julkiset säästöt

EDUSKUNNAN jäseniä puolet liikaaja heidän assistentinsa myös pystyisi puolittamaan, PALKKOJEN LISÄKSI JA PALKKIOT, KOKOUSKAHVITUKSET JA -RUOKAILUT SEKÄ KAIKKI SEMINAARIT KOKONAAN LOPETETTETAVA.
KAIKKIEN MATKARAHOJEN, PÄIVÄRAHOJEN MAKSATUS POIS.
Kansanedustajien sopeutumisraha pois, TÖITÄ HAKEMAAN NIINKUIN MUUTKIN TYÖTTÖMÄT ETTEIVÄT JÄÄ NORKOILEMAAN VERORAHOILLA
nykyään pystyy Netin avulla pitämään kokouksia ei tarvitse matkustaa pitkiä matkoja.
JOS EI OLE VARAA NIIN HENKILÖKUNTIEN PIKKUJOULUA EI JÄRJESTETÄ. EI LINNAN JUHLIA, EI YLLÄPIDETÄ KALLIITA LENTOREITTEJÄ HERROJA VARTEN MILJOONIEN EDESTÄ
Työpaikkoja on tarjolla TYÖVOIMATOIMISTON KUULUISI paremmin rekrytoitava ihmiset töihin.
TILINTARKASTAJIEN KUULUU TARTTUA YLIMÄÄRÄISIIN HENKILÖKOHTAISIIN ETUIHIN KÄYTETTYJÄ JULKISIA VAROJA ETTEI NIIN PÄÄSISI ENÄÄ KÄYMÄÄN NIIN KUIN VIIKARI VUOSIKAUSIA HYÖDYNSI.
NÄISSÄ TUNTUU OLEVAN HYVÄ VELI MEININKI ETTEI KÄRÄYTETÄ SUURIA JOHTAJIA JOTKA VETÄÄ OMIIN TASKUIHIN.
0122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

EDUSKUNNAN jäseniä puolet liikaaja heidän assistentinsa myös pystyisi puolittamaan, PALKKOJEN LISÄKSI JA PALKKIOT, KOKOUSKAHVITUKSET JA -RUOKAILUT SEKÄ KAIKKI SEMINAARIT KOKONAAN LOPETETTETAVA.
KAIKKIEN MATKARAHOJEN, PÄIVÄRAHOJEN MAKSATUS POIS.
Kansanedustajien sopeutumisraha pois, TÖITÄ HAKEMAAN NIINKUIN MUUTKIN TYÖTTÖMÄT ETTEIVÄT JÄÄ NORKOILEMAAN VERORAHOILLA
nykyään pystyy Netin avulla pitämään kokouksia ei tarvitse matkustaa pitkiä matkoja.
JOS EI OLE VARAA NIIN HENKILÖKUNTIEN PIKKUJOULUA EI JÄRJESTETÄ. EI LINNAN JUHLIA, EI YLLÄPIDETÄ KALLIITA LENTOREITTEJÄ HERROJA VARTEN MILJOONIEN EDESTÄ
Työpaikkoja on tarjolla TYÖVOIMATOIMISTON KUULUISI paremmin rekrytoitava ihmiset töihin.
TILINTARKASTAJIEN KUULUU TARTTUA YLIMÄÄRÄISIIN HENKILÖKOHTAISIIN ETUIHIN KÄYTETTYJÄ JULKISIA VAROJA ETTEI NIIN PÄÄSISI ENÄÄ KÄYMÄÄN NIIN KUIN VIIKARI VUOSIKAUSIA HYÖDYNSI.
NÄISSÄ TUNTUU OLEVAN HYVÄ VELI MEININKI ETTEI KÄRÄYTETÄ SUURIA JOHTAJIA JOTKA VETÄÄ OMIIN TASKUIHIN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu