Onko uskonnottomuudesta elämänkatsomukseksi?

Avauksen artikkeli jatkuu näin:

Uskonnottomuus ei silti tarkoita, että ihminen kiertäisi kaukaa eksistentaaliset ja filosofiset, niin sanotut perimmäiset kysymykset, taikka eettiset ja moraaliset pohdinnat. Toki monet niin uskontojen ulkopuolella kuin niiden jäsenistäkään eivät vaivaa päätään niillä asioilla jatkuvasti.

Mutta kirkosta eronneet tai uskonnottomaan vähemmistöön kasvaneet miettivät näitä asioita aivan yhtä suuressa määrin kuin kirkon jäseniksi pienestä pitäen kasvatetut. Ja uskonnottomat ovat myös tosiasiassa käytökseltään ja ajattelultaan yhtä eettisiä ja moraalisia ihmisiä kuin uskontokuntiin kuuluvatkin.

Uskonnottomuus on moninaisuudestaan ja moniarvoisuudestaan huolimatta katsomuksellinen ryhmä, jolle tulee kuulua samat tai samantapaiset katsomusvapauteen kuuluvat oikeudet kuin on uskonnoillakin. Sitä paitsi evankelisluterilainen kirkkokaan ei ole yhtenäinen, sillä sen jäsenten katsomukset ovat hyvin moninaisia ja vaihtelevia, myös suhtautuminen itse kirkon oppiin ja julistukseen, joka kuitenkin periaatteessa nojaa yhteen oppiin.

Uskonnottomat on näin ollen pluralismistaan huolimatta yksi maamme katsomuksellisista ryhmistä, jonka olemassaolo ja arvo on paikallaan aikaisempaa paremmin tunnustaa, ottaa huomioon ja tuoda esiin aiempaa moniarvoisemmassa ja monimuotoisemmassa yhteiskunnassamme.

Erityisesti näin on syytä toimia julkisten palvelujen piirissä ja aivan erityisesti lapsia ja nuoria koskien. Toki myös uskonnottoman vanhusväestön oikeudet pitää alkaa ottaa huomioon.

Uskonnottomuus on nostettava katsomusryhmäksi katsomusten joukkoon. Valtiovallan, kuntien ja myös median tulee osoittaa huomiota ja arvostusta myös uskonnottomuutta kohtaan yhtä hyvin kuin kirkkoja ja uskonnollisia yhdyskuntia kohtaan.

Uskonnottoman identiteetin arvostuksen vahvistumiseen kuuluu luonnollisesti myös uskonnottomien itsensä omanarvontunnon ja itsetunnon vahvistumista.

Uskonnottomuus on luonnollinen valinta, jossa ei ole mitään häpeämistä. Historiaamme pitkään kuuluneessa uskonnottomuuden paheksumisessa tai tukahduttamisessa sen sijaan on paljonkin häpeämistä. Ajatuksen ja sanan vapaus eivät ole edelleenkään itsestään selviä asioita, vaan ne kaipaavat vaalimista, kehittämistä ja puolustamista.

Niin, jokaisen elämänkatsomushan on viime kädessä yksilöllinen. Näin on loppujen lopuksi ainakin Suomessa myös ev.-lut. kirkon jäsenten kohdalla.

ET ja sen opiskelu on vinoutunutta; siinä on vain puolitotuuksia.

Asia on eri yhteiskunnallisesti ja yksilön kohdalta.

Vapaa-ajattelija uskonnottomat eivät ainakaan lähde mihinkään eettisiin tai moraalisiin pohdintoihin jollei ne jollain lailla liity kirkkoon.

Keskustelulistalla joku oli kysynyt tekoalyltä.

Tiedepohjaisuus, rationaalisuus, humanismi.

"User
Onko uskonnottomuus elämänkatsomus vai sitä, että elämänkatsomusta ei ole?

ChatGPT
Uskonnottomuus voidaan nähdä sekä elämänkatsomuksena että myös tilana, jossa ei ole varsinaista järjestelmällistä elämänkatsomusta. Elämänkatsomus viittaa yleisesti yksilön tai ryhmän näkemyksiin ja arvoihin, jotka ohjaavat heidän käsityksiään elämästä, sen tarkoituksesta, moraalista ja muista perustavanlaatuisista kysymyksistä.

Uskonnottomuus voi olla osa laajempaa elämänkatsomusta, joka ei pohjaudu uskonnollisiin oppeihin tai uskomuksiin. Tällöin uskonnottomuus voi perustua esimerkiksi humanistisiin, tieteellisiin tai eettisiin näkökulmiin. Joillekin uskonnottomille ihmisille heidän maailmankatsomuksensa voi olla hyvin tietoinen valinta, joka perustuu kriittiseen ajatteluun ja tutkimukseen.

Toisaalta on myös mahdollista, että jollain henkilöllä ei ole varsinaista jäsenneltyä elämänkatsomusta, vaan heidän suhteensa uskontoon ja uskomuksiin on pikemminkin neutraali tai passiivinen. Tällaisessa tapauksessa uskonnottomuus ei välttämättä edusta aktiivista valintaa, vaan pikemminkin tilannetta, jossa yksilö ei ole omaksunut uskonnollisia käsityksiä tai niitä ei ole hänelle merkityksellisellä tavalla tarjottu.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että uskonnottomuus voi olla sekä elämänkatsomus että myös tila, jossa ei ole selkeää jäsenneltyä elämänkatsomusta. Se voi olla aktiivinen valinta tai passiivinen tila riippuen yksilön taustoista, kokemuksista ja ajattelutavoista."

Yksilötasolla uskonnottomuus sinänsä ei ole elämänkatsomus, vaan sen pieni osa, vaikka jokaisella uskonnottomalla yksilöllä on uskonnoton elämänkatsomus, mutta se on sisällöllisesti paljon laajempi kuin pelkkä uskonnottomuus sinänsä. Siinä on mm. maailmankatsomusta, tietokäsitystä ja etiikkaa. Tiedepohjaisuutta, rationalismia, humanistista etiikkaa.

Kirkkokin on alkanut korostaa, että sen jäsenillä voi hyvin olla täysin omanlaisensa usko, että jäsenten ei tarvitse niin tarkkaan virallista, kirkkolaissa viime vuonna taas säädettyä uskontunnustusta tunnustaa, riittää kun on jäsen ja maksaa kirkollisveroa...

Mutta asiaa voidaan tarkastella yhteiskunnallisesti... Silloin uskonnottomat on yksi katsomuksellinen ryhmä, jonka kaikilla jäsenillä on ikioma elämänkatsomuksensa.