Paavo Lipponen jättää tyhjiksi niin suuret saappaat, että Eero Heinäluomankin on vaikea niitä täyttää, vaikka hänellä tiettävästi 46 numeron jalka onkin.
Lipponen totesi jäähyväispuheessaan, että kun ”SDP jäi hävittyjen vaalien jälkeen 1991 oppositioon kasvattamaan kannatustaan, saatoimme tehdä sen vain yhdellä ehdolla: meidän piti olla valmiit panemaan itsemme peliin isänmaan pelastamiseksi.”
Ja niin demarit Paavon johdolla tekivät. Aiheellisesti ylpeillen Lipponen totesi, että ”Suomi nostettiin 1990-luvun lamasta SDP:n johdolla ja opein. Nyt Suomi on maailman kärjessä, olipa mittarina kilpailukyky, kestävä kehitys tai kouluopetus”.
Lipponen pelkisti sosialidemokratian ”talouden kolmanneksi tieksi”, joka kulkee keskitetyn talousjärjestelmän ja hallitsemattoman markkinatalouden välissä. Mielestäni Paavo Lipposen persoonan, hänen näkemystensä ja tahtonsa merkitys Suomen nousussa on vähintään yhtä suuri, kuin demariaatteen sinänsä. Ja tosiasia on, että Paavo Lipponen nosti Suomen EU:ssa ja maailmassa kokoaan suurempaan rooliin, joka kyllä hänen pääministerikautensa jälkeen on pienentynyt kovin.
Puoluekokousedustajien kunnioitus Paavoa kohtaan käy hyvin ilmi heidän haastattelulausunnoistaan (HS): Rainer Lehti Satakunnasta sanoo, että ”oman aikani esikuva”. Kai Kalima Helsingistä toteaa, että ”merkittävä koko maalle, ei vain puolueelle”. Ja Risto Kuisma Uudeltamaalta tiivistää: ”Historia toteaa hänet Kekkosen jälkeisen ajan merkittävimmäksi poliitikoksi”.
Lipposen tullessa SDP:n johtoon puolue oli alamaissa, joka ei johtunut vähiten edellisistä suurin toivein valitusta, mutta pian pettymyksiksi osoittautuneista puheenjohtajista. Tietysti SDP:n pitkä, lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 1966 vuoteen 1991 jatkunut hallitustaival oli myös syönyt puolueen kannatusta. Mille tahansa puolueelle vastaavalla historialla olisi käynyt samoin.
Joka tapauksessa puolue oli alhossa, josta sitä nostamaan Paavo valittiin. Suomen Kuvalehti toteaa, että ”Lipposta ei valittu aikoinaan puheenjohtajaksi sen takia, että useimmat puolueessa olisivat jakaneet hänen mielipiteensä. Hänet valittiin ajatuksistaan huolimatta, koska hänessä nähtiin sellaista johtajuutta, joka auttaisi SDP:tä saamaan takaisin vaalitappioiden viemän itsetunnon. Nämä odotukset Lipponen täytti nopeammin kuin uskallettiin toivoakaan”.
Ehkä kaikki puolueessa eivät aina jakaneet Lipposen mielipiteitä, mutta niitä jakoivat monet puolueeseen kuulumattomat, jopa sellaiset, jotka eivät aikaisemmin olleet mitenkään varmoja SDP:n äänestäjiä. Itsekin kuulun niihin. Lipposen koko johtajakauden ajan äänestin kaikissa vaaleissa SDP:n ehdokkaita, niin en ollut tehnyt läheskään aina aikaisemmin, ja riippuu paljon SDP:n tulevasta politiikasta, perimmiltään siis Heinäluomasta, teenkö niin tulevaisuudessa. Luulen, että kaltaisiani on melko paljon.
Lipponen totesi jäähyväispuheessaan, että kun ”SDP jäi hävittyjen vaalien jälkeen 1991 oppositioon kasvattamaan kannatustaan, saatoimme tehdä sen vain yhdellä ehdolla: meidän piti olla valmiit panemaan itsemme peliin isänmaan pelastamiseksi.”
Ja niin demarit Paavon johdolla tekivät. Aiheellisesti ylpeillen Lipponen totesi, että ”Suomi nostettiin 1990-luvun lamasta SDP:n johdolla ja opein. Nyt Suomi on maailman kärjessä, olipa mittarina kilpailukyky, kestävä kehitys tai kouluopetus”.
Lipponen pelkisti sosialidemokratian ”talouden kolmanneksi tieksi”, joka kulkee keskitetyn talousjärjestelmän ja hallitsemattoman markkinatalouden välissä. Mielestäni Paavo Lipposen persoonan, hänen näkemystensä ja tahtonsa merkitys Suomen nousussa on vähintään yhtä suuri, kuin demariaatteen sinänsä. Ja tosiasia on, että Paavo Lipponen nosti Suomen EU:ssa ja maailmassa kokoaan suurempaan rooliin, joka kyllä hänen pääministerikautensa jälkeen on pienentynyt kovin.
Puoluekokousedustajien kunnioitus Paavoa kohtaan käy hyvin ilmi heidän haastattelulausunnoistaan (HS): Rainer Lehti Satakunnasta sanoo, että ”oman aikani esikuva”. Kai Kalima Helsingistä toteaa, että ”merkittävä koko maalle, ei vain puolueelle”. Ja Risto Kuisma Uudeltamaalta tiivistää: ”Historia toteaa hänet Kekkosen jälkeisen ajan merkittävimmäksi poliitikoksi”.
Lipposen tullessa SDP:n johtoon puolue oli alamaissa, joka ei johtunut vähiten edellisistä suurin toivein valitusta, mutta pian pettymyksiksi osoittautuneista puheenjohtajista. Tietysti SDP:n pitkä, lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 1966 vuoteen 1991 jatkunut hallitustaival oli myös syönyt puolueen kannatusta. Mille tahansa puolueelle vastaavalla historialla olisi käynyt samoin.
Joka tapauksessa puolue oli alhossa, josta sitä nostamaan Paavo valittiin. Suomen Kuvalehti toteaa, että ”Lipposta ei valittu aikoinaan puheenjohtajaksi sen takia, että useimmat puolueessa olisivat jakaneet hänen mielipiteensä. Hänet valittiin ajatuksistaan huolimatta, koska hänessä nähtiin sellaista johtajuutta, joka auttaisi SDP:tä saamaan takaisin vaalitappioiden viemän itsetunnon. Nämä odotukset Lipponen täytti nopeammin kuin uskallettiin toivoakaan”.
Ehkä kaikki puolueessa eivät aina jakaneet Lipposen mielipiteitä, mutta niitä jakoivat monet puolueeseen kuulumattomat, jopa sellaiset, jotka eivät aikaisemmin olleet mitenkään varmoja SDP:n äänestäjiä. Itsekin kuulun niihin. Lipposen koko johtajakauden ajan äänestin kaikissa vaaleissa SDP:n ehdokkaita, niin en ollut tehnyt läheskään aina aikaisemmin, ja riippuu paljon SDP:n tulevasta politiikasta, perimmiltään siis Heinäluomasta, teenkö niin tulevaisuudessa. Luulen, että kaltaisiani on melko paljon.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ensinnäkin, toi sinun viljelemäsi typerä anglismi "jakaa mielipide" tarkoittaa suomen kielessä just päinvastaista kuin mitä ilmeisesti tarkoitit.
Toiseksi, täytyy olla tosi demariuskovainen, että antaa demareille mitään krediittiä 90-luvun vaikean laman sotkujen selvittämisessä. Se lama, joka muuten olisi ollut vain laskusuhdanne, syventyi Suomessa lamaksi vain sen takia että Holkerin hallitus valtiovarainministerinään Liikanen teki tuhoisia talouspoliittisia virheratkaisuja. Liikanen itse taisi tajuta minne matka on viemässä ja tajusi häipyä eu-lähettilääksi jo v1990 ja myöhemmin komissaariksi. On äijällä silti pokkaa ottaa vastaan suomen pankin pääjohtajan homma.
Porvarihallitus, niin vihattu kun se aikannaan olikin, teki ne välttämättömät ratkaisut millä Suomi nostettiin lamasta. SDP ja ennen kaikkea SAK kyllä uhkailivat yleislakolla jotta niitä ei oltaisi tehty mutta onneksi edes Suomessa ei ainakaan vielä ay-liikkeen sana paina enemmän kuin eduskunnan enemmistön luottamusta nauttivan hallituksen.
Totta kai vallitsevissa ikävissä ajoissa ja mielialoissa kansa äänesti sit v95 oppositiopuolueen valtaan. Muisti kun tuppaa olemaan vaalikarjalla valitettavan lyhyt.
Olipa kerrankin hyvä kirjoitus. Täytyy ihan kiittää ja kumartaa. Kirjoitus täyttä asiaa alusta loppuun.
Täytyy sanoa että on Lipposella otsaa. Mies väittää SDP:n pelastaneen Suomen lamasta. Mikä itseriittoisuus! Kyllä kaksi kautta pääministerinä taisi olla liikaa. Hyvä esimerkki siitä, miten valta nousee päähän(-olen korvaamaton).
Esko Ahon johtama porvarihallistus oli se, joka Suomen pelasti 90-luvun lamasta. Siinä ei Lipposella eikä SDP:lla ollut mitään tekemistä. Päinvastoin SDP Lipposen johdolla yritti koko ajan vaikeuttaa niitä kipeitä ja vaikeita talouspoliittisia leikkauksia, joita Aho ja Iiro Viinanen pakon edessä joutuivat tekemään.
Suomen talous alkoi kasvaa vuonna 1994, jolloin Ahon hallitus vielä oli vallassa. Kipeimmät päätökset oli jo tehty ja Lipposen hallitus pääsi rakentamaan vakaalle pohjalle. Toista oli Ahon hallituskauden alkaessa.
SDP:n työrukkanen, eli SAK uhkaili jopa yleislakolla vastustaessaan Ahon ja Viinasen esityksiä Suomen pelastamiseksi. Kumma kyllä kun Lipposen hallitus teki samat leikkaukset ja jopa hieman kovemmat, niin eipä SAK tällä kertaa vastustanut niitä. Ihmeellisesti takki kääntyy...
Myös Liikasen nykyrooli ihmetyttää. Liikasen valtionvarainministerikaudellaan tekemät päätökset johtivat Suomen tuhon tielle.
Myös presidentti Koiviston markkinoima vahvan markan politiikka oli selkeä virhearviointi.
Eli kannataisi pistaa SDP:ssa hieman realismia noihin lausuntoihin. Eipä ollut ensimmäinen sammakko, joka Lipposen suusta lähtee.
Tuo "typerän anglismin" käyttäjä on Suomen Kuvalehden toimittaja Tuomo Lappalainen, Lipposesta kertovan jutun kirjoittaja. Pidetään kyllä yleisesti varsin ammattitaitoisena toimittajana. Näin siis Tuomo L:
>> Lipposta ei valittu aikoinaan puheenjohtajaksi sen takia, että useimmat puolueessa olisivat jakaneet hänen mielipiteensä
"Pidetään kyllä yleisesti varsin ammattitaitoisena toimittajana."
Ihanko totta? Lukiko Valituissa Paloissa niin?
"Sen verran suomen kielen opintoja ja uraa kirjoittajankin myös minulla on, että ei tuo nyt mikään suuri "pukki" ole, kun ei haittaa ymmärrettäväksi tulemista."
Uraa kirjoittajankin myös minulla? Sen verran? Että ei ole suuri pukki? Eikä haittaa tulemista?
Kertoisitko ensin ihan nimelläsi suomen kielen opintosi sekä historiasi kirjoittajana, niin sitten voisimme vertailla niitä minun vastaaviani vasten.
Tuomo Lappalaista pidetään varsin pätevänä toimittajana ammaattipiireissä, joihin minullakin on hieman yhteyksiä. "Ei hän muutoin olisi Suomen Kuvalehteen päässytkään", tv-sarja Reinikaisen poliisikomisario Rautapäätä? mukaillen todettuna.
Kyllä minäkin luin myös Valittuja paloja ollessani ikäisesi, eli nuorukainen. Toivottavasti sinunkin lukemistosi kehittyy iän kasvaessa.
Heiniksellä on kyllä isot sappaat täytettävänä mutta henkilökohtaisesti hänet tuntevana henkilönä voin vakuuttaa että näin tulee käymään. Hyvä Eero!
Ja Paavolle tietenkin kiitokset hyvästä puolueenjohtaja sekä pääministerikaudesta.
Mooses Lipponen nimitti J.Ollilan Nokian johtoon ja Nokian vetämänä maa saatiin talousnousuun.
Kiittäkäämme siis Paavo Paaviaani Lipposta myös Nokiasta!
Vastattakoon LS:n kirjoituksin:
http://www.iltalehti.fi/osastot/kolumnistit/200506093144410_ko.shtml
Sopiihan tuo Leif Salménin jutuksi.
En ole tiennytkään, että tuo vanha (ei siis entinen) stalinisti saa vielä johonkin lehteen kirjoitella. No, paremmin hän kirjoittaa kuin tuolla keskustan saitilla tunnettu eräs toinen "toimittaja", mutta asiallisesti jutut ovat samaa tasoa.
koska Britannian luokkayhteiskunnan malli ei todellakaan ole Suomen malli. Sillä ei saa aikaan kuin maahanmuuttokultturia, jossa kellään ei ole hyvä olla. On toisaalta ymmärrettävää että vanhoilliset pääomapiirit kannattavat sellaista orjakulttuuria. Onneksi Suomessa osataan ajatella ja sanoa se suoraan. Ahkeruus sinänsä ei ole hyve, jos yhdistyy tyhmyyteen tai ahneuteen, siksi vähempi on enempi, varsinkin kun tehdään oikeita asioita oikeaan suuntaan.
Kauan eläköön suomalainen tasa-arvoinen yhteiskunta!
SDPn puheenjohtaja Paavo Lipponen oli kaunaisuudessaan, natoudessaan ja länteen suuntautuvassa epäisänmaallisuudessaan jokaisen kokoomuslaisen kapiaisen suosikkipoika.
Jo hänen isoisänsä, Akseli Lipponen, oli Kokoomuksen puoluesihteeri 1919.