Marokon rannikon edustalla olevat, mutta Espanjalle kuuluvat Ceutan ja Melillan saaret ovat olleet jo kymmeniä vuosia jatkuvan, Afrikasta tulevan pakolaispaineen alla. Rajalla on 10 m korkea suoja-aita, jonka takana on vielä toinen teräsrakenteinen aita.
Espanja palauttaa kaikki aidan yli tulleet takaisin Marokkoon. Espanjalaisen tulkinnan mukaan aidan ylittäneet eivät ole vielä Espanjan maaperällä, ja heidät voidaan ilman lisätutkimuksia palauttaa saman tien.
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/adb92320-1ebe-4bec-a8f9-fd26167378ba
EU ei ole enää vuosiin moittinut Espanjaa tästä. Paikan päällä asiaa tukee ja tarkkaillee myös EU:n rajavalvontavirasto Frontex.
Meillä on itärajalla samanlainen tilanne itärajalla. Eduskunnassa on käsiteltävänä lakiesitys, joka sallii myös Suomen torjua tällainen ulkoisen vallan masinoima, tai muuten väkivalloin tapahtuva maahan tunkeutuminen.
Laki pitää saada ajettua läpi. Myös RKP:n on hallituspuolueena sitouduttava lakiin ja sen lain läpimenoon.
EU ei estä eikä kritisoi Espanjan tekemiä pakkopalautuksia rajalla
5
111
Vastaukset
- Anonyymi
Kaikki poliittinen mielenkiinto tuntuu nyt olevan eilen julkistettua 3 Mrd euron leikkauslistaa ihmetellessä. Toiseksi kiinnostavinta on poliittisten lakkojen kieltävän lain eteneminen eduskunnassa.
Tätä rajalain muuttamista pitää nyt vaan tietoisesti nostaa kiireellisempään suuntaan kaikkialla.
https://intermin.fi/rajaturvallisuus/ho-uudistukset-rajaturvallisuus
Itänaapuri alkaa taas tehdä omia operaatioitaan kevään ja kesän aikana varmasti. Aivan oikein.
Venäjän tänne lähettämät ihmiset tulevat virallisesti turvallisesta maasta joten voivat jättää turvapaikka hakemuksensa turvalliseen maahan jossa oleskelevat.
Tänne tulemalla nämä ainakin osin rehelliset ihmiset muuttuvat rikollisiksi suorittaessaan rikoksen tunkeutuessaan maahamme.
Emme vastaanota minkäänlaisia rikollisia eläteiksemme!
Meidän veronmaksajien kannalta tilanne on se, että tämä meille niin kallis rikollisuus on estettävä.- Anonyymi
Viro pystyy torjumaan Venäjältä tulijat, Espanja pystyy torjumaan Marokosta tulijat.
Miksi muka Suomi ei pystyisi kohtuullisen laillisin menetelmin torjumaan noita laittomasti maahan tunkeutuvien tulemisia? - Anonyymi
Tämän tästä Vasemmistoliitto tai sen käsikassara YLE haluaa kertoa suomalaisille, kuinka mahdotonta on palauttaa itärajalta väkipakolla yhtään ketään.
Silloin tudioon raahataan joko:
a) Martti Koskenniemi tai
b) Martin Scheinin
Nuo EU-lakiopukset lukeneet lukevat sitten lakikirjojen sisältöä suomalaisille. Ei sitä tarviste lukea, kyllä se alkaa olla suomalalsilla jo muutenkin tiedossa se sanoma.
Yksinkertainen tosiasia on , että KAIKKIA suomalaisia koskeva kansallisen turvallisuuden varmistamisen tarve meneee ohi tuollaisista kovistakin kolmannen valtion ihmisten suojeluvelvoitteista.
Kun meillä on oma kansallinen turvallisuutemme uhattuna, niin silloin rajalta poistetaan ja käännytetään pakolla kaikki a) aseelliset ja myös b) aseettomat tulijat.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1211748Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota1611135Olisi hauska tietää
Koska huomasit pitäväsi minusta? Itse taisin ihastua sinuun heti silloin kun tavattiin ensimmäistä kertaa. Miehelle, jon621113Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?24921En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v76920- 97915
Minun on vaan päästettävä irti
Toiveesta. Satutan vain itseäni😥😔. Toivon sinulle pelkkää hyvää, eläthän elämäsi parasta aikaa, mutta en halua enää k37860Kertoisit jo
Rakastatko minua vai olenko käsittänyt väärin onko tämä vaan ystävyyttä tai kaveruutta? En haluaisi enää nolata itseäni42769Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin61764En koskaan saanut asiattomia kuvia!
Silloin kun olin vielä nuori, kukaan mies ei koskaan lähettänyt minulle asiattomia kuvia itsestään. Jos tiedätte mitä ta156731