin, ei ole syytä tämän enempää kantaa ottaa, kuin että Purra ja Perussuomalaiset ovat viimeinen toivomme olemassa olomme säilymiseksi.

        Nythän meno on 20 vuotta paheneva sallivuudessaan, ja nyt alamme maksaa siitäkin virheestä laskuja. Mutta Purran tai Perussuomalaisten syytä se ei ole.

      • Anonyymi

        Suomi ei enää olekaan sivistynyt maa, jo se kun persut ovat mukana hallitusessa kertoo sen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi ei enää olekaan sivistynyt maa, jo se kun persut ovat mukana hallitusessa kertoo sen.

        Mikäli itsesuojelu maalla on sivistymättömyyttä, ollaan sitten ylpeitä sivistymättömyydestämme. Meillä on vielä mahdollisuus pelastaa suomi ylenpalttiseltäa suvaitsevaisuuden ja sivistyneisyyden hulluudelta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi ei enää olekaan sivistynyt maa, jo se kun persut ovat mukana hallitusessa kertoo sen.

        Kyllä Suomi on sivistynyt maa, juuri sen vuoksi että on sivistynyttä herätä itseään uhkaaviin asioihin ja muuttaa niitä. Turvallisuuden tavoittelu on sivistynyttä, ainastaan se voi säilyttää sivistyneisiiden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollaisten itkijöiden juttuihin, ei ole syytä tämän enempää kantaa ottaa, kuin että Purra ja Perussuomalaiset ovat viimeinen toivomme olemassa olomme säilymiseksi.

        Nythän meno on 20 vuotta paheneva sallivuudessaan, ja nyt alamme maksaa siitäkin virheestä laskuja. Mutta Purran tai Perussuomalaisten syytä se ei ole.

        Sakset kädessä, väkivallalla hekumoiden.

      • Anonyymi

        Todella kamalia ne kirjoitukset netissä. Ei kukaan sellaista suomea halua , josta sivistys katoaa kaiken vihan ja irvailun kirjoitteluina .
        Se kielenkäyttö ei ole aikuisen ihmisen tyyliä mitä noissa teksteissä näkee. Samalla on niin että
        Miten esim persut yleensä ovat antaneet äänensä koska heitäkin on alentanut juntista pauhaamisilla .
        Mielestäni jokaisen aikuisen tulisi miettiä ettei suolla mitä sattuu netissä , sillä kuka haluaisi olla esimerkkinä tuleville sukupolville typeränä netti tolloja joka aina ilkeilee kun on esillä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollaisten itkijöiden juttuihin, ei ole syytä tämän enempää kantaa ottaa, kuin että Purra ja Perussuomalaiset ovat viimeinen toivomme olemassa olomme säilymiseksi.

        Nythän meno on 20 vuotta paheneva sallivuudessaan, ja nyt alamme maksaa siitäkin virheestä laskuja. Mutta Purran tai Perussuomalaisten syytä se ei ole.

        Kyllä se normaalia ihmistä itkettää, kun lapset ampuvat toisiaan. Persuilla tietysti vain naurattaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se normaalia ihmistä itkettää, kun lapset ampuvat toisiaan. Persuilla tietysti vain naurattaa.

        Häpeä!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se normaalia ihmistä itkettää, kun lapset ampuvat toisiaan. Persuilla tietysti vain naurattaa.

        Persut ovat vain pettyneitä kun tekijä ja uhrit ovat supisuomalaisia. Mikä mekkala olisikaan jos asia olisi toisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollaisten itkijöiden juttuihin, ei ole syytä tämän enempää kantaa ottaa, kuin että Purra ja Perussuomalaiset ovat viimeinen toivomme olemassa olomme säilymiseksi.

        Nythän meno on 20 vuotta paheneva sallivuudessaan, ja nyt alamme maksaa siitäkin virheestä laskuja. Mutta Purran tai Perussuomalaisten syytä se ei ole.

        Phyi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella kamalia ne kirjoitukset netissä. Ei kukaan sellaista suomea halua , josta sivistys katoaa kaiken vihan ja irvailun kirjoitteluina .
        Se kielenkäyttö ei ole aikuisen ihmisen tyyliä mitä noissa teksteissä näkee. Samalla on niin että
        Miten esim persut yleensä ovat antaneet äänensä koska heitäkin on alentanut juntista pauhaamisilla .
        Mielestäni jokaisen aikuisen tulisi miettiä ettei suolla mitä sattuu netissä , sillä kuka haluaisi olla esimerkkinä tuleville sukupolville typeränä netti tolloja joka aina ilkeilee kun on esillä

        🙄🙄🙄🙄🙄🙄🙄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Suomi on sivistynyt maa, juuri sen vuoksi että on sivistynyttä herätä itseään uhkaaviin asioihin ja muuttaa niitä. Turvallisuuden tavoittelu on sivistynyttä, ainastaan se voi säilyttää sivistyneisiiden.

        Heikossa asemassa olevien sortaminenko on turvallisuuden luontia? Sivistyneessä maassa heikommista pidetään huolta.

    • Anonyymi

      Sanna Marinin vika!

      • Anonyymi

        Joo, ja Anderssonin kun oli opetusministeri!

      • Anonyymi

        Sannalla menee paremmin kun ei tarvi hallituksessa istua ton saatanan inva porukan kanssa.

    • Anonyymi

      Riikka ehätti jo tarjoilemaan ajatuksia ja rukouksia perheille ja koululle, joten asia kunnossa.

      • Anonyymi

        Teeskenteleekö nyt empaattista oikein urakalla? Häpeäisi! Mitä tapahtunut muka sitä liikuttaa? Epäuskottavaa!

    • Anonyymi

      Riikka saksikäsi, ampumisesta haaveileva k-kammio-operaattori.

      • Anonyymi

        Unohtamatta harrasta uskovaisuutta :)

    • Anonyymi

      "Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko siitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino."

      • Anonyymi

        Eikä empatia kuulu politiikkaan.

      • Anonyymi

        Eräässä kommentissa nimimerkki ”riikka” hekumoi Scripta-blogissa sillä, miten ampuisi ihmisiä lähijunassa, jos saisi aseen käsiinsä.

        Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräässä kommentissa nimimerkki ”riikka” hekumoi Scripta-blogissa sillä, miten ampuisi ihmisiä lähijunassa, jos saisi aseen käsiinsä.

        Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

        Luitko sen koko kommentointiketjun ja asian johon se liittyi, ja miten se liityikään siihen ?

        Tuskin luit, tuskin ymmärsit. Mutta toistot toimii tuon kanssa. Kun ei asiaa ajattele, se on hyvä hokema - vai ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräässä kommentissa nimimerkki ”riikka” hekumoi Scripta-blogissa sillä, miten ampuisi ihmisiä lähijunassa, jos saisi aseen käsiinsä.

        Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

        Juu ja varsinkin mamuja ostarilla Riikka tykkäis posautella, eipä silti, niin moni muukin. Vaikka en persu olekaan.

    • Anonyymi

      Ymmärtääkö Purra tekijää? Hän on kuitenkin käsitellyt aihetta mm. kirjoittamalla.

    • Anonyymi

      Nythän ei ole vielä tietoo mikä oli ampumisen takana!

      • Anonyymi

        Totta.
        Yksi on kuitenkin melko varma:
        some on tässäkin jollain tapaa osallisena, sillä on aivan liian suuri rooli lasten ja nuorten elämässä. Se muokkaa heidän kehitysvaiheessa olevia aivojaan, ja on jo pitkään nähty, että ongelmia seuraa.

    • Anonyymi

      Oli kerran aika jolloin pistooliammuntaa harrastava Jussi Halla-aho hengenheimolaisineen vaati aselakien höllentämistä. Nyt ovat suu supussa, mitä nyt Halla-aho puhemiehenä pahoittelee tapahtunutta.

      • Anonyymi

        Vai onko taas Juha Sipilän syy?

        mitä se teki asian hyväksi kun johti maata?

      • Anonyymi

        Väkivalta on aliarvostettu ongelmanratkaisukeino, kirjoitti Jussi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väkivalta on aliarvostettu ongelmanratkaisukeino, kirjoitti Jussi.

        "Luitko sen koko kommentointiketjun ja asian johon se liittyi, ja miten se liityikään siihen ?

        Tuskin luit, tuskin ymmärsit. Mutta toistot toimii tuon kanssa. Kun ei asiaa ajattele, se on hyvä hokema - vai ?"

    • Anonyymi

      Siksi PS

      • Anonyymi

        Jaa ampumisen takia?

    • Anonyymi

      Höpö, höpö hallitus. Tuo fasistien "järkyttyminen" ja "kaikki ajatukset ovat luonanne" on niin stanan irvokasta teidän suustanne. Tapahtuneen jälkeen sanotte vain sen mikä kuuluu sanoa ja heti unohdatte pahoinvoivan kansan mennessänne notkuvien ruokapöytienne ääreen.

      • Anonyymi

        Niinpä. Armottomia teeskentelijöitä ovat.

    • Anonyymi

      Välikysymystä peliin Lindtman

    • Ei millään muotoa terve aloitus. On vaikea edes ymmärtää, mitä tuossa oikein haetaan. No onhan tuo sitä samaa kuin on palsta täynnä. Kaikki negatiivinen käännetään Perussuomalaisiin, vaikka heillä ei ole asioiden kanssa mitään tekemistä. Palsta on jo "sisällöltään" niin sairas ja vääristynyt, että on oikeastaan aivan turha edes lähteä niihin/näihin aloituksiin kommentoimaan.
      No, sehän näkyy aloitusten ketjuissakin, että pääsääntöisesti vain aloittaja muutaman häirikön kanssa huolehtii kommentoineista samalla tasolla kuin aloituskin on.
      Voisi kai sanoa, että harvinaisen mitäänsanomaton ja sisällötön palsta joka tarjoaa vain muutamalle häirikölle jonkinlaisen terapeuttisen alustan hätäänsä.

      • Anonyymi

        Sisällötöntä on, se on totta. Mutta silti on eroa nähtävissä persujen ja muiden kuin persujen kommenteissa keskimäärin:
        Persuja vastustavat nälvivät persujen moukkamaisuutta ja puheiden ristiriitoja, kun taas persumielisissä kommenteissa on väkivalta hyvin usein mukana. On siinä eroa, enemmän kuin harmaan sävyissä...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ne eivät ole "Persujen" vaan pääsääntöisesti saman kommentoijan, joka voi olla myös Persu, tai sitten ei. Se on näiden anonyymien valvomattomien palstojen ongelma. Näissä kuka tahansa voi esiintyä minä tahansa.
        Myös ne antipersu kommentit, ovat pitkälti saman kirjoittamia - kuten varmastikin tiedätkin.

        Väkivalta näyttää olevan lähinnä antipersun kertomuksissa mukana, siinä osassa mitä väittää että persut aina, siis noissa toistoissa joita Persut eivät yleensä ole kirjoittanut, vaan niitä nostaan vanhoista jutuista, omina heittoinaan ja toistoina ja sen tekee aina antipersu ja toistoina, toistoina.

        Antipersun jutut ja hassut väitteet, joille ei löysy todellisuuspohjaa, saavat sitten tällaisen koomisen olotilan ja pohtimaan, mitä oikein haetaan.

        Kaikki kun on palstalla nähtävissä, ja ne mitä näkyy, eivät pidä yhtä väitteidesi kanssa - vieläkään.

    • Anonyymi

      Purra on kyynelehtinyt eduskunnan edessä, se riikkaa.

      • Anonyymi

        Noin tunteellisen poissa tolaltaan on tuulella käypä ministeriksi

      • Anonyymi

        Purra ymmärtää ampujaa,itse kun on haaveillut samasta asiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin tunteellisen poissa tolaltaan on tuulella käypä ministeriksi

        No älähän nyt , kyyneleet oli empatiaa.

      • Anonyymi

        ÖhÖÖ. Paljonpa kiinnostaa krokotiilin tekokyyneleet.

    • Anonyymi

      Väkivalta lopettaa v*ttuilun. Vai mitä, persut? Järjestäkää lisää niitä ampumaleirejä. Niistä lapset sitten ottaa oppia.

      • Anonyymi

        Meillä on eduskunnan puhemiehenä persu, joka on haaveillut homon päähän ampumisesta.
        Meillä on valtiovarainministerinä persu, joka on haaveillut lasten ampumisesta bussissa. Kun arvomaailma suomessa on tällainen, vantaan tapaus ei ole mikään yllätys. Päin vastoin. Ellei vastaavia tapauksia tule jatkossa paljon lisää, se on yllätys.

        Aika surullista havaita, kuinka sairas antipersun mieli oikein onkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä on eduskunnan puhemiehenä persu, joka on haaveillut homon päähän ampumisesta.
        Meillä on valtiovarainministerinä persu, joka on haaveillut lasten ampumisesta bussissa. Kun arvomaailma suomessa on tällainen, vantaan tapaus ei ole mikään yllätys. Päin vastoin. Ellei vastaavia tapauksia tule jatkossa paljon lisää, se on yllätys.

        Potkut moisille. Maailmalle saatava tietoon minkälaisia nykysuomessa pääsee valtaan.

    • Anonyymi

      Hei aloittaja trolli! Vantaalla kuoli juuri lapsi ja kaksi muuta havoittui. Ja mitä sinä teet? Lapsen kuolemalla hekumoit ja teet sillä poliitiikkaa. Katsopa itseäsi peilistä. Katsooko sieltä vastaan edes ihminen? Nyt vähän inhimillisyyttä peliin (siis jos sitä sinulta edes löytyy, epäilen ettei löydy?)

      • Anonyymi

        Persut hekumoi sillä että olihan ampuja mamu.

      • Todellakin asiallinen huomaututus palstalle. Ylläpitoa ei tunnu tuollainen sikailukaan kiinnostavan, ja kyse on todellakin lapsen kuolemasta, ampumalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut hekumoi sillä että olihan ampuja mamu.

        Persut hekumoivat jo silläkin, että kyse on jengirikollisuudesta. Onneksi poliisit tekivät heti selväksi, että vantaan tapauksella ei ole mitään tekemistä jengirikollisuuden kanssa.

      • Anonyymi
        AdDicte kirjoitti:

        Todellakin asiallinen huomaututus palstalle. Ylläpitoa ei tunnu tuollainen sikailukaan kiinnostavan, ja kyse on todellakin lapsen kuolemasta, ampumalla.

        Muista sinä kuitenkin ottaa päälääkkeet ajallaan?!

        Et sitten lukenut tuota kommenttia lainkaan. Tai jos luit niin et ymmärtänyt? Tai et pakkomielteeltäsi sitä halunnut ymmärtää? Toistetaan: Lapsi on ammuttu kuoliaaksi ja sinä ja kaltaisesi teette asialla politiikkaa, suorastaan hekumoitte asialla. Voiko vastenmielisempää toimintaa olla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut hekumoi sillä että olihan ampuja mamu.

        Jos olis ollut mamu niin sama kohtalo kuin Venäjän terroristeille olis paikallaan, viä parempi jos pyydettäis Venäjältä vankila paikkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muista sinä kuitenkin ottaa päälääkkeet ajallaan?!

        🤣🤣🤣😂😂😂😂samaa mietin

      • Anonyymi
        AdDicte kirjoitti:

        Todellakin asiallinen huomaututus palstalle. Ylläpitoa ei tunnu tuollainen sikailukaan kiinnostavan, ja kyse on todellakin lapsen kuolemasta, ampumalla.

        Miksi asiallinen kysymys olisi sikailua?

        Vastausta ei vaan näy. Hallitus kiertää vastuutaan kuten persut ainakin.

    • Anonyymi

      No ei varmasti ota. Lisää varmasti tulee näillä leikkauksilla. Tämä on vain arvio. Ahtaalla on liian moni.

      • Anonyymi

        Tästä se vasta alkaa. Kiitos sinumustan hallituksen "hyvän hallitusohjelman". Järkyttävää.

      • Anonyymi

        Jos leikkausten seurauksena perhesurmia pahoinvoinnin lisääntyessä, silloinkin notkuvien herkkupöytien ääressä suuret teeskentelijät hurskastelevat ja esittävät järkyttynyttä koska niin avustajat neuvovat tekemään.

      • Anonyymi

        Miten leikkaus vaikuttaa 12 vuotiaaseen, demari on tyhmä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten leikkaus vaikuttaa 12 vuotiaaseen, demari on tyhmä.

        Luuleeko persu, että 12 vuotias elää jo omillaan? Että ei vaikuta mitään, kun hänen vanhemmiltaan viedään tulot?

    • Anonyymi

      Persekokkarit tekee sellaista politiikkaa että nämä tapaukset tulee lisääntymään.

      • Anonyymi

        No millaista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No millaista?

        Erittäin huonoa. Vastuutonta.

    • Anonyymi

      Kyse on lienee lapsen impulsiivisuudesta johonkin kokemaansa. Lapset ja nuoret toki oireilevat jos vanhempien elämänhallinta heikkenee. Myös 12-vuotiailla voi olla itsetuhoisia ajatuksia. Aseen käyttö on varmaan opittua. Perusturvan heikkeneminen ei ainakaan paranna koulutyötä ja tekee pisa-tuloksista toisarvoisia.

    • Anonyymi

      Onko seuraava tapaus sellainen, että työtön ampuu itsensä ja koko perheensä ?

      • Anonyymi

        "Työtön vasuri"

      • Anonyymi

        Toivottavasti samalla vie mahdollisimman monta politikkoa!

    • Anonyymi

      Aloittaja on taas tämä valtiouskovainen hihhuli jonka mielestä valtio on velvollinen elättämään häntä. Vihervassudemari tietty. Umpiluupää täällä jo 20 vuotta.

      • Anonyymi

        Kävisi se välillä niinkin, ettei tarvitsisi koko ajan minun elättää valtiota, kuten tähän saakka.

    • Anonyymi

      Ampuja on toteuttanut Purran ja Halla-Ahon opetuksia muiden ampumisesta.

      • Anonyymi

        Hyppää kiikkuun. Mitään ei mene piloille.

    • Anonyymi

      MITÄ DEMARI TARKOITTAA ?

      TARKOITATKO ETTÄ SYY ON HALLITUKSEN ?

      PÖPIKÖ OLET VAI KÄNNISSÄ ?

      JA POOOIS.

    • Anonyymi

      Sadistinen paska hallitus nauttiin tilanteesta!!!

      • Anonyymi

        Näyttää demarit nauttivan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttää demarit nauttivan?

        Purran irvokas tekoitku oli kaiken huippu. Teeskentelemisen suomen ennätys?

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2619
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      210
      2405
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2292
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      186
      1787
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1298
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1243
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe