Taksinkuljettajan puolustettava itseään rikollisilta asiakkailta

Anonyymi-ap

Rikoslaissa on olemassa hätävarjelu ja pakkotila, joiden perusteella voi poistaa taksista turvallisuutta vaarantavan henkilön.

On perusteltua käyttää voimaa oikeudettoman hyökkäyksen tai sen uhan torjumiseksi. Hyökkäyksen tai uhan torjunta voi tarkoittaa henkilön poistamista voimakeinoin taksista.

Hyökkäyksen ei tarvitse olla aloitettu, vaan myös välittömästi uhkaava hyökkäys riittää. Välittömästi uhkaava hyökkäys on sellainen, joka todennäköisemmin alkaisi kuin ei alkaisi. Tällainen voi olla esimerkiksi äänen korottaminen ja aggressiivinen käytös. Silloin voi hätävarjelun perusteella poistaa uhkaavan henkilön autosta.

Toinen peruste käyttää henkilökuormaan voimakeinoja on pakkotila, jossa uhataan omaisuutta, kuten vahingoittaa autoa tai autossa olevaa irtaimistoa.

Pakkotila on peruste puuttua henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Jos kuljetettavalle aiheutuu poistosta vammoja, niin sille ei voi mitään. Voimakeinojen täytyy olla sopivasti mitoitettuja, joten väkivaltaa voi käyttää vain tarvittavan määrän, jotta tavoite on saavutettu.

Työntekijöillä on oikeus hätävarjeluun myös omalla kohdallaan. Jos henkilö alkaa poistoa vastustellessaan uhkaamaan työntekijän terveyttä tai henkeä, on työntekijällä oikeus sellaisiin voimakeinoihin, jotka ovat tarpeellisia uhan lopettamiseksi. Työntekijän puolustautuessa itseensä kohdistuneelta uhalta tai hyökkäykseltä voi asiakkalle syntyä useita vammoja, jotka ovat hyväksyttäviä. Voi olla jopa pakollista aiheuttaa kuljetettavalle vammoja, jotta itsesuojelu onnistuu.

22

454

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Raastuvassa sitten tutkitaan onko käytetty liikaa voimaa.

      • Anonyymi

        Ehkä tutkitaan, jos kuljettaja tekee rikosilmoituksen. Työturvallisuus on tietenkin ensisijainen asia raastuvassakin. On todennäköistä, että häiritsevä tai poistettu henkilö tuomitaan maksamaan jopa kymmeniä tuhansia korvauksia kuljettajalle ja taksiyhtiölle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On sulla jutut .

        Onhan noita juttuja ollut käräjillä ja taksari on joutunut maksamaan kovia korvauksia väkivallan käytöstä.

      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        ❤️ ­­N­­­y­­m­­f­­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        💋 ­­­N­­y­­­m­­­f­­­o­m­a­­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä tutkitaan, jos kuljettaja tekee rikosilmoituksen. Työturvallisuus on tietenkin ensisijainen asia raastuvassakin. On todennäköistä, että häiritsevä tai poistettu henkilö tuomitaan maksamaan jopa kymmeniä tuhansia korvauksia kuljettajalle ja taksiyhtiölle.

        Taksi on yksityisalue. Siellä häiriköivä saa aina vankilatuomion.

    • Anonyymi

      Kannattaa aina tehdä rikosilmoitus huonosti käyttäytyvästä henkilöstä, vaikka uhkailua ei tapahtuisi. Kyse on silloin työntekijän häirinnästä, joka on rikos.

      • Anonyymi

        En ihmettele yhtään miksi teitä sanotaan neideiksi.

      • Anonyymi

        Käsitit asian tahallaan väärin päin. Asiakashan vetää kuskin raastupaan väkivallasta ja vaatii korvauksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käsitit asian tahallaan väärin päin. Asiakashan vetää kuskin raastupaan väkivallasta ja vaatii korvauksia.

        Ja jos tulee 2 euron riita maksusta, niin aina soitetaan poliisit paikalle, kuten kuulemma isot vähittäiskauppaketjut tekee!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käsitit asian tahallaan väärin päin. Asiakashan vetää kuskin raastupaan väkivallasta ja vaatii korvauksia.

        Jos käsittäisit lukemasi, niin olisit ymmärtänyt, että työntekijöillä on oikeus hätävarjeluun ja sellaisiin voimakeinoihin, jotka ovat tarpeellisia uhan lopettamiseksi. Työntekijän puolustautuessa itseensä kohdistuneelta uhalta tai hyökkäykseltä voi asiakkalle syntyä useita vammoja, jotka ovat hyväksyttäviä. Voi olla jopa pakollista aiheuttaa kuljetettavalle vammoja, jotta itsesuojelu onnistuu.

        Asiakas päätyy vankilaan ja joutuu maksamaan korvauksia, mikäli alkaa riehumaan taksissa. Poliisi hakee työntekoa häiritsevän sekopään mielellään putkaan.

        Olet hauska.

      • Anonyymi

        Parempi antaa typerykset poliisin jaltuun, kuin hakata sairaalakuntoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja jos tulee 2 euron riita maksusta, niin aina soitetaan poliisit paikalle, kuten kuulemma isot vähittäiskauppaketjut tekee!

        Minä olen vienyt muutaman typeryksen syrjemmälle ja opettanut maksuhalukkuutta.

    • Anonyymi

      Minulla on taksissa suojana aina rottweiler. On kilttiä porukkaa kyydissä. Ei mitään häiriöitä eikä vidduiluja.

    • Anonyymi

      Minä en ota kyytiin sekavassa tilassa olevia henkilöitä. Kerran Jakomäessä yritti yksi varaton risukeppi kyytiin. Puhui sekavia munkeista ja suhareista. Olisi halunnut kyydin Westsendiin ja sieltä Kirstinmäkeen.

      Vaaraton kukkakeppihän hän olisi ollut, ei fyysistä voimaa. Kokemuksesta osasin arvioida ettei rahaa ole ja kysyttäessä onko näytti monopolirahoja. Kovin esitti varakasta johtajaa. Kertoi menevänsä Dubaihin palvelijansa kanssa.

      No, jos tämä risukeppi olisi päässyt kyytiin niin perillä olisi alkanut hankalaksi. Sitten olisi pitänyt ojentaa tätä johtajaa. Eihän tältä mitään rahaa olisi saanut. Paitsi monopoli rahaa.

      • Anonyymi

        Juuri näin.

      • Anonyymi

        Kasien katkaisu varkailta on kaunis ajatus. Silloin synnintekijä pelastuu, kun varastava käsi poistetaan. Se on pieni kipu verrattuna siihen, että joutuu helvettiin. Taksilakiin olisikin saadettava, etta kuljettajan on katkaistava varastavilta asiakkailta varastavat kadet.

        Paholainen, joka houkutteli veljen varastamaan oikealla tai vasemmalla kädellä, ehkä molemmilla, ne ruumiin jäsenet annettakoon paholaiselle. Silloin kuljettaja on pitanyt synnintekijasta rakkaudella huolta, kadet jaavat paholaiselle, mutta veli paasee paratiisiin.

      • Anonyymi

        Joo tunnettu hahmo leikkirahoineen.

    • Anonyymi

      Pamppu ja sumutin pitää olla autossa.

    • Anonyymi

      Vähemmän tunnettu rikollisuuden laji, mikä pitkään on ollut taksiammattilaisten riesana, on tuo puristelu, minkä kohteeksi myös me olemme valitettavasti joutuneet:
      https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/fc41d514-ca45-41d7-8f26-740d457508f2
      Arvon naiset, humalaiset siiderivalaat etenkin, voisitteko jatkossa antaa meidän hoitaa työmme rauhassa? Olemmehan sitäpaitsi impotentteja eli ruunia. Viriliteettimme riittää ratin pyöritykseen ja munkkikahville lyllertämiseen autosta kahvioon.

      Lähentelynne voitte, vaikka olettekin tämän saitin kirjoittajien enemmistön tavoin rasisteja, säästä viriileille, hanakoille vilkkusilmille, matuille.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      5
      2452
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      919
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe