Onko turkkilaiset naiset hyvännäköisiä?
Olen menossa parin viikon päästä käymään Turkissa ensimmäistä kertaa ja tekisi mieli päästä pukille. Onko siis helppo löytää naisseuraa?
Olen menossa parin viikon päästä käymään Turkissa ensimmäistä kertaa ja tekisi mieli päästä pukille. Onko siis helppo löytää naisseuraa?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Siis löytyy todella hyviä suklaasilmiä, mutta tuskinpa pääset pukille. Naiset siellä eivät ole yhtä vapaamielisiä kuin pohjolassa. Tästä pääsemmekin toteamukseen, että skandikundeilla ei mene hyvin. Heistä kun ei olla juuri missään kiinnostuneita. Naisilla tilanne on taas päinvastoin.
Japanissa kyllä käy flaksi vaalealla skandinaavilla. Tytöt suorastaan hyppivät kaulaan kadulla.
Suomalaisia miehiä rakastetaan myös Espanjassa, USA:ssa ja Unkarissa vain muutamia mainitakseni.
Jossain brasseissa ja Kuubassa suomimiehiä aletaan repiä panoreissulle puoliväkisin. Enkä puhu nyt maksullisista naisista. Erilaisuus kiinnostaa, myös naisia.
se ei ole naisten asenteesta kiinni vaan yleensä muslimi miesten, naiset lähtee mukaan mutta sovi tapaaminen kahden kesken muuten jos jäät kiinni sinut tullaan toden näköisesti pahoinpitelemään, sama koskee lähes kaikkia muslimi maita malesiasta lähiitään. miehet vahtivat tarkasti ettei mene suvun kunnia....
Oli muuten tosi outoo ettei diskoissa näkyny kuin muutama turkkilainen nainen, ja jos joku uskalti mennä juttusille niin sai varoo nahkaansa. Näin kun turkin pojat potkivat henkihieveriin erään kundin:( me kysyttiin miksi ei näy tyttösiä, niin sanoivat etteivat saa olla yksin.
mutta niillä on huomattavasti parempi moraali kuin suomalaisella naisella. Moraalin lisäksi niillä on luultavasti veli tai faija, joka ei yömyöhällä ulkona riekkumista liikaa katsele. Turha siis odottaa, että pääsisit turkkilaista naista kokeilemaan. Jos todella haluat yrittää, niin kannattaa suunnata Istambuliin, sillä se alkaa olemaan moderni suurkaupunki, ja mitä olisi moderni suurkaupunki ilman muutamaa joka puolelle jakavaa sinkkunaista. Mutta ei se sielläkään helppoa ole.
Turkissa on kaikialla ihan oikeita Bordelleja.
Vahankin isompi kyla /kaupunki ja eikun kysymaan Casanova Street!(Yleis nimitys Turkin bordelleista) niin johan rupee loytymaan.Taksit tietaa kaikki asian.
Kaytanto on se etta alueella on alkupaassa kauneimmat ja kalleimmat ja jos lompakko ei niihin riita niin jatka matkaa vaan rohkeasti mutta ala suotta alueen loppupaahan siella on yleensa kylla jo sellaisia tapauksia etta valiin jaa, ikakin alkaa olemaan paalle 60 ja karpasia siihen malliin etta sekaan ei mahdu.mutta kylla loytyy.
Turkissa en tosin ole käynyt, vaan yhyttänyt näitä kissoja muualla ... Yllättävän villejä kun sille päälle sattuvat.
Jos jäät kiinni niin mies joka on kebab baarissa siivoojan apulainen leikkaa sulta munat kebab veitsellä. Ja joudut lukemaan miehen suomalais vaimo haaremille koraania
Laita naamaan kenkälankkia ja puhu huonosti englantia koko ajan käsiä heilutellen, saat pillua suomalais naisilta.
On varmaan Turkissa erittäin hyvänäköisiä naisia, mutta eivät jaksa olla kiinnostuneita suomalaisista taviksista. Suomessa näkee harvoin hyvännäköisiä miehiä, siis tarkoitan niitä, jotka ovat hyvännäköisiä ja tapaisia, eikä niitä, jotka luulevat niin.
Mutta ihmetyttää suoomalaisissa miehissä toi kaksinaismoraali, kun itse eivät voi sietää turkkilaisia miehiä ja kuitenkin itse makaisivat ensimmäisen turkkilaisen naisen kanssa, joka heidät nyt sattuisivat huolimaan.
Suomalaisilta miehiltä nykyään puuttuu "selkärankaa" ja luotettavuutta yleensäkin.
Suominainen pihtari--> Miehen runkattava--> Selkäranka mätänee--> Suominainen haukkuu selkärangattomaksi.
Miksi Suominainen luokittelee fiksun miehen epätoivoiseksi jos mies sanoo pitävänsä naisesta? Suominaisen mukaanhan kiintymystä ja tulevaisuutta saa alkaa suunnittelemaan vasta yli vuoden seurustelun jälkeen...Surkuhupaisaa, vallankin kun ottaa huomioon , että turkin "lankkinaaman" rakkaudenosoitukset ovat kovasti imartelevia.
Mihin se suomitytön selkäranka on jäänyt kun Turkissa asti pitää käydä itseään panettamassa....entäs luotettavuus.... ukko unohtuu heti kun koneen renkaat irtoaa kiitoradasta...heh . heh..
Jännää näissä keskusteluissa on huomata, että naiselta vaaditaan moraalia (miehiltä ei tarvita), mutta kuitenkin pitäisi olla halukas ja viehättävä, yhtäaikaa kuin pidättäytyvä.
Olepa siinä sitten miehelle mieliksi, kun itsekin haluaisi nauttia.
Turkkilaista en kokeile, mutta jotain muuta ehkä tulevaisuudessa (hollantilainen tai tanskalainen, olen kuullut tytöiltä..;D) Turkissa oli pakko käydä työn puolesta ja ihan hirveetä meininkiä. Ehkä jotain kiihottaa se huutelu, mutta kun sitä kokee jo ihan Suomenmaassakin. Ei tartte mennä kuin lähikuppilan kebabiin, niin ollaan heti tulemassa mukaan "kaffelle". Ja hah, en TEE sitä, vaikka kuin olisi jo työluvat ja vaimot hommattu.
Mielest'äni näissä suomipojissa on tosi outua se, että itse panisivat kaikkea vastaantulevaa, mutta sitten kuitenkin ovat tuomitsemassa muiden tekemisisä. Erittäin kaksinaismoraalista touhua ja epäluotettavaa. Suomalaiset miehet muutenkin tuntuvat olevan niin saakelin sekaisin, että sääliksi käy.
Suomalainen mies on todella säälittävä tapaus, vailla selkärankaa, itsetuntemusta ja itsekunnioitusta.
turkkilaisen tytön, mutta varaudupa mahdolliseen naimisiinmenoon :). Mulla on muutama turkkilainen tyttökaveri ja ovat keskenäänkin kaikki todella erilaisia. Yksi (Sema) on maaseudun tyttöjä, joka työskentelee joka kesä tätinsä kaupassa ja tienaa opiskelurahoja. Hän ei koskaan edes käy baarissa, haluaa aina minuakin tavata vain tätinsä luona tai kaupalla/kaupan edustalla varhaisessa vaiheessa iltaa. Olemme monasti puhuneet pohjoismaisten ja turkkilaisten tyttöjen eroista, hän oli vielä 22-vuotiaanakin neitsyt ja aikoo pysyäkin, kunnes menee naimisiin. Toinen (Fidan)on kaupunkilaistyttö, joka pukeutuu todella paljastavasti ja haaveilee vaaleista miehistä. Käy paljon baareissa, polttaa tupakkaa, juo alkoholia eikä ole ollut neitsyt sitten 17 ikävuoden. Monet kerrat olemme yhdessä bailanneet eikä hän yleensä koskaan huoli turkkilaista poikaystävää. Kolmas (Banu) on tältä väliltä, hän on 23-vuotias, edelleen neitsyt, mutta tapasi viime lomallani erittäin ihanan englantilaisen miehen , jonka kanssa meni naimisiin 3 kk tuttavuuden jälkeen, koska ei voi harrastaa esiaviollista seksiä. Viime kuuleman mukaan , he muuttivat Lontooseen yhdessä ja ovat todellakin naimisissa.
Ja tiedoksi vielä; Saksassa syntyneet turkkilaisten siirtolaisten tyttöset käyvät kesäisin paljon lomalla vanhempiensa kotimaassa eikä heitä yleensä sido vanhakantaiset naisia koskevat muslimisäännöt ;), vink, vink....
Olin kerran Istanbulissa yökerhossa, jossa oli helvetisti erittäin kauniita naisia ja pyrkivät vielä innokkaasti juttusille. Ihmettelin hieman kun kaikki olivat aika pitkiä, itse olen yli 190 cm ja nämä olivat korkokengissä melkein saman mittaisia. Tarkemmin en asiaa tutkinut, mutta olivat ilmeisesti miehiä. Jos olisin ollut hieman enemmän humalassa, olisin saattanut joutua aika noloon tilanteeseen.
Maksullisia naisia kuten myös maksullisia transuja Turkista kyllä löytyy. Muuten voikin sitten olla vähän vaikeampi löytää, turkkilaisilla naisilla kun tuntuu olevan irtosuhteiden ja seksin suhteen vähän suomalaisia kireämpi moraali. Irtosuhteita kyllä saatetaan harrastaa tietyissä piireissä, mutta ei niin avoimesti kuin Suomessa. Esim. Bodrumissa lomailee kuitenkin vapaamielisempiäkin turkkilaisia naisia, joiden kanssa kannattaa ainakin yrittää jutella. Kannattaa katsella ensin vähän miten nainen pukeutuu ja käyttäytyy. Maksullisuus kyllä yleensä näkyy päällepäin, kuten myöskin uskonnollisuus ja tiukka moraali.
ei ainakaan katukuvassa mielestäni naisia näy mutta onhan ne jotka näkuýy kauniita..aika pieni kokoisia..mutta ei se naisen saaminen toivottavasti ole lomasi tarkoitus...;)
Kyllä näkyy paljonkin katukuvassa (n. 50 prossaa kadulla kulkijoista) jos vaivautuu turistialueen ulkopuolelle. Turistialueella kun työskentelee ja elää sattuneesta syystä lähinnä nuoria miehiä. Lomailemassa voivat toki myös olla, jolloin luulisi suomipojallakin olevan mahdollisuuksia. Ja se kauneus on kai katsojan silmissä :)
on se kumma, että juuri oli suomen toiseksi suurimmassa päivälehdessä monen sivun juttu turkin sisämaan elämästä ja siitä, kuinka kaupungilla (kahviloissa jne) näkyi vain miehiä. parikymppistä paikallista tyttöä haasteltiin yhdessä kodissa ja hän sanoi, ettei saa muiden ikäistensä tapaan liikkua kuin koulun ja kaupan väliä.
Lehdet nyt kirjoittelevat Turkista aika usein mitä sattuu. Zeynep kirjoitti tuolla Turkki-palstalla aika hyvin että on se kumma että vaikka 10 vuotta on Turkissa tullut asuttua, niin Hesarin sivuilta ei samaksi maaksi silti tunnistaisi. Toki asia voi olla juuri niinkin mitä kirjoitetaan JOSSAIN päin Turkin maaseutua. Sitten unohdetaan kuitenkin mainita että Turkkihan on iso maa, jossa suurin osa asukkaista asuu kuitenkin kaupungeissa. Itse olen asunut Ankarassa ja matkustellut muutenkin paljon ympäri Turkkia. Naisia on näkynyt katukuvassa siinä missä miehiäkin joka puolella. Kahvilat ovat Turkissa erikseen miehille ja perheille. Tämä ihan vaan naisten turvallisuuden takia. Toisaalta yksikään turkkilainen nainen ei varmasti edes haluaisi mennä sisälle tupakansavusta harmaaseen tilaan, jossa vanhat miehet pelaavat korttia ja juttelevat kaksimielisiä. Itse olen monesti vieraillut perheille tarkoitetuissa kahviloissa (joihin muuten yksinäisillä miehillä on pääsy kielletty), ja paljon on naisia ollut myös ihan vaan naisporukalla. Jos yhdestä (vau!) kodista on löytynyt yksi paikallinen tyttö, joka ei saa muiden ikäistensä tapaan (siis tarkoittaa kaiketi sitä että muut tytöt kuitenkin näin tekevät) liikkua missään, niin ei se tarkoita etteivätkö muut naiset näin saisi tehdä.
nämä turkkilaisnaiset ovat varsin helppoja nehän melkee jo juoksee ilman rihmankiertämää kadullakin!..ja teeskenteliöitä mokomia pukkeja jos sellase haluut sinne vaa sit
http://dakdoek.com/nez/index.htm
noista kuvista paatellen todellakin on. Itsell'ni on turkkilainen tyttoystava joka onkin todella kaunis. Ongelmaksi tulee vaan yleensa turkkilaisten miesten rasistisuus varsinkin tyton perheen miesten puolelta. Taalla istanbulissa olettaisi ihmisten olevan liberaalimpia mutta paskat.
Onglemaksi muodostuu usein myos istanbulilaisten nettikahviloiden nappaimiston skandi aakkosten puuttuminen :)