ihme

Taitaa olla suuri osa täällä melko murhanhimoista ja tunteetonta sakkia kun ehdotetaan että koiraa pienemmät saa surutta ajaa päälle.
Tehän ootte ihan pohjasakkaa ihmisinä.

Minä jarrutan jos vaikka orava menee tien yli, tulee siitäkin senverran paha mieli.

Ja kyllä senverran pitää väliä olla että takanatulija ehtii varautua.
Minä pidän ainakin aina niin paljon väliä että kerkeen varmasti pysähtyä jos edelläoleva lyö jarrut kiinni.
Se on oikeastaan ihan kunnia-asia minulle että en tee etummaisen oloa tukalaksi sillä tavoin että sen tarttisi miettiä tulenko perään jos jotain sattuu.

Ps.osoittaa kylmää luonnetta jos vaikka kissan tai muun pienen eläimen yli ajaa sentakia että se takanatulija ei sitten ajaisi perään.Niissä tilanteissa ei edes ehdi katsoa tuleeko takana joku vaan se jarrutus on automaattinen reaktio.

Toisilla se eläimen yli ajaminen taitaa olla se vastaava "automaattinen reaktio"
663197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Ja sehän ei haittaa mitään kun tapat muutaman ihmisen äkkijarrustusten takia. Jatka samaan malliin niin ylikansoituksesta ei tule ongelmaa.

Äänestä
  • selitäpä mulle vaikka esimerkillä miten minä siinä mielestäni siinä ihmisten tappamisessa onnistun niin vastaan sitten.ihan todella

    Äänestä

  • Itse itsensä tappavat ne perässäroikkujat jos eivät osaa turvaväliä pitää. Miksi hitossa se on niin vaikeata?

    Äänestä

  • Kyllä ne kirjoitti:

    Itse itsensä tappavat ne perässäroikkujat jos eivät osaa turvaväliä pitää. Miksi hitossa se on niin vaikeata?

    Ei turvavälin pitäminen ole vaikeaa - ihmisiin jotka osaavat ajaa.

    Sitten ovat ne tälläkin palstalla mellastavat liikenteenvaarantajat jotka ajelevat moottoritiellä aina jotain kahdeksaakymppiä. Jos ei liikennettä ole, niin noista pääsee helposti ohi, mutta jos sitä on niin sitten pitää siinä perässä roikkua siihen asti että tulee paikka ohittaa. Ja joillakin vielä se nopeuden säilyttäminen on kovin vaikeaa. :(

    Äänestä

  • Miten yritän välttää mahdollisimman paljon sitä riskiä että en ehdi itse reagoida tai perässätuleva.

    -ajan aina max.tod.nopeutta nopeusrajoituksien mukaan

    -jos metsä on aivan kiinni tiessä tai lähellä ettei pientareita ole niin hiljennän todellisen vauhdin esim. 80 alueella n.70-75.
    Tarvittaessa esim pimeällä vielä siitäkin

    -minut saa ohittaa jo toivonkin sitä sillä jos joku ajaa aivan perseeseen kiinni niin riippuen tilanteesta nostan heti jalan kaasulta ja hiljentelen sentakia jos esim. hirvi pomppaa tielle niin säästyy se takanatulijakin kovin pahoilta vammoilta. Tätähän se puskurissa roikkuja ei tajua vaan kiroilee vaan.
    kannattaisi älytä jäädä siihen pienen matkan päähän niin ohitukseen kiihdytyskin onnistuisi paremmin.

    -näytän vilkulla ja jopa hiljennän jos esim rekka lähtee ohitukseen koska en todellakaan hyväksy huonolla näkyvyydellä sitä että rekka ajaa perässä kiinni. Silloin hiljennän vauhdin välittömästi jos se kuski on niin nuija että välittämästi alkaa ajaa perässä eikä odota sopivaa paikkaa ohitukseen jota siis helpottaisin.

    -hiljentelen maaseututeillä ennen mutkia ja mäkiä koska haluan varautua yllätyksiin.

    Ajotietokonetta katsoessani se ilmoittaa viimeisen 9000 km osalta keskinopeudeksi 76km/h Siihen sisältyy moottoritieajoa n.6000km nopeudella 85-90km/h
    ja loput hitaampia teitä.

    Eikä minun perässäni ole koskaan ollut ruuhkia.
    Hyvin ne näyttävät ohi menevän että turha väittää tientukoksi (kiitos varmastikin rauhallisen ja ennakoivan ajotyylini jolloin kiireisemmät painelee välittömästi ohi kun näkevät raon).

    Ps. olen ajanut 30 vuotta, ei koskaan kolaria eikä muutakaan probleemaa ainakaan vielä.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Ei turvavälin pitäminen ole vaikeaa - ihmisiin jotka osaavat ajaa.

    Sitten ovat ne tälläkin palstalla mellastavat liikenteenvaarantajat jotka ajelevat moottoritiellä aina jotain kahdeksaakymppiä. Jos ei liikennettä ole, niin noista pääsee helposti ohi, mutta jos sitä on niin sitten pitää siinä perässä roikkua siihen asti että tulee paikka ohittaa. Ja joillakin vielä se nopeuden säilyttäminen on kovin vaikeaa. :(

    kerro millä ihmeen konstilla se ohitus sitten helpottuu jos ajetaan siinä 10m päässä perässä verrattuna siihen että suosiolla jätettäisiin hivenen reilumoi rako ja siitä sitten mentäisiin ohi kun väli tulee.
    Et vaan kertakaikkiaan pysty sitä konstia esittämään

    Ei se ole sen vaikeampaa pitää turvaväliä ajaa edessä oleva auto sitten 120, 80 tai 50kmh. Ihan yhtä helppoa.

    Äänestä

  • mulle kirjoitti:

    selitäpä mulle vaikka esimerkillä miten minä siinä mielestäni siinä ihmisten tappamisessa onnistun niin vastaan sitten.ihan todella

    Joskus oli Tuulilasin kuukauden shokissa juttuna oravan takia hätäjarrutukses ja väistö. Siinäpä oli mökkimatkalla nainen menettänyt miehensä, kun kuskina ollut nainen väisti oravaa ja auto osui sitten miehen kohdalta puuhun.

    Oot mahdolisesti samanlainen vaistomainen jarruttaja ja väistäjä. Kannattaisi käydä radalla (esim. mikroauto-), niin ei tarvitsisi yllätystilanteissa tehdä harkitsemattomia liikkeitä, jos siis ei ole oikea hätätilanne. Vaan harkitusti katsotaan ensin mitä voisi tehdä, kun ei ole hätätilanne.

    Koirat ja pienemmät väistettävä vain, jos turvallisesti onnistuu.

    Äänestä

  • hei kirjoitti:

    Ohitus tehdään seuraavasti, järjestys riippuu auton tehoista... :)
    1. Kaasu pohjaan (tarpeen vaatiessa vaihdetaan ensin pienemmälle vaihteelle)
    2. Vetäistään ohi
    3. Palataan omalle kaistalle

    Homma käy nopeammin jos ollaan lähellä. Jos tuohon lisätään sellainen "lähestytään edellä ajavaa", menee ohitukseen turhan kauan aikaa. On huomioitava että usein nopeuseroa on vain vaikkapa kymmenen kilometriä tunnissa, sillä nopeudella sadankin metrin välin kuroonajaminen kestää varsin kauan.

    sitä että voit varautua siihen ohitukseen alkamalla sen kiihdytyksen sopivasti ennenkuin se viimeinen vastaantuleva on tullut ja näin sinulla on jos huomattavsti enemmän vauhtia kun ampaiset ohitukseen.
    Näin se opetaan autokoulussakin.

    Kun et edes tota tajua tai ei ole sinulla ole edes sitä liikennesilmää ja syvyysnäköä mitä tuohon vaaditaan niin en enää ihmettele näitä juttuja.

    Äänestä

  • selitys yritys kirjoitti:

    Että ootte mustavalkoisia ajattelultanne, en ole sanonut että väistän vaan jarrutan. Älkää kehitelkö päässänne ajatuksia miten toimin kun ette sitä pysty tekemään.

    Äänestä

  • tajua kirjoitti:

    Entäpä jos niitä autoja ei tule? Katsos kun jossain päin Suomea on mutkia teissä (siis ei teissä henkilökohtaisesti, vaan tieverkostossa). Sitä ei aina näe onko autoa tulossa vai ei... Suora voi olla tarpeeksi pitkä ohitukseen, tai sitten ei - sehän riippuu olennaisesti siitä kuinka kauan ohitukseen menee. Tästä seuraa että nopeampi ohitus voidaan tehdä useammassa paikassa kuin hitaampi. Tietysti hitaampi ohittaja voi tehdä sitten ohituksensa vasta suoran toisessa päässä, mutta se on jo usein vaarallista.

    Jos et sen vertaa ole autolla ajanut että tuo olisi selvää, niin suosittelen olemaan ihan hiljaa.

    Jos on niin mutkasta niin silloin ei pidä lähteä ohituksiin, tajuappa se.

    Äänestä

  • Toni kirjoitti:

    Ei se ole sen vaikeampaa pitää turvaväliä ajaa edessä oleva auto sitten 120, 80 tai 50kmh. Ihan yhtä helppoa.

    Ajelin tuossa yksi päivä Helsingistä Porvoota kohden moottoritiellä. Sellaista normaalia 140 mittarissa...

    Joku oli menossa ohi ja edessä näkyi para vanhempaa autoa. Eipä hätää.

    Edessä olevat autot ajoivat ilmeisesti hitaammin kuin minä kun alkoivat lähestyä. Ei hätää, jalkaa vaan pois kaasulta...

    Tulevat muuten vastaan edelleen aika kovaa, parasta painaa vähän jarrua...

    Kohta ollaan peräkontissa, parasta painaa vähän enemmän sitä jarrua!

    Juuh, pikkasen alle kuusikymppiä oli venäläisillä vauhtia siinä moottoritiellä...

    Mitenkös tämä liittyy tähän? Vaikea pitää turvaväliä kun olisi pitänyt alkaa jarruttamaan oikeastaan silloin kun auto näkyy horisontissa. Turvavälin pitäminen on helppoa kun autot ajavat oikein, eli muuta liikennettä vaarantamatta - ja tässä tapauksessa nimen omaan eivät saa ajaa liian hiljaa!

    Siksipä 80 km/h 120 km/h rajoitusalueella, hyvällä kelillä ja henkilöautolla, pitäisi olla, ja itse asiassa onkin, sakon paikka.

    Äänestä

  • ajatellaan kirjoitti:

    Jos on niin mutkasta niin silloin ei pidä lähteä ohituksiin, tajuappa se.

    Siis mitä?

    On tie jossa on mutkia ja suoria. Suorilla voisi ohittaa, mutta sinun mielestäsi ei saa koska silloin joutuisi ajamaan hetken aikaa lähellä toista autoa? Olisihan se kivaa körötellä lappiin kuuttakymppiä jonkun karavaanarin perässä, mutta jos kerran turvallisesti ja laillisesti voi ohi mennä, niin miksi ei?

    Turvavälin pitäminen on eri asia kuin kuvailemasi kaltainen tilanne. Turvavälin pitäminen tarkoittaa tuossa tilanteessa sitä kun on hidastettu vauhti samaksi edellä ajavan kanssa, jätetään edellä ajavaan tarpeeksi pitkä väli jotta yllättävänkin tilanteen tullessa eteen pystytään jarruttamaan törmäämättä edellä ajavan perään.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Ajelin tuossa yksi päivä Helsingistä Porvoota kohden moottoritiellä. Sellaista normaalia 140 mittarissa...

    Joku oli menossa ohi ja edessä näkyi para vanhempaa autoa. Eipä hätää.

    Edessä olevat autot ajoivat ilmeisesti hitaammin kuin minä kun alkoivat lähestyä. Ei hätää, jalkaa vaan pois kaasulta...

    Tulevat muuten vastaan edelleen aika kovaa, parasta painaa vähän jarrua...

    Kohta ollaan peräkontissa, parasta painaa vähän enemmän sitä jarrua!

    Juuh, pikkasen alle kuusikymppiä oli venäläisillä vauhtia siinä moottoritiellä...

    Mitenkös tämä liittyy tähän? Vaikea pitää turvaväliä kun olisi pitänyt alkaa jarruttamaan oikeastaan silloin kun auto näkyy horisontissa. Turvavälin pitäminen on helppoa kun autot ajavat oikein, eli muuta liikennettä vaarantamatta - ja tässä tapauksessa nimen omaan eivät saa ajaa liian hiljaa!

    Siksipä 80 km/h 120 km/h rajoitusalueella, hyvällä kelillä ja henkilöautolla, pitäisi olla, ja itse asiassa onkin, sakon paikka.

    Niin siitä olen samaa mieltä että perusteettomasti liian hiljaa ajamisesta pitäisi kyllä sakottaa.

    Äänestä

  • vielä kirjoitti:

    Että ootte mustavalkoisia ajattelultanne, en ole sanonut että väistän vaan jarrutan. Älkää kehitelkö päässänne ajatuksia miten toimin kun ette sitä pysty tekemään.

    Jarrutus ok. Ja olipa kohteena mikä tahansa, niin aina kannattaa sen jarrutuksen aikana tähdätä takajalkoihin ja samalla tietysti yritettävä pysyä omalla kaistalla. Hirven kanssa tuon ohjeen noudattaminen saattaa pelastaa hengen. Peileihin katsomatta jarruttaminen saattaa tosin viedä sen hengen.

    Että tärkeintä on pyrkiä toimimaan rauhallisesti. Ja sitä voi harjoitella suljetulla radalla. Jos tiukoissa tilanteissa ei ole koskaan päässyt harjoittelemaan (esim. hirviväistöä), niin kyllähän hengenlähtö on ihan tavallisessa hätäjarrutuksessakin lähellä. Suomen tiet on kallistettuja, joten auto menee suorallakin tiellä helposti metsään, jos jarrutetaan lukkojarrutus.

    Ilmeisesti osaat ottaa nämä huomioon, joten ylläolevat ei olleet sinulle suunnattuja. Mutta ensi kerralla voisit kertoa asiasi sillä tavalla tarkemmin, ettei epäselvyyksiä ei tule näin paljon. Ellei tarkoitus ole provottaa kybällä.

    Viikonloppuja.

    Äänestä

  • järkevämpi kirjoitti:

    Nimittäin vaikka kaveri VÄITTÄÄ vain jarruttavansa, niin esimerkiksi mutkassa menee pitkäksi naapurin kaistalle...

    Ja jos on noin kova eläintenystävä, niin voi se auto lähteä lapasesta siinä kovassa jarrutuksessakin. Etenkin jos samaan aikaan kääntää rattia väistötarkoituksessa. Kun jarrut sitten aukeaa tuleekin äkkikäännös pöpelikköön / vastaantulijaan.

    Koskee myös ABS-jarrullisia autoja. Nekin pyrkivät viemään mutkaa pitkäksi. Tottakai ABS pelastaa monen tumpelon ja ESP vielä useamman.

    Äkkitilanteissa harvoin ihminen on järkevimmillään. Siksipä on hyvä jo etukäteen sekä harjoitella että asennoitua esimerkiksi tyyliin "oravaa ei väistetä". Niin ehkä jää se oravan väistäminen tekemättä silloin kun se pikku vipeltäjä sinne auton eteen säntää...

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Ohitus tehdään seuraavasti, järjestys riippuu auton tehoista... :)
    1. Kaasu pohjaan (tarpeen vaatiessa vaihdetaan ensin pienemmälle vaihteelle)
    2. Vetäistään ohi
    3. Palataan omalle kaistalle

    Homma käy nopeammin jos ollaan lähellä. Jos tuohon lisätään sellainen "lähestytään edellä ajavaa", menee ohitukseen turhan kauan aikaa. On huomioitava että usein nopeuseroa on vain vaikkapa kymmenen kilometriä tunnissa, sillä nopeudella sadankin metrin välin kuroonajaminen kestää varsin kauan.

    Kyllä nopeimmat ohitukset tehdään käyttämällä ns ohitusennakkoa eli kerätään vauhtia ennakkoon ja kun oletettu ohituspaikka tulee, niin ollaankin jo ohitettavan kulkuneuvon ohitse, kun teikärotta alkaa kirnuamaan myllystä heppoja käyttöön. Tämä vain on totuus ja en sille mahda mitään.

    Liikennesilmää tarvitaan erityisen paljon tämäntyyppisten ajosuoritteiden tekoon ja onnistuu myös mutkaisillakin teillä ohitukset paremmin sekä nopeammin ja turvallisemmin, kun ei tarvitse kykkiä vastaatulevien kaistalla kuin murto-osan siitä ajasta mitä itse ohitukseen käytät. Olet näemmä kyvytön kuvatunlaisiin suorituksiin. Sääli.

    Äänestä

  • The Rat kirjoitti:

    Siis mitä?

    On tie jossa on mutkia ja suoria. Suorilla voisi ohittaa, mutta sinun mielestäsi ei saa koska silloin joutuisi ajamaan hetken aikaa lähellä toista autoa? Olisihan se kivaa körötellä lappiin kuuttakymppiä jonkun karavaanarin perässä, mutta jos kerran turvallisesti ja laillisesti voi ohi mennä, niin miksi ei?

    Todellisuus ohittamisessa on kyllä teidän kahden mielipiteen välistä...

    Jos on vähän tehoa on aivan pakko ottaa se ennakko ja alkaa kiihdyttämään kaukaa (silloin kun se kurvi on aukeamassa suoralle). Eli kiihdytetään sieltä 50 m päästä kohden ohitettavaa kunnes nähdään että latua riittää ohitukseen. Käytännössä kyllä huomaa milloin on oikea hetki tehdä näin. Samalla se ohitettava tulee "yllätettyä" niin ettei se suomalaiskansalliseen tapaan rupea näyttämään turbovolvonsa kiihtyvyysherkkyyttä. Näin saadaan myös se riittävä nopeusero rinnalla ollessa, mikä lyhentää vastaantulijoiden kaistalla vietettävää aikaa.

    Sitten taas tehokkaalla autolla on aika yhden tekevää miten ohitettavaa vaanii. Nopea auto = varttimaili alta 16.5 sek tai 0-100 km/h alle 9 sek.

    Mutta ihan puskurissa vaaniminen on minusta typerää siksi että tällöin ohitettava on useimmiten näkemäesteenä.

    Äänestä

  • vielä kirjoitti:

    Että ootte mustavalkoisia ajattelultanne, en ole sanonut että väistän vaan jarrutan. Älkää kehitelkö päässänne ajatuksia miten toimin kun ette sitä pysty tekemään.

    kun se takanatuleva väistää sinua, ajaa päin puuta ja kuolee?

    Äänestä

  • mulle kirjoitti:

    selitäpä mulle vaikka esimerkillä miten minä siinä mielestäni siinä ihmisten tappamisessa onnistun niin vastaan sitten.ihan todella

    Ajat 100km/h tiellä. Perässäsi tulee tukkirekka ja sen takana henkilöauto. vastaan tulee linja-auto ja letka henkilöautoja. Tielle eteesi hyppii iloinen orava ja sinä lyöt jarrut pohjaan.
    Ensin tukkirekka ruhjoo autosi ja työntää sen vastaantulijoiden kaistalle suoraan linja-auton eteen joka väistöliikkeiden takia menettää auton hallinnan ja törmää myös rekkaan. Samaan kasaan tulee toinen vastaantulevista henkilöautoista. Toinen taas vastaantulevista henkilöautoista kerkeää väistää metsänpuolelle mutta osuu puuhun ja auto syttyy palamaan. Kuljettaja on puristuksissa penkinvälissä ja palaa elävältä autoonsa. Rekan takana tullut henkilöautoilija ei ehdi jarruttaa riittävästi vaan törmää rekan perään ja tukkirekasta lentänyt pölli ruhjoo hänet vasten takapenkkiä ja henki on mennyt.

    Linja-autossa olleilla 13v luokkaretkiläisistä suurin osa on tukkien tappamia ja muutama henkiin jäänyt on kriittisessä tilassa ja pahoin vammautunut.

    Orava säilyi hengissä.

    Äänestä

  • 12qwerty kirjoitti:

    joka tuhoaa koko universumin.

    Mitä jos eteen hyppisikin hirvi? Tapahtumaketju olisi täsmälleen samanlainen, paitsi että kohde on sellainen jota on pakko väistää. Olisikohan vika kuitenkin jossain muualla kuin siinä jarruttajassa?

    Hirvessä tai Oravassa ???

    Tottakait vikaa on perässäroikkujissa mutta suurin syy on siinä joka äkkiä jarruttaa havaitessaan oravan.

    Äänestä

  • 12qwerty kirjoitti:

    Hirvessä tai Oravassa ???

    Tottakait vikaa on perässäroikkujissa mutta suurin syy on siinä joka äkkiä jarruttaa havaitessaan oravan.

    Miten se, väistääkö joku oravaa, hirveä tai ihmistä voi vaikuttaa syyllisyytee? Joka vaihtoehto on yhtä vähän ennalta arvattava ja perseessä roikkuja ajaa perään siitä riippumatta väistetäänkö pyöräilijää vai koiraa. Kyllä se on yksinkeratisesti perässä roikkujan vika se peräänajo. Edelläajava ei voi määrätä miten lähellä toinen voi turvallisesti seurata. Se on perässä ajavan velvollisuus pitää etäisyys vaikka perseessä hiostajat yrittävätkin että edelläajava hoitaisi välin kuntoon ajamalla lujempaa.

    Äänestä

  • aslan mashadov kirjoitti:

    Jos joku vitun kamikaze orava juoksee auton eteen niin yli vaan. Se kuolisi muutenkin nälkään koska käpyjä on liian vähän. Kissoja yritän tarkoituksella ajaa ylitte koska ne ovat vapaata riistaa. Tuhoeläimiä ne on ja lisäksi ne naarmuttavat autoja istumalla konepellillä.

    Äänestä

  • aslan mashadov kirjoitti:

    Miten se, väistääkö joku oravaa, hirveä tai ihmistä voi vaikuttaa syyllisyytee? Joka vaihtoehto on yhtä vähän ennalta arvattava ja perseessä roikkuja ajaa perään siitä riippumatta väistetäänkö pyöräilijää vai koiraa. Kyllä se on yksinkeratisesti perässä roikkujan vika se peräänajo. Edelläajava ei voi määrätä miten lähellä toinen voi turvallisesti seurata. Se on perässä ajavan velvollisuus pitää etäisyys vaikka perseessä hiostajat yrittävätkin että edelläajava hoitaisi välin kuntoon ajamalla lujempaa.

    Suurin syyllinen on jarrunpainaja. Hänestä kaikki lähtee liikkeelle.

    Äänestä

  • 12qwerty kirjoitti:

    Suurin syyllinen on jarrunpainaja. Hänestä kaikki lähtee liikkeelle.

    Sinä ajaisit jarruttamatta hirven ylitse?

    Äänestä

  • Toni kirjoitti:

    Sinä ajaisit jarruttamatta hirven ylitse?

    Jotain järkeä saa myös käyttää. Puhe oli nyt vissiin vähän pienemmistä eläimistä. Esim koiraa/kissaa, oravia ja lintuja yms ei kannata väistellä . Hirvi on hiukan eriasia.
    Eikä sillonkaan pidä lyödä liinoja pintaan jos ei ole pakko.

    Äänestä

  • 12qwerty kirjoitti:

    Jotain järkeä saa myös käyttää. Puhe oli nyt vissiin vähän pienemmistä eläimistä. Esim koiraa/kissaa, oravia ja lintuja yms ei kannata väistellä . Hirvi on hiukan eriasia.
    Eikä sillonkaan pidä lyödä liinoja pintaan jos ei ole pakko.

    näille on mitään yrittää selittää.
    Eiväthän he tiedä minkä kokoisia eri eläimet ovat. Ehkäpä uulevat rassukat hiirtä suuremmaksi kuin hirvi.
    Varmaan samat tyypit ovat nähneet rusakoita eri puolella Suomea ja luulevat niitä kenguruiksi.

    Pikku-Ru on siis jo rantautunut Suomeen, seuraavaksi odotan havaintoa, jossa kerrotaan Tigrun ja Nasunkin koikkelehtivan jossakin suunnalla. Nalle-Puh tulee, kunhan ehtii;D

    Äänestä

  • sinulle kirjoitti:

    Miten yritän välttää mahdollisimman paljon sitä riskiä että en ehdi itse reagoida tai perässätuleva.

    -ajan aina max.tod.nopeutta nopeusrajoituksien mukaan

    -jos metsä on aivan kiinni tiessä tai lähellä ettei pientareita ole niin hiljennän todellisen vauhdin esim. 80 alueella n.70-75.
    Tarvittaessa esim pimeällä vielä siitäkin

    -minut saa ohittaa jo toivonkin sitä sillä jos joku ajaa aivan perseeseen kiinni niin riippuen tilanteesta nostan heti jalan kaasulta ja hiljentelen sentakia jos esim. hirvi pomppaa tielle niin säästyy se takanatulijakin kovin pahoilta vammoilta. Tätähän se puskurissa roikkuja ei tajua vaan kiroilee vaan.
    kannattaisi älytä jäädä siihen pienen matkan päähän niin ohitukseen kiihdytyskin onnistuisi paremmin.

    -näytän vilkulla ja jopa hiljennän jos esim rekka lähtee ohitukseen koska en todellakaan hyväksy huonolla näkyvyydellä sitä että rekka ajaa perässä kiinni. Silloin hiljennän vauhdin välittömästi jos se kuski on niin nuija että välittämästi alkaa ajaa perässä eikä odota sopivaa paikkaa ohitukseen jota siis helpottaisin.

    -hiljentelen maaseututeillä ennen mutkia ja mäkiä koska haluan varautua yllätyksiin.

    Ajotietokonetta katsoessani se ilmoittaa viimeisen 9000 km osalta keskinopeudeksi 76km/h Siihen sisältyy moottoritieajoa n.6000km nopeudella 85-90km/h
    ja loput hitaampia teitä.

    Eikä minun perässäni ole koskaan ollut ruuhkia.
    Hyvin ne näyttävät ohi menevän että turha väittää tientukoksi (kiitos varmastikin rauhallisen ja ennakoivan ajotyylini jolloin kiireisemmät painelee välittömästi ohi kun näkevät raon).

    Ps. olen ajanut 30 vuotta, ei koskaan kolaria eikä muutakaan probleemaa ainakaan vielä.

    ajotyylissäsi olekaan vikaa, kun kerran päästät ohi. Tientukoiksi sanoisin sellaisia kuskeja, jotka tahallaan hidastelevat edessä, ja kun lähtee ohitukseen, niin yhtäkkiä se kaasupoljin löytyykin sieltä ja vauhti kiihtyy.

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    näille on mitään yrittää selittää.
    Eiväthän he tiedä minkä kokoisia eri eläimet ovat. Ehkäpä uulevat rassukat hiirtä suuremmaksi kuin hirvi.
    Varmaan samat tyypit ovat nähneet rusakoita eri puolella Suomea ja luulevat niitä kenguruiksi.

    Pikku-Ru on siis jo rantautunut Suomeen, seuraavaksi odotan havaintoa, jossa kerrotaan Tigrun ja Nasunkin koikkelehtivan jossakin suunnalla. Nalle-Puh tulee, kunhan ehtii;D

    Hyvin sanottu :)

    No hei teille tuntuu olevan turha esittää sitä pointtia että tiellä voi hypätä isompiakin otuksia ja pakko väistää tai jarruttaa äkillisesti. Takana olevan pitää joka tapauksessa väistää etummaista, jos on liian lähellä niin tulee kolari. Capish?

    Siihen en ole ottanut kantaa että minkä kokoisen elikon yli ajaisin, enkä ota.

    Turvavälin pitää olla sellainen että jos hirvi hyppää etummaisen eteen ja se pistää liinat kiinni niin et aja perään.

    Se että millaista eläintä etummainen väistää on kolarin kannalta toissijainen juttu.

    vähän ennen hotelli Haagaa ihmettelin kun noin 100m edellä ajanut pysähtyy niin että molemmat kaistat oli tukossa. Näkyvyys oli hyvä joten tiesin että hirvi se ei ole. Vauhtia oli 80km/h tai sanotaanko 22m sekunnissa joten matka lyheni nopeasti. Vielä kun reagointiin meni muutama hassu sekunti kun ajattelin että mitä helv... toi tekee, niin melko täpärästi se meni. Takana tullut joka piti kivasti turvaväliä tuli pyörät lukittuna viereen. No sitten sen kusipään edestä kävelee 1 sorsa tien yli. Silloin oli onnea mukana. Ajattelin että harmi ettei ollut haulikko mukana, olisin posauttanut sorsan heti. No ehkä sain sen sitten syksyllä mutta että yhden vitun sorsan takia joku varantaa liikennettä noin.

    Äänestä

  • tajua kirjoitti:

    sitä että voit varautua siihen ohitukseen alkamalla sen kiihdytyksen sopivasti ennenkuin se viimeinen vastaantuleva on tullut ja näin sinulla on jos huomattavsti enemmän vauhtia kun ampaiset ohitukseen.
    Näin se opetaan autokoulussakin.

    Kun et edes tota tajua tai ei ole sinulla ole edes sitä liikennesilmää ja syvyysnäköä mitä tuohon vaaditaan niin en enää ihmettele näitä juttuja.

    Kokeileppa sinäkin ohittaa joskus, niin huomaat kuinka ärsyttävää on yrittää ennakoida ohitusta.Elikkä mutkassa ottaisit edelläajavaa kiinni ja toivoisit että suoran alkaessa ei olisi vastaantulijoita.Eipä onnistu.Ja taas ollaan takakontissa kiinni.
    Sitten kun vapaa suora löytyy niin ohitettava laittaa vilkun päälle oikealle.Jättäydyn kauemmas ja ajattelen ettei tarvitsekaan ohittaa koska edelläajava kääntyy päätieltä pois.Mutta eihän se minnekään käänny, haaveilee vaan olevansa rekkakuski.
    Mikähän siinä on niin vaikeaa kun näkee jonkun lähestyvän takaa, siirtyä ajokaistan oikeaan reunaan ja säilyttää vaan oma tasainen nopeutensa.Kyllä minä huolehdin ohituksesta, koska ilmeisesti ajan nopeammin koska olen sinut kerran saavuttanut.Itse en aja ylinopeutta.
    Ja vielä teille jotka muodostatte jonot.Kun saavutatte hitaamman ajoneuvon, menkää ohi tai jos ette uskalla ohittaa tai ehkä käännytte kohta pois päätieltä, jättäkää 500 metrin väli edelläajavaan, niin minun ei tarvitse ohittaa kerralla mitään jonoa.
    Hyvää kesää.

    Äänestä

Autokoulussa jo opetettiin ettei äkkijarrutuksia tehdä turhan takia - ja koiraa pienemmät alkavat sitä olla. Liikenteen kannalta.

Toinen asia tietysti on jos tietää ettei takana ole ketään lähietäisyydellä, ja kaikkihan me tiedämme missä lähimmät autot ovat? koko ajan? Ainakin minä pyrin tietämään ja aika harvoin tulee yllätyksiä...

Lisäetuna sekin että kaistanvaihdot, yms. hoituvat ripeästi kun ei tarvitse hirvittävästi miettiä mihin väliin menisi...

Kyllä se minusta menee jarruttajan piikkiin jos oravan takia rysähtää. Saattaapi olla että poliisikin sakottaa (molempia) liikenteen vaarantamisesta...

Äänestä
  • että menee mutta sittenhän menee jos niin on.

    Äänestä

  • Ajatko muuten mielelläsi toisen perässä 10metrin päässä kärkkyen ohitupaikkaa. Et varmaankin.
    Entäpä tykkäätkö jos minä ajan 10 metrin päässä perässäsi ja kärkyn siinä 2 kilometriä ohituspaikkaa? Et varmaan siitäkään.

    Että eiköhän me nyt kaikki myönnetä että se perässäroikkuminen ei ole kenellekään mukavaa eikä turvallista eikä järkevää.
    Kun jättää sopivan välin niin pääsee paljon varmemmin ja turvallisemmin ohi kun paikka tulee.

    Äänestä

  • myksiä... kirjoitti:

    Ajatko muuten mielelläsi toisen perässä 10metrin päässä kärkkyen ohitupaikkaa. Et varmaankin.

    > Ajatko muuten mielelläsi toisen perässä 10metrin päässä kärkkyen ohitupaikkaa.

    Mielummin siinä kuin sadan metrin päässä. Kyllä.

    > Entäpä tykkäätkö jos minä ajan 10 metrin päässä perässäsi ja
    > kärkyn siinä 2 kilometriä ohituspaikkaa?

    Ei yleisesti ottaen häiritse minua. Teen jopa tilaa jos näyttää siltä että pystyn/tarvitset. Harvoin tätä kuitenkaan tapahtuu - ne jotka perässäni kärkkyvät ohituspaikkaa ajavat yleensä aika kovaa ylinopeutta ja menevät suhteellisen nopeasti ohi - tai sitten on ruuhka-aika ja nuo menevät ohi vielä nopeammin ja kerjäävät ikävyyksiä.

    > Että eiköhän me nyt kaikki myönnetä että se perässäroikkuminen ei
    > ole kenellekään mukavaa eikä turvallista eikä järkevää.

    Niinpä. Ohi vain mahdollisimman nopeasti. Ja nostetaan kaikki nopeus järkeväksi niin ei tule ihmisiä roikkumaan perään.

    > Kun jättää sopivan välin niin pääsee paljon varmemmin ja
    > turvallisemmin ohi kun paikka tulee.

    Jeps. Sopiva väli on noin 0,5-1 sekuntia.

    Asenteellasi varustetut ihmiset juuri joutuvat esim. talvisen myräkän kaltaisiin kolareihin. Luotatte siis aivan liikaa siihen että mitään yllättävää ei satu.

    Jos kerran ajat mielelläsi siinä 10 m päässä kärkkyen ohituspaikkaa niin varmastikin sitten hyväksyt sen että toheloit ollessasi niin lähellä kun teen äkkijarrutuksen peuran juostessa eteeni.
    Että turha sitten tulla huutamaan että mitä vittua jarruttelet....

    ps. kukaan ei muuten mitään 100 metristä, vaan vaikka 20-30m olisi paljon parempi.

    Siis jos sun edellä ajava jarruttaa hiirtä tai peuraa, sillä ei ole mitään merkitystä kumpaa se jarruttaa. Joka tapauksessa sinun tulisi pystyä pysäyttämään autosi ennen kuin kolahtaa edellä ajavan perään, eikö?

    Äänestä

  • jatkoa kirjoitti:

    Kuvitellaan tilanne että on yhtenäinen jono ja paljon vastaantulijoita joten sinäkin joudut ajamaan jonossa etkä pääse ohi. Minä tulen perässäsi täysperävaunulla ja pidän koko ajan sen 10 metriä väliä ja nopeutta on rajoitin tappiin asti a edessäsi on myös täysperävaunu.

    Ootpa aika ihme jätkä jos sekään ei sinua häiritse jos hiillostan siinä takana .....

    Eihän minua paljon satu jos alle jäät. Tunnen olevani aika turvassa rekan nupissa.

    > Asenteellasi varustetut ihmiset juuri joutuvat esim. talvisen myräkän kaltaisiin kolareihin.

    Jos tarkoitat näitä useamman auton ketjukolareita viime talvena, syynä oli nopeasti muuttuneet ajo-olot (hetkessä pito lähes nollaan ja näkyvyys täysin nollaan), joihin ei siis auttanut normaali turvaväli.

    Lisättäköön että olen jo useamman vuoden autoa ajanut, hyvinkin pahoissa keliolosuhteissa, enkä ole tähän mennessä varsinaiseen kolariin päätynyt (kerran peruutin puuta päin mökkitiellä, nolottaa). Ehkä tässä on sekin että hyvä kuski osaa huomioida myös ajokelin ja käyttäytyä sen mukaan.

    > Jos kerran ajat mielelläsi siinä 10 m päässä kärkkyen ohituspaikkaa niin
    > varmastikin sitten hyväksyt sen että toheloit ollessasi niin lähellä
    > kun teen äkkijarrutuksen peuran juostessa eteeni.

    Hyväksyn toki.

    Tosin epäilen etten tuossakaan tilanteessa toheloisi, mutta voihan sitä tuolla liikenteessä sattua...

    > Että turha sitten tulla huutamaan että mitä vittua jarruttelet....

    En tietenkään. Jos ihan kiusallasi tuon tekisit niin tilanne olisi toinen... Vaikka enpä varmaan silloinkaan huutamaan kävisi, ei kuulu tapoihin.

    > ps. kukaan ei muuten mitään 100 metristä, vaan vaikka 20-30m olisi paljon parempi.

    p.s. Henkilö joka tuon kymmenen metriä otti puheeksi oli nimeltään myksiä. Sitä ennen puhuttiin vain perässä roikkumisesta, mikä siis tarkoittaa käsittääkseni mitä tahansa, paitsi autokoulun suosittelemaan "kolme sekuntia", vai mikä se nyt onkaan matkaa. Kymmenen metriä on tietyillä nopeuksilla aivan hyväksyttävä turvaväli. Niin on myös 20-30 metriä. Vastustin sitä että ajetaan puoli kilometriä takana kuudenkympin alueella ja sitten lähdetään ohittamaan kun tulee ensimmäinen viiden kilometrin suora (jos näkyvyys on tarpeeksi hyvä).

    Äänestä

  • jatkoa-unohtui kirjoitti:

    Kuvitellaan tilanne että on yhtenäinen jono ja paljon vastaantulijoita joten sinäkin joudut ajamaan jonossa etkä pääse ohi. Minä tulen perässäsi täysperävaunulla ja pidän koko ajan sen 10 metriä väliä ja nopeutta on rajoitin tappiin asti a edessäsi on myös täysperävaunu.

    Ootpa aika ihme jätkä jos sekään ei sinua häiritse jos hiillostan siinä takana .....

    Eihän minua paljon satu jos alle jäät. Tunnen olevani aika turvassa rekan nupissa.

    Voisihan tuo haitata.

    Tässä kai kuitenkin keskusteltiin normaalista liikenteestä, ei tuollaisesta kiusanteosta (= tullaan persuuksiin roikkumaan vaikka ohittaminen onkin mahdotonta).

    Voipi olla että häiritsisi hetken, mutta ei niin paljoa kuin sinua siellä täysperävaunussasi hetken kuluttua. :)

    Äänestä

  • jatkoa kirjoitti:

    Asenteellasi varustetut ihmiset juuri joutuvat esim. talvisen myräkän kaltaisiin kolareihin. Luotatte siis aivan liikaa siihen että mitään yllättävää ei satu.

    Jos kerran ajat mielelläsi siinä 10 m päässä kärkkyen ohituspaikkaa niin varmastikin sitten hyväksyt sen että toheloit ollessasi niin lähellä kun teen äkkijarrutuksen peuran juostessa eteeni.
    Että turha sitten tulla huutamaan että mitä vittua jarruttelet....

    ps. kukaan ei muuten mitään 100 metristä, vaan vaikka 20-30m olisi paljon parempi.

    Tulipahan tänään muuten mitattua eräs juttu.

    Pysäköin autoni tasaisella maalla. Poikani lähestyi Skanian nupilla ryömimisvauhtia takaa. Sovittu oli, että sillä hetkellä vilautan oikeata vilkkua kun en peilistä enää näe ollenkaan rekan tuulilasia vaan ainoastaan siitä alaspäin, ja silloin poika pysäyttää. Näin tehtiin.
    Mittasimme sitten välimatkan, sitä oli liki 29 metriä. Eli ei mitään 2 metriä, kuten täällä on niin useasti väitetty.

    Niin ja autoni ei ole matala, vaan sivuprofiililtaan vielä nousee taaksepäin. Jos olisi matalampi auto, olisi välimatka vieläkin suurempi.

    Äänestä

  • t.bone kirjoitti:

    Siis jos sun edellä ajava jarruttaa hiirtä tai peuraa, sillä ei ole mitään merkitystä kumpaa se jarruttaa. Joka tapauksessa sinun tulisi pystyä pysäyttämään autosi ennen kuin kolahtaa edellä ajavan perään, eikö?

    Kukaan ei voi olettaa perässäajavan nähneen hiirtä, toisin on peuran ollessa kyseessä. Jos tosiaan etummainen vetää liinat kiinni hiiren vuoksi ja peräänajo tapahtuu niin ei muuten pääse päänsilityksellä jarruttajakaan.

    Tieliikennelaissa kielletään turhat jarrutukset. Näistä hiirien ja oravien vuoksi tapahtuneista jarrutuksista ja niistä johtuneista peräänajoista on ennakkotapauksia valtavasti. Mutta jos et usko niin voithan aina kokeilla. Epäilenpä, ettet kehtaisi kertoa täällä jos autosi muuttuisi hiiren vuoksi sedanista Smartiksi.

    Sun kannattaa ainakin pitää superkasko autossasi:D

    Äänestä

  • myksiä... kirjoitti:

    Ajatko muuten mielelläsi toisen perässä 10metrin päässä kärkkyen ohitupaikkaa. Et varmaankin.
    Entäpä tykkäätkö jos minä ajan 10 metrin päässä perässäsi ja kärkyn siinä 2 kilometriä ohituspaikkaa? Et varmaan siitäkään.

    Että eiköhän me nyt kaikki myönnetä että se perässäroikkuminen ei ole kenellekään mukavaa eikä turvallista eikä järkevää.
    Kun jättää sopivan välin niin pääsee paljon varmemmin ja turvallisemmin ohi kun paikka tulee.

    että jos jäyttäätyy liikaa niin tilanne muuttuu kun olet 10m päästä jolloin joudut jarruttamaan. Mä ajelen aina puskuriin kiinni ja sitten kaasu pohjaan ja hui olen ohittanut nopeammin kuin sinä joka vielä kiihdytät siellä takana.

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    Kukaan ei voi olettaa perässäajavan nähneen hiirtä, toisin on peuran ollessa kyseessä. Jos tosiaan etummainen vetää liinat kiinni hiiren vuoksi ja peräänajo tapahtuu niin ei muuten pääse päänsilityksellä jarruttajakaan.

    Tieliikennelaissa kielletään turhat jarrutukset. Näistä hiirien ja oravien vuoksi tapahtuneista jarrutuksista ja niistä johtuneista peräänajoista on ennakkotapauksia valtavasti. Mutta jos et usko niin voithan aina kokeilla. Epäilenpä, ettet kehtaisi kertoa täällä jos autosi muuttuisi hiiren vuoksi sedanista Smartiksi.

    Sun kannattaa ainakin pitää superkasko autossasi:D

    Missään en ole sanonut että minä jarruttaisin kyseisessä tilanteessa. Fakta vain on se, että yhtä lailla tielle voi hypätä isohko koira takana tulevan huomaamatta ja etummainen lyö liinat kiinni. Takana tulevan on pidettävä sellainen turvaväli että ei aja perään.

    Äänestä

"Se on oikeastaan ihan kunnia-asia minulle että en tee etummaisen oloa tukalaksi sillä tavoin että sen tarttisi miettiä tulenko perään jos jotain sattuu."

Sama homma, siksi ajankin aina ylinopeutta sen verran että taakse muodostuu turvaväli ja yhtään sorsaakaan ei ole jäänyt alle.

Äänestä
  • Tuohan on se toinen tapa, tosin hieman riskialttiimpi esim hirvien vuoksi. Vähän niinkuin vakuutusmaksu tuntuu turhalta kun ei ole 20 vuoteen mitään sattunut.

    Sitten kun sattuu se hirvi kerran tulemaan sopivassa paikassa eteen niin ehkä tulee se maksun paikka niistä ylinopeuksista, ehkä ei. Riski on kuitenkin olemassa huomattavasti suurempi.

    Äänestä

niin ei tarvii jarrutella...
ennemmin lainsuojaton kissa hengiltä kuin autollinen ihmisiä...vai saako ihmisen tappaa enemmin kuin kissan joka pitäisi olla kiinni..
ihmiset on autoissa (suurin osa )kiinni eli antaa palaa yli vaana orkki oravat ja muurahaiset (poltto tai sokeri )

Äänestä
  • Sanon sen uudelleen tähänkin kohtaan:

    Siis jos sun edellä ajava jarruttaa hiirtä tai peuraa, sillä ei ole mitään merkitystä kumpaa se jarruttaa. Joka tapauksessa sinun tulisi pystyä pysäyttämään autosi ennen kuin kolahtaa edellä ajavan perään, eikö?

    Yhtä yllättävästi edellä ajava voi jarruttaa isompiakin tiellä olevia kohteita kuin hiiriä, mutta takana tulevan pitäisi pystyä silti jarruttamaan ettei myös hän aja samaan kasaan.

    Äänestä

  • t.bone kirjoitti:

    Sanon sen uudelleen tähänkin kohtaan:

    kannattaa laittaa hätävilkut päälle sen jälkeen, koska ilman jarruvalojen palamista, muut eivät ehkä huomaa ajoissa, että joku on pysähtynyt.

    Äänestä

  • t.bone kirjoitti:

    Sanon sen uudelleen tähänkin kohtaan:

    Siis jos sun edellä ajava jarruttaa hiirtä tai peuraa, sillä ei ole mitään merkitystä kumpaa se jarruttaa. Joka tapauksessa sinun tulisi pystyä pysäyttämään autosi ennen kuin kolahtaa edellä ajavan perään, eikö?

    Yhtä yllättävästi edellä ajava voi jarruttaa isompiakin tiellä olevia kohteita kuin hiiriä, mutta takana tulevan pitäisi pystyä silti jarruttamaan ettei myös hän aja samaan kasaan.

    Varsinkin, jos kyseessä on ollut jokin oravan kokoinen pieni jyrsijä. Liikenteen perusajatuksiin kuuluu ennalta-arvattavuus, josta tuskin kovinkaan moni ei ole kuullut.
    Ei ole tiellä liikkuvalle henkilölle mitenkään ennalta-arvattavaa lähes lukkojarrutuksen omaiset suoritukset ilman mitään näkyvää syytä. Voisin väittää, että takana ajava henkilö ei edes näe koko oravaa tapahtuman aikana ja tapahtuma on ollut hänelle täysin ennalta-arvaamaton.
    Suositeltavalla turvavälillä, noin 40 metriä, ei yhteentörmäykseltä voida välttyä, jos edellä ajava henkilö tekee voimakkaan jarrutuksen pysädyksiin.

    Mutta mitäs me näistä. Käräjillä kyllä ratkotaan nää hommat. Ei tää meidän kinastelu täällä minhinkään johda. Keskustelua vaan on niin mukava käydä.

    Äänestä

  • arvattavuus kirjoitti:

    ei näe keskikokoista koiraakaan välttämättä koko tapahtuman aikana. Eikä välttämättä edes hirveäkään pakettiauton takaa...

    Äänestä

ainut mikä häiritsee on nimim,12gwerty jolla on asiasta kuin asiasta hyvin poikkeavat mielipiteet,sanoisin suorastaan sairaita.Toivoisin hänenkin joskus kasvavan aikuiseksi,jonka myötä voisi olettaa,että järki kasvaisi iän myötä.

Äänestä

Jos sorsaperhe kävelee tien yli pysähdyn vähän matkan päästä ja menen poimimaan paistin veks. Pienet poikaset maistuvat oikein maukkailta. Kerran yks kissa kolautti pään pakoputkeen. Jäi henkiin ja vaikutti ihan ok:lta. En ollut ihan varma joten otin rengasraudan ja komautin kissaa päähän. Omistaja kiitteli kun tulin kertomaan että kissa jäi auton alle.

Äänestä
  • komauttamaan sinua rengasraudalla päähän?

    Äänestä

Minulla ei kyllä kaasupoljin nouse juuri minkään eläimen takia. Kuolleista poroista tehdään käristystä ja hirvipaistitkin otetaan mielihyvin vastaan. Pikkueläimet myydään Etelä-Suomen maahanmuuttajien ravintoloihin nimimerkki kuninkaille ja muillekin syötettäväksi.

Äänestä

...tilanteet on pakko ottaa huomioon.

Itse olen todella eläinrakas,sen tietää jokainen,joka meidän kodin ovesta sisään astuu :)
Eikä ole onneksi tilanteita tullut,että olisin eläimen päälle joutunut ajamaan!!!

Jos nyt kuitenkin otetaan eteen tilanne,että on esim.talvikeli, allani 22 pyörää, massaa 48ton.
Eteen tulee jänis,on aivan varmaa,että jarrutusta ei tehdä voi ja toisaalta,hyödytönhän se olisi.
Talvikelillä äkkijarrutuksessa perävaunu lähtee kurkkiin taatusti vastaantulevien kaistalle tai mahdollisesti vien satojen tuhansien eurojen vehkeet ja lastit metsähallituksen puolelle jäniksen takia ja vaarannan oman ja mahdollisesti muiden tielläliikkuvien hengen. Ei tule kuuloonkaan,sen verran on pakko olla vastuuta päässä ja mietittävä kokonaisuus järjellä!!
Entäs hirvi???
En väistä sitäkään,samasta syystä. Kuulostaa varmaan aika uskomattomalta,mutta on ainoa oikea ratkaisu!! Hätäjarrutuksella ei vehkeitä saa kuin metsään tai vastaan tulevia päin. Eli niin paljon hiljennän kuin se tilanteen mukaan on mahdollista turvallisesti tehdä ja sitten päin.
Ainoa mikä hajoaa,on maski ja sen takana olevat laitteet eli tod.näk.matka katkeaa,mutta kustannukset ovat erittäin pienet verrattuna siihen,että rymistän koko junan metsään.

Henkilöautolla väistän,mikäli se on mahdollista turvallisuus huomioon ottaen eli vilkaisu sinne taustapeiliin kertoo jälleen kerran kokonaistilanteen.
En katso olevani teiden "ritaritar",jos pelastan pupujussin ja vaarannan samalla hetkellä muiden ihmisten hengen.

Äänestä
  • Eläinaktivisteille yksi tuntematon eläin on ihmishenkeä kalliimpi. Ajamalla oravan yli säästyy muutama pikkulintu kun on yksi orava vähemmän joka ryöstää pesiä.

    Äänestä

  • Olet oikeassa, mutta samasta syystä pelkään jos rekka tulee aivan perään kiinni (varsinkin pimeällä mutkaisella, mäkisellä keskisuomen tiellä).
    Näillä teillä ajan aina hiljaa, ja annan merkin rekalle heti kun tulee paikka ohittaa.
    Kun ajaa h-autoa niin ainakin minä pelkään senverran sitä hirveä että en halua siihen ainakaan satasta törmätä.

    Sitten kun mulla olis rekka alla niin eihän muakaan pelottais niin paljoa.
    Valitettavasti toiset kuskit ajaa aivan valehtelematta noin 5-7 metrin päähän heti kun saavuttavat. Luulisi heillä olevan tie tuttu ja olettaisi että hieman odottaisi sitä ohituspaikkaa.

    Tosin mistä hekään tietävät että juuri minä olen se kuski joka mielellään heidät ohi auttaa.
    Esimerkiksi nelostie heinolasta sysmän ja hartolan ohi joutsaan on pimeällä syksyisellä ilmalla melkoista "sokkona" ajoa enkä silloin henkilövaunulla aja pätkääkään yli sen 80 kympin.

    Isot autot toki haluavat kerätä vauhtia mäkiin ja se heille suotakoon.

    Joitakin kuskeja siellä väliin on jotkas tekee aivan "murhanhimoisia" ohituksia joita en hyväksy. Varsinkaan kun ne tehdään niin että ei edes puolta minuuttia pystytä olemaan perässä ohituspaikkaa odottamassa

    Äänestä

  • asiallinen kirjoitti:

    Olet oikeassa, mutta samasta syystä pelkään jos rekka tulee aivan perään kiinni (varsinkin pimeällä mutkaisella, mäkisellä keskisuomen tiellä).
    Näillä teillä ajan aina hiljaa, ja annan merkin rekalle heti kun tulee paikka ohittaa.
    Kun ajaa h-autoa niin ainakin minä pelkään senverran sitä hirveä että en halua siihen ainakaan satasta törmätä.

    Sitten kun mulla olis rekka alla niin eihän muakaan pelottais niin paljoa.
    Valitettavasti toiset kuskit ajaa aivan valehtelematta noin 5-7 metrin päähän heti kun saavuttavat. Luulisi heillä olevan tie tuttu ja olettaisi että hieman odottaisi sitä ohituspaikkaa.

    Tosin mistä hekään tietävät että juuri minä olen se kuski joka mielellään heidät ohi auttaa.
    Esimerkiksi nelostie heinolasta sysmän ja hartolan ohi joutsaan on pimeällä syksyisellä ilmalla melkoista "sokkona" ajoa enkä silloin henkilövaunulla aja pätkääkään yli sen 80 kympin.

    Isot autot toki haluavat kerätä vauhtia mäkiin ja se heille suotakoon.

    Joitakin kuskeja siellä väliin on jotkas tekee aivan "murhanhimoisia" ohituksia joita en hyväksy. Varsinkaan kun ne tehdään niin että ei edes puolta minuuttia pystytä olemaan perässä ohituspaikkaa odottamassa

    ...että hirveen törmääminen rekalla on aivan eri asia kuin henkilöautolla.
    Itselläni on se pelko,että jos niin käy, on aina mahdollista,että vastaan tulee juuri samalla hetkellä henkilöauto ja hirvi paiskaantuu sitä vasten. Yleensä toki vastaantulevat näkevät tilanteen ja osaavat toimia oikein; hiljentäen ja sivuun väistäen. Poikkeuksetta nimittäin henkilöautoilijat ovat olleet "ajan tasalla". Olen kolme kertaa joutunut "läheltä piti tilanteeseen" ja nostan hattua vastaantulleille.

    Ongelman muodostaa rekkakuskit,jotka tosiaankin tulevat takapuskuriin kiinni roikkumaan ja jos se hirvi henkilöauton eteen sillä hetkellä hyppää, tulos on aivan selvä!!!
    En voi tajuta,mikä meidän ammattikunnassa osaa porukkaa vaivaa,kun tiedon puutteesta ei ole kyse!
    Jokainen meistä rekkakuskeista tietää,mitä tapahtuu,kun takapuskuriin kiinni ajat ja sitten pitäisi saada vehkeet pysähtymään. Välinpitämättömyyttähän se nyt ainakin on,mutta onko toinen syy sitten tuudittautuminen siihen uskoon,että ei itselle mitään tollaista tapahdu.
    En sano,etteikö ole aivan normaalia,että nopeudet ja välimatkat "elävät",mutta jos se yhdistelmä takapuskurissa maantienopeuksilla roikkuu, niin jokin mättää ja pahasti!!!

    Asennekasvatusta? Itse olen käynyt REAK-koulutusosuuden (raskaan kaluston ennakoivan ajon koulutus),mutta ne asenteet,jotka ovat vuosikausien aikana päähän pinttyneet,on todella vaikea saada muuttumaan, valitettava tosiasia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sakkia kirjoitti:

Taitaa olla suuri osa täällä melko murhanhimoista ja tunteetonta sakkia kun ehdotetaan että koiraa pienemmät saa surutta ajaa päälle.
Tehän ootte ihan pohjasakkaa ihmisinä.

Minä jarrutan jos vaikka orava menee tien yli, tulee siitäkin senverran paha mieli.

Ja kyllä senverran pitää väliä olla että takanatulija ehtii varautua.
Minä pidän ainakin aina niin paljon väliä että kerkeen varmasti pysähtyä jos edelläoleva lyö jarrut kiinni.
Se on oikeastaan ihan kunnia-asia minulle että en tee etummaisen oloa tukalaksi sillä tavoin että sen tarttisi miettiä tulenko perään jos jotain sattuu.

Ps.osoittaa kylmää luonnetta jos vaikka kissan tai muun pienen eläimen yli ajaa sentakia että se takanatulija ei sitten ajaisi perään.Niissä tilanteissa ei edes ehdi katsoa tuleeko takana joku vaan se jarrutus on automaattinen reaktio.

Toisilla se eläimen yli ajaminen taitaa olla se vastaava "automaattinen reaktio"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu