😎🌨⛷ vai mistä on kysymys? Ensin lämpö lähentelee kymmentä astetta ja seuraavana hetkenä on lunta toistakymmentä senttiä. Kerkesin jo talvivaatteetkin puhdistaa kesätauolle 🙄
Itse en ole niin arvaamaton, kuin luonto. Tosin joskus saatan järjestää yllätyksiä, mutta ne ovat enemmän hyväntahtoisia. Ei ollenkaan epämukavia.❤
Onko tämä nyt sitten se ensi lumi?
9
331
Vastaukset
- Anonyymi
Lappi on siirtynyt etelämmäksi kuten länsinaapureissamme on ollut jo iät ja ajat ja silloin kun pohjoisesta tuulee niin koko maassa on talvista. Kaakkoistuuli on paras tuuli lämmön suhteen. Suomenlahti kuitenkin viilentää sitä ilmamassaa vaikka olisi keskikesä. Se todellakin hämää että ensin on täysin lumetonta ja parin tunnin päästä maa voi olla valkea. Hyvin voi olla ainakin vielä kuukauden ajan vain max. +5 päivisin, Etelä-Suomea myöten. Käytännössä sää tietysti vaihtelee huomattavasti yhden viikonkin aikana. Yes men ehdotti että lennellään lentokoneella pohjoisnavan yllä ja pudotetaan jääklimppejä mereen, jotta ilmastonmuutos saataisiin pysäytettyä ;).
Pojalla on synttärit maaliskuun lopulla. Synttäreistä muistan millainen sää on ollut siihen aikaan vuodesta. Kyllä on ollut niitäkin keväitä, että pojat leikki pihalla ihan kesävaatteissa. Enimmäkseen kuitenkin viimeisiä lumsia päiviä.
Jääklimppien tuottaminen saattaa lämmittää ilmastoa senverran, että niiden mereen pudotamisen tulos on plus miinus nolla.
2026 kuulennolla Nasa kokeilee kasvihuoneviljelmiä kuussa. Viljelmät ovat ankanruoho-, krassi- ja brassica-kasveja. Jännä nähdä miten kasvit pärjäävät kun painovoima on erilainen. Nasa suunnittelee kasveja siirtokunnan ravinnoksi joten ekat asukkaat kuussa ovat vegetaristeja
Oohh!🙄 Tilasin postimyynnistä hajuvettä ja uuden käsilaukun. Niiden piti tulla huomenna pakettiautomaattiin. Jostakin syystä milemmille on oma lähetysnumero. Toivottavasti ei tarvitse maksaa kahdesta lähetyksestä. Låherysnumerolla on kiva katsoa miswsä paketti on menossa niin tietää onko kauppapäivä tiedossa. Pariin päivään ei ole tapahtunut mitään. Pakettien tila on :" Posti odottaa lähetystä". Siis samassa tilassa kuin minäkin olen ollut jo jonkin aikaa.
lounas.ajatus kirjoitti:
Oohh!🙄 Tilasin postimyynnistä hajuvettä ja uuden käsilaukun. Niiden piti tulla huomenna pakettiautomaattiin. Jostakin syystä milemmille on oma lähetysnumero. Toivottavasti ei tarvitse maksaa kahdesta lähetyksestä. Låherysnumerolla on kiva katsoa miswsä paketti on menossa niin tietää onko kauppapäivä tiedossa. Pariin päivään ei ole tapahtunut mitään. Pakettien tila on :" Posti odottaa lähetystä". Siis samassa tilassa kuin minäkin olen ollut jo jonkin aikaa.
Paketin tila nyt "Lähetykselle on varattu paikka postista tai pakettiautomaatista.". Ottaisko varuilta kirjaston aamupalsuun mukaan kauppakassin, jos tulee sen aikana ilmoitus lokerosta.
- Anonyymi
Taka Talvi
- Anonyymi
In your rotten dreams
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 163471
Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?
Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit212372En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m321965- 181881
- 821858
- 261582
- 291450
Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?
Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui361427Miten lasketaan?
Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.91394Hyvää Huomenta Rakas Neiti
Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies111334