Purra tulee ja puree eläkkeesi tuhannen päreiksi. Oletko valmis?
Jos et ole kuitenkaan vielä valmis lähtemään toispuoleisen riemuihin pakoo Purraa, niin käväisepä kuitenkin antamassa äänesi tulevissa vaaleissa. Ensimmäin tilaisuus tulee jo pian. Siinä voi antaa muikkarin tälle eläkeläisiä vainoavalle puolueelle. Voit näin astua kerran opettajaan rooliin, jos et ole varsinainen opettaja.
Vähän jeesustelua
28
253
Vastaukset
- Anonyymi
Juurikin näin!
Moni eduskuntapersu on paniikissa ja tyrkyllä Brysselin hillotolpille, koska tietää, että seuraavissa eduskuntavaaleissa menettää paikkansa . Pidetään huoli, ettei valita petossuomalaisia enää yhteenkään konklaaviin.- Anonyymi
Olen mukana hankkeessa.
Ei ääntä persuille. Tosin en ole koskaan aiemminkaan persuja äänestänyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen mukana hankkeessa.
Ei ääntä persuille. Tosin en ole koskaan aiemminkaan persuja äänestänyt.Purra syäää mun eläkkeet :(
* rousk * - Anonyymi
On aina yhtä koomista kuinka sinä miljoonanikki mielibidee "unohdat" nikkisi aina kun aloitat keskustelun itsesi kanssa muistaen sen nikin kun vastailet itsellesi mielikuvan luomiseksi että keskustelijoita olisi enemmän kuin yksi,,😂😂 Saaden kaikilla palstoilla yhdet ja samat itkupotkuraivarit kun yksinpuhelujasi häiritään aiheena,, yllätys yllätys,, persujen perään itkeminen. Ja kun saalis ei ui trollin pyydyksiin sinä alat raivoamaan viesteille jotka olet kirjoittanut itse,,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen mukana hankkeessa.
Ei ääntä persuille. Tosin en ole koskaan aiemminkaan persuja äänestänyt."Ennen natsit juoksi mamujen perässä niitä potkimassa nykyisin ne juoksee persujen perässä vasara kädessä."
...ja puolueesta pihalle potkittu ääliöoikeistolainen vainoaa&mustamaalaa persuja pakkomielteisesti 18-22h/365vrk vuodessa suoli24:lla Iuotsinpestin suojista ("Roskaväellä on roskaväen huvit"). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On aina yhtä koomista kuinka sinä miljoonanikki mielibidee "unohdat" nikkisi aina kun aloitat keskustelun itsesi kanssa muistaen sen nikin kun vastailet itsellesi mielikuvan luomiseksi että keskustelijoita olisi enemmän kuin yksi,,😂😂 Saaden kaikilla palstoilla yhdet ja samat itkupotkuraivarit kun yksinpuhelujasi häiritään aiheena,, yllätys yllätys,, persujen perään itkeminen. Ja kun saalis ei ui trollin pyydyksiin sinä alat raivoamaan viesteille jotka olet kirjoittanut itse,,
Ei ole mikään penaalin terävin kynä tämä sinimustia ihaileva trolli joka tekee vuoden jokaisena päivänä s24:lla kaikille enemmän kuin selväksi kuinka persut eivät ole natseja vaan persuista pihalle potkittujen natsien vihan ja vainon ykköskohde. Mamujen ja vihervasuri mamuhalaajien sijaan..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On aina yhtä koomista kuinka sinä miljoonanikki mielibidee "unohdat" nikkisi aina kun aloitat keskustelun itsesi kanssa muistaen sen nikin kun vastailet itsellesi mielikuvan luomiseksi että keskustelijoita olisi enemmän kuin yksi,,😂😂 Saaden kaikilla palstoilla yhdet ja samat itkupotkuraivarit kun yksinpuhelujasi häiritään aiheena,, yllätys yllätys,, persujen perään itkeminen. Ja kun saalis ei ui trollin pyydyksiin sinä alat raivoamaan viesteille jotka olet kirjoittanut itse,,
Heitä persu voltti.

Ota nyt jo putlerin ja trumplerin pilit pois suusta niin on helpompi olla!
- Anonyymi
EU-vaaleilla ole mitään vaikutusta suomalaisiin eläkeläisiin.
- Anonyymi
EU -vaaleissa on syytä putsata bersu helppoheikit takaisin esson baareihin öykkäröimään
- Anonyymi
EU vaaleilla on se merkitys, että natzeja ei sinne tarvita, ei tätä mitä Suomessa nyt on nähty.
- Anonyymi
No ei tietenkään ole, mutta antaa persujen niin kuvitella. Luulevat ne paljon muutakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EU vaaleilla on se merkitys, että natzeja ei sinne tarvita, ei tätä mitä Suomessa nyt on nähty.
Ei tarvita ei mutta onneksi teillä sinimustilla menee eurovaalitkin samalla kaavalla kuin ek vaalitkin = Ei ensimmäistäkään ehdokasta läpi 😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EU -vaaleissa on syytä putsata bersu helppoheikit takaisin esson baareihin öykkäröimään
Kyllä sieltä esson baarista eurovaalien jälkeen löytyy te persuista pihalle natsit jotka itkeä tuherratte Soinin kanssa teidän jäädessä rannalle ruikuttamaan Tynkkysten jne. mennessä heittämällä läpi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EU -vaaleissa on syytä putsata bersu helppoheikit takaisin esson baareihin öykkäröimään
Että he voivat sieltä tulla taas seuraavaan eduskuntaan?
Mielipidepunikit sinne Teboilin baareihin joutavat.
- Anonyymi
Ottaapas se ap:lla luonnon päälle kun Soinilla meni taas pupu pöksyyn eikä lähde ehdolle eurovaaleihin. 😂😂😂😂😂😂 Itkee Soinin tavalla persujen perään jonka ohi meni viimeinen juna Brysseliin herran jäädessä asemalle katselemaan kuinka perävalot katoaa näkyvistä.
Se oli sitten siinä, Soinin viimeinen tilaisuus päästä hillotolpalle vtuttaako vtuttaako kuuntelen ap? Tynkkystä jne. tilalle Brysseliin ja sekös saa mm. Soinin pään hajoamaan. Kateudesta,,- Anonyymi
ennen pääsiäispyhiä jakoi plokissaan kuvia ajalta jolloin oli vielä ministerinä haikaillen hyvien aikojan perään.. Sitten tuli ilmoitus ettei lähde ehdolle eurovaaleihin.. Mitä seurasi hiljaisuus... Minkä rikkoi aikansa mökötettyään kun meni pupu pöksyyn eurovaaleissa vaikka kaipuun valtaan takaisin toin esille muutama päivä aikasemmin. Purkamalla pahan olonsa persujen niskaan..
- Anonyymi
Pääsee taas kertomaan kuinka hän ei hävinnyt vaaleja kun ei edes osallistunut niihin. Asia mitä hokee vieläkin esim. selityksenä sille, ettei uskaltanut haastaa Halla-ahoa koska tiesi miten siinä olisi käynyt jos olisi sen tehnyt ;))
- Anonyymi
vai pitää addickin turvautua jo jeesukseen ;))
- Anonyymi
Ateistit näkevät Jeesuksia kaikialla. Heillä on se kaipuu Jumalaan.
Mielipuolipunikki on vanha kepun vihaaja, kuten Osmiumkin. He olivat mielissään, kun persut söivät Kepun kannatuksen . Nyt he jostain syystä ovat kertyneet persupalstalle ja persut ovat alkaneet haitata heitä.
Purra tekee kaikkensa romahduttaakseen persujen kannatuksen, mutta mielipuolipunikit ja muut heidän ympärillään nyt pyörivät lipposidiootit pitävät huolen, että persujen peruskannattajat pysyvät puolueen takana.
Mielipuolipunikki on typerä ammattitrolli, joka on opetellut ulkoa muutaman jaarituksensa ja muu on pelkkää teinikakaran veetuilua. Tuo kirjoittaja on tekstiensä perusteella tyhmä kuin seinä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ateistit näkevät Jeesuksia kaikialla. Heillä on se kaipuu Jumalaan.
Mielipuolipunikki on vanha kepun vihaaja, kuten Osmiumkin. He olivat mielissään, kun persut söivät Kepun kannatuksen . Nyt he jostain syystä ovat kertyneet persupalstalle ja persut ovat alkaneet haitata heitä.
Purra tekee kaikkensa romahduttaakseen persujen kannatuksen, mutta mielipuolipunikit ja muut heidän ympärillään nyt pyörivät lipposidiootit pitävät huolen, että persujen peruskannattajat pysyvät puolueen takana.
Mielipuolipunikki on typerä ammattitrolli, joka on opetellut ulkoa muutaman jaarituksensa ja muu on pelkkää teinikakaran veetuilua. Tuo kirjoittaja on tekstiensä perusteella tyhmä kuin seinä.Sinä 🔵⚫ ap se jaksat turpaasi repiä persujen vainoajalle joka olet sinä itse. Syyttäen tällä kertaa punikkeja tuottamastasi somesaasteesta,,🥱🥱
- Anonyymi
Koskeeko leikkaukset Purran omaa eläkettä?
- Anonyymi
Lapsiltakin leikataan rahaa/etuuksia ja heillä on sentään elämä edessä. Miksi eläkeläisten pitäisi pysyä poissa talkoista.Saavat muutenkin kaikkialla alennuksia ja röyhkeästi vievät tilaa kaikkialla ja levittelevät rahojaan. Ja jos jaksavat istua kahvilassa aamusta iltaan juoruamassa niin jaksavat mennä töihin.Eläkeläiset eivät voi vain kuluttaa.Heidän on myös osallistuttava talkoisiin johon hallitus pistää toisetkin. Huuto ei nyt auta.
Siksi että on ylipäätään tyhmää sahata omaa oksaa. Hallitus leikkaa Suomesta ostovoimaa pois ja tulee siinä sivussa sitten tappaneeksi pieniä kotimarkkinayrityksiä. Ei eläkeläisten osallistumista voida perustella hallituksen tekemillä virheillä. Lapsilta leikkaamisesta pitää syyttää hallitusta eikä eläkeläisiä. Onhan ihan hölmöä, jos aiempia virheitä aletaan korjaamaan uusilla virheillä. Eläkeläiset voivat aivan hyvin vain kuluttaa. Kahviloissa yms. istuminen tuo rahaa kahvilanpitäjillä ja työllistää ehkä muutaman ihmisen siinä sivussa. Rollaattoriväestä on paljon suurempi hyöty yhteiskunnalle kuluttajina kuin työtehostaan suurimman osan menettäneinä työntekijöinä.
Löytyisi kyllä ihan järkeviäkin leikkauskohteita. Sellaisia ovat haitalliset ja ns. säilyttävät yritystuet. ETLAn tutkijat ovat tuoneet näitä esiin julkisuudessa. Sieltä voisi ilman suurempia kaiveluja löytyä heti miljardin verran löysiä pois. Yhteensä niitä on arvioitu olevan yhteiskunnan maksettavina 8 - 9 miljardia. Toinen poistettava etu on listaamattomien osakeyhtiöiden osinkoverohelpotukset. Missään muussa maassa ei liene tällaista helpotusjärjestelmää, joten sen olemassaoloa hallitus ei voi perustella edes Ruotsin eikä muunkaan maan mallin soveltamisella. Näistä saataisiin edes osa leikkaamalla puolisen miljardia. Potista tulisi jo puolet näistä. Kaikki yritystukia ei tarvitse poistaa, mutta järjestelmän rakennetta pitäisi muuttaa niin, että tuetaan uusia dynaamisia yrityksiä eikä anneta kainalosauvoja pahasti horjuville vanhakantaisille yrityksille. Näiden tukien saajien joukossa on paljon raviratoja ja risteilyveneurityksiä. Tuntuu kyllä kummalliselta, miksi yhteiskunnalla on varaa tukea tällaista, kun samaan aikaan leikataan ihmisten hyvinvoinnista. Selitä sinä nyt tämä minulle ja muille.- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Siksi että on ylipäätään tyhmää sahata omaa oksaa. Hallitus leikkaa Suomesta ostovoimaa pois ja tulee siinä sivussa sitten tappaneeksi pieniä kotimarkkinayrityksiä. Ei eläkeläisten osallistumista voida perustella hallituksen tekemillä virheillä. Lapsilta leikkaamisesta pitää syyttää hallitusta eikä eläkeläisiä. Onhan ihan hölmöä, jos aiempia virheitä aletaan korjaamaan uusilla virheillä. Eläkeläiset voivat aivan hyvin vain kuluttaa. Kahviloissa yms. istuminen tuo rahaa kahvilanpitäjillä ja työllistää ehkä muutaman ihmisen siinä sivussa. Rollaattoriväestä on paljon suurempi hyöty yhteiskunnalle kuluttajina kuin työtehostaan suurimman osan menettäneinä työntekijöinä.
Löytyisi kyllä ihan järkeviäkin leikkauskohteita. Sellaisia ovat haitalliset ja ns. säilyttävät yritystuet. ETLAn tutkijat ovat tuoneet näitä esiin julkisuudessa. Sieltä voisi ilman suurempia kaiveluja löytyä heti miljardin verran löysiä pois. Yhteensä niitä on arvioitu olevan yhteiskunnan maksettavina 8 - 9 miljardia. Toinen poistettava etu on listaamattomien osakeyhtiöiden osinkoverohelpotukset. Missään muussa maassa ei liene tällaista helpotusjärjestelmää, joten sen olemassaoloa hallitus ei voi perustella edes Ruotsin eikä muunkaan maan mallin soveltamisella. Näistä saataisiin edes osa leikkaamalla puolisen miljardia. Potista tulisi jo puolet näistä. Kaikki yritystukia ei tarvitse poistaa, mutta järjestelmän rakennetta pitäisi muuttaa niin, että tuetaan uusia dynaamisia yrityksiä eikä anneta kainalosauvoja pahasti horjuville vanhakantaisille yrityksille. Näiden tukien saajien joukossa on paljon raviratoja ja risteilyveneurityksiä. Tuntuu kyllä kummalliselta, miksi yhteiskunnalla on varaa tukea tällaista, kun samaan aikaan leikataan ihmisten hyvinvoinnista. Selitä sinä nyt tämä minulle ja muille.Kirjoituksesi kertoo, kenen asialla olet. Ei sinua kiinnosta hallituksen politiikan seuraukset ihmisille, mutta rahasta olet kovasti huolissasi. Ja tietenkin eurosta ja EU:sta, jonka takia idiootti yritit veetuiluasi avauksessa. Mielisairaalta sinä vaikutat, etkä osaa esittää osaasi, jota yrität.
Eikö olekin hauskaa, että kun olet ainakin 20+ vuotta haukkunut kepua ja tehnyt kaikkesi perinteisen keskustalaisuuden painamiseksi pois politiikasta, nyt huomaat, että ettei raviratojen tukeminenkaan ollut kiinni Kepusta. Eikä ole kiinni persuistakaan, mutta Kokoomuksen palstallehan sinä europelle et uskalla mitään kirjoittaa.
Miten niitä "dynaamisia" yrityksiä pitäisi tukea? Nehän saavat jo starttirahat ja yhteiskunnan takaamat lainat. Ja mistä tiedetään, mikä yritys on dynaaminen ja mikä ei. Siinä vaiheessa kun yritys alkaa kasvaa, lienee selvää, että se on dynaaminen, mutta mitä tukea se silloin tarvitsee? Silloinhan sen nimenomaan pitäisi maksaa yhteiskunnalle takaisin siihen tehtyjä panostuksia.
On kysymys sinänsä, pitäisikö tukea sosiaalituin pelkkää kulutusta, vai tukea kannattamatonta yritystoimintaa siksi, että sekin työllistää jonkin verran. Luonnon näkökulmasta tarpeettoman taloudellisen toimeliaisuuden tukeminen on tietenkin rikollista, mutta käytännössä raja ehkä enemmänkin kulkee tuetun yritystoiminnan sisällä.
Kulutuksen tukeminen valuu aika tehokkaasti Kiinaan ja Intiaan nykymaailmassa, eikä Koreakaan jää osattomaksi. Keynesiläisyys ei sinänsä ole vanhentunut perussisällöltään, mutta toteuttamismahdollisuudet valtioiden tasolla ovat vähentyneet kansainvälistymisen myötä. Kulutusta tulisi tukea vain kohdennetusti, joskin totta kai sen lisäksi osattomille on annettava rahaakin sen verran, että voivat ostaa ihmisarvoiseen elämään kuuluvat tarvittavat asiat.
Avaus tietenkin kertoo, kuka tai ketä te olette. Väkeä joka haluaa itse Brysseliin leveämmän leivän äärelle. Sitä varten pitää tietenkin maan olla EU:n jäsen ja pienikin kritiikki sinua/teitä ruokkivaa kättä kohtaan tuntuu siellä eksistentiaaliselta uhalta, jota on pyrittävä hallitsemaan jos ei muuten, niin jopa henkisen väkivallan keinoin.
Ei sinua Venäjä huoleta, vaikka käytät sitä usein perustellaksesi EU:iin kuulumistamme. Ihan hyvin sinä ja kaltaisesi tulitte toimeen neukkujen kanssa ja tulette edelleen toimeen venäläisen rahan kanssa. Väyrynen on teille suuri saatana vain siksi, että on sanonut totuuden EU:sta ja sen taloudesta. Venäjä ei pidä Väyrysestä, koska Suomen jäsenyys niin EU:ssa kuin Nato:ssakin on täysin sen etujen mukaista. Siitähän on esimerkki erään entisen pääministerin liiketouhuista.
Sinä et tosiaan sahaa sitä lahoa oksaa, josta olet hillon itsellesi löytänyt, vaan pönkität sitä kaikin keinoin, vaikka valhein ja vettuilulla. Mistään muusta tässä maassa et sitten välitäkään yhtään mitään.
Tai onhan niitä oksia sinulla kaksikin, toinen idässä ja toinen lännessä.
- Anonyymi
Purra tuhoaa sekä oman uransa että perusjunttien maineen ja jatkomahdollisuudet politiikassa.
Joukkopako Brysseliin joka kerta kaikissa puolueissa kun ahneus iskee hillotolpalla.
SisäPoliittinen ongelmajäte päättyy Brysseliin joka kerta kun sillat on poltettu kotimaassa sisäpolitiikan suhteen.
Mappi Ö nykyäänkin Bryssel!- Anonyymi
heh heh heh....Vai joukkopako Brysseliin persujen pyrkiessä saaman enemmistöasema EU:ssa vassarien sijaan? 🤭
ps. Miksi te persuista pihalle potkitut kainaloiden mittaajat pyritte eurovaaleissa Brysseliin jos se persujen kohdalla tarkoittaa joukkopakoa yms skitsoa?😂
- Anonyymi
Entistä enemmän alkaa vasemmistolaisetkin "taloustieteilijat ja osaajat" liukua hallituksen linjoille, vältääksemme Suomen taloudellisen luuhistumisen. On se vaan ihme, miten todellisuuteen herääminen on vaikeata, vaikka faktat ovat nähtävissä.
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931462
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138923- 85892
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?57883- 53806
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255693Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10690Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä334664Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58654Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74626