ALUSSA OLI VAIN VASEMMISTO JA OIKEISTO
Käsityksemme Keskusta-aatteesta tarkentuu vähitellen. Parhaan näköalan Keskustasta saa tarkastelemalla sitä ikään kuin ilmalaivasta. Lyhyesti voisi sanoa, että nykyään näemme keskusta-aatteen historiallisena jatkumona History and Continuity, kuten oppiaine brittiläisissä opetusohjelmissa edelleenkin ilmaistaan. Keskusta-aate muuttuu koko ajan, mutta sittenkin melko pienin askelin, hitaasti, ikään kuin raskaasti hengittäen.
Suomalaisten ajatustavalle ominainen täydelliseksi mielletty katkos vanhan ja uuden välillä tuntuu nyt liioittelulta. Modernismi alkaa näyttäytyä vain yhtenä vaiheena kehityksen pitkässä saatossa.
Tämä ei ole mikään uusi oivallus. Keskusta-aate - todellinen Modern Movement, elää ja voi hyvin. Samanaikaisesti sen voi nähdä erilaisten intressien moniarvoisena kenttänä. Harmonia osoittautuu mielettömäksi tavoitteeksi, sekä käytännössä että intellektuellisti, sillä sen edellytyksenä on yhden osapuolen absoluuttinen ylivalta - se ei kanna.
Kansalaisyhteiskunnan on löydettävä omat yhteistyöhön perustuvat menettelytapansa. Tulokset eivät ehkä täytä esteetikkojen vaatimuksia. Mutta tilalle saadaan aateympäristöjä, jotka eivät pyri piilottamaan fyysisen ilmiasun takana vaikuttavia ristiriitoja vaan heijastamaan niitä. Moniarvoisuus ja -muotoisuus ovat itse asiassa aina olleet keskusta-aatteen ominaisuuksia. Yhtenäisyys on laajimmillaankin ollut vain katkelmallista.
HENKISEN KASVUN MYÖTÄ TULI TILAUS KESKUSTA-AATTEELLE
Yksilöitä on kuinka paljon tahansa. Heidän kokemustensa variaatio on rajaton. Keskusta-aatteen elähdyttämän yksilön kokemat merkitykset voivat olla minkälaisia tahansa, sillä ne piiloutuvat ihmisten yksityisiksi ajatuksiksi ja asioiksi. Kun oma kokemus ja käsitys yleistetään, muuttuu aate itse asiassa universaaliseksi. Kaikkien ihmisten oletetaan suhtautuvan ympäristöön ja aatteeseen samalla tavalla, ei ainoastaan meillä ja länsimaissa, vaan missä tahansa kulttuurissa.
Tällaisten tulkintojen takana vaikuttaa fenomenologinen kuva maailmasta, mikä ainakin meillä näyttää olevan vallitseva filosofinen perusmalli.
Fenomenologiasta on tullut taikasana, jonka avulla melkein minkä tahansa ongelmat ratkeavat. Sen nimeen vannovat tutkijat, sitä pitävät itsestään selvästi oikeana sekä poliitikot että muut kansalaiset. Vain ajan ja valistuksen kysymyksenä pidetään sitä milloin epäilijät liittyvät ruotuun.
Yhdessä sukupolvessa heiluri on heilahtanut äärimmäiseen yksilökeskeisyyteen. Mutta se mikä ei ole muuttunut on yksiarvoisuus, vaihtoehtojen ja kritiikin lähes täydellinen puuttuminen. Kerääntyminen yhden ainoan punaisen konvention ympärille on jo sinänsä huolestuttavaa.
KESKUSTALAISUUS ON NYKYAIKAA JA EDISTYSTÄ
Sosialistiseen fenomenologiseen käsitykseen sisältyy suvaitsemattomuuden siemen. Eräs ilmentymä siitä on ns. "kepukauna". Keskusta-aate tuo kuitenkin poliittiseen elämään siitä muuten puuttuvaa dynamiikkaa. Keskustan mukana olo on välttämätöntä, sillä ilman keskusta-aatteen tervehdyttävää vaikutusta ei kohta enää ole demokratiaakaan. Kannanotto on sekä filosofinen että käytännöllinen. Asiantuntijoiden mielestä se saattaa olla triviaali ja maallikkomainen, mutta juuri tästä syystä hedelmällinen.
Pysyvät merkitykset eivät synny monumenttien äärellä koettujen ahaa-elämysten pohjalta. Ne eivät avaudu henkisen turismin vaan kansalaisten arkielämän ja pitkäaikaisen käytön kautta. Eivätkä silloinkaan ilman kiinnostusta, ponnisteluja, tietoa ja ymmärrystä.
Keskusta-aatteen kulttuuriseen käsitykseen sisältyy suvaitsevuus. Se on hyvä ohjenuora meille kaikille.
Käsityksemme Keskusta-aatteesta tarkentuu vähitellen. Parhaan näköalan Keskustasta saa tarkastelemalla sitä ikään kuin ilmalaivasta. Lyhyesti voisi sanoa, että nykyään näemme keskusta-aatteen historiallisena jatkumona History and Continuity, kuten oppiaine brittiläisissä opetusohjelmissa edelleenkin ilmaistaan. Keskusta-aate muuttuu koko ajan, mutta sittenkin melko pienin askelin, hitaasti, ikään kuin raskaasti hengittäen.
Suomalaisten ajatustavalle ominainen täydelliseksi mielletty katkos vanhan ja uuden välillä tuntuu nyt liioittelulta. Modernismi alkaa näyttäytyä vain yhtenä vaiheena kehityksen pitkässä saatossa.
Tämä ei ole mikään uusi oivallus. Keskusta-aate - todellinen Modern Movement, elää ja voi hyvin. Samanaikaisesti sen voi nähdä erilaisten intressien moniarvoisena kenttänä. Harmonia osoittautuu mielettömäksi tavoitteeksi, sekä käytännössä että intellektuellisti, sillä sen edellytyksenä on yhden osapuolen absoluuttinen ylivalta - se ei kanna.
Kansalaisyhteiskunnan on löydettävä omat yhteistyöhön perustuvat menettelytapansa. Tulokset eivät ehkä täytä esteetikkojen vaatimuksia. Mutta tilalle saadaan aateympäristöjä, jotka eivät pyri piilottamaan fyysisen ilmiasun takana vaikuttavia ristiriitoja vaan heijastamaan niitä. Moniarvoisuus ja -muotoisuus ovat itse asiassa aina olleet keskusta-aatteen ominaisuuksia. Yhtenäisyys on laajimmillaankin ollut vain katkelmallista.
HENKISEN KASVUN MYÖTÄ TULI TILAUS KESKUSTA-AATTEELLE
Yksilöitä on kuinka paljon tahansa. Heidän kokemustensa variaatio on rajaton. Keskusta-aatteen elähdyttämän yksilön kokemat merkitykset voivat olla minkälaisia tahansa, sillä ne piiloutuvat ihmisten yksityisiksi ajatuksiksi ja asioiksi. Kun oma kokemus ja käsitys yleistetään, muuttuu aate itse asiassa universaaliseksi. Kaikkien ihmisten oletetaan suhtautuvan ympäristöön ja aatteeseen samalla tavalla, ei ainoastaan meillä ja länsimaissa, vaan missä tahansa kulttuurissa.
Tällaisten tulkintojen takana vaikuttaa fenomenologinen kuva maailmasta, mikä ainakin meillä näyttää olevan vallitseva filosofinen perusmalli.
Fenomenologiasta on tullut taikasana, jonka avulla melkein minkä tahansa ongelmat ratkeavat. Sen nimeen vannovat tutkijat, sitä pitävät itsestään selvästi oikeana sekä poliitikot että muut kansalaiset. Vain ajan ja valistuksen kysymyksenä pidetään sitä milloin epäilijät liittyvät ruotuun.
Yhdessä sukupolvessa heiluri on heilahtanut äärimmäiseen yksilökeskeisyyteen. Mutta se mikä ei ole muuttunut on yksiarvoisuus, vaihtoehtojen ja kritiikin lähes täydellinen puuttuminen. Kerääntyminen yhden ainoan punaisen konvention ympärille on jo sinänsä huolestuttavaa.
KESKUSTALAISUUS ON NYKYAIKAA JA EDISTYSTÄ
Sosialistiseen fenomenologiseen käsitykseen sisältyy suvaitsemattomuuden siemen. Eräs ilmentymä siitä on ns. "kepukauna". Keskusta-aate tuo kuitenkin poliittiseen elämään siitä muuten puuttuvaa dynamiikkaa. Keskustan mukana olo on välttämätöntä, sillä ilman keskusta-aatteen tervehdyttävää vaikutusta ei kohta enää ole demokratiaakaan. Kannanotto on sekä filosofinen että käytännöllinen. Asiantuntijoiden mielestä se saattaa olla triviaali ja maallikkomainen, mutta juuri tästä syystä hedelmällinen.
Pysyvät merkitykset eivät synny monumenttien äärellä koettujen ahaa-elämysten pohjalta. Ne eivät avaudu henkisen turismin vaan kansalaisten arkielämän ja pitkäaikaisen käytön kautta. Eivätkä silloinkaan ilman kiinnostusta, ponnisteluja, tietoa ja ymmärrystä.
Keskusta-aatteen kulttuuriseen käsitykseen sisältyy suvaitsevuus. Se on hyvä ohjenuora meille kaikille.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kun olisit jotenkin ympännyt tuohon sen aikaisemmin monia kertoja esittelemäsi nappaskenkämiehen, niin kuva kepusta olisi ollut täydellisen uskottava!!!
Heveosenkakkara ei ole muista kuin kärpäsistä maukas, vaikka se lihapullaa muistuttaisikin. Eikä se ihmiskielelle sen maukkaammaksi tule, vaikka sen voissa paistaisi. Jos niin kun ymmärrät, mitä tarkoitan.
Keskusta-aatteen kulttuuriseen käsitykseen sisältyy suvaitsevuus. Se on hyvä ohjenuora meille kaikille.
Ja sitäkö on täällä esimerkillisesti kirjoituksillaan ilmentäneet vaikkapa nuo kolme kepun muskettisoturia, jotka kukin ovat olleet kepun ehdokkaina?
Seppo, Jarmo ja Jorma?
Ja neljäntenä soturina tuo palstalle taas idioottimaisuuksiaan syytämässä käynyt Mikko B?
Mikkohan on sanonut laittavansa avauksiinsa aina nasevan piikin demareille, mutta kovin on vaisua tuo Muna-Mikon verbaalitykitys.
No, mitäpä se haittaa, jos hän itse kuvitteee olevansa kovastikin nokkela.
Muista se lienee enmmän tragikoomista, kuten kepun hallituskausi ja sen aikana tapahtuneet sattumukset.
Mutta, joka tapauksessa, tänään on Sepon päivä, siis olkoon tämä päivä Sepolla sen verran onnellinen päivä, ettei tarvitse apinan raivolla pahaa oloaan tänne purkaa.
Eilenkin kun sama sepostelu poistettiin kahteen, ellei kolmeen kertaan.
Voi voi sentään tuotakin ihmispoloa 0,1 promillen äänisaaliineen..
Suvaitseva henkilö on yleensä henkisesti joustava - hänellä on tilannetajua, ymmärrystä ja kykyä toimimia kulloisenkin tilanteen vaatimusten mukaan. Hänellä on ns. tunneälyä.
On luultavaa, että suvaitsevan henkilön aivojen etuotsalohko on hyvin kehittynyt - sehän on tunneälyn koti. Hyvin toimiva tunneäly on suvaitsevuuden perusta.
Vastauksestasi paistaa epävarmuus omista kyvyistäsi - kuinka toimia itselle oudossa tilanteessa. Tunnet ehkä olevasi varmemmalla pohjalla keskustelussa esiin nostamiesi nimimerkkien kanssa, vaikka heitä kovin sanoin moititkin.
http://www.high-tech.com/panther/images/sellers.gif
"On luultavaa, että suvaitsevan henkilön aivojen etuotsalohko on hyvin kehittynyt - sehän on tunneälyn koti. Hyvin toimiva tunneäly on suvaitsevuuden perusta."
___________
On luultavaa, että edellämainittujen kepuliehdokkaitten otsalohkosta sen enempää kuin sen takaakaan ei löydy mitään kehityskelpoista.
Tosin Timo Ristimäki kertoi kerimäen syntyneen tyhmänä ja kyenneen tuota luonnonvaraansa merkittävästi kehittämään.
Että sellaista kehitystä mahdollisesti ääniharavalle on päässyt siunaantumaan.
Kaksi muuta keppanaehdokasta on kirjoituksillaan osoittanut otsalohkossaan piilevän kyvyttömyyden minkäänlaiseen suvaitsevaisuuteen kanssaihmisiään kohtaan, jotka uskaltavat olla eri mieltä heidän kanssaan.
Mikko B. (neljäs musketööri) on surkuhupaisa typerys, joka hauskuuttaa itseään omilla kirjoituksillaan, joissa ei muistaakseni koskaan ole ollut järjen häivääkään.
ps. Mitä muuten arvelet, kauanko menisi, että joku vetäisi kerimäkeä päin näköä, jos kerimäki menisi raivoamaan julkisille paikoille sanallisesti samalla tavalla kuin häntäällä kirjoittaa?
Kuten tuolla avauksessa mainitsin:
Sosialistiseen fenomenologiseen käsitykseen sisältyy suvaitsemattomuuden siemen. Eräs ilmentymä siitä on ns. "kepukauna". Keskusta-aate tuo kuitenkin poliittiseen elämään siitä muuten puuttuvaa dynamiikkaa. Keskustan mukana olo on välttämätöntä, sillä ilman keskusta-aatteen tervehdyttävää vaikutusta ei kohta enää ole demokratiaakaan. Kannanotto on sekä filosofinen että käytännöllinen. Asiantuntijoiden mielestä se saattaa olla triviaali ja maallikkomainen, mutta juuri tästä syystä hedelmällinen...
Edelläoleva lainaus vain sen vuoksi, että kannanottoosi sisältyy nähdäkseni suvaitsemattomattomuuden siemen.
Keskustelupuheenvuorostasi päätellen olet ilmeisesti juuri tällainen fenomelogisen käsityksen kautta ympäristöäsi arvottava sosialisti. Vaikka kyseinen ominaisuus on kiusallinen lähinnä lähimmäisten viihtyvyyden kannalta, se saattaa pitkään jatkuessaan muuttaa kantajansa samaa katkeraa mantraa jankuttavaksi kroonikoksi. Silloin tilan voi katsoa olevan jopa vaarallinen. Sitä se on tietysti vain kroonistuneelle, sosialistiseen fenomenologisen käsityksen omaavalle henkilölle itselleen.
Ota siis vuoteesi ja nouse - unohda kepukauna ja katso ympärillesi - on kesä.
Mitä tarkoitat kepukaunalla?
Sitäkö, että minua ärsyttää kerimäen ja muutaman muun tolloilu täällä?
Jos sitä tarkoitat, olen kepukaunainen.
Mutta, jos olen kepukaunainen kerimäen ja muutaman muun umpipään tonttuilun takia, niin kuinka voisin olla silloin kaunainen Keskustaa kohtaan?
Suomen Keskustahan ei edusta tekemisillään nähdäkseni kovinkaan paljon sellaista linjaa, jota esim. CITY-Keskustan ääniharava edustaa täällä.
Mitä suvaitsemattomuuteen tulee, en katso olevani läheskään siinä määrin suvaitsematon kuin on nuo edellämainitut muskettisoturit, jotka lapsekkaaseen tapaan jankkaavat vaikkapa jostain Halosen SETA-puheenjohtajuudesta säännöllisin väliajoin.
Kun edes jankkaisivat jollain muulla palstalla, mutta eihän umpipäät tajua, vaikka piirrettäisiin.
Vielä vähemmän nämä henkisin silmälapuin varustetut pellet tajuavat, ettei nykyaikana tuollaisten asioiden vastustaminen osoita muuta kuin vastustajansa tylsämielisyyttä (Wiljami on joskus kertonut arvelunsa, mistä joidenkin kepulaisten tylsämielisyys jatyhjäpäisyys johtuu).
Ei ole minun vikani, että jotkut kepulaiset ehdoin tahdoin antavat noissakin asioissa itsestään sellaisen kuvan, että he elävät niitä aikoja, jolloin homoseksuaalisuuskin oli rikosluokiteltu asia!
Ja mitäkö minun kirjoitukseni Keskustan politiikkaa käsittelevällä palstalla tekee, niinkö?
Sitä, että yritän kertoa lukijoille, millaisia kummajaisia Keskustan riveistä on ollut jopa ehdokkaana ja millaisia tomppeleita sen nimissä tännekin kirjoittelee (tomppelilla tarkoitan muunmuassa muna-mikkoa)
...ihanasti, sanoisi tässä tilanteessa eräs täällä esiintyvä kepulainen, kunnallisvaaliehdokas hänkin.
Toisaalta ihan paha mieli tulee tuon Urbanin puolesta, kun hänellä on niitä ihania unikuvia siitä urbaanista kepulaisuudesta stadin gartsoja dallaavine kosmopoliitteine kepulaisineen. Tai yhdestä hän vain on unelmoinut, siitä nappaskenkämiehestä, josta minullekin on syntynyt sama kuva kuin eräälle toiselle, joka näkyy nytkin tuoneen ketjuun tuon Pink Panter-miehen (mikä hänen oikea nimensä onkaan?).
Mutta elämä on todellista; sellaisia pitäisi puheidenkin jossain määrin olla. Jopa Urbanilla. Siis tuollaista todellisuudentajua, jota Sinä hyvin edustat.
Olisin sitä mieltä, että hyvä keskustelu yleisellä keskustelupalstalla (jopa Keskustan palstalla) on mahdollista kun ei provosoidu liian herkästi.
Esimerkiksi sinä tunnut provosoituneen joistakin henkilöistä niin voimakkaasti, että se suorastaan halvaannuttaa etuotsalohkosi, estäen täten järkevän, tunneälykylläisen ajattelun. Kannattaisi ehkä pysähtyä, ja miettiä, onko moinen provosoitumistaipumus tarpeen oman itsen henkisen hyvinvoinnin kannalta.
Provosoitumaton keskustelu huvittaa ainakin itseäni kaikesta eniten.
...provosoitumisesta, mutta kun annoin äsken tukeni sille, jota siitä syytät, niin rupesin hieman miettimään asiaa.
Niin on kuin sanot. Mutta on se pirun vaikeaa ottaa aina vain huumorilla jonkun Keriksen törkeydet, niin avuttomia kuin ne yleensä ovatkin, kun niiden tarkoitus on pelkästään toisen kirjoittajan herjaaminen. Joskun on vaikea sitä hyväksyä, vaikka tietääkin, että ne johtuvat vain siitä, että asianomaisella ei ole eväitä ryhtyä vastustamaan toisen esittämiä näkemyksiä, puhumattakaan, että voisi niitä kumota.
Usein ainakin minä hieman näyttelenkin provosoitunutta päästäkseni sanomaan jotakin sillä tavalla kuin tilanne mielestäni edellyttäisi. Onhan täällä kyllä niitäkin, esim. Mielipidepankki, jotka voivat sivuuttaa henkilökohtaisuudet ja muutkin törkeydet niihin juuri reagoimatta, ja ruveta vain jatkamaan puhumista asiasta, entisestä tai uudesta. Minä en taida kuulua niihin.
Huumoria kyllä yritän aina silloin tällöin harrastaa. Kuten Sinäkin. Huomaan, että olet itse laittanut sen "nappaskenkämiehen" kuvaksi saitille tuon Peter Sellersin (nyt muistin nimen) kuvan; myös minulle syntyi siitä urbaanista kepulaisesta (Sinunko kehitelmäsi?) noita Sellersin tunnetuimpian roolihenkilöitä hyvin vastaava koominen kuva.
Mein Führer! I can walk!
http://www.geraldpeary.com/essays/stuv/sellers-peter.jpg
Blake Edwardsin ”Vaaleanpunainen pantteri” elokuvien päähenkilönä on Peter Sellers'in esittämä, törmäilevä, mutta tavattoman onnekas komissario Jacques Clouseuau. Viime vuosien, kuten aikaisempien vuosien, Suomen sisäpoliittisten tapahtumien ja komissario Clouseau’n elokuvahahmon aiheuttamien, hänelle itselleen onnekkaasti päättyvän kohelluksen välillä on löydettävissä selviä yhtymäkohtia.
Tässä katsannossa Suomen politiikan ”Vaaleanpunainen pantteri” on tietenkin Keskusta.
Mutta kuka tai mikä on Clouseau’n, surrealistis-sävyisen kohelluksen aiheuttamista hillittömistä raivokohtauksista kärsivä esimies Dreyfys?
Tässä katsannossa hän on (tai oli) SDP:n entinen puheenjohtaja Paavo Lipponen. Hän provosoitui vuosien mittaan Keskustan politiittisista manöövereistä niin paljon, että siitä tuli hänelle suorastaan näkyvä trauma. Onneksi trauma ei koskaan kehittynyt niin vakavaksi, että hänet olisi pitänyt kuskata ylitarkastaja Dreyfys’in tavoin pakkopaitaan sidottuna hoitoon. Jotain merkkejä oli siitä, että ”läheltä liippas”. Ei ole tiedossa, aiheuttavatko jotkut määrätyt avainsanat, kuten ”jäätteenmäki”, ”valoisa vaihtoehto”, ”keskustaliberaali” yms. vieläkin elohiirireaktion hänen silmäänsä, kuten ylitarkastaja Dreyfys’lle käy Clouseau’n nimen kuultuaan.
Nähtäväksi jää provosoituuko SDP:n uusi puheenjohtaja Eero Heinäluoma edeltäjänsä tavoin? Toivottavasti ei. Ainakin eduskunnassa hän on esiintynyt rauhallisesti, konseptejaan menettämättä. Ehkäpä hän on edeltäjänsä raivokohtauksia läheltä seurattuaan päättänyt: ”Tuo ei ole minun tyylini”.
VAALEANPUNAISEN PANTTERIN PALUU
"Clouseau on joutunut hullun, pöpilästä karanneen entisen pomonsa tappolistalle."
Jacques Clouseau on saanut ylennnyksen johtuen ilmeisestikin ainoastaan siitä että hänen edellinen esimiehensä tuli hulluksi seuratessaan Clouseaun otteita poliisityössään. Clouseau on ottanut esimiehensä paikan tämän viettäessä rentouttavia päiviä hullujenhuoneella, jossa kaikki Clouseau-nimeen liittyvät huonot vibat pyritään pesemään aivoista pois.
Entinen esimies Dreyfus on kolmen vuoden hoidon jälkeen valmis palaamaan terveiden kirjoihin. Näin ainakin oli ennen kuin Clouseau kävi vapautumispäivänä vierailulla ja muistot palasivat Dreyfusin mieleen. Miestä ei vapautetakaan, mutta kunnon hulluahan ei muurit pidättele, joten Dreyfus karkaa pöpilästä vannoen Clouseaun kuolemaa.
Koska Clouseau on "huippuluokan agentti", Dreyfus joutuu käyttämään tappamistyössä hyväkseen monien maiden salaisia palveluita, mutta tämähän ei tietenkään onnistu ilman taivuttelua. Dreyfus keksii keinon kiristää valtioita lähettämään agenttejaan tappamaan Clouseau, ja tästäpä homma sitten eteeneekin omalla vauhdillaan…
... et tiedä fenomenologiasta mitään. Mutta ehkä onkin tarkoitus vain pölvästellä?
Minusta ao. Vikingpedian määrittely fenomenologiasta tekee sanan takana piilevän käsiteuniversumin laajuuden ainakin aavistettavaksi myös suurelle yleisölle.
Näin Vikingpedia:
Fenomenologia on tieteensuuntaus, joka pyrkii tutkimaan tietoisuuden rakenteita havaintokokemuksessa.
Havainnoidessaan ympäristöä ihminen on hyvin aktiivinen. Jo Immanuel Kant suoritti kopernikaanisen kumouksen havainnoimisteoriassa väittämällä, että tiedostus on aktiivinen prosessi ja kulkee pikemminkin tiedostajasta tiedostettavaan eikä päinvastoin, kuten aikaisemmin ajateltiin. Havainnoija pakottaa omia käsitteitään ja skeemojaan havainnoitavan kohteen ominaisuuksiksi, vaikka ne ovatkin havainnoijasta lähtöisin.
Edmund Husserl oli fenomenologian perustaja. Hän määritti tieteen tarkoitukseksi tutkia noemaa, sitä tiedostettavan kohteen osaa, joka sijaitsee tietoisuudessa. Jos katselemme kukkaa, verkkokalvoillemme syntyy ainoastaan aistimuksia vihreästä pitkulaisesta varresta eri sävyissä ja valkoisesta kukasta. Fenomenologia tutkii sitä, miten aivomme luokittelevat visuaalisen havaintoaineksen spatiaaliseksi kolmiulotteiseksi esineeksi ja kaivaa aivojemme kätköistä sille nimen "voikukka".
Toisin sanoen noema on se osuus tiedostettavasta kohteesta, joka on kokonaan päästämme lähtöisin. Jos näemme hallusinaation voikukasta, vaikuttaa se yhtä todelliselta kuin oikeakin. Fenomenologian tehtävä on siis selvittää, mikä on suurin yhteinen nimittäjä hallusinoidulla ja oikealla voikukalla.
Sigmund taas esitti, ettei voikukka juuri koskaan ole voikukka. Toisaalta Magritten teesin mukaan kuvassa ei ollut piippua vaikka siinä oli piippu.
And as the great and clever Forrest Gump would say, "Thats all I have to say about that!"
Yes, man.