Olet kyllä joiltakin persoonallisuutesi osalta

Todella paha. Jotenkin raaka ja brutaali. Samalla olet hyvin herkkä, ja ulkonäkösi on erittäin hyvä, poikkeuksellisen puoleensavetävä. Ihan kuin jostain elokuvasta koko juttu.
1262471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 126

Vanhimmat

Kerrotko tarkemmin pahoista puolista?

Äänestä
  • Vaikea kertoa, koska se on jokin vähän mystinen puoli hänessä. Jokin vinouma, trauma, kieroutuneisuutta. Ei sellaista voi pukea sanoiksi kunnolla. Eräänlaista piittaamattomuutta se on.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Vaikea kertoa, koska se on jokin vähän mystinen puoli hänessä. Jokin vinouma, trauma, kieroutuneisuutta. Ei sellaista voi pukea sanoiksi kunnolla. Eräänlaista piittaamattomuutta se on.

    Isättömänä kasvaneilla naisilla on usein pinnan alla jonkinlainen halveksunta miehiä kohtaan. Samaan aikaan heissä on hyvin vahva huomiontarve miespuolisilta ihmisiltä. Ei välttämättä monilta samaan aikaan, vaan sellaisilta, joita kohtaan tuntevat seksuaalista halua. Erikoinen piirre. Se kokemus pettymyksestä isänpuutteen takia miehiä kohtaan on niin syvä, että he eivät pohjimmiltaan halua ikinä joutua pettymään miesten suhteen. Silti voivat olla himokkaita miestennielijöitä, mutta siinäkin he lopulta ajattelevat olevansa itse valtaa pitävä osapuolia, joka voi torjua ja jättää täysin kylmäverisesti. Huomiota ja seksiä pitää saada, mutta pohjimmiltaan eivät luota yhteenkään mieheen - ja kaikkia naisia pitävät itseään heikompina. Hyvin erikoisia tapauksia, joihin moni sortuu mutta joiden salaperäisyys haihtuu nopeasti sen jälkeen, kun mies on saanut haluamansa ja nähnyt sen sisäisen tyhjyyden kuoren alta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Oli vähän turhan osuva jotenkin. En tiedä kenestä kirjoitat. Kyllä kai seksuaalisuus on aina juuri tuota täyttämättä jääneiden tarpeiden hakemista, siis pyrkimystä löytää juuri esimerkiksi se kadonnut isähahmo. Ja isättä kasvanut voi löytää sen vain alfoista, jotka ovat ylivoimaisen maskuliinisuus ja hallitsevia, isällisiä myös.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Isättömänä kasvaneilla naisilla on usein pinnan alla jonkinlainen halveksunta miehiä kohtaan. Samaan aikaan heissä on hyvin vahva huomiontarve miespuolisilta ihmisiltä. Ei välttämättä monilta samaan aikaan, vaan sellaisilta, joita kohtaan tuntevat seksuaalista halua. Erikoinen piirre. Se kokemus pettymyksestä isänpuutteen takia miehiä kohtaan on niin syvä, että he eivät pohjimmiltaan halua ikinä joutua pettymään miesten suhteen. Silti voivat olla himokkaita miestennielijöitä, mutta siinäkin he lopulta ajattelevat olevansa itse valtaa pitävä osapuolia, joka voi torjua ja jättää täysin kylmäverisesti. Huomiota ja seksiä pitää saada, mutta pohjimmiltaan eivät luota yhteenkään mieheen - ja kaikkia naisia pitävät itseään heikompina. Hyvin erikoisia tapauksia, joihin moni sortuu mutta joiden salaperäisyys haihtuu nopeasti sen jälkeen, kun mies on saanut haluamansa ja nähnyt sen sisäisen tyhjyyden kuoren alta.

    Olisiko tämä maailman meno. Puolustuskannalla.

    Voi vittujen kevät ja halleluja. Nyt kyllä oli mitä paskempaakin paskaa kyökkipsykologiaa. Ihan itsekö olet tuollaisen pierun kehittänyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Rauhoitu nyt, Keravan kolli. Ei ollut minulta, aloittajalta.

    Arvasin, että aloituksesi pohjaa johonkin suunnattomaan haluun tyrkyttää lukijoille hapanta keittiöpsykologiaa

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Olisiko tämä maailman meno. Puolustuskannalla.

    Riippuu varmaan miltä pitäis ikäänkuin puolustautua ja minkä takia

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Voi vittujen kevät ja halleluja. Nyt kyllä oli mitä paskempaakin paskaa kyökkipsykologiaa. Ihan itsekö olet tuollaisen pierun kehittänyt?

    Ihan itseksesi keskustelet mies juu tässä persoonallisuushäiriöisiä keräävästä aloituksessasi

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Isättömänä kasvaneilla naisilla on usein pinnan alla jonkinlainen halveksunta miehiä kohtaan. Samaan aikaan heissä on hyvin vahva huomiontarve miespuolisilta ihmisiltä. Ei välttämättä monilta samaan aikaan, vaan sellaisilta, joita kohtaan tuntevat seksuaalista halua. Erikoinen piirre. Se kokemus pettymyksestä isänpuutteen takia miehiä kohtaan on niin syvä, että he eivät pohjimmiltaan halua ikinä joutua pettymään miesten suhteen. Silti voivat olla himokkaita miestennielijöitä, mutta siinäkin he lopulta ajattelevat olevansa itse valtaa pitävä osapuolia, joka voi torjua ja jättää täysin kylmäverisesti. Huomiota ja seksiä pitää saada, mutta pohjimmiltaan eivät luota yhteenkään mieheen - ja kaikkia naisia pitävät itseään heikompina. Hyvin erikoisia tapauksia, joihin moni sortuu mutta joiden salaperäisyys haihtuu nopeasti sen jälkeen, kun mies on saanut haluamansa ja nähnyt sen sisäisen tyhjyyden kuoren alta.

    Taidat olla lievästi sanottuna vähän hukassa, ellet sitten puhu itsestäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Voi vittujen kevät ja halleluja. Nyt kyllä oli mitä paskempaakin paskaa kyökkipsykologiaa. Ihan itsekö olet tuollaisen pierun kehittänyt?

    👍👍👍

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Taidat olla lievästi sanottuna vähän hukassa, ellet sitten puhu itsestäsi.

    Miksi yrität feminiinistää väkisin näitä hölmöyksiä? Raskasta lie

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Menee tämä ruumiillistaminen vähän erikoisiin mittasuhteisiin meinaan. Ruumiillistaminen on sitten eri asia kuin stiffness, yhteiskuntatieteellisiin sfääreihin mennään, aina voi oppia uusia ilmaisuja kuten revanssi, superlatiivi tai ruumiillisuus

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Menee tämä ruumiillistaminen vähän erikoisiin mittasuhteisiin meinaan. Ruumiillistaminen on sitten eri asia kuin stiffness, yhteiskuntatieteellisiin sfääreihin mennään, aina voi oppia uusia ilmaisuja kuten revanssi, superlatiivi tai ruumiillisuus

    Niin ja tämä on taas tää jälkimmäinen äärimmäisyyksiin vietyä sananvapauskysymystä kun oikeassa tekstissä ei niin mitään oo

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Niin ja tämä on taas tää jälkimmäinen äärimmäisyyksiin vietyä sananvapauskysymystä kun oikeassa tekstissä ei niin mitään oo

    Paitsi lievät haistatukset, no keskustelllaan ihmeessä siitä lisää pyöreän pöydän äärellä

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Arvasin, että aloituksesi pohjaa johonkin suunnattomaan haluun tyrkyttää lukijoille hapanta keittiöpsykologiaa

    kYLLÄ NOISSA ON VINHA PERÄ. Hyvin on koettu näitä niin monelta kantilta....Nim. ...Vaakku.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Vaikea kertoa, koska se on jokin vähän mystinen puoli hänessä. Jokin vinouma, trauma, kieroutuneisuutta. Ei sellaista voi pukea sanoiksi kunnolla. Eräänlaista piittaamattomuutta se on.

    taisit unohtaa jotain vielä ... ällö fusku.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    taisit unohtaa jotain vielä ... ällö fusku.

    Sivusta
    Siulle tossa kaks uutta sanaa mitä pyörittää täällä.

    Äänestä

  • 3 eri naista yhdessä paketissa niputettuna.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    3 eri naista yhdessä paketissa niputettuna.

    Sivusta
    Siulle siinä vappu naikkonen siinä, simat ja serpentiinit.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Miksi yrität feminiinistää väkisin näitä hölmöyksiä? Raskasta lie

    Voi ei ei, en yritä niinistää yhtään mitään, korkeintaan kevyesti niistän nenääni.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Isättömänä kasvaneilla naisilla on usein pinnan alla jonkinlainen halveksunta miehiä kohtaan. Samaan aikaan heissä on hyvin vahva huomiontarve miespuolisilta ihmisiltä. Ei välttämättä monilta samaan aikaan, vaan sellaisilta, joita kohtaan tuntevat seksuaalista halua. Erikoinen piirre. Se kokemus pettymyksestä isänpuutteen takia miehiä kohtaan on niin syvä, että he eivät pohjimmiltaan halua ikinä joutua pettymään miesten suhteen. Silti voivat olla himokkaita miestennielijöitä, mutta siinäkin he lopulta ajattelevat olevansa itse valtaa pitävä osapuolia, joka voi torjua ja jättää täysin kylmäverisesti. Huomiota ja seksiä pitää saada, mutta pohjimmiltaan eivät luota yhteenkään mieheen - ja kaikkia naisia pitävät itseään heikompina. Hyvin erikoisia tapauksia, joihin moni sortuu mutta joiden salaperäisyys haihtuu nopeasti sen jälkeen, kun mies on saanut haluamansa ja nähnyt sen sisäisen tyhjyyden kuoren alta.

    Mikä elokuva nimeltään,katsoisin mielenkiintoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    3 eri naista yhdessä paketissa niputettuna.

    Meneehän siinä itsekkin sekaisin, jos on 3 eri naista samassa paketissa.

    Mikä se leffa oli, jossa miehen piti taistella naisen eri persoonien kanssa ja se, jossa isä kasvatti lapsiaan, jotka saivat olla ulkona eri päivinä. Ei koskaan yhdessä tai samana päivänä. Onhan maailma vähän skitso! Ja skitsoja leffoja malliksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Isättömänä kasvaneilla naisilla on usein pinnan alla jonkinlainen halveksunta miehiä kohtaan. Samaan aikaan heissä on hyvin vahva huomiontarve miespuolisilta ihmisiltä. Ei välttämättä monilta samaan aikaan, vaan sellaisilta, joita kohtaan tuntevat seksuaalista halua. Erikoinen piirre. Se kokemus pettymyksestä isänpuutteen takia miehiä kohtaan on niin syvä, että he eivät pohjimmiltaan halua ikinä joutua pettymään miesten suhteen. Silti voivat olla himokkaita miestennielijöitä, mutta siinäkin he lopulta ajattelevat olevansa itse valtaa pitävä osapuolia, joka voi torjua ja jättää täysin kylmäverisesti. Huomiota ja seksiä pitää saada, mutta pohjimmiltaan eivät luota yhteenkään mieheen - ja kaikkia naisia pitävät itseään heikompina. Hyvin erikoisia tapauksia, joihin moni sortuu mutta joiden salaperäisyys haihtuu nopeasti sen jälkeen, kun mies on saanut haluamansa ja nähnyt sen sisäisen tyhjyyden kuoren alta.

    Samoin niillä isättömillä naisilla on on vihaa omia poikalapsia kohtaan,lisäksi vaikuttaa jos mies lähtenyt ja tosiaan isätön,tarvis laittaa heti psykiatrialle

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Samoin niillä isättömillä naisilla on on vihaa omia poikalapsia kohtaan,lisäksi vaikuttaa jos mies lähtenyt ja tosiaan isätön,tarvis laittaa heti psykiatrialle

    Juopot miehet käyttää lapsia terapeutteinaan kunnes nämä päättävät itse päivänsä. Isätön tekee isästään lapsettoman.

    Äänestä

Mussa ei ole kyllä pahaa eikä kieroutta.
Eikä välinpitämättömyyttä.
Eikä kyllä ulkonäössäkään oo hyvää..

Äänestä
  • Nii. Sulla on taas tällainen päivä...🤭

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Nii. Sulla on taas tällainen päivä...🤭

    Tämä mies vastaa näitä vastaavia kommentteja itselleen tämän tästä, mutta siis hyvä kun jaksat valvoa keskustelua myös öisin

    Äänestä

  • Ei sitäite huomaa...Sory vaan.....😎😎😎

    Äänestä

Palstapsykologin diagnoosit vol 007

Äänestä
  • Kertooko tämäkin miehen avaus juuri sinusta tai toveristasi, kerro päähän pinttymistäsi great k

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Kertooko tämäkin miehen avaus juuri sinusta tai toveristasi, kerro päähän pinttymistäsi great k

    Älä kuvittele mitään tovereita, kun et näy mistään mitään tietävän. Kunhan toistelet muilta oppimiasi
    " viisauksia"

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Älä kuvittele mitään tovereita, kun et näy mistään mitään tietävän. Kunhan toistelet muilta oppimiasi
    " viisauksia"

    Ai jaa kuulostaa muitten ketjureaktioilta, tsemppiä

    Äänestä

Ei ihan mutta melkein.

Äänestä

Ulkokuori voi monesti pettää... Susi lammasten vaatteissa tai toisinpäin. Aina kannattaa tutustua ihmiseen itseensä eikä mennä kuulopuheitten varassa.

Äänestä
  • No ei se ihmistä kokonaan määritä, jos hänellä on jokin pimeä puoli "normaalin" inhimillisen vajavaisuuden lisäksi.

    Äänestä

  • Johonkin ne kuulopuheetkin perustuvat ja yleensä puhuja tietää vain osatotuuden. Totuus on paljon pahempi kuin se vähä, mitä puhuja on sattunut jostain kuulemaan tai näkemään. Ihmiset eivät yleensä muutu. Voivat kyllä pitää kulissia, jos olosuhteet niin vaativat, mutta siellä kulissin takana ihminen on yhä aivan sama.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Johonkin ne kuulopuheetkin perustuvat ja yleensä puhuja tietää vain osatotuuden. Totuus on paljon pahempi kuin se vähä, mitä puhuja on sattunut jostain kuulemaan tai näkemään. Ihmiset eivät yleensä muutu. Voivat kyllä pitää kulissia, jos olosuhteet niin vaativat, mutta siellä kulissin takana ihminen on yhä aivan sama.

    Kyllä, niinhän se on. Jos ihminen on sekaantunut johonkin pimeään tai elää jotenkin kyseenalaista elämää, siis enemmän kuin mitä tavallinen ihminen nyt yleensä törttöilee, niin sen voi vaistota.

    Ja se psyykeen normaali puoli haluaa sitä tavallista elämää ja pitää siksi kulisseja yllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    No ei se ihmistä kokonaan määritä, jos hänellä on jokin pimeä puoli "normaalin" inhimillisen vajavaisuuden lisäksi.

    Onko naisen sukupuolen itsessään mies tällainen inhimillinen vajavaisuus? Ei ole helppoa varmaa tavata tasoaan ns

    Äänestä

  • Entäpä kun oma Äiti sanoo pitkälle aikuisuuteen asti kasvaneesta lapsestaan."En minä oikeastaan tunne häntä.
    Ei sitä välttämättä opi tuntemaan ihmistä oikeasti vaikka asuisi hänen kanssaan vuosia.

    Äänestä

  • Lammas susien vaatteissa vaikuttaa aika uhkarohkealta soluttautumiselta

    Äänestä

Kuulostaa a naiselta

Äänestä
  • Kiitos tästäkin.

    Äänestä

Jos kuulut näihin joukkopsyykosissa oleviin ihmisiin lannistaaksesi samanarvoisia ihmisiä, niin mitä kuvittelit saavasi. Päänsilitystä ja ylemmyydentunnettako?

Äänestä
  • Ei kun nämä joukkopsykoottiset vatvoo näitä miehen aloituksia, eikä toiste päin

    Äänestä

Katseletkohan vähän liikaa elokuvia...

Äänestä
  • En, mitä nyt pornoa joskus tulee katseltua.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    En, mitä nyt pornoa joskus tulee katseltua.

    Ahaa, aloitus olikin silkkaa fantasiaa!

    Äänestä

  • En katsele vaan elän siinä mukana, joten sopeutukaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    En, mitä nyt pornoa joskus tulee katseltua.

    Älä katso pornoa se on vaarallista voi vaikka shampoopullon korkki jäädä uppeluksiin tai penis juuttuu mielen mutkiin. Kantsis olla vaan intoilematta.

    Äänestä

  • Miten elokuvateollisuus nivoituu mister vapaa turhan toimittaja tähän miehen huuhaa-avaukseen ja miten tämä liittyy sinuun?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ahaa, aloitus olikin silkkaa fantasiaa!

    Yhtä kovan sortin fantasiaa mitä sinulla on tämän pieruverkkarikerhosi kanssa tämän miespuolisen aloittajan suhteen, et tunnu juuri perustavan sisällön päälle mitään sellaista mihin tosin ei ole edes mitään perustettavaakaan

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Miten elokuvateollisuus nivoituu mister vapaa turhan toimittaja tähän miehen huuhaa-avaukseen ja miten tämä liittyy sinuun?

    Siten kuin mambo jambo liittyy sinuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Yhtä kovan sortin fantasiaa mitä sinulla on tämän pieruverkkarikerhosi kanssa tämän miespuolisen aloittajan suhteen, et tunnu juuri perustavan sisällön päälle mitään sellaista mihin tosin ei ole edes mitään perustettavaakaan

    En edes omista verkkareita eli huti meni otsalohkosi pörinät.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Siten kuin mambo jambo liittyy sinuun.

    Jaa mikä rampo?

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    En edes omista verkkareita eli huti meni otsalohkosi pörinät.

    Salihousun lahkeetko lepattaa tuulessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Jaa mikä rampo?

    Haastaa puuta heinää iloisesti viidakossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Varmaan rimmannu sitten

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Haastaa puuta heinää iloisesti viidakossa.

    Hän joka harrastaa syvällistä be-boppia pampumajan sydämessä

    Äänestä

Jos olet naisten ja lasten elämiin laittomasti sotkeutuva pskahousu niin brutaaliudella ei ole rajaa, ei mulla ole mitään myötätuntoa tai osuman pelkoa itseenikään kunhan asia saa arvoisensa päätöksen.

Harmi kun stalkkaus ei alkanut jo reilu 20 vuotta sitten, olisit saattanut jättää tekemättä. Etkä edelleenkään tiedä mihin olet sotkeentunut ja hyvä niin. Ei armoa.

Äänestä
  • Taasko ätmijankkaaja aloitti 😆

    Äänestä

  • Älä tee ihmisistä mitään diagnooseja äläkä tuo esiin mitään, mitä et varmasti totuudeksi tiedä.
    Väärät ilmiannot missä tahansa tekee sinusta syyllisen.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Älä tee ihmisistä mitään diagnooseja äläkä tuo esiin mitään, mitä et varmasti totuudeksi tiedä.

    Lääkärit tekevät diagnooseja. Keskustelupalstoilla ihmiset kommentoivat asioita ja ilmiöitä vain oman elämänkokemuksensa pohjalta. Yleistyksien tekeminen on aivan sallittua, kun keskustellaan yleisellä tasolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Taasko ätmijankkaaja aloitti 😆

    Passiivisaggressiivinen käyttäytymisesi ja kommentointisi vakavaa asiaa kohtaan ei poista tai häivennä asian vakavuutta.

    Palstan ÄTMI tietää kyllä mitä itse tekee, ja tottakai argumentoi muiden olevan harhaisia tai muuta joka veisi huomion pois itsestään ja rikollisesta toiminnastaan. Se nyt vaan ei auta ollenkaan ja kyllähän ÄTMI sen tietää, meno vaan yltyy ja naisina esiintymiset saa uusia ulottuvuuksia, ennen kuin loppuu. Joten rivakoi kun vielä kerkeää, kohta sulaa loputkin lumet.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Älä tee ihmisistä mitään diagnooseja äläkä tuo esiin mitään, mitä et varmasti totuudeksi tiedä.
    Väärät ilmiannot missä tahansa tekee sinusta syyllisen.

    Minähän teen juuri niin kuin parhaaksi tilanteisiin nähden koen tekeväni. Ei tämä ole mitään puskista huutelua psykoosissa niin kuin tällä palstan sekopåållå, vaan todella vakaviin rikoksiin syyllistyneen henkilön touhuja esille tuovaa faktaa.

    Niin kauan kuin asia on viranomaisilla aion asiasta puhua, vaikka kieltäisivätkin. Lapset kyseessä kuitenkin, aikuiset osaavat pitää huolen itsestään.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Lääkärit tekevät diagnooseja. Keskustelupalstoilla ihmiset kommentoivat asioita ja ilmiöitä vain oman elämänkokemuksensa pohjalta. Yleistyksien tekeminen on aivan sallittua, kun keskustellaan yleisellä tasolla.

    Mietin vain, miten ap.sta saa naisiin ja lapsiin sekaantuvan kuvan. Aika löysällä pohjalla.
    Poliisit hoitaa tollaset epäilyt, eikä palsta.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Taasko ätmijankkaaja aloitti 😆

    janka jee janka janka jee jee onko se joku gospeljuttu

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Älä tee ihmisistä mitään diagnooseja äläkä tuo esiin mitään, mitä et varmasti totuudeksi tiedä.
    Väärät ilmiannot missä tahansa tekee sinusta syyllisen.

    Ai tämä edellisen kirjoittajan kommentti menee jo näin vahvan retoriikan sarjaan, pyöriikö täällä sitten joku sananvapausetsivä vai onko täällä käynnissä jotkut esikäräjät peräti? Sivusta

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Taasko ätmijankkaaja aloitti 😆

    No sietää aloittaakin, ennemmin sitä lukee kuin jonkun substansseilla päänsä tärvelleen hurmokselliset ja mihinkään asiayhteyteen soveltumattomat väkisinkokemiset joka jollotuksestasi ÄTMI. Sivusta

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Mietin vain, miten ap.sta saa naisiin ja lapsiin sekaantuvan kuvan. Aika löysällä pohjalla.
    Poliisit hoitaa tollaset epäilyt, eikä palsta.

    Niin hoitaakin, ja niin hoidan minäkin. Vähän eri tavalla

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Ai tämä edellisen kirjoittajan kommentti menee jo näin vahvan retoriikan sarjaan, pyöriikö täällä sitten joku sananvapausetsivä vai onko täällä käynnissä jotkut esikäräjät peräti? Sivusta

    Täällä yritetään lyödä leimoja otsaan syystä taikka toisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Täällä yritetään lyödä leimoja otsaan syystä taikka toisesta.

    Ja sinä huseeraat itse täällä sitten niinku mitä?

    Äänestä

Oman elämänsä tohtori torvelot straight outta Niuva

Äänestä
  • Opetettiinko populismin pikakurssilla myös hauskoja vitsejä? Sivusta

    Äänestä

Tästä keskustelusta ilmenee että nyt naisesta kyse mutta eikö tuo ap:n kuvaama voisi hyvin olla just kuka tahansa filmaattinen mies - ilman erityisiä elokuvan supervoimia.

Äänestä
  • Sitä sopii pohtia. Menee hän se päivä siinäkin.

    Äänestä

  • Kyllä nyt on kyseessä täysin yli-inhimillinen Kleopatran ja soturiprinsessa yhdistelmä. Vaiko ihan tavallinen suolikaasuja ilmoille päästelevä tappivanukas. Tätä kannattaa pohtia ainakin seuraavat 14 vuotta vähintään

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Sitä sopii pohtia. Menee hän se päivä siinäkin.

    Ja tähän sopii klassikko - menisit sen sijaan TÖIHIN.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ja tähän sopii klassikko - menisit sen sijaan TÖIHIN.

    Teen vähän liikaakin TÖITÄ.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Sitä sopii pohtia. Menee hän se päivä siinäkin.

    Never stop the madness!

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Teen vähän liikaakin TÖITÄ.

    Se pitää poissa pahanteosta

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Se pitää poissa pahanteosta

    No tuota, se että kokopäiväisesti miettii jotain persoonallisuudelle asetettujen odotusten sukupuolieroja (eli mun heitto tuossa ylempänä) ei nyt ole pahantekoa. Se on vain torveloa.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    No tuota, se että kokopäiväisesti miettii jotain persoonallisuudelle asetettujen odotusten sukupuolieroja (eli mun heitto tuossa ylempänä) ei nyt ole pahantekoa. Se on vain torveloa.

    Don’t say that - doublestandards keep this circus going

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Se pitää poissa pahanteosta

    No en ole tähänikään vielä pahanteossa ollut, tuskin tulen olemaankaan. Sekös ärsyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Don’t say that - doublestandards keep this circus going

    Se puhuu ihan kielillä. Voi herrajeesus.

    Äänestä

Jollakin mielikuvitus laukkaa

Äänestä
  • Palstan perusteella nämä lähtevät vallan tohtoreina arvioimaan jotain ihmistä. Hän voi olla kuka tahansa, kun anonyymina kirjoittelee. Täällähän voi kuka tahansa olla huomenna ritv4 ja huomenna teuv0..😆
    -sivusta

    Äänestä

  • Niin sullakin kun kuvittelet että joku sulle täysin tuntematon kirjoittelee juuri sinusta jostain järjenvastaisesta syystä

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Niin sullakin kun kuvittelet että joku sulle täysin tuntematon kirjoittelee juuri sinusta jostain järjenvastaisesta syystä

    Mutta tietysti jos on itse reipashenkinen ja värikäs kertoja, mitä tulee muiden asioihin ja tietenkään mitään niistä tietämättä niin ihmekös jos tällainen psykoosi tulee ikäänkuin sivutuotteena ja piruparka juoksee varjoaan pakoon ns

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Mutta tietysti jos on itse reipashenkinen ja värikäs kertoja, mitä tulee muiden asioihin ja tietenkään mitään niistä tietämättä niin ihmekös jos tällainen psykoosi tulee ikäänkuin sivutuotteena ja piruparka juoksee varjoaan pakoon ns

    Enemmän kuin pettynyt

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Enemmän kuin pettynyt

    Mental smush it shall be

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Mental smush it shall be

    From top to bottom, yes

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Palstan perusteella nämä lähtevät vallan tohtoreina arvioimaan jotain ihmistä. Hän voi olla kuka tahansa, kun anonyymina kirjoittelee. Täällähän voi kuka tahansa olla huomenna ritv4 ja huomenna teuv0..😆
    -sivusta

    Ei se kaikille ole niin yksinkertaista

    Äänestä

Aloitus meni siis naiselle.

Äänestä
  • Ilmeisesti näin ja joku tilasi solvauksia

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Ilmeisesti näin ja joku tilasi solvauksia

    Joskus kun lukee jälkikäteen, että onpa ihme kusipää tämä. C’est la vie

    Äänestä

Saman huomannut naisesta, kova manipuloimaan😂

Äänestä
  • Lue tarkkaan ja muista raportoida

    😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂🫵

    Äänestä

  • Lintuparvi liikkeellä puhumassa povitaskulleen🐦

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Lintuparvi liikkeellä puhumassa povitaskulleen🐦

    Siellä on navakka tuuli LA-luurileikeil

    Äänestä

  • Niinkö on kuka on ja miten se illustroituu esim sinussa? Teetkö jotain tempauksia esim telepatian perusteella vai

    Äänestä

Elämä on elämää varten annettu ja se ois ihanasti sanottu

Äänestä
  • Silloin tällöin täyttyy suudelmista

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Silloin tällöin täyttyy suudelmista

    Sehä vasta ihanaa ois

    Äänestä

Tosi friikkejä tekstejä. Huh huh

Äänestä
  • Mikä näissä näin äijän provoissa tarkemmin kysyen herättää sinussa näitä kuohuvia tunteita?

    Äänestä

Raaka ja brutaali ei ole koskaan herkkä. Ne on akselin eri päitä.

Äänestä

Ei tää provokkeli nyt oikein lähtenyt siivilleen.

Äänestä
  • Juu, emme välitä provoukkelista, aivan oikein rakas yftävä

    Äänestä

Ihminenhän ei ole välttämättä tietynlainen ja näyttäydy samanlaisena kaikkien ihmisten silmissä. Jos haukutaan esim. raa'aksi ja brutaaliksi, se on arvioitsijan näkemys ihmisestä sillä hetkellä, hän ei ehkä pidä toisen jostain ominaisuudesta tai peilaa sitä voimakkaasti omaan persoonaansa. Tuollaisia luonteenpiirteitä voidaan varmemmin havannoida vasta pitkän ja läheisen yhdessäolon jälkeen, jolloin toisen tuntemus on jo paljon syvemmällä tasolla ja väärinkäsitysten ja -tulkinnan mahdollisuus selvästi pienempi.

Äänestä

On kyseenalaista tehdä analyysi anonyymipalstalle jostain henkilöstä. Sinun pitäisi kertoa face to face. Tekstiäsi tulkitaan ja otetaan itseensä tyyliin: "Olenkohan minä tuollainen tai tällainen..."

Voi käydä niin, että herkempi ihminen voi alkaa reflektoimaan tekstiäsi väärin. Jos väität, että ihminen on paha, raaka ja brutaali, niin miten määrittelet sen? Jos kirjoitat, että ulkonäkö on poikkeuksellisen puoleensavetävä, niin onko kyseessä missi vai mikä?

Outo teksti, ei voi muuta sanoa.

Äänestä

Nuori kauneus on aina pahaa kauneutta sillä vasta vuosien vieriessä tulee useimmilla esiin se mitä on tehnyt itsestään kun ulkoinen alkaa heijastaa sisäistä. Pinnallisen kauneuden ja sielun leikkaavan pahuuden harmonia taas on vaikea yhtälö. Vaatii tuota herkkyyttä antaa kaiken tekemänsä anteeksi itselleen, jolloin se ei siirry heittämään varjoa piirteisiin. Se mikä näyttää julmalta, tuskalliselta ja pahalta voi olla kauneuden, ilon ja voiman lähde jos se kohdataan avoimin mielin. Olen se, joka kertoo totuuden ja paljastaa pahan ja etsii pahan kauneutta, jotta maailma saadaan kuntoon. Ei ole ketään itseni lisäksi joka voisi antaa anteeksi kaiken tekemäni. Pahuus on hinta elämästä. Eikä mikään hetki ylitä sitä kun katsoo ja huomaa, että hän katsoo samalla tavalla kehottaen ilmeellään jatkamaan pahaa suunnitelmaa. Hetkiä, jolloin katsoi pahaa vain muodoksi, jonka kautta saattoi toteuttaa tietyn kauniin.

Äänestä
  • Olet niitä, jotka selittävät pettämisen pohjimmiltaan joksikin kauniiksi ja jotka selittävät itselleen pahan hyväksi ja hyvän pahaksi ja oikeuttavat kaikki omat tekonsa asettaen itse itsensä omaksi paavikseen ja jumalakseen.

    Äänestä

Badman?

Äänestä

Skeidaa

Äänestä

Uskonliike on teko. Pieniä alkuja ei sovi pitää halpoina.

Äänestä

En tiedä kuka olet ja kenelle kirjoitat, mutta erotan jo sinut täällä ja tässä tavassasi kirjoittaa on jotain hämärää. Oletko joku psykko vai mistä on kyse?

Äänestä

oon aina miettinyt että kelle te kaikki oikein puhutte täällä aina nimettömästi, kun kirjeenne ei ole koskaan osoitettu kellekään? onko oletuksena että asianomainen jotenkin sitten telepaattisesti löytäisikin sen viestin täältä, vai oletteko kaikki yhtä paljon täällä roikkumassa niin varmasti että se tulee väkisinkin sitten nähtyä joskus? olisikohan aikuisillekin hyvä asettaa joku ruutuaika tällaisen oletuksen perusteella........................ ei ihme että on työpaikkoja täyttämättä

Äänestä

Juu tykkään vetää kynsillä pitkin liitutaulua että siitä kuuluu se ääni. 😈

Äänestä

Joo mutta ku ei se naisilla toimi, niin on ollu pakko alkaa vähentämään

Äänestä

Ihan kuin, koko juttu... Joopajoo

Äänestä

Itse tunnen yhden naispaholaisen, täyttä skeidaa päältä ja sisältä. Sellaiseen en ikinä luottaisi. Ei kuulu onneksi elämääni, välttelen täysin.

Äänestä

Onko K nainen ?

Äänestä

Mikä juttu Ap, onko välillänne jotakin? Vai miksi täällä mietit häntä?

Äänestä

Miten tämä tarina on edennyt?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Todella paha. Jotenkin raaka ja brutaali. Samalla olet hyvin herkkä, ja ulkonäkösi on erittäin hyvä, poikkeuksellisen puoleensavetävä. Ihan kuin jostain elokuvasta koko juttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu