70 -luvulla ei juurikaan ollut koulukuraattoreita eikä sosiaalitätejä. Ei ollut vilmaviestejä eikä kaiken tietäviä vanhempia. Ei ollut tiktokkeja eikä itähelsingin maahanmuuttaja rappareita väkivaltavideoineen.
Riitti, että opettajat piti jöötä. Auktoriteetti oli se, joka riitti kurin ja järjestyksen ylläpitämiseen. Nykyään vanhemmat puuttuvat liian herkästi koulun toimintaan. Ennen opettajat piti huolta siitä, että lapsella oli hyvä olla koulussa. Häiriköt saatiin kuriin "pedakokisilla kurinpitotoimilla". Välitunneilla oltiin hyppyskää tai vuorenvalloitusta. Kännykät on pahasta!
Riitti, että opettajat piti jöötä. Auktoriteetti oli se, joka riitti kurin ja järjestyksen ylläpitämiseen. Nykyään vanhemmat puuttuvat liian herkästi koulun toimintaan. Ennen opettajat piti huolta siitä, että lapsella oli hyvä olla koulussa. Häiriköt saatiin kuriin "pedakokisilla kurinpitotoimilla". Välitunneilla oltiin hyppyskää tai vuorenvalloitusta. Kännykät on pahasta!
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tarkkiksella olivat ne jotka eivät sopeutuneet enemmistön sekaan. Vasemmiston yliymmärtäminen pilasi tämän toimivan järjestelmän ja oppimistulokset ovat romahtaneet.
Nyt on palattava vanhaan, toimivaan tapaan opiskella.
Nykyhallitus vain vouhkaa työperäisestä maahanmuutosta. Loisimaan tänne tullaan!
Ei ollu ennen ongelmia kun ei ollu nettiä josta kahtoa mallia. Ei ollu kiusaamista, ei lihavia lapsia joten missä on vika, hyysätäänkö lapset jo kotona pilalle?
Missä olet ollut koulussa. Kyllä kiusaamista oli, jopa opettajien taholta.
Miksi puhutaan kiusaamisesta? Jos teet tuota samaa naapurillesi, mitä nyt jotkut kieroon kasvaneet lapset tekevät toisille, saat syytteet törkeästä pahoinpitelystä ym ja joudut oikeuteen.
Nämä pikkurikolliset jatkavat sitten aikuisena työpaikoilla toisten rääkkäämistä.
Liikuntatunneilla opettaja käytti pelijoukkueiden perustamisessa menetelmää, jossa kymmenen vuoden aikana oikein kantapään kautta opin minkä tasoinen liikkuja olen. Joka tunti sama juttu, satoja kertoja. Missä seminaarissa lie moinen keino opeteltu?
Laulukokeessa opettaja käski lopettaman parin ensimmäisen tahdin jälkeen ja antoi pyöreän viitosen tokariin.
Eipä ole nuiden ryykeleiden jälkeen paljoa joukkuepelit taikka laulaminen kiinnostaneet!
Se on niin jotta jos jo lapsena ihmisen kilpailuhenki tyrehdytetään niin ihmisen ja samalla yhteiskunnan kehitys pysähtyy siihen.
Sama juttu!
Olin lapsena tukevahko ja kömpelö sekä ujo. Opettaja heti laulukokeessa tokaisi,: ei ei et sinä pysy nuotissa.
Kyllä ne hymytyttö ja -poikaspatsaat tuppasi parempiin piireihin menemään....
Niinhän se on työpaikoillakin, jotkut saavat hboonuksia, kun mielistelevät johtoa, mutta ovat piruja työkavereilleen.
Oli välillä pitkään vasemmistohallituksia joiden aikana lasten oikeanlainen kasvatus lopetettiin. Ei enää pitänyt kasvattaa lapsia kotona vaan se määrättiin yhteiskunnan tehtäväksi. Mutta samalla kasvattajilta vietiin keinot, aseet ja motivaatiot.
Nyrkkitappelulla riidat kakarana ratkottiin.
Nyt jos lasta toruu tai opettaa käytöstapoja, joku tekee siitä lastensuojeluilmoituksen ja joudut vaikeuksiin. Ennen oli se vitsa hyvä pelote kotona ja koulussa.
Ja kyllä ne opettajatkin osasivat kiusaamisen ja nälvimisen.
Oikeita "kurinpitonatseja" olivat jotkut. Karttakeppi lävähti pöytään hyvin herkästi ja ääntä irtosi !
Eipä ole kaikki muistot ruusuisia!
Ei tapeltu eikä kiusattu 60 luvulla koulussa. Jos pikkusenki joku yritti niin minulle kerrottiin heti ja siihen loppu yritykset. Oltiin kaikki jokkaesen toveri joka luokalla.
Lumperi valehtelee.
Kaikista kusipäisimpien kiusaamisen ja härnäämisen kohde oli sotainvalidi Vieno Aukusti.
Pahimmat jatkoivat sitten opiskeluaan Pohjolan Poikakodissa ja myöhemmin Oulun Lääninvankilassa.
Aina on Suomussalmella ollut roskasakkia ja tulee edelleen olemaan.
Onkose Lundbergin muisti jo nuin huonona???
Minunko muisti huono? Miten niin?
Kuri oli hyvästä ennen vanhaan ja opettajia kunnioitettiin
Itse hermostuin lopulta kiusaajan toimintaan ja pyörittelin käytävän lattialla kiusaajaa yhtenä perjantaiaamuna ennen tunnin alkua kaikkien nähden. Siihen loppu kiusaaminen jota oli jatkunut noin 2 vuotta. Ja en todellakaan harrastanut itse kiusaamista jos joku kuvittelee sellaista, halusin vain käydä yläasteen rauhassa loppuun, ja sainkin käydä. Tämä tapahtuu 80luvulla Ruukin koululla.
Minä pistin paria kiusaajaa turpaan. Sain kyllä itsekin osumaa...mutta paskanko väliä.
Vai ei ollut. Minusta sitä oli jo 60-luvulla. Kun opettajan silmä vältti, niin jopa syljettiin päälle!
Luokka yhteiskunta näkyi jo silloin. Ns. paremman perheen pojan oli käsketty haukkua toista proletaariksi.
Ei tuo poika kyllä itsekään kuulemma tiennyt sanan merkitystä..... selvisi myöhemmin.
Suomussalmen kirkonkylän kansalaiskoulun asuntolassa 2 tyttöä kiusasi rankasti yhtä Ahjolan tyttöä, myös tämän kaveria, jolta varastivat lippalakin 70-luvulla. Missähän nämä 3 räähkää ovat nykyään, olisi mukava tietää, mitä heistä on tullut, ovatko eronneita vai karanneita?
Eikä ollu hössöttäviä vanhempia !