Minulta poistettiin kohtu 4.5. Toivuin aika nopeasti leikkauksesta, se tehtiin alakautta. joudun käyttämään vieläkin pikkuhousunsuojia kun alapäästä tulee keltaista vuotoa niin että joudun vaihtamaan useita pikkuhousunsuojia päivittäin. Onko kellään kokemusta siitä, että loppuuko se itsestään ajan kanssa? Ymmärsin kyllä,että vuotoa saattaa tulla jonkin aikaa, mutta nyt on kulunut jo kuukausi.
KOHDUN POISTO JA JÄLKIVUOTO
TARJA
21494
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse olin maaliskuulla kohdunpoistoleikkauksessa, leikkaus tehtiin alateitse ja olen parantunut täydellisesti. Vuotoa oli vain noin viikon ajan leikkauksesta.
Jouduin silloin ensimmäisen viikon aikana ottamaan yhteyttä sairaalaan, koska oli niin kovat kivut, keltaista vuotoa ja turvotusta, mutta minun käskettiin ottamaan 4 Buranaa päivässä, mahdollisen tulehduksen takia. Ja kivut ja turvotus häipyi toisen Buranan jälkeen. Sinulla on ollut jo niin kauan tuota vuotoa, että kannattaisi kyllä soittaa sairaalaan ja kysyä asiaa, ettei vain olisi mitään tulehdusta.
mutta laitan kuitenkin. Minulla samanlainen vuoto kesti 6 viikkoa. Se johtuu siitä että sisällä olevat tikit sulavat kovin hitaasti. Ihan normaalia siis on.