Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Halu 'liukkaille'?

Netissä useakin mies on kertonut halustaan liukkaille, eli miellyttävästä tunteesta, kun on saanut työntää kyrpänsä vittuun, jossa ennestään on runsaasti toisen miehen spermaa.

Myös naiset, jotka ovat kimpassa tai lyhyen aikavälin päästä yhdynnässä saaneet emättimeensä toisen miehen spermaa, ovat kertoneet joidenkin miesten suuresta halusta päästä liukkaille.

Asia selittyy evolutiivisesti. Jos kaksi miestä on lyhyen välin päästä yhdynnässä saman naisen kanssa, jälkimmäisen miehen mäntämäinen kyrpä pumppaa yhdynnän pituisessa ajassa peräti 90 % pois edellisen miehen spermasta, mutta jättää naisen emättimeen omaa spermaansa täyden määrän. Kokeellisesti todettu. Jos syntyy lapsi, se on noin 90 %:n todennäköisyydellä jälkimmäisen miehen lapsi.

Vaikka tiedostettu halu onkin päästä liukkaille, näin ajattelevat ovat hedelmöittävämpiä kuin muut miehet, ja halu päästä liukkaille periytyy jälkeläisille. Ihmispopulaatiossa on vakiomäärä näitä geenialleeleja. Siksi halu liukkaille on melko tavallinen.

Tuossa eräässä ketjussa kerrottiin, kuinka ryhmäseksiä harrastavan parin mies ei pystynyt suutelemaan vaimoansa pian sen jälkeen, kun vaimo oli ottanut suihin toiselta mieheltä. Eli vieraan miehen sperma saattaa suuseksissä tuntua vastenmieliseltä.

Suurin haaveemme nuorena oli, että olisimme löytäneet koko elämän ajan kestävän ystäväparin, jonka kanssa olisimme usein olleet heteroyhdynnässä ja muutenkin herttailleet, kuten omankin puolison kanssa.

Ajatus tuntui aivan ihanalta, mutta ajatus liukkaista tuntui niin mahdottomalta, että kuvittelimme ainakin vuorokauden viipeen tarpeelliseksi toisen miehen yhtyessä, jotta vieras sperma olisi kokonaan valunut ulos.

Kesälomalla mökkeillessä kuvittelimme olevamme koko loman yhdynnässä vain ystäväparin puolison kanssa, koska yhdyntä oman kanssa olisi sotkenut rytmin. Tietenkin ajattelimme yhdyntää vain lainapuolison kanssa, koska oman kanssa oli muulloinkin mahdollista. Olisi tuntunut aika oudolta, että viettäisimme yhteistä lomaa voimatta yhtyä lainapuolison kanssa.

Kuinka lienee oma halusi, pääsy liukkaille, vai herttailu ja yhtyminen vasta sitten, kun naisen emätin on puhdistunut vieraasta spermasta?
10936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

H­­e­­i! Ku­­ts­um­­­me sinut kä­­ymään uude­­­ss­­a chatissa! Mei­­­tä on yli miljo­­­ona! 👉 http://ameliachau.com/H/H9c6X1

Äänestä

Aisurina halun päästä yhtyy vaimoon noin parin tunnin päästä kun vieras purkanut lastin vaimoon. Vaimo hehkuu kasvoiltaan silloin, tietenkin ettei käy pesulla välissä. Sperman aromit ja vitamiinit imeytyneet vaimoon hyvin, kiima aidompaa tän jälkeen.

1Äänestä
  • Ajattelen samoin. En halua päästä ihan heti naimaan, vaikka se tuntuukin äärimmäisen kiihottavalta kun vieraan spermaa on emättimessä. Jos on tilanne että pääsisin välittömästi työntymään vaimooni, en halua laueta tuossa tilanteessa omaa spermaa, enkä nussia vieraan spermaa pois, vaan haluan ja toivon että vieraan siittiöt ehtivät kunnolla uimaan vaimoni kohtuun. Vaimoni nauttii siitä onneksi erittäin paljon että vieraan spermaa on hänessä. Onneksi oma terska on kapea ja pieni, melkein kuin keihäänkärki kyrvänvarren päässä. Sillä on hyvä puskea vaimooni ja antaa hänelle orgasmeja, jotka auttavat vieraan siittiöitä uimaan syvemmälle.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ajattelen samoin. En halua päästä ihan heti naimaan, vaikka se tuntuukin äärimmäisen kiihottavalta kun vieraan spermaa on emättimessä. Jos on tilanne että pääsisin välittömästi työntymään vaimooni, en halua laueta tuossa tilanteessa omaa spermaa, enkä nussia vieraan spermaa pois, vaan haluan ja toivon että vieraan siittiöt ehtivät kunnolla uimaan vaimoni kohtuun. Vaimoni nauttii siitä onneksi erittäin paljon että vieraan spermaa on hänessä. Onneksi oma terska on kapea ja pieni, melkein kuin keihäänkärki kyrvänvarren päässä. Sillä on hyvä puskea vaimooni ja antaa hänelle orgasmeja, jotka auttavat vieraan siittiöitä uimaan syvemmälle.

    #Vaimoni nauttii siitä onneksi erittäin paljon että vieraan spermaa on hänessä.#

    Kaiken ihanempaa on juuri katsella, miten oma rakas suunnattomasti nauttii. 🌹👀

    Äänestä

Mitä nopeammin edellisen jäljiltä sen kiihottavampaa

1Äänestä
  • Sikailua

    Äänestä

  • Juuri noin. Ja jos vielä useammat mällit pillussa ja kunnolla nussittu turvoksiin niin...

    Äänestä

Olen katsonut kun vaimoa naidaan. Kaksi nuorta miestä antoi poikuudet vaimolleni.
Ensimmäinen kerta oli kiihkeää,ja se sai vaimoni koukkuun. Nuoret miehet jäivät vakkariksi vaimolle.
Se oli todella kiiimaista katso a kun vaimo oli kiimassa ja nuorella miehellä halu tyydyttää itsensä kiimaiseen naiseen. Naamasta näki kuinka tunteikasta nuorelle miehellä oli saada ruiskia siemenet kiimaiseen naiseen.
Ja sitä intoa ja kuntoa naida rouvaa.
Vaikka oli ruiskahtanut niin kulli pysyi kovana ja pystyi jatkamaan heti.
Ja heti ensimmäisellä kerralla rouva nuoletti pillunsa minulle. Sain naida liukkaille,parasta mitä mies voi kokea.

Äänestä
  • Aloittaja

    On ilo kuulla, että kaikilla teillä oli ihanoitteellista nautintoa. 🌹👀

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kynis.mi kirjoitti:

Netissä useakin mies on kertonut halustaan liukkaille, eli miellyttävästä tunteesta, kun on saanut työntää kyrpänsä vittuun, jossa ennestään on runsaasti toisen miehen spermaa.

Myös naiset, jotka ovat kimpassa tai lyhyen aikavälin päästä yhdynnässä saaneet emättimeensä toisen miehen spermaa, ovat kertoneet joidenkin miesten suuresta halusta päästä liukkaille.

Asia selittyy evolutiivisesti. Jos kaksi miestä on lyhyen välin päästä yhdynnässä saman naisen kanssa, jälkimmäisen miehen mäntämäinen kyrpä pumppaa yhdynnän pituisessa ajassa peräti 90 % pois edellisen miehen spermasta, mutta jättää naisen emättimeen omaa spermaansa täyden määrän. Kokeellisesti todettu. Jos syntyy lapsi, se on noin 90 %:n todennäköisyydellä jälkimmäisen miehen lapsi.

Vaikka tiedostettu halu onkin päästä liukkaille, näin ajattelevat ovat hedelmöittävämpiä kuin muut miehet, ja halu päästä liukkaille periytyy jälkeläisille. Ihmispopulaatiossa on vakiomäärä näitä geenialleeleja. Siksi halu liukkaille on melko tavallinen.

Tuossa eräässä ketjussa kerrottiin, kuinka ryhmäseksiä harrastavan parin mies ei pystynyt suutelemaan vaimoansa pian sen jälkeen, kun vaimo oli ottanut suihin toiselta mieheltä. Eli vieraan miehen sperma saattaa suuseksissä tuntua vastenmieliseltä.

Suurin haaveemme nuorena oli, että olisimme löytäneet koko elämän ajan kestävän ystäväparin, jonka kanssa olisimme usein olleet heteroyhdynnässä ja muutenkin herttailleet, kuten omankin puolison kanssa.

Ajatus tuntui aivan ihanalta, mutta ajatus liukkaista tuntui niin mahdottomalta, että kuvittelimme ainakin vuorokauden viipeen tarpeelliseksi toisen miehen yhtyessä, jotta vieras sperma olisi kokonaan valunut ulos.

Kesälomalla mökkeillessä kuvittelimme olevamme koko loman yhdynnässä vain ystäväparin puolison kanssa, koska yhdyntä oman kanssa olisi sotkenut rytmin. Tietenkin ajattelimme yhdyntää vain lainapuolison kanssa, koska oman kanssa oli muulloinkin mahdollista. Olisi tuntunut aika oudolta, että viettäisimme yhteistä lomaa voimatta yhtyä lainapuolison kanssa.

Kuinka lienee oma halusi, pääsy liukkaille, vai herttailu ja yhtyminen vasta sitten, kun naisen emätin on puhdistunut vieraasta spermasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu