Elokuvan alussa häiritsi se että sarjan näyttelijät ovat jo melkoisesti vanhentuneet mutta se ei kauaa haitannut,todella hyvä suomalainen elokuva kyseessä ja ei tuntunut mitenkään väkisin tehdyltä rahastukselta
Vastaukset 15
- Anonyymi
Perustuko se viihde siinä edelleenkin miehen ja isän kustannuksella pilailuun?
- Anonyymi
Enimmäkseen siihen se huumori perustui mutta kuitenkin hyvä käsikirjoitus taustalla,perhe suunnitteli espanjaan muuttoa joten toivottavasti elokuvan jatkoosa sijoittuu sinne
- Anonyymi
Elokuva on kritiikki vanhentuneita käsityksiä kohtaan eli tämän voi arvioida minusta tasa-arvon kautta tämän elokuvan kun tässä käsikirjoituksessa törmää väistämättä tasa-arvopointteihin miehen ja naisen roolista kotona. Tässä tapauksessa mies saa käsikirjoittajalta kehumisen aiheet koska käsikirjoittajan mielestä kotioloissa mies jää liikaa alakynteen suhteessa naiseen. Se oli aika rohkea kannanotto silloin aikoinaan kun käsikirjoitti kyllä isä osaa tv-sarjaa koska yleensä näissä tasa-arvoasioissa se on nainen jota kuulemma alistetaan, mutta käsikirjoittaja oli tehnyt omia havaintoja. Hän halusi kääntää päälaelleen koko yleisen keskustelun jossa mies sortaa naista. Muistamme kun spede pasanen käsikirjoitti uuno turhapuro leffat jossa spede kritisoi sitä että mies alistaa naista kotona&parisuhteessa niin kyllä isä osaa käsikirjoituksessa on taas ihan päinvastoin.
- Anonyymi
Ei kyllä ollut hyvä elokuva, harmittaa näyttelijöiden puolesta että suostuivat ala-arvoiseen käsikirjoitukseen. Akun oli pakko saada näköjään itselleen alaston/puolialaston rooli.. kuinka yllättävää... ja kaikki ihme räjäytykset yms. alapäätransupieru jutut huonolla maulla tehty. Nämä vitsit olisi voitu käsitellä jo muutamassa sekunnissa. Alkuperäisessä sarjassa hauskuus perustui hauskaan monologiin ja siihen kuinka epäjärjestäytynyt perhe oli. Esim. jotenkin näin: Vanhemmat eivät voi käydä ruokakaupassa niin Jussi sanoo että eihän heiltä nyt voi sellaista vaatia että he tietäisivät missä täällä kauppoja on. Jos sitä Jonnan poikaa oltaisiin kuskattu esim sillä taksilla harrastuksiin ja kouluun asiakkaiden lomassa olisi pojalla ollut joku tarkoitettu hauska rooli tässä elokuvassa mutta erikoistehosteet veivät sen vaivan että olisivat maksaneet jollekin todella hyvälle käsikirjoittajalle vanhan kunnon sarjan modernisoinnista. Täytyy sanoa että Hihihiin tuotannnon juttuihin en pistä enää latiakaan. Luulisi että jos elokuvan tekee niin siihen joku vaivakin nähtäisiin, näyttää olevan suoraa rahastusta hyvän vanhan sarjan nimellä ratsastamalla. Harmittaa siis ihanien näyttelijöiden puolesta.
- Anonyymi
Aku Hirviniemen piskuinen rooli elokuvassa oli kyllä yksi turhake ja muutenkin saunassa lauteiden alla piileskely on tuttua jo luokkakokous-elokuvasta
- Anonyymi
MÄ EN OO LEFFAA NÄHNYT MUTTA...
- Anonyymi
"Kyllä isä osaa -elokuva saa jatkoa. Elokuvan päärooleissa nähdään tälläkin kertaa aiemmasta elokuvasta ja takavuosien hittisarjasta tutut Tom Lindholm, Tuija Ernamo, Maiju Jokinen ja Jarno Jokinen."
- Anonyymi
Jatko-osa saa ensi-iltansa myöhemmin tänä vuonna.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatko-osa saa ensi-iltansa myöhemmin tänä vuonna.
Linkki uutiseen:
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/5742398f-9ad0-4a50-91c2-55846a5053ef
- Anonyymi00014
Ei nämä leffat sitä 90-luvun Kyllä isä osaa -sarjaa voita, mutta ihan katsottavia nämä leffatkin ovat.
- Anonyymi00015
Milloin tulee Ruutuun, Elisa Viihteeseen, Viaplayhin ym?
- Anonyymi00016
Nyt on Ruudussa.
- Anonyymi00017
Tuleekohan vielä kolmas elokuva:
Kyllä Isä Osaa Ulkomailla- Anonyymi00018
Elokuvan ensi-ilta on joulupäivänä (25.12.2026)
- Anonyymi00019
Anonyymi00018 kirjoitti:
Elokuvan ensi-ilta on joulupäivänä (25.12.2026)
Siis nyt on tehty kolmas Kyllä isä osaa elokuva:
Kyllä Isä Osaa Espanjassa.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1161366
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.100499Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e98470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 52413
- 42410