Istuttiin pari iltaa sitten mukavan saatanan palvoja napuurini kanssa pihakiikussa ja pössöteltiin naapurini itsensä kasvattavimia kessuja. Taaskaan ei tapsaa tarvittu kun kiikku alkoi pyörimään ja avauduin tälle mielyttävälle naapurille siitä, kuinka ahdistunnut olen ollut viime aikoina homohtavan naapurini vihjailevista, jopa riettaista ehdotuksista. Tämä ystävällinen ja aina niin avulias naapurini halusi auttaa ja lohduttaa minua ja sanoikin, että odota huomista, niin kaikki on toisin ja elämä alkaa taas hymyilemään. Naapurini poistuttua olin hiukan epäilevä ja menin liiteriin huoltamaan sahaa ja juomaan hiukan tapsaa, minne sitten sammuinkin. Seuraavana päivänä paistoikin aurinko taistelukentää muistuttavalle pihalleni!!! Reipas naapurini saapui paikalle syli täynnä lehtiä. Oli penkonnut vinttiä ja mitä aarteita sieltä oli löytynytkään. Sain ihan omakseni pari täydellistä vuosikertaa Kansa Taistelilehtiä, oli irto kappaleita Nyrkkipostista, Jermusta, Urkista, sokerina pohjalla joukkoon oli sujautettu pari Coctail lehteä, nyt ei homojen tuijottelu ja ehdottelu vaivaa eikä ahdista, näitä lehtiä lukiessa ei aika tule pitkäksi. Näin ne kesä illat mukavasti kuluvat pihakiikussa istuen ja tapsaa juoden ja kunnon lehtiä lukien. Onko muilla näin täydellisiä naapureita? Nyt niitä voi kehua estoitta.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ajattelit koko kesän maata pihakeinussa viinaa juoden ja tuollaisia lehtiä lukien??? Hanki nyt hyvä mies jo se elämä! Reippaasti kävelylenkille ja sitten suihkuun niin johan viinankirot unohtuu
miten itse sitten aiot viettää kesän
En ainakaan laiskottelemalla ja ryyppäämällä. Ei ole tuo alkoholi ikinä maistunut. Teen kävelyretkiä luonnossa, vaeltelen, uin jne.
vaikutat mukavalta tyypiltä.tykkäätkö hyväillä eläimiä lomallasi.
tapsaa voi maustaa kesän kunniaksi vaikkapa sitruunasoodalla - muista juoda kuumassa! Coctail lehden laadukkaita kuvia ja juttuja lukiessa muista; pihakiikun erektio saaattaa näkyä naapuriin. Vaan haitanneeko tuo?
Loistava naapuri sinulla. Anna vastalahjaksi jotain saatananpalvonnallista.... esimerkiksi Kirkko kautta aikojen osat I-III.
terskis toivoo Erppa
Osaat selvästi arvostaa hyvää moottorisahausta. Hyvä! Minkä merkkinen saha sulla on? Mulla on Jonsered 2156 CWH! Oikein pirtsakka ja tehokas, sahaaminen on oikein nautinto.
On husse, muilla en sahaa edes kännissä.