Painonhallinta, liikunta, diabetes ja diabeteksen ehkäisy.

Anonyymi-ap

Anonyymin lainattu väite vuosien takaa: "Perunat, vilja ym tyhjiä ravintoaineita sisältävät tuotteet pois ja tilalle ravitsevia muita tuotteita niin diabetes saadaan kuriin."

Mitä tarkoitetaan ravitsevilla tuotteilla ja muilla tuotteilla?

Painonhallinta on tärkeimpia välineitä hallita omaa terveyttään ja siten vaikkapa juuri diabetestä. Liika ja väärä syöminen sekä liikkumattomuus ovat useiden sairauksien juurisyitä.

On kenties erotettava toisistaan diabetes ja mahdollisuus sairastua diabetekseen. Voisiko olla niin, että kuka tahansa saattaa sairastua diabetekseen, ja erityisesti nuorten kohdalla?

Aikuisiän diabetes on yleistynyt huolestuttavasti jo alle 25-vuotiailla. Tuoreen kansainvälisen vertailututkimuksen mukaan tyypin 2 diabetes on yleistynyt suomalaisten 10–24-vuotiaiden keskuudessa kovinta tahtia koko Euroopassa. Tyypin 2 diabeteksen esiintyvyys on kasvanut Suomessa 285 prosentilla, eli sairautta esiintyy miltei neljä kertaa enemmän kuin 30 vuotta sitten. Ensimmäiset merkit näkyivät kuitenkin jo 10–15-vuotiailla.

(1) Geneettinen alttius

(2) Ylipaino ja lihavuus

(3) Liikkumattomuus

(IS.fi)

--

Insuliini-indeksi täydentää glykeemistä indeksiä. Diabeetikko ei saa syödä vapaasti edes lihaa ja kalaa tai juoda maitoa, koska edelliset nostavat veren insuliinipitoisuutta, vaikka eivät sisälläkään hiilihydraattia (maito toki rajoitetusti). Positiivisesti ajatellen insuliinitasojaan seuraava henkilö voi syödä rajoitetusti hiilihydraattipitoisia tuotteita kuten nuudeleita, All-Bran -hiutaleita, kaurapuuroa sekä täysjyväpastaa, ja yleensä kuidun määrä korreloi insuliini-indeksin kanssa.

Diabeetikko voi käyttää runsaasti voita, oliivi- ja muita ruokaöljyjä, Brie-juustoa ja rasvaista makkaraa sekä juoda soijamaitoa, kuivaa valkoviiniä, tislattua viinaa (!?) sekä vettä. Kasvispuolella sallittuja ovat varsinkin avocado sekä saksanpähkinät, maapähkinät ja parsakaali. Kalaa tai (punaista) täyslihaa ei voi sallia, joskin tonnikalaa voi silloin tällöin nauttia.

Varsinaisen proteiinilähteen osalta voi RAJOITETUSTI nauttia sekä tonnikalaa, katkarapuja, kananmunia, kanaa, lammasta tai possua, pekonia, kinkkua, meetwurstia että tofua. VARSINKIN nauta ja suurin osa kaloista on todellakin No-No-No, jos pelkkää insuliini-ideksiä tarkastelee, samoin suurin osa kaikista maitotuotteista, pois lukien rasvaiset kypsytetyt pehmeät juustot.

Jos haluaa napostella, pitää ottaa pähkinävoita, suklaata tai Snickers-patukka, sillä se sisältää runsaasti pähkinää.

Todella erinomaisen huonoja elintarvikkeita diabeetikolle ja insuliinistaan tarkoille ovat hirssi, peruna, mango, meloni, papaija, valkoiset pavut sekä kaikki valkoinen leipä, Mars-patukat ja varsinkin nallekarkit.

--

Ehkäisytutkimukset ovat osoittaneet, että elintapamuutokset (painon lasku, liikunnan lisääminen, ruokavalion muutokset) ovat tehokkain tapa ehkäistä diabetesta tai siirtää sen puhkeamista tuonnemmaksi. Jos sairastuneella remissio on oikeilla elintavoilla täysin mahdollinen.

2

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Diabeetikko voi käyttää runsaasti voita, oliivi- ja muita ruokaöljyjä, Brie-juustoa ja rasvaista makkaraa sekä juoda soijamaitoa, kuivaa valkoviiniä, tislattua viinaa (!?) sekä vettä. Kasvispuolella sallittuja ovat varsinkin avocado sekä saksanpähkinät, maapähkinät ja parsakaali. Kalaa tai (punaista) täyslihaa ei voi sallia, joskin tonnikalaa voi silloin tällöin nauttia."

      Aika harvalukuiseksi on mennyt nuo sopivat elintarvikkeet.

      "Varsinaisen proteiinilähteen osalta voi RAJOITETUSTI nauttia sekä tonnikalaa, katkarapuja, kananmunia, kanaa, lammasta tai possua, pekonia, kinkkua, meetwurstia että tofua."

      Rajoitetusti, mutta silti tuo muistuttaa melkoisesti ketoilijoiden ruokavaliota.

      "VARSINKIN nauta ja suurin osa kaloista on todellakin No-No-No, jos pelkkää insuliini-ideksiä tarkastelee, samoin suurin osa kaikista maitotuotteista, pois lukien rasvaiset kypsytetyt pehmeät juustot."

      Possun ja lampaan liha on ns. punaista. Kummallista on että possu ja lammas ovat niin paljon parempia diabeetikoille kuin nauta. Sama koskee kalaa niin, että vain tonnikala on sallittujen tai suositeltujen kalojen listalla.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      225
      4117
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2603
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2325
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      98
      1327
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1047
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      923
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      906
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      901
    Aihe