Suurin osa tälläkin palstalla on naisia. Sanotaanhan, että anoreksia on nuorten naisten sairaus. Minä olen mies, en edes nuori enää. Olen välillä ollut lihava kaljamahakin, mutta useimmiten ruipelo, painoindeksi siinä 17 - 19 jo vuosia. Sanovat, että näytän keskitysleirivangilta ja että olen anorektikko. Harrastan itämaista mietiskelyä ja ihannoin askeesia. Sanoisin, että minulla kait on jonkin verran anorektikko mielenlaatu. Voiko niin sanoa? Ainakin minä näen anoreksian hyvin lähellä sitä, mitä itse olen, enkä voi siksi tuomita sitä täysin. Haluan hallita ruumistani ja sen kautta mieltäni. Tosin en halua sairastua enkä ole sairastunut, vaan osaan syödä terveellisesti, mutta niukasti ja tarvittaessa olla syömättä. Tosin historiasta tiedetään monia askeetikkoja, jotka ovat näivettäneet itsensä hengiltä. Heitä ei kutsuta sairaiksi vaan pyhiksi miehiksi. Nähdään tässä, miten anoreksia ei ole mikään uusi ilmiö.
Mitenkäs te enemmän modernin anoreksian kanssa tekemisissä olleet ja te anorektikkomiehet. Millainen on miehen anoreksia ja miten paljon sitä esiintyy?
Mitenkäs te enemmän modernin anoreksian kanssa tekemisissä olleet ja te anorektikkomiehet. Millainen on miehen anoreksia ja miten paljon sitä esiintyy?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tulipa mieleen Buddhan elämä. Kotoa lähdettyään hän alkoi mietiskellä ja hänen ensimmäiset opettajansa olivat askeetteja. Nuori Siddarthakin noudatti askeesia vuosikausia ja luonnollisesti laihtui, kuihtui. Jossakin vaiheessa hän tajusi, ettei askeesi auta häntä eteenpäin valaistumisen polulla. Hän alkoi jälleen syödä normaalisti, ja askeetikot luonnollisesti käänsivät hänelle inhoten selkänsä. Siddartha jatkoi kuitenkin omaa polkuaan ja valaistui. Tämän jälkeen hän tapasi uudelleen entiset askeetikkoystävänsä, jotka heti tajusivat että Siddarthasta oli tullut Buddha. Buddha nimesi tiensä keskitieksi. Fyysisten seikkojen suhteen se tarkoittaa sitä, että meidän ei tule hemmotella ruumistamme - mutta ei myöskään kurittaa, näännyttää sitä. Muista arvostaa ruumistasi - se on temppeli, joka tekee mahdolliseksi ihmiselämän ja mietiskelyn.
asioilla vain hiuksenhieno ero. Syvällisenä mietiskelijän varmaan osaat rehellisesti analysoida oman asketismisi motiiveja. Monet pyhät miehet ovat paastonneet itsensä hengiltä, kuten itsekin mainitsit, mutta siitä huolimatta en kutsuisi tapahtunutta anorexiaksi. Olen itse sairastanut vakavan (sairaalahoitoa tarvitsevan anoreksian) minkä ohella olen lähes fanaattisesti ”henkinen” (pidättäydyn sanassa henkinen uskonnollisuuden sijaan, koska en ole suuntautunut mihinkään yksittäiseen kultiin tai uskontoon), uskoen aivan kuten sinäkin, että ruumiin hallitseminen on paras mahdollinen tapa kehittyä hengellisesti ja lähestyä sitä jotain, joka kaiken takana odottaa. Tunnen siis henkilökohtaisesti sekä asketismin, että anorexian ”oireet” ja voin vakuuttaa sinulle, että ero anorexian ja asketismin välillä on yhtä suuri kuin ero yön ja päivän välillä. Anorexiassa ajatukset pyörivät ja tähtäävät laihtumiseen ja lihomisen pelkoon, hengellisessä/henkisessä/uskonnollisessa asketismissa ajatukset tähtäävät ymmärryksen laajenemiseen, oppimiseen, vahvistumiseen, kohoamiseen ja kestävyyteen.
En tiedä mikä on sinun tilasi, kummalle puolella ”oireinesi” kallistut, mutta sinä varmasti itse tiedät ja kehotan sinua hakemaan apua ajoissa, jos kyseessä on anorexia.