Unohtakaa empatia!

Lapsen tai nuoren tasapainoisen kasvun kannalta empatialla, ihmisarvon kunnioittamisella ja oikeudenmukaisuuden tajulla on aivan keskeinen merkitys. Jos nuori kykenee aidosti asettumaan toisen asemaan ja näkemään hänen arvonsa kanssaihmisenä, nuori tuskin lähtee mukaan kiusaajarinkiin. Jos nuorella on oikeudenmukaisuuden tajua, hän ymmärtää, kuinka epäoikeudenmukaisesti kiusattua kohdellaan. Se tuntuu tosi pahalta.

Tällöin emme puhu vain yksilön psykologiasta, perheestä, kaveripiiristä, koulusta tai nuorten palveluista. Kyse on koko yhteiskunnan ilmapiiristä, joka voi tukea tai tukahduttaa mainittujen ominaisuuksien versomista.

Kaikki Suomen niemellä asuvat ovat vastuussa yhteiskunnallisen ilmapiirin rakentumisesta, mutta erityistä vastuuta siitä kantavat poliittiset päätöksentekijät. Kuten olemme nähneet, monet heistä ilmaisevat aitoa surua ja järkytystä Viertolan koulun ampumisten johdosta. Surun alta tunkee kuitenkin esiin epämiellyttävä kysymys: Tukevatko päättäjät poliittisella toiminnallaan ja esimerkillään kasvua empaattisuuteen, ihmisarvon kunnioittamiseen ja oikeudenmukaisuuteen?

Minusta vaikuttaa, että aika monien päättäjien teoillaan lähettämä viesti on jo pidemmän aikaa kuulunut: Unohda ne kaikki!

Jos poliittiset päättäjät haluaisivat aidosti viestiä empaattista suhtautumista kanssaihmisiin, he eivät julkisesti vähättelisi empatian merkitystä ja pitäisi sitä vaarallisena poliittisen päätöksenteon kannalta. He kunnioittaisivat myötäelämisen taitoa ja näkisivät siinä mahdollisuuden asettua niiden ihmisten asemaan, joita niin sanotut vaikeat päätökset koskettavat eniten. Kenties empatia voisi antaa heille viisautta olla tekemättä kaikkein hölmöimpiä ratkaisuja.

Jos poliittiset päättäjät haluaisivat aidosti viestiä, että ihmisarvo on heille tärkeä, he eivät pitäisi sitä päätöksenteon hidasteena. He eivät vääntäisi vitsiä siitä kivusta, minkä he tuottavat suurelle joukolle kansalaisia, jotka joutuvat leikkausten takia jättämään kotinsa. He eivät kutsuisi Suomen kirkkojen johtajien ilmaisemaa huolta ihmisoikeuksien toteutumisesta naiiviksi. He eivät ajattelisi, että ihmisarvo on suunnilleen sama asia kuin työmarkkinakelpoisuus.

Jos poliittiset päätöksentekijät haluaisivat vaalia oikeudenmukaisuutta, he eivät tekisi päätöksiä, jotka tieten tahtoen lisäävät yhteiskunnallista eriarvoisuutta. He eivät toimisi tavalla, jossa hyvin toimeentuleville annetaan ja heikossa asemassa olevilta viedään. Vaikka hyväosaisten tulojen rokottamisella ei ehkä ole koko valtiontalouden kannalta ratkaisevaa merkitystä, lasku lähettäisiin myös heille.

Koska se on kohtuullista ja oikeudenmukaista.