Israel ja sen kansainvälisten kumppaneiden ilmapuolustusjärjestelmät torjuivat 13. ja 14. huhtikuuta noin 320 Iranin laukaisemaa ohjusta ja lennokkia. Sotilasoperaatiossa nähtiin monikerroksisen ilma- ja ohjuspuolustusjärjestelmän merkittävää suorituskykyä. Israelin mukaan 99% taivaalta tulleista maaleista torjuttiin jopa jo ennen Israelin ilmatilaan saapumista sekä maan ilmakehän ulkopuolella.
Israelin puolustusvoimien julkistamien lukujen mukaan noin 170 lennokkia torjuttiin jo ennen maan ilmatilaan saapumista. Ilmapuolustus tuhosi myös 120 ballistista ohjusta, joista vain muutama ennätti Israelin ilmatilaan saakka. Niiden lisäksi torjuttiin noin 30 risteilyohjusta, joista yksikään ei ehtinyt Israelin ilmatilaan saakka.
Israelin käytössä on pitkän kantaman Arrow 3-, keskipitkän ja pitkän kantaman David's Sling- ja lyhyen kantaman Iron Dome -ilmatorjuntajärjestelmiä. Niiden lisäksi torjuntaa suoritetaan myös Israelin ilmavoimien hävittäjillä ja merivoimien aluksilla. Myös kumppanimaiden Yhdysvaltain, Ison-Britannian, Ranskan, Jordanian ja Saudi-Arabian tarjoamat suorituskyvyt osallistuivat tällä kertaa ilmapuolustustehtävään.
Kansainvälisistä liittolaisista Yhdysvallat kertoi torjuneensa yli 70 lennokkia ja kolme ballistista ohjusta, jotka olivat lentämässä kohti Israelia. Myös Iso-Britannia on vahvistanut tuhonneensa useita Israelia uhanneita ilmamaaleja. Eri lähteiden mukaan arvioidaan vain seitsemän ohjuksen kerrotaan läpäisseen ilmapuolustus. Ne olisivat osuneet Nevatimin lentotukikohtaan vaurioittaen infrastruktuuria.
Israelin julkistamat luvut maaleista ja 99 prosentin torjuntaprosentti osoittavat modernin ja kerroksellisen ilma- ja ohjuspuolustusjärjestelmän suorituskyvyn olevan merkittävä vaikka Israelin pinta-ala onkin melko pieni ja siten helpommin suojattavissa ilmauhkaa vastaan.
Iran ja sitä tukevat joukot olivat laukaisseet Israelia kohti yli 320 lennokkia ja ohjusta Iranista, Irakista, Syyriasta, Libanonista ja Jemenistä. Hitaasti lentävät lennokit ehdittiin havaita ja luokitella jo kaukaa. Myös ohjuslaukaisut havaittiin nopeasti Yhdysvaltain SBIRS-satellittijärjestelmien (Space-Based Infrared System) avulla ja niille kyettiin laskemaan myös mahdollisen kohdealue lentoratojen perusteella sekä iskujen tarkka ajankohta.
Lisää ennakkovaroitusaikaa antoi myös tiedustelutieto sekä etäisyys, sillä osa Iranin ohjuksista ja lennokeista lensi kohti Israelia Irakin ja Jordanian ilmatilojen kautta. Lennokeilla pyrittiin todennäköisesti kyllästämään Israelin ja liittolaismaiden ilmapuolustus, jotta ballistiset ohjukset ja risteilyohjukset läpäisisivät ilmapuolustuksen.
Ilmapuolustuksen tutka- ja torjuntajärjestelmät voitiin kohdentaa oikeille alueille hyvissä ajoin. Israelin puolustusvoimat tiedotti tulevasta iskusta pian lennokkien havaitsemisen jälkeen ja myös evakuointeja ehdittiin suorittaa. Ennakkovaroitusaika mahdollisti myös hävittäjien nostamisen ilmaan torjuntatehtäviin. Ne pudottivatkin merkittävän määrän lennokeista ja risteilyohjuksista.
Israelin odotetaan vastaavan Iranin hyökkäykseen suurella voimalla. Lähi-idän alueelle voi pahimmillaan puhjeta laaja sota ja Israelin iskujen kohteeksi voi valikoitua mm. Iranin ydinaseohjelmaan liittyviä maaleja. Sota Lähi-idässä voi pahimmillaan viedä Yhdysvaltain ja muun maailman huomiota pois Ukrainasta.
Siviililentoliikenne on joutunut tilanteen eskaloituessa jälleen uusille kiertoreiteille ja ajautunut vaihtoehdoissa Euroopan ja Aasian välisen liikenteen osalta entistä ahtaammalle. Länsiyhtiöt ovat jälleen poistuneet Iranin ilmatilasta eivätkä siis toistaiseksi rahoita maan toimintaa navigointimaksuillaan.
https://www.lentoposti.fi/uutiset/israelin_ja_liittolaisten_ilmapuolustus_torjui_99_iranin_risteily_ja_ballistisista_ohjuksista_sek
Israelin ilmapuolustus torjui 99% Iranin risteily- ja ballistisista ohjuksista sekä lennokeista
49
347
Vastaukset
- Anonyymi
Iran nolattiin.
- Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
😋 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Israelin huippuunsa kehitetty ilma- ja ohjuspuolustus osoitti ylivertaisen suorituskyvyn ja Iranin hyökkäys epäonnistui täydellisesti.
- Anonyymi
Yhtään ei päässyt läpi. Pikemminkin niitä käännytettin takasin Iraniin.
- Anonyymi
Katso videolta kuinka Israelin hävittäjien laukaisemat ohjukset torjuu Iranin lennokkeja ja risteilyohjuksia.
https://www.youtube.com/watch?v=cEkmq0CucCc - Anonyymi
Venäjän tukemana Iran yrittää hämmentää kansainvälistä politiikkaa siihen suuntaan, että Ukrainan sota jäisi vähemmälle huomiolle ja tuelle.
Ei onnistu, tähän on varauduttu, tuki Ukrainalle jatkuu, siitä on sovittu ja toisin kuin tiltuloiset uskoo, Putin tulee kaivaneeksi yhä syvempää kuoppaa itselleen.- Anonyymi
Iranin isku näyttää vauhdittaneen Yhdysvaltojen liittolaisille tarkoitettujen apupakettien käsittelyä. Mediatietojen mukaan kongressin edustajainhuone äänestäisi ja päättäisi ehkä tällä viikolla jo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Iranin isku näyttää vauhdittaneen Yhdysvaltojen liittolaisille tarkoitettujen apupakettien käsittelyä. Mediatietojen mukaan kongressin edustajainhuone äänestäisi ja päättäisi ehkä tällä viikolla jo.
Kylllä. Asiaa käsitellään tällä viikolla ja perjantaina äänestetään.
https://www.dw.com/en/ukraine-updates-us-house-sets-plan-to-vote-on-delayed-aid/live-68835067
- Anonyymi
Huomion arvoista on Isaraelin ilmapuolustuksen tehokkuus verrattuna venäjämn ilmapuolustukseen jossa Ukraina muutamilla drooneilla on halvaannuttanut venäjän öljytuotannot niin pahasti että venäjä joutuu jo polttoaineensa ostamaan kazakstanista .
On teknologialla ja tehokkuudella suuri ero Venäjän ja Israelin välilläTässä kohtaa Israelilla on etua pienestä koostaan ja Venäjällä haittaa suuresta. Israel pystyy suojaamaan koko maan, mutta tehoton, takapajuinen ja itseltään varasteleva Venäjä ei viimesen päälle oikeastaan mitään.
Ukrainasta ja jostain hyökkäyskykyiset ilmavoimat omaavasta valtiosta voi puhua edes samana päivänä, ja silti Ukraina on onnistunut tekemään hurjasti enemmän vahinkoa Venäjälle kuin Iran sadoilla ohjuksillaan Israelille.- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Tässä kohtaa Israelilla on etua pienestä koostaan ja Venäjällä haittaa suuresta. Israel pystyy suojaamaan koko maan, mutta tehoton, takapajuinen ja itseltään varasteleva Venäjä ei viimesen päälle oikeastaan mitään.
Ukrainasta ja jostain hyökkäyskykyiset ilmavoimat omaavasta valtiosta voi puhua edes samana päivänä, ja silti Ukraina on onnistunut tekemään hurjasti enemmän vahinkoa Venäjälle kuin Iran sadoilla ohjuksillaan Israelille.Cameron yrittää oikeuttaa Israelin hyökkäyksen Iranin konsulaattiin, mutta tuomitsee Iranin vastauksen
Toimittaja: "Mitä Britannia tekisi, jos konsulaattiin hyökätään?"
Cameron: "Vastaaisimme voimakkaasti"
Länsi menetti kaiken uskottavuutensa.
- Anonyymi
Israelin ilmavoimien F-35I -häivemonitoimihävittäjät puolustivat maan ilmatilaa Iranin hyökkäyksen aikana.
https://defence-blog.com/israels-f-35i-fighters-defend-national-airspace-amid-iran-attack/ - Anonyymi
Kovasti riippuu mitä tietolähdettä uskoo, kaikki ei ole totta mitä kerrotaan, vaan propaganda jyrää puolin ja toisin.
Ehkä kannattaa uskoa ensisijaisesti niitä uutistoimistoja, joilla on 100-150 vuoden arkistoitu historia määrätietoisessa luotettavuuteen pyrkimisessä. Fiboja tietysti sattuu niillekin, mutta silti.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Ehkä kannattaa uskoa ensisijaisesti niitä uutistoimistoja, joilla on 100-150 vuoden arkistoitu historia määrätietoisessa luotettavuuteen pyrkimisessä. Fiboja tietysti sattuu niillekin, mutta silti.
Hyvä kommentti !!!
- Anonyymi
Moskovan Tiltuja korpeaa tänään aivan yhtä paljon kuin partojaan repiviä mullaheja Iranissa. 😂
- Anonyymi
Iranin Wunderwaffen.
"Kolme Yhdysvaltain hallintolähdettä sanovat Wall Street Journal -lehdelle, että arviolta 50 prosenttia Iranin ballistisista ohjuksista kärsi teknisistä ongelmista. Niiden laukaisu epäonnistui tai ne syöksyivät maahan ennen kohdettaan. "
https://www.verkkouutiset.fi/a/hammentava-epaonnistuminen-iranin-ohjuksista-puolet-ei-paassyt-perille-asti/ - Anonyymi
Iranin kissanpieruraketit osoittautuivat samanlaisiksi vitseiksi kuten kuuluisa "Qaher 313" 🤣 🤣 🤣
- Anonyymi
Israelin ilmapuolustus ampui alas Teheranin valheet Iranin voittamattomista ballistista ohjuksista.
- Anonyymi
"Länsi ja lännen media riemuitsevat Israelin ”täydellisesti onnistuneesta” torjuntavoitosta, kun se tuhosi ”99 prosenttia” Iranin droneista ja ohjuksista.
Jotkut Washingtonista riippumattomat läntiset tiedustelu- ja sotilasasiantuntijat puhuvat Iranin onnistumisesta.
Iranin isku Israeliin oli heidän mukaansa älykkäästi suunniteltu kolmiportainen operaatio. Ensin lähetettiin matkaan hitaat lennokit. Näiden mopojen matka kesti kolmisen tuntia, joten Israelilla ja sen liittolaisilla oli väljästi aikaa ryhtyä vastatoimiin. Se oli tarkoituskin.
Seuraavaksi ammuttiin radalle risteilyohjukset, ja kolmantena kaikkein nopeimmat ballistiset ohjukset.
Oli tarkoituskin, että hitaat lennokit tulisivat tuhotuiksi. Näin Iran sai dataa Israelin ilmatorjunnan sijainneista. Se pakotti Israelin ampumaan alas kymppitonnin maksavia droneja sadan tuhannen ohjuksilla. Niinpä tuo torjunta tuli maksamaanIsraelille vähintään miljardi dollaria.
Iran oli kertonut ainakin Yhdysvalloille iskusta ja sen kohteista etukäteen (väite, jota Washington väittä vääräksi), ja kehotti ihmisiä poistumaan niistä ennen iskua. Ballistiset ohjukset läpäisivät Israelin puolustuksen. Iskut osuivat kahteen lentotukikohtaan ja yhteen tiedustelukeskukseen.
Läntisten asiantuntijoiden yhteenveto: Iran onnistui. Se lähetti viestin: – Me pystymme iskemään suojauksenne läpi. Nyt teimme sen vanhalla kalustolla. Jos kostatte koston, iskemme raskaammin uudemmalla."
Israelin väitetään onnistuneen jopa 100 %:sti (YLE) Iranin ohjusten ja lennokkien torjunnassa.
Iranin väitetään tulleen nolatuksi täydellisesti ja lännen osoittaneen ylivoimaiset kykynsä torjua niin lennokkeja, ohjuksia kuin myös ballistisia sellaisia.
Uutisointi kulkee samaa rataa kuin parisen vuotta sitten Ukrainan ja Venäjän välisessä kyläkahinassa.
Venäjältä loppuvat aseet ja miehet parissa viikossa, talous tuhoutuu maanantaina, tulee vallankumous ja Venäjä pilkotaan palasiksi kuin sianruho teurastajan pöydällä.
Iran kertoi etukäteen mitä tuleman pitää, mihin iskut kohdistuvat (ei siviileihin kuten lännen tukema Israel) ja kehotti ihmisiä poistumaan kohteista, että uhreilta vältyttäisiin.
Israel tuhlasi helevetin kalliita ohjuksiaan torjuessaan Iranin halpoja lennokkeja, ballistisille Israel ei voinut mitään.
Iran poisti kalustostaan vanhentunutta aseistusta, sai selville Israelin ilmapuolustuksen sijainnit ja on valmiina, mikäli Isarel jatkaa USA:n käskystä koston tiellä, tuhoamaan Israelin ilmatorjunnan (kuten Venäjä on tehnyt Ukrainassa) ja sen jälkeen juutalaisista tulee venepakolaisia.
Siis kuka tässä oikein voitti ja kuka hävisi?😁Ainakin sinä olet hävinnyt. Teidän Pietarin trollien aktiivisimpana toiminta-aikana Naton kannatus on Suomessa nelinkertaistunut ja olemme myös liittyneet Natoon.
Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?Trolli on huumorityttöjä! Niin pitääkin, Venäjällä kun on koko ajan vähemmän muita naurunaiheita kuin henkilökohtainen kaatokänni ja sen aiheuttama hetkellinen kaiken paskan unohdus. 😅
Suomalaiset taas ymmärtävät ja muistavat, että Naton kannatus kasvoi puolessa vuodessa reilusta 20 prosentista yli 80 %:iin. Trollien (yhä) jatkuvan epätoivoisen rääkymisen säestämänä...- Anonyymi
"Läntisten asiantuntijoiden yhteenveto Iran onnistui."
Mistähän lähteestä tuo on luettavissa. Iranin epäonnistuminen oli totaalinen.
Iranin propagannan mukaan yksi ainakin ohjus olisi lentänyt peräti Chileen asti. Ohjuksen aiheuttama tulipalo kun oli ollut Chilessä ja "panikoiva" väkijoukkokin oli rock konsertissa.
Vertaansa vailla oleva torjuntaoperaatio, tosin liittolaisten tuella, mutta joka tapauksessa.
Toivoa sopii, että asia jää tähän. Eskaloitumista ei kaipaa kukaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Läntisten asiantuntijoiden yhteenveto Iran onnistui."
Mistähän lähteestä tuo on luettavissa. Iranin epäonnistuminen oli totaalinen.
Iranin propagannan mukaan yksi ainakin ohjus olisi lentänyt peräti Chileen asti. Ohjuksen aiheuttama tulipalo kun oli ollut Chilessä ja "panikoiva" väkijoukkokin oli rock konsertissa.
Vertaansa vailla oleva torjuntaoperaatio, tosin liittolaisten tuella, mutta joka tapauksessa.
Toivoa sopii, että asia jää tähän. Eskaloitumista ei kaipaa kukaan.Vertaansa vailla oleva torjuntaoperaatio 😂😂😂
Niinistön päättämien vaiheiden osuus Natoon liittymisessä oli tosin tasan nolla. Siellä Pietarissa ei oikein ymmärretä, että Suomessa presidentti ei ole diktaattori niin kuin teillä.
- Anonyymi
Olepas ennemminkin huolissasi siitä kuinka historia teidän presidenttiä kohtelee. ja Haag.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Niinistön päättämien vaiheiden osuus Natoon liittymisessä oli tosin tasan nolla. Siellä Pietarissa ei oikein ymmärretä, että Suomessa presidentti ei ole diktaattori niin kuin teillä.
No ei nyt aivan nolla. Pressa johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa, vaikkakaan ei yksin tee päätöksiä.
- Anonyymi
Historia käsittelee Niinistöä valtiomiehenä, joka kriisitilanteessa vei Suomen NATO:oon yhdessä muun poliittisen johdon kanssa.
Osaatko kuvitella, mihin kastiin Putin historiassa joutuu?
Sanovatko sinulle mitään nimet Josef Stalin, Adof Hitler, Benito Mussolini, Pol Pot...?
Putin muistetaan kansanmurhaajana, joka ajoi suuruudenhulluudessaan Venäjän rappiolle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olepas ennemminkin huolissasi siitä kuinka historia teidän presidenttiä kohtelee. ja Haag.
"Olepas ennemminkin huolissasi siitä kuinka historia teidän presidenttiä kohtelee. ja Haag."
Sitähän tässä mielenkiinnolla odottelen kun sotarikosoikeudenkäyntejä taas sodan loputtua käynnistellään.
Että onko se meidän Sale siellä vastaajana vai ei.
Sinä olet ilmeisesti aito Pietarin trolli.
Mutta oikeassa olet, paitsi siinä, että ei täällä huolissaan olla.
Päinvastoin odotellaan, että konnat saavat ihan Porvoon mitalla.
Ja miksei vähän enemmänkin. Anonyymi kirjoitti:
No ei nyt aivan nolla. Pressa johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa, vaikkakaan ei yksin tee päätöksiä.
Aivan totta, mutta mitään hän ei juridisesti päätä.
Toki pressa teknillisesti allekirjoittaa kaikki lait, mutta jos hän jonkin kohdalla ei niin tekisi, se ei olisi enää normaalia päätöksentekoa vaan välitön poliittinen kriisi.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Olepas ennemminkin huolissasi siitä kuinka historia teidän presidenttiä kohtelee. ja Haag."
Sitähän tässä mielenkiinnolla odottelen kun sotarikosoikeudenkäyntejä taas sodan loputtua käynnistellään.
Että onko se meidän Sale siellä vastaajana vai ei.
Sinä olet ilmeisesti aito Pietarin trolli.
Mutta oikeassa olet, paitsi siinä, että ei täällä huolissaan olla.
Päinvastoin odotellaan, että konnat saavat ihan Porvoon mitalla.
Ja miksei vähän enemmänkin.Mitä sotarikossyytettä Saulille odotat tulevaksi ICC:ltä?
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Ainakin sinä olet hävinnyt. Teidän Pietarin trollien aktiivisimpana toiminta-aikana Naton kannatus on Suomessa nelinkertaistunut ja olemme myös liittyneet Natoon.
Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?Suomalaisten natokannatusta ei ole mitattu, siihen ei voi vedota.
Tiedämme ja näemme, koemme kaikenkattavan propagandan, mutta se on nimensä mukaisesti propagandaa. Anonyymi kirjoitti:
Suomalaisten natokannatusta ei ole mitattu, siihen ei voi vedota.
Tiedämme ja näemme, koemme kaikenkattavan propagandan, mutta se on nimensä mukaisesti propagandaa.Naton kannatus on mitattu kymmenissä tilastotieteellisesti pätevissä mielipidetutkimuksissa ja yksissä eduskuntavaaleissa.
Vaaleissa 40 000 äänesti Naton vastustajia ja yli kolme miljoonaa Naton kannattajia.
Jostain syystä noissa vastustajaehdokkaissa oli jotenkin vakavasti otettavia poliitikkoja vain muutama – kaikki muuten vasemmistoliitosta – ja loput lähinnä pellejä ja kaheleita, joilta ei kukaan edes kelloa kysyisi.- Anonyymi
🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀
- Anonyymi
Mitäpä, stnan SÄÄLITTÄVÄ VELLIPERSII, aattelit asialle tehrä?.
🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 - Anonyymi
🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀 🤣 💀
- Anonyymi
Tuleva löylytys Israelin ilmavoimilta on Allahin ja mullahien tahto.
Hienoa, että saivat hyvän torjunnan tehtyä.
Pitää kuitenkin muistaa, että tuo 99% on Israelin armeijan tiedotuksen ilmoittama lukema.- Anonyymi
Yhtään hypersoonista ohjusta ei torjuttu.
Eli en hyppisi kattoon terrorihallinnon puolesta. Anonyymi kirjoitti:
Yhtään hypersoonista ohjusta ei torjuttu.
Eli en hyppisi kattoon terrorihallinnon puolesta.Terrorihallinnon lähettämistä hypersoonisistakin ohjuksista osa hyytyi jo matkalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhtään hypersoonista ohjusta ei torjuttu.
Eli en hyppisi kattoon terrorihallinnon puolesta.kiinalaiset nauroi venäjän "hypersoonisille "ohjuksille heidän asiantuntijat ilmoittivat että venäjän ns..."hypersooniset"ovat 1980 luvun teknologiaa jotka torjutaan 1970 luvun teknologialla tämän jälkeen pian putleri pidätti 12 johtavaa ohjussuunnitelijaansa ja heistä ei ole kuultu sen jälkeen ...joten tuskin iranillakaan on muuta kuin romurautaa siksi iraniin kesken matkan pudonneet omat ohjukset tekivät enemmän vahinkoa kuin israelin alas ampumat rojut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhtään hypersoonista ohjusta ei torjuttu.
Eli en hyppisi kattoon terrorihallinnon puolesta.Valheellista paskaa !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
”Kuin Top Gun -elokuvasta” - Israelin lentäjä kertoo öisestä taistelutehtävästä
Ilmavoimien hävittäjät osallistuivat Iranin ampumien ohjusten ja lennokkien tuhoamiseen.
💥💥💥
https://www.verkkouutiset.fi/a/kuin-top-gun-elokuvasta-israelin-lentaja-kertoo-oisesta-taistelutehtavasta/
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1211738Olisi hauska tietää
Koska huomasit pitäväsi minusta? Itse taisin ihastua sinuun heti silloin kun tavattiin ensimmäistä kertaa. Miehelle, jon621103Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota1451089En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v76910- 97905
Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?23881Minun on vaan päästettävä irti
Toiveesta. Satutan vain itseäni😥😔. Toivon sinulle pelkkää hyvää, eläthän elämäsi parasta aikaa, mutta en halua enää k37850Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin61764Kertoisit jo
Rakastatko minua vai olenko käsittänyt väärin onko tämä vaan ystävyyttä tai kaveruutta? En haluaisi enää nolata itseäni42759En koskaan saanut asiattomia kuvia!
Silloin kun olin vielä nuori, kukaan mies ei koskaan lähettänyt minulle asiattomia kuvia itsestään. Jos tiedätte mitä ta156721