Valtion talous saadaan tasapainoon, jolloin ei tarvitse enää leikata

Anonyymi-ap

Valtio on tuottanut tappiota jo 16 vuotta. Tappio on tänä vuonna yli 12 miljardia. Vuonna 2008 Suomen ja Ruotsin velka suhteessa BKT:hen oli noin 30%. Ruotsilla se on edelleen samalla tasolla, mutta Suomi on elänyt yli varojensa, on eletty velaksi ja velkataso on noussut yli 70%:n. Hallituksen lisäsopeutus kolme miljardia menee käytännössä lainojen korkoihin.

Perussääntö nro 1: palkkoja ei voi nostaa enempää kuin mitä tuottavuus on.

Julkisen puolen palkkoja on nostettu, vaikka tuottavuus on junnannut paikallaan. Palkankorotukset on maksettu velalla. Julkisen puolen väen pitää vähentyä ja tilojen pitää pienetä. Työvoiman siirtymä julkiselta yksityiselle on välttämättömyys, että päästään tasapainoon. Yksityisellä on työtä tarjolla. Julkisten prosessien tehottomuus on järkyttävää. On hyvääkin. Voi ottaa mallia verohallinnosta.

Sote on elefantti, joka rikkoo paikkoja kristalliliikkeessä. Se on poliitikkojen luoma mätäpaise. Sairaalatoiminnastakin ja sotesta on hyvä malliesimerkki. Se on Kemissä oleva Länsi-Pohjan sairaala. Siellä hommat pelaa hyvin. Tulokset ovat maan huippua kaikilta osin. Henkilökunta viihtyy ja jonoja ei ole leikkauksiin eikä lääkäriin. Marinin hallitus yritti lakkauttaa lailla tuon liian hyvän Länsi-Pohjan sairaalan.

Poliittinen populismi (valehtelu) on haitallista. Arkirealismi ja asioiden hoitaminen on hyvä.

10

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tiedustelu: Iran iskee Israeliin 24–48 tunnin kuluessa

      Yhdysvaltain tiedustelun mukaan Iran voisi iskeä "Israelin maaperälle" seuraavien 24–48 tunnin aikana, uutisoi Wall Street Journal.

    • Anonyymi

      tää elefanttihomma loppuu vain

      eroamalla EU:sta

      muuten kaikki rahat viedään suomelta

      EU on mafioso joka imee verta ihmisistä

    • Anonyymi

      Unionikin joutuu ennemmin tai myöhemmin selvittämään suomalaisten vallankaappaajien toimet ja petoksen. Myös muut valtiopetokset tulee selvittää ja niihin syyllistyneet rankaista. Valtiopetos ei rikoksena vanhene koskaan.

      • Anonyymi

        Kokoomusjohtoinen hallitus Kataisen aikana saattoi Suomen turmion tielle.
        Meillä oli kuulemma varaa. Työstä oli saatava palkka ja palkkaverotusta laskettava. Tehtiin tulonsiirto keskiluokalta rikkaille välillisten verojen avulla.
        Kreikan tuleminen oli Kataisen mukaan meille bisnes.
        Luonnollisena lisänä Kokoomus myi valtio-omaisuutta pikkkahinnalla ulkomaille esim. Kemiran lannoitetuotanto. Tappio kymmeniä miljardeja euroja ja homman arkkitehti oli Häkämies. Nyt se istuu EKssa luomassa kaaosta yhteiskuntaamme.
        Jotta asiat saataisiin menemään pysyvästi huonosti Kokoomus aloitta Suomen veropohjan murentamisen suojelemalla veronkiertoa harjoittavia veroparatiisien kautta toimivia yrityksiä. Jos silloin laskettiin, että verottajalta jää saamatta kestävyysvajeen verran verotuloja. Kokoomuksen suojeluksessa aggressiivinen verosuunnittelu on tehty lailliseksi. Näin veronkiertäjät kuten Mehiläinen, Terveystalo, Touhula, mäkkäri ja kaikki amerikkalaiset Suomessa toimivat yritykset jne voivat itse määritellä veroprosenttinsa.

        Jos tavallinen kansalaisten syyllistyisi samaan ja alkaisi itse määrittelemään omat veroprosenttinsa niin siitä tulee hilut kinttuihin.

        Kokoomus on maamme syöpä.


    • Anonyymi

      Ei ole tähän mennessä yksikään hallitus uskaltanut ulkoparlamentaaristen voimien painostaessa ryhtyä tarvittaviin toimiin.

      Nyt voi käydä pahin

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000010352245.html

      "Pahin uhkakuva on, ettei Suomi EU-menettelyssä enää päättäisi itse mistä leikataan.

      – Silloin esimerkiksi meidän hyvä eläkejärjestelmä voisi olla vaarassa. Tai voisimme joutua siihen, mitä Kreikassa on tehty. Komissio, Euroopan keskuspankki ja IMF myivät Kreikan valtionomaisuutta satamista alkaen. Silloin sanellaan ulkoa. Menetämme taloudellisen itsenäisyytemme. Nyt se on vielä meillä itsellämme."

      • Anonyymi

        Typerää pelottelua että voisivat perustella köyhimmiltä leikkaamisen. Suomen velka on keskitasoa, esim Ranskalla ulkomaan velka yli 115%, eikä tietoakaan ohjaukseen joutumisesta.

        "Suomi, Ranska ja Italia ylittivät EU:n finanssipolitiikan säännöissä määritellyn 60 prosentin velkarajan viime vuonna, EU-komissio kertoi keskiviikkona.

        Raja ylittyi myös Belgiassa, Saksassa, Espanjassa, Unkarissa, Itävallassa ja Sloveniassa, mutta näissä maissa komission mukaan noudatettiin velan alentamissääntöä. Säännön mukaan velkaa pitää pienentää kahdeskymmenesosalla siitä velasta, joka ylittää 60 prosentin viitearvon."
        https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009607844.html

        Suomen velka n. 80%, tuolta näkee muutkin EU-maat.
        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009785672.html


    • Anonyymi

      Ei rikkaiden talous ole koskaan niin tasapainossa etteivätkö haluaisipaljon lisää työläisyten selkänahasta ja köyhien tuista. Tuloerot monikymmenkertaistuneet, mutta mikään ei riitä, häkäpöntönkin palkka vain 400 000€, tuplata pitäisi vähintäänkin ja verot pois.

    • Anonyymi

      Pois firmojen ja tehtaiden johtajien valtavat palkat ja kaikki optiot, Työntekijät saa jonkun tuhannen kuukaudessa ja johtajat 20 000 ja sen lisäksi autoedut ja ilmaiset ateriat juomatarjoiluineen jotka verottajalla vähennetään.
      Sitten firmat SAAVAT VERIHELPOTUKSIA JA TUKIA. miksi sellaista tuotetaan joka ei työnteolla kannata eikä saada vietyä ilman tukia ja johtajille maksetaan tuotosta hävyttömästi päältä. Sitten kun firma ei tuota niin työntekijät lomautetaan javähennetään työpaikkoja ja kaikesta huolimatta johtajat saa kauheita optioita vaikka tulos nolla .
      VEROVAROIN TUOTETAAN MIINUSTA haloo vähän jotakin tolkkuamihin sitä rahaa sysätään.
      EDELLEENKÄÄN EI LOPETETA KANSANEDUSTAJIEN SOPEUTUMISRAHOJA.
      kohtuullista ja tasa-arvoista olisi että kaikki samalla viivalla jotka ovat vailla työtä , haekea työtä 4 x viikossa niinkuin alma tomukin joka työtön .
      EDUSKUNNAN JA HALLITUKSEN VÄKIMÄÄRÄ LIIAN SUURI KAIKKINE ASSISTENTTEINEEN . helvetin kallista. SAMOIN NÄMÄ ASUMISET KESÄRANNASSA JA PRESSANLINNASSA PALVELIJOINEEN.
      entäs tämä EU , MAKSUMIEHINÄ OLLAAN EDELLEEN JA NATO TUO LISÄÄ JÄRKYTTÄVIÄ MENOJA.
      SAMOIN KUIN NÄMÄ VALTAVAT SOTAHARJOITUKSET.

      • Anonyymi

        Meinaatko ettei Ukrainassa ole nyt menoja kun ei ollut Natossa?


    • Anonyymi

      SDP elää omassa kuplassaan.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      399
      8606
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      168
      2941
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      13
      1302
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      1018
    5. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      64
      958
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      936
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      61
      913
    8. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      903
    9. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      852
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      72
      842
    Aihe