Vastuutonta puhua lestadiolaisesta väkivallasta

Sitähän kokevat sellaiset kurittomat, joita yritetään vastoin heidän omaa tahtoaan muokata lestadiolaisiksi. Riittää ettei kenestäkään yritetä tehdä uskovaa.

Kun näitä todellisia väkivallantekoja joutuu seuraamaan lähes päivittäin uutisista, on järkyttävää puhua väkivallasta siellä, missä ei väkivaltaa ole.

Yli 70 vuotta lestadiolaisena, en ole kertaakaan minkäänlaista väkivaltaa kohdannut lestadiolaisten taholta. Ne on olleet jumalattomia, koulussa tai sen ulkopuolella, jotka väkivaltaan syyllistyvät, uskovien yhteisö on rauhan ja rakkauden tyyssija aina ollut. ❤️✝️

Uskovat opetetaan jo lapsina siihen, että se on ikuinen vaiva helvetissä niille, jotka pahaa tekevät. Ei ole ikinä ollut mitään tarvetta tehdä pahaa kenellekään. Tiedän myös lasten kasvattamisen useamman lapsen vanhempana, emme yrittäneet tehdä heistä uskovia, niinpä heillä ei ole vihaa uskovia kohtaan.

Aletaan puhua väkivallasta siellä missä sitä on, eikä siellä missä ei väkivaltaa ole, vaikka saatana kovasti tykkääkin kun uskovista valehdellaan ja puhutaan pahaa. Oikeita väkivallantekijöitäkin alkaa olla riittävästi jo maassamme. Lähdetään sinne julistamaan rauhan sanomaa Jeesuksesta.
11494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Oli se sitten vastuutonta tai ei niin silti ne hautakivet ovat todellisia ja sen tietää jokainen viranomainen vaikka sinun pieniin aivoihisi se ei mahdukaan.

Äänestä
  • Älä napero ala isottelemaan. Te pirun orjat olette valehtelijoita, onnelliset rauhalliset uskovat, joiden keskellä on tuvallista elää, te panettelette väkivallantekojoiksi, vaikka jokainen näkee uutisista ketkä väkivallantekijöitä ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Älä napero ala isottelemaan. Te pirun orjat olette valehtelijoita, onnelliset rauhalliset uskovat, joiden keskellä on tuvallista elää, te panettelette väkivallantekojoiksi, vaikka jokainen näkee uutisista ketkä väkivallantekijöitä ovat.

    No viranomaiset tietää silti. Ei totuus muutu miksikään vaikka sanoisit mitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    No viranomaiset tietää silti. Ei totuus muutu miksikään vaikka sanoisit mitä.

    Viimeksi tänään saarnasin synnit anteeksi eräälle lestaadiolaiselle hänen haudallaan. Kuoli toisen lestaadiolaisen käden kautta. Viranomaiset tietää vaikka sinä pikku enkeli et sitä tiedäkään.

    Mutta onhan ne itsemurhan tehneet myöskin väkivallan tekijöitä itseään kohtaan ja heitä on paljon jo yhtenäisen lestaadiolaisuuden ajoilta myöskin.

    Sitten myös se lasten pahoinpitely. Minuakin hakkasi isä ja äiti kun olin lapsi se oli myöskin yhtenäisen lestaadiolaisuuden aikaa 20vuotta sitten... silloin oli urtsit ja iltalat samaa seurakuntaa....Ihan syyttä välillä pelkästä epäilystä välillä...

    Mutta oli sitä rakkauttakin joskus vaikka jostain syystä en vain muista ehkä hämärästi muistan isä piti minua kerran tai kaksi sylissä eli polvellaan ja kysyi jotain en vastannut mitään ehkä se ei ollut vielä se kerta mutta kun olimme saunassa ja olin hiljainen poika ja ajatus kävi hitaalla eli oli tyhjää pää täysi ja isä sitten kysyi kuinka meni esikoulussa eli eskarissa ja kun minulla oli sitten pää tyhjä kun yksinkertainen mies olen eikä minulla tullut mitään mieleen en sitten vastannut mitään kun pään sisällä ei ollut muuta kuin tyhjää niin siitä hyvästä sitten sain selkääni isältäni ja heitti saunasta pihalle "kun se ei puhu mitään..." se tapahtui useamman kerran... Se oli aina minun syyni että pääni on tyhjä ja en todellakaan muistanut mitä teimme koulussa kun päässä oli vain tyhjää...

    Sellainen lempeä isä ja äiti oli molemmat esikoislestaadiolaisia siltä ajalta kun seurakunta oli yhtenäinen... No ei äiti minua niin paljon hakannut....Mitä nyt välillä heitti jollain lelu kassakoneella siitä hyvästä että epäili minun tyhjentään isäni sytkäristä kaasut kun en vastannut taaskaan mitään kun pää oli tyhjä niin oli vaikea vastata mitään...

    Vanhempana sitten tuli ihan ruumita vierelle... tosin niistä ei voida enään urtsia ja iltalaa syyttää kun hajaannus on jo tapahtunut...

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Varmuuden vuoksi kävin toisen kerran vaikka tuli kyllä sellainen olo hieman että Nauratko sinä nyt minulle jostain taivaasta että siellä se hölmö viellä tyhjää hautaa hieroo ja maata. Kun en kehdannut hautaa avata niin kätten päälle paneminen tapahtui sitten mullan välityksellä.

    Vielä jos saan joskus synnit anteeksi niin ehkä käyn varmuuden vuoksi kolmannen kerran todistamassa synnit anteeksi silloin varmaan kaivan haudan auki samalla ehkä riippuu vähän ilmoista siis ajatuksistani...

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Myöhemmin vanhempana opin sitten hakkaamaan takaisin niin väkivalta loppui siihen kun tai siis sairaalareissuun...

    Tietenkin hengellinen väkivalta on saattanut jatkua seurakunnallisessa muodossa minua kohtaan..

    Jos siis jotain hakkaan täällä hengellisesti niin en ilman syytä se on vain hakkaamista takaisin ja hakkaan niin kauan kunnes lopettavat minun hakkaamisen siis hengellisen..opin sen maallisen hakkaamisen kautta että kerran kun löin äidin verille niin sen jälkeen fyysinen sekoilu loppui...

    Ehkä hengellisesti toimii samalla tavalla kun annan hengellistä ruoskaa sananpalvelijoille niin ehkä oppivat olemaan hakkaamatta Jeesukseen uskovia lapsia.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ongelmana on tietenkin että viestejä poistetaan niin menee asiat sivu suun niin sanotusti... Mutta asia yritetty lopputulos parempi kuin olematon niin uskon..

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Viimeksi tänään saarnasin synnit anteeksi eräälle lestaadiolaiselle hänen haudallaan. Kuoli toisen lestaadiolaisen käden kautta. Viranomaiset tietää vaikka sinä pikku enkeli et sitä tiedäkään.

    Mutta onhan ne itsemurhan tehneet myöskin väkivallan tekijöitä itseään kohtaan ja heitä on paljon jo yhtenäisen lestaadiolaisuuden ajoilta myöskin.

    Sitten myös se lasten pahoinpitely. Minuakin hakkasi isä ja äiti kun olin lapsi se oli myöskin yhtenäisen lestaadiolaisuuden aikaa 20vuotta sitten... silloin oli urtsit ja iltalat samaa seurakuntaa....Ihan syyttä välillä pelkästä epäilystä välillä...

    Mutta oli sitä rakkauttakin joskus vaikka jostain syystä en vain muista ehkä hämärästi muistan isä piti minua kerran tai kaksi sylissä eli polvellaan ja kysyi jotain en vastannut mitään ehkä se ei ollut vielä se kerta mutta kun olimme saunassa ja olin hiljainen poika ja ajatus kävi hitaalla eli oli tyhjää pää täysi ja isä sitten kysyi kuinka meni esikoulussa eli eskarissa ja kun minulla oli sitten pää tyhjä kun yksinkertainen mies olen eikä minulla tullut mitään mieleen en sitten vastannut mitään kun pään sisällä ei ollut muuta kuin tyhjää niin siitä hyvästä sitten sain selkääni isältäni ja heitti saunasta pihalle "kun se ei puhu mitään..." se tapahtui useamman kerran... Se oli aina minun syyni että pääni on tyhjä ja en todellakaan muistanut mitä teimme koulussa kun päässä oli vain tyhjää...

    Sellainen lempeä isä ja äiti oli molemmat esikoislestaadiolaisia siltä ajalta kun seurakunta oli yhtenäinen... No ei äiti minua niin paljon hakannut....Mitä nyt välillä heitti jollain lelu kassakoneella siitä hyvästä että epäili minun tyhjentään isäni sytkäristä kaasut kun en vastannut taaskaan mitään kun pää oli tyhjä niin oli vaikea vastata mitään...

    Vanhempana sitten tuli ihan ruumita vierelle... tosin niistä ei voida enään urtsia ja iltalaa syyttää kun hajaannus on jo tapahtunut...

    Oikeastaan molemmille. Kun tuli ajatus.

    Äänestä

Pelkkiä luopioiden sepittämiä valheita täynnä mainittu lehti. Menkää seuroihin ja tulkaa seuroihin, sen onnellisempia ihmisiäette mitään löydä kun minunkin lestadiolaisessa seurakunnassani on. Väkivallasta puhuminen on törkeätä valehtelua. Menkää katsomaan edes yhdet uutiset, niin näette missä väkivaltaa on, sitä ette lestadiolaisuudesta löydä,

Äänestä
  • Lestadiolaiset on tunnettuja piilorikollisuudestaan

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Sitähän kokevat sellaiset kurittomat, joita yritetään vastoin heidän omaa tahtoaan muokata lestadiolaisiksi. Riittää ettei kenestäkään yritetä tehdä uskovaa.

Kun näitä todellisia väkivallantekoja joutuu seuraamaan lähes päivittäin uutisista, on järkyttävää puhua väkivallasta siellä, missä ei väkivaltaa ole.

Yli 70 vuotta lestadiolaisena, en ole kertaakaan minkäänlaista väkivaltaa kohdannut lestadiolaisten taholta. Ne on olleet jumalattomia, koulussa tai sen ulkopuolella, jotka väkivaltaan syyllistyvät, uskovien yhteisö on rauhan ja rakkauden tyyssija aina ollut. ❤️✝️

Uskovat opetetaan jo lapsina siihen, että se on ikuinen vaiva helvetissä niille, jotka pahaa tekevät. Ei ole ikinä ollut mitään tarvetta tehdä pahaa kenellekään. Tiedän myös lasten kasvattamisen useamman lapsen vanhempana, emme yrittäneet tehdä heistä uskovia, niinpä heillä ei ole vihaa uskovia kohtaan.

Aletaan puhua väkivallasta siellä missä sitä on, eikä siellä missä ei väkivaltaa ole, vaikka saatana kovasti tykkääkin kun uskovista valehdellaan ja puhutaan pahaa. Oikeita väkivallantekijöitäkin alkaa olla riittävästi jo maassamme. Lähdetään sinne julistamaan rauhan sanomaa Jeesuksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu