Alku meni väärinpäin, samoin loppu meni nurinniskoin. Nyt tilanne on nurinkurinen ja suhteemme on nurinpäin. Kaikki tämä masentaa, ja ikävöidessäni toisenlaista aikaa ei loppua tälle nurinkurisuudelle näy. Jotenkin kohtaamisemme ei koskaan sattunut onnellisten tähtien alla. Alun alkaen kaikki oli sitä vastaan, että edes joskus joku juttu välillämme olisi onnistunut.
Nainen, meillä kaikki on nurinniskoin
Anonyymi-ap
27857
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Eipäs!
Piipitän sun nenää jos joskus nähdään.
Provo.
Kaksoisliekkijuttuja? Sit kun nähdään ja nähdäänhän me, niin tuu vaan pyytään numeroa, sano, et haluisit vähän jutella asioista.
Arvaa tuunko
Nurin niskoin mitäpä muuta.
Jos sä tahdot niin.... kiitos ja hyvästi siis.
Tapahtukoon sinun tahtosi.
Eli niskat nurin vaan.
Jatkanpas vielä, ehkäpä sun on helpompi nyt sitten jatkaa paremman ajan ikävöimistä jonkun toisen kanssa kun ei ole tällästä turhaa olemassa.
Ajattelin joskus noin hänestä, mutta entä jos en olisi edes nähnyt häntä suloista miestä 💕❤️💖💞 ikinä.
Alku oli lupaava hetken. En ymmärrä mitä sitte tapahtu...
On vielä tapahtumatta 🙂
Mahtaakohan enää edes onnistua?
Toivottavasti onnistuu ja onnistaa.
Aika mahdottomalta vaikuttaa, jos ei vastaa edes viesteihin.
No kuka on laittanut mihin ja milloin viestiä?
Minä heinäkuussa.
Tämä kuulostaa hyvin tutulta. Ei tullut mahdollisuutta ikinä mihinkään, vaikka elämä sinut eteeni heittikin.
Oli vaan kaksi änkyrää aasia.
Ei se aina mene noin. Tai ei ainakaan kannata lähteä mollaamaan itseään ja toista. Joskus on vain liian vaikeaa kummallakin. Traumoja paljon ja siitä ei sitten vain voi tulla mitään, vaikka olisi suuriakin tunteita. Näin minä sen näen, tänä päivänä ehkä vähän kypsempänä.
Olisiko sinulla ollut tunteita sittenkin? Riittävästi.
Kyllä minä hänestä välitän paljon. Muttei ole löytynyt yhteistä säveltä, koska kumpikin on aika tavalla kovia kokenut ja painiskellut niin paljon omien ongelmien kanssa. Erilaisia kokemuksia monesti, muttei kummallakaan sen vähäisempiä.
AP
Kirjoita toi sekava viesti suoraan ilman
outoa ajatusvempulointia ja vihjailua..
Eli mitä irl tapahtui? ja mitä irl ongelmia oli?
Toki jos höpötät joitain yksipuolista palstalla elettyä sittiä
Niin älä vaivaudu.
No sen kuului juuri silloin mennä niin. Ja mitä noihin näkemisiin tulee, niin niiden on ollut tarkoitus herätellä.
Kaikki on heikunkeikun.
Nuttu nurin, onni oikein. Vai mitä.
Oli kielen päällä
Pyöritellään samoja sanoja
Heikunkeikku
Ei meidän juttu ollut tarkoitus onnistua! Sen takia se meni alun alkaen päin puuta. Unohda jo, mene eteenpäin. Mä menen ainakin. Mä en jaksa enää veivata ja velloa nostalgiassa!!! 🥶 Haluan elää täysillä. Sen kun elät elämääsi niiden kanssa, jotka ovat lähelläsi.